sukuvika?

Ei minusta tulisi muistelmakirjailijaa. Ei edes tarinankertojaa. Kun en kertakaikkiaan muista tarpeeksi. Muistikuvat lapsuudesta, nuoruudestakin ovat hajanaisia pätkiä. Jos ihmisiä ja tapahtumia muistankin, niin jo ihmisten ulkonäön esiinkaivaminen on kovin epävarmaa hapuilua. Vielä enemmän tapahtumien kulut -jotain muistuu mutta epävarmaa on, onko muisto edes aito vai rakentuuko myöhemmin kuultuihin tai itse jälkikäteen pääteltyihin syy-seuraus-suhteisiin.

Paljon pitäisi tarinoida joko omasta päästä tai sen mukaan mikä tämän hetken ajattelun mukaan olisi viisasta ajattelua ja tulkintaa. Ei se aina taitaisi ihan totuudenmukaista olla.

Jotain sentään siellä muistissa on, kyläkunnan asujaimia, perheitä, olosuhteita, ihmisten puheita. Kuvia jotka palaavat mieleen sopivan ärsykkeen tai kohtaamisen yhteydessä. Minäkin muistin Virtasen pojat vanhempineen kun veljeksistä vanhimman tapasin huoltoaseman kahviossa toissapäivänä. Minä aivan joutomiehenä kahvittelemassa, hän pujotteli seinustalle omakotitalon kokoisella rekalla, pari konttia lastinaan.

Virtasella keitettiin viinaa. Myytiinkin, varman tiedon mukaan. Ja juotiin, myynti taisi olla sivuhommaa. Joivat niin isä kuin äitikin, ja puhuttiin ettei huushollissa asuva vaimon äitikään lasiin sylkenyt. Töissä kävi isä-Virtanen kun semmoisia sekatöitä löytyi, mutta kuten kylän naisväki kauppapuheissaan hyvin tiesi, kunta elatuksesta enimmäkseen vastasi. Virtasen veli oli istunut vankilassakin, se hyvin muistettiin kun Virtasista puhetta tuli.

Virtasen pojat olivat kansakoulussa enimmäkseen omissa oloissaan. Muiden vanhemmat eivät oikein hyvällä katsoneetkaan heidän kanssaan seurustelua. Ehkei sitä suoraan kielletty, mutta annettiin ymmärtää ettei se oikein hyväksi olisi -ne kun ovat sellaista “huonoa seuraa”. Hyvin sen tiesivät poikajoukonkin keskuudessa, kotoa kai oli opittu toteamaan, silloin kun syvällisiä puhuttiin, että “se on niillä suvussa”.

Se riitti, muuten kyläyhteisössä, leimaamaan yhden jos toisenkin. Jos se ei ollut juopottelu, alkoholismi, paha elämä, niin joku muu vika sitten. Se on niillä suvussa.

Ei silloin osattu sanoa fiksusti kuten nykyään, että geeneistä se johtuu, niiden kautta se periytyy, vika jos toinenkin.

Virtasen pojista tuli kuitenkin sittemmin aivan tavallisia ihmisiä. Kun pääsivät ensin aikuistumaan ja muuttamaan pois paikkakunnalta. Luultavasti paikkaan jossa ei niin hyvin tiedetty että “se on niillä suvussa”.

Minua jotenkin on jäänyt näiden “Virtasten” kohdalla mietityttämään, onko se ihan oikein että “geeniperimän” varjolla sälytetään yhden jos toisenkin ihmisen niskoille ylimääräinen todistustaakka, ääneen lausumaton epäilys siitä että syvällä sielussa olisi jokin sukurasitus, koodausvirhe joka voi puhjeta milloin tahansa -ja epäluuloisimpien mielestä puhkeaa sitten ihan varmasti, odottakaas vaan!

Virtasen poikien kohdalla kyllä oli ja on, semmoinen nenä. Pysty perunanmallinen, ronskin aikamiehen naamalle vähän hassukin nykerö. Ja koko veljessarjalla, ainoalla sisarellakin. Se on geeneissä, ei siitä mihinkään pääse. Mutta elämäntapansa he kyllä valitsivat itse, niissä rajoissa jotka maailma sitten muuten eteen sattui asettelemaan. Mutta ei heistä kenestäkään sitten alkoholistia tullut. Kylän ämmien mielipahaksi pärjäsivät siinä kuin muutkin.

Kuinka niin ei tule tarinankertojaa, kun tuossakin oli jo kiva tarina? :slight_smile:

“Sukuvika kun suksi ei luista” oli minunkin isävainaalla tapana sanoa. En koskaan ymmärtänyt sanontaa, koska minun sukseni luisti liiankin hyvin ala-asteen hiihtokisoissa, mutta pitoa ei ollut juuri lainkaan. Löysinkin itseni makaamasta naama hangessa ladun vieressä jopa ylämäessä.
Luistimilla viihdyin paremmin, peräti 8. luokan loppuun asti. 9. luokalla lintsasin suurimman osan liikuntatunneista ja sain silti arvosanaksi 7, joka taisi olla paras numeroni ysillä.

Kiinnostus urheiluun väheni samaa tahtia kuin kiinnostus musiikkiin kasvoi. Suosikki vaihtui Soundiin säädyllisesti 15 -vuotiaana, ja Soundissa oli juttuja musiikin lisäksi viinan juomisesta. Toimittajat vaikuttivat ryyppäävän muusikkojen kanssa. Se oli hämmentävää kokemattomalle teinille.
Yläasteen päihdevalistuksessa kerrottiin että känni on kuin löisi naulan päähän. Ei uskottu! Tupakkakin oli kuulemma turmioksi, joten sitä piti kokeilla salaa jo 14 -vuotiaana.
16 -vuotiaana bilettelin kännissä menemään kylillä kessu huulessa kuin mikäkin karaistunut vosu. Kerran sammuin keittiön pöytään mentyäni yöllä kotiin. Ei tullut remmiä, ei edes tukkapöllyä. Hövetti silti vähän, tai ehkä just siksi ettei kukaan sanonut mitään.
Isoäiti sentään itkeskeli ja rukoili Herralta pelastusta minulle.

Mielenkiinnolla luin Metsänreunan kertomuksen Virtasen pojista. Meillä asui naapuritaloissa hieman vastaavia, nimeltään Piriset. (nomen est omen?) Vähän aikaa naapurissa asuivat myös Hagertit, mutta heihin suhtauduttiin ihan o.k. vaikka perheen pojat, Kyösti ja Allan, olivat aika rasavillejä. En muista että meidän kylillä olisi ollut rasismiakaan ikinä. Sosiaalisia ongelmia kyllä oli yleisen alkoholismin muodossa, mutta oli se ehkä kuitenkin jonkinmoinen lintukoto, se lapsuuden kotiseutuni.

Niinpä niin MM :unamused: ne geenit ne geenit. Meistä kukaan ei ole saanut valita vanhempiaan, sukuaan eikä edes sitä olisiko ylipäätään halunnut syntyä. Ja geenit on mitä on, se on hyvä tiedostaa. Nykypäivän tiede on suureksi iloksemme saanut selville, että (otan vain nämä kaksi ikuisuuskysymystä) sekä alkoholismin syntyyn että lihavuustaipumukseen vaikuttavat ne saakeli jo syntymässä saadut geenit. No tietohan ei tässä kohdassa lisää tuskaa. Toisella pulla suussa on pian vyötäröllä, toisella paskapytyssä. Kuulun ensimmäiseen. Ei tarvitse kuin katsoa vanhempiaan ja heidän sisaruksiaan pullukka pullukka lihava lihava tosi lihava vähän pyöreä ja kas muutama hoikka ja ehkä joku laiha. Minä ja sisarukseni kuulumme normaalipainoisten porukkaan mutta vain siksi että olen nuoresta asti katsonut mitä leipälävestä sisään laitan ja kuinka paljon, lisäksi kilpaurheillut, urheillut ja harrastanut liikuntaa läpi elämän. Muuten olisin varmaan lihava tai ainakin pullukka. Sitten se alhoholismigenetiikka. Toisella vanhemmillani oli 12 sisarusta, joista 9:lle maistui häppä 3:lle ei ja ullatuuus nämä 3 ovat edelleen elossa muut eivät. Vanhempani vanhemmat olivat absoluteja. Vanhempani sisarusten perheissä on jokaisessa (paitsi kahdessa jotka kuuluvat tiettyyn uskonlahkoon) vähintään yleensä useampi alkoholisti, osa jo kuollutkin. Näin se menee ja voipi tuo alkoholismiin saattava geenistö jättää jopa yhden sukupolven välistä. Niin ja POINTTI oli siis se että geenejämme emme voi valita mutta riskit voimme tiedostaa ja elää sen mukaisesti. Aamen ”se ja se kun on meilläkin suvussa” valitettavasti. Mukavaa päivää itse kullekin geeniensä kanssa! :smiley:

Pidän muistelmakirjojen lukemisesta. On mieltä kohottavaa lukea, miten kirjoittava ihminen on selviytynyt vaikeistakin oloista. Tuntuu, että muistinvaraisesti kirjoitetuissa on paljon tarinointia ja joitain mieliin painuneita yksityiskohtaisia havaintoja. Sitten on niitä, jotka perustuvat päiväkirjamerkintöihin. Arvostan niitä ihmisiä, jotka jaksavat tunnollisesti merkitä muistiin tapahtumia, kohtaamiaan henkilöitä ja heidän kanssaan käytyjä keskusteluja. Näissä muistelmissa joskus tuntuu tärkeimmältä kertoa se, kuinka oikeassa kirjoittaja oli ja miten vääriä valintoja toiset tekivät. Osan muistelmista on tehnyt toimittaja yhdessä kohteensa kanssa. Joissain muisteluissa alkoholikin on tärkeä aihe, joko juhlatunnelman kohottajana, selviytymistarinana tai tuhovoimana.

Päivä kerrallaan

Ennusteilla on paha tapa, ne alkavat muokkaamaan tulevaisuutta. Jos vanhempien tai suvun perusteella ympäristö (ja ihan itse) alkaa pitämään todennäköisenä jotain kehityssuuntaa niin sinnepäin alkaa kovin helposti kallistumaan.

Sosiaaliset ongelmat siirtyvät kyllä nekin usein sukupolvelta toiselle, elämäntavat ja selviytymiskeinot myös. Mallit ovat vaikuttavia.