Sukulaisten puuttuminen elämääni

[madde]

ja ulkokultainen päälle päsmäröinti ahdistaa ja masentaa. Olen miettinyt asiaa joka kantilta, mutta tullut siihen tulokseen, ettei sukulaisiakaan tule päästää iholle. Onneksi olen saanut raittiuden myötä paremman minäkuvan, joten minua ei noin vain voi horjuttaa tai saada pois tolaltaan.

Oloni on nyt ihan siedettävän tasapainoinen, kun olen päässyt kunnoltani menemään ja tekemään enemmän. Muutama lähisukulainen tuli kylään, tuotiin paljon lahjoja ja keskustelut kulkivat tavalliseen tapaan, mutta kun uskaltauduin kertomaan syvimmästä tuskastani syövän, kuumeilun ja kramppailun, sekä tuntemuksieni suhteen, en olisikaan saanut tuntea miten tunsin. Kehoni on kuulema täynnä myrkkyjä ja kaikki johtuu vaan siitä ja liioittelustani. Siis täsmennän vielä, että tulehdusarvot olivat korkealla ja sain antibioottikuurin, vereni ei ollut myrkyttynyt -veriviljely tehtiin, ja en todellakaan huvikseni tai vastoin määräysten ollut ottanut yhtäkään lääkettä.

Miten sukulaiset voivatkaan olla masentavia. Näin negatiivisessa ympäristössä ei ole tilaa kasvaa. Osaan nyt nauttia entistä enemmän omista kuvioistani, kun niitä pääsen toteuttamaan.
Lääkärit ja Psykiatri Syöpätautien klinikalla ovat todellakin he, jotka auttavat minua edelleenkin kaikin puolin parhaiten. Osaavat ottaa taustat huomioon ymmärtäen silti tuskan vaatimat liitännäislääkkeet. Sitäpaitsi, kuten kirjoitin: Tiputtelen nuo vähäisetkin pois, ja tarvittavia en ole tarvinnut pariin viikkoon.

-Myös ahdistuskohtaukset saavat kuulua elämään-

[Tuomo_Seppanen]

Aiheena varsin hyvä tämä sukulaisten ja läheisten “näkemykset” asioista. Eikös ole mielenkiintoista se, että kun itse lähtee muutoksen tielle, niin muut jatkaa omaa käyttäytymistään siitä huolimatta? Tosin hekin voivat muuttua… ajan myötä.
Miten menee Madde?

[Spinaalipuudutus]

Monelle on vaikeaa kohdata toipuvaa addiktia ja hänen tunteitaan ja olojaan, koska ei ole sitä omakohtaista kokemusta ko tunteista ym, moni ei osaa aavistaa, millaista ahdistusta erilaiset tunteet addiktille aiheuttavat. Moni ei ole edes kokenut koskaan elämässään niin haastavia tunteita ja tiloja, siksipä luulen, että on helpompaa syyttää pelkästään käyttöä ja aineita narkomaanin pahassa olossa, kuin ajatella, että ne tunteet ja tilat voivat kuulua jokaisen elämään, jos on vaikeassa tilanteessa. Se samaistuminen ja myötätunto on monille vaikeaa, koska ei ole tarttumapintaa lainkaan; oma elämä on ehkä ollut “helpompaa” ja raitista, ongelmat erilaisia, ei olla koettu mitään hyvin järkyttävää tai ahdistavaa tilannetta, addiktin tunteet pelottavat ja tuntuvat vierailta, ehkä niitä vähätellään ja ei oteta niitä vastaan, koska ne hämmentävät ja ovat ns tavallisille ihmisille “liian vaikeita” käsitellä.

Olen itsekin kokenut, että sukulaiset ja läheiset perheenjäsenet syyttävät helposti pelkästään aineita minun pahasta olostani ja fyysisistä oireistani, aivan kuin pelkkä käytön lopettaminen olisi taikatemppu täydelliseen tervehtymiseen… Lopetin käytön yli puoli vuotta sitten, vain lääkärin määräämät lääkkeet ja k-hoitolääkkeet otan. Vieläkin saan ahdistus- ja paniikkikohtauksia, jotka esim äitini mielestä ovat merkkejä siitä, että käytän vieläkin, koska “eihän raittiilla ihmisellä tuollaista tule, kuin ääritapauksissa…”, ärrrh!
Myöskin se, että välillä en halua puhua puhelimessa enkä nähdä, ovat merkkejä siitä, että käytän, koska käyttäessäni en halunnut nähdä enkä puhua. Eipä ole tullut mieleen, että minä oikeasti olen sellainen, että kausittain en halua nähdä/puhua! Näin esimerkiksi omalla kohdallani ongelmiani “vähätellään” ja minun käyttäytymistäni määritellään sillä oletuksella, että jos tavalla tai toisella en ole/käyttäydy, niinkuin “tavallisen” ihmisen kuuluisi, niin se on aineiden syytä, ei minun perusluonnettani tai minun ominaisuuksiani.

Voin vain kuvitella topikin aloittajan tunteita tuossa tilanteessa, kun on vakava sairaus ja muita hankaluuksia, ja sukulaiset eivät suhtaudu tilanteen vaatimalla myötätunnolla ja järjellä, on varmasti loukkaavaa ja surullistakin. Onneksi sulla on lääkäri ja psykiatri, ketkä ymmärtävät, se on jo paljon

[madde]

Hei, ja kiitos zemppaamisesta molemmille ! Sain äskettäin kuulla, että yhdellä tutullakin on todettu syöpä. On siis yksi erittäin hyvä kanava minne peilata omia tunteitaan. Puhuin myös hoitajan kanssa, ja sain tukea omille ajatuksilleni. Vanhemmat ovat sitten seuraavat näistä, mutta jos tulee tulipalo, tottakai infoan vanhempiani heti. Vapautunut ilmapiiri on kaikille parempi -tosin koitan pitää mielessä, ettei kukaan jaksa kuunnella 24/7 minun vaikeuksistani.

Tosiaan en nauti edelleenkään pöhnästä, enkä halua syöpälääkkeen lisäksi mitään “pakko-ottaa-joka-päivä-lääkettä.” Yhdistelmä -ripaus kaikkea terapeuttista- ja lääkkeettömät yöunet ovat sitä parasta aikaa. Tosiaan on mukava huomata, että järkeviä, kannustavia ja tilannetajua omaavia ihmisiä on olemassa . Heidän seurassaan voi huomatakin lasin olevan puoliksi täynnä.

[Spinaalipuudutus]

Toivottavasti et pidä minua tungettelevana, jos kysyn, että mitä syöpää sairastat? Voit jättää vastaamatta, jos haluat
Miten menee muuten?

[madde]

Spinaali, en viitsi täällä kertoa tarkemmin -joku saattaa tunnistaa. Sen verran voin kertoa, että päihteetöntä aikaa n. 5 vuotta, ja nyt syksyllä todettiin syöpä. Syöpä ei ole tyypiltään päihteiden käyttöön liittyvää. Leviää nopeasti, ja nyt tällä hetkellä tilanne näyttää heikolta .

Olisin halunnut elää sittenkin vielä useita vuosia, elämän vaikeuksista huolimatta. Olen päättänyt näkeväni kevään jos kesänkin.

Vanhemmat ja muutama muu ihana ihminen ottavat chillisti kanssani -heidän kanssaan on hyvä kulkea kohti seuraavaa päivää.

Lueskelen noita sinun muita kirjoituksia ja vastailen, jos on jtn järkevää sanottavaa .

[Spinaalipuudutus]

Madde, ymmärrän! En itsekään haluaisi itseäni tunnistettavan, tosin epäilen suuresti, että minut tuntevat ihmiset käyvät täällä, mutta parempi pitää varansa
Mukava lukea, että sulla on sisua, kun haluat vielä nähdä kevään ja kesän! Hyvä, koska olen huomannut joidenkin ihmisten antavan periksi, menettävän elämänhalunsa paljon pienemmästä, kuin sinä, ja sulla on noin vakava sairaus ja silti jaksat ajatella positiivisesti, ihan mahtavaa!

Miten voit tänään?