Suhteen mahdollisuudet ja sairastuminen läheisriippuvuuteen

Mun miesystävä juo. Suhteen alussa skarppasi, mutta syksy on ollut melkoista alamäkeä. Katkolla on käyty jo pariin kertaan ja aina vaan jatkuu. Selvinä hetkinä on luvattu että hoitoon mennään mutta olon tasaannuttua ei se houkutakkaan vaan ihan itse asiasta selvitään. Parin päivän päästä ollaankin taas juomassa. A-klinikalla tuo on käynyt juttelemassa mutta puheiden mukaan ei kuulemma sen kummempaa kartoitusta hoitopaikoista ole puhuttu. Useimmiten on kuitenkin joku tolkku pysynyt kun oon käynyt kylässä.

Meillä on etäsuhde eikä nähdä kauhean usein. Silloin viestinnän merkitys korostuu, mutta kun toinen on ryyppäämässä niin ei siinä paljoa suhdetta kehitetä. Elämä pyörii päihteiden ympärillä, eikä kauheasti motivoi jutella puhelimessa kun ei toinen niistä paljoa muista tai ei se mihinkään voi keskittyä. Inhoan turhia lupaksia ja ollaan sovittu ettei luvata mitä voidaan pitää. Voitte kuvitella miten sujuu. Tällä viikolla jo ennalta sovittiin että jutellaan tiettynä päivänä, koska silloin tapahtui mulle jotain tosi tärkeää. Eipä juteltu ei. Mutta tänään juteltiin.

Ja nyt tuntuu että oma pohja on tullut vastaan. Toinen oli sittenkin humalassa ja riidanhakuinen. Yritin puhua siitä, että kaipaan yhteyttä ja henkistä tukea myös silloin kun ei olla läsnä. Mies sai käännettyä sen siihen, että eikö mulla ole kaikki ok silloin kun oon kylässä, ruoat tarjottu ja huolta pidetty. On juu, mutta osan minäkin maksan ja laitan. Ja rakkautta ja tukea mä haluan, muuta en ole ikinä pyytänyt :frowning:
Ensi viikolla pitäisi nähdä ja pitänee ottaa varmuuden vuoksi omat eväät mukaan ettei toinen pääse sanomaan.

Oon miettinyt että mahdollistanko toisen juomisen omalla käytökselläni. Riittääkö, että asetan rajat vai pitäisikö pakata hammasharja mukaan ja toivoa että ehkä joku päivä kun (jos) tilanne rahoittuu niin toinen vielä haluaa nähdä? Perheen elämä pyörii jo juomisen ympärillä, yritetään järkeistää, kiristää ja sovitella. itse en siihen haluaisi lähteä mutta tunnistan jo omassa käytöksessä suuria hälytysmerkkejä. On tosi kurja olo enkä osaa tätä lukkoa avata :confused:

Hei! Luehan täältä kirjoituksia siitä mitä on elää alkoholistin kanssa ja mieti tarkkaan haluatko elämältä sitä?
Hyviä neuvoja ja elämänviisauksia kannattaa kuunnella, ne ei ole turhaan sanottu, vaan elämänkokemuksesta.
Joskus mietin että miksi ihminen alkaa alkoholistin kanssa seurustella? Onko itsetunto niin huono ettei voi kuvitella että kunnollinen järkevä ja mukava, tunnollinen, rakastava ihminen voisi minut huolia puolisoksi? Itse ainakin näin jälkikäteen olen ajatellut etten uskonut että kukaan kunnollinen huolisi näin köyhästä perheestä tulevaa vaimoksi. Pidinkö normaaleja ihmisiä niin itseni yläpuolella etten ollut heidän tasollaan. Pitää pysyä vertaistensa joukossa eikä kuvitella liikoja itsestään? hakeutuu “väärään” porukkaan kun ei muusta tiedä? kyllähän meidän kylällä oli parempia ja huonompia ihmisiä, niin varmaan joka kylässä oli.
Miettimistä riittää… mutta iloisempia aikoja tulossa ja vapautta tehdä viisaita valintoja :slight_smile:

Komppaan edellistä kommentoijaa. Lue näitä kokemuksia ja mieti, haluatko sellaisen tulevaisuuden itsellesi. Luin hiljattain jonkin arvion, että 1-2% alkoholisteista raitistuu. Onko onnistumisprosentti todella noin huono?!

Alkoholismi pahenee vuosi vuodelta, valehtelu leviää juomisista muihin asioihin, valehtelu käy aina vain rutinoidummin. Uskoisin, että varsinkin etäsuhteissa pettäminenkin on aika tavallista, samoin siitä valehtelu. Tämän sairauden kanssa on parasta olla realisti, eikä elää harhakuvitelmissa tai sitku-elämää miettien, millaista elämä on sitkun juoppo raitistuu. Ei välttämättä raitistu, eikä raitistuneenkaan kanssa elämä todennäköisesti ole sitä, mitä on kuvitellut. Miksi elellä vuosia päiväunelmissa? Parempi on elää tätä päivää, tätä elämää.

Olen entistä puolisoani katsellut yli 10 vuotta kaikenkaikkiaan. Hänenkin suhteensa alkoholiin on ollut ihannoiva. Muistot on olleet aina tyyliä “siellä sitten ryypättiin”. Tämä liittyy paikkoihin, työkavereihin, kaikkeen. Joka kertomukseen ja muistoon tuntuu liittyvän alkoholi. Puhe on edelleen juomista ihailevaa. En usko hänen raitistuvan koskaan. Viina on niin suuri osa elämää ja persoonaa. Kaikissa valokuvissa hän nostaa jotakin viinatörppöä kohta kameraa. Tämän olen tajunnut vasta hiljattain.
Ihmisenä hän oli alkuun aika sävyisä, kilttikin ja ehkä tunnollinen. Juominen on vallannut aina enemmän tilaa, ei yhtään selvää päivää, krapularyypyt on ihan normi. Terveysongelmia alkaa olla, mieliala on kärttyinen. Valehtelu on jatkuvaa. Omat harrastukset ovat jääneet. Eräskin harrastusprojekti on seisonut keskeneräisenä samoilla sijoilla pölyttymässä asunnossaan jo vuosia, erostamme lähtien.
Tietty tylsistyminen ja tunteiden häviäminen (alkutilannekin oli siinä suhteessa hänen muiden ongelmiensa takia vaisumpi kuintavallisesti); perusolotila näyttää olevan ärtymys, välinpitämättömyys, ilottomuus. Mikään ennen iloa tuottanut asia ei nykyään kiinnosta.

Hän ei näe juomisessa ongelmaa, se ei kuulemma lisää masennusta, ei aiheuta terveysongelmia. Viina on rakas ja kaikki ikävät oireet johtuvat jostakin muusta (stressi, ikävät ihmiset jne) ja näihin oireisiin ja mielentiloihin viina päinvastoin auttaa. Halu raitistumiseen ei ole, ongelmaa ei ole, riskit ei koske häntä. Totaalinen kieltäminen. Eikä ihminen raitistu, jos ei sitä edes halua. Sen hyväksyn, mutten enää jaksa juuri viettää aikaa hänen kanssaan. Yhteydenpito eron jälkeen onnistui aikansa, mutta nyt tuntuu siltä, etten enää sitä jaksa tai halua. Hän on vajonnut jonnekin, eikä sitä ihmistä, jonka tunsin, taida enää olla olemassa.

Mulla on mennyt tähän pitkälti yli 10v tavallaan parhaita vuosia. Ne ovat osin olleet hyviäkin ja mukaviakin muistoja on. Viinalle olen silti aina hävinnyt. Luin juuri, ettei kukaan itseään kunnioittava ihminen tuhlaa aikaa loputtomiin huonossa parisuhteessa. Tämä “tuhlaaminen” on tietyllä tapaa jatkunut eron jälkeenkin, koska on vienyt multa liikaa voimia ja tuottanut murhettakin. Onneksi oma elämä on kulkenut välimatkan takia ihan hänestä erillään.

Haluatko tosiaan aloittaja samaa, mitä täällä muilla on ollut? irrottautuminen on aina vaikeampaa, mitä enemmän on toiseen kiintynyt. Osaksi tulee helposti päivystäminen ja juoppo tilaa sitten luokseen silloin kun tarvitsee. Alkoholistille viina on aina ykkönen ja varasijalle ihminen jää, esiin otettavaksi silloin kun juomiselta ehtii.

Sairaus mikä sairaus, toista ei voi muuttaa, eikä omaa ainutkertaista elämäänsä kannata uhrata joutavaan. Mulla mitta on tullut täyteen sen tähden, että lupaukset ei enää pidä juuri lainkaan. Vielä hiukan aiemmin edes johonkin saattoi luottaa, nyt ei.

Olen eronnut alkoholistista jo useampi vuosi sitten, joten mulla tuohon hulluun pyörremyrskyyn on jo jonkin verran aikaa. Komppaan kyllä edellisiä kirjoittajia! Se, että juomisen takia pitää hakeutua katkolle, kertoo sen, että alkoholisimi on jo edennyt pitkälle. Sitä ei siis enää katkaista omalla päätöksellä tai tahdonvoimalla. Alkoholismi on krooninen, etenevä sairaus, josta äärimmäisen harva pääsee kuiville. Mieti elämää eteenpäin tässä valossa. Haluanko elämältäni tätä? Tai tätä, mutta vielä pahemmassa muodossa? Alkoholismisairauteen kuuluu ilkeys ja syyttely ja muiden syyttely. Ei alkoholistilla ole kykyä ottaa vastuuta omista tekemisistään. Yleensä jokainen alkoholisti jossain vaiheessa myös sotkee raha-asiansa. Haluatko todella tätä? Älä laske sen varaan, että saisit alkoholistin hoitoon. Se ei ole realistista. Alkoholisti alkaa pyrkiä kohti raittiutta vain ja ainoastaan omasta tahdostaan. Jos läheiset saisivat uhkaamalla, lahjomalla, kiristämällä, rakastamalla tms alkoholistit hoitoon, ei meillä olisi alkoholisteja. Ja niilläkin, jotka haluavat lopettaa juomisen on se ”lopettaminen” usein jatkavaa retkahtelua. Tähän kannattaa käydä hakemassa perspektiiviä vaikka tuolta Lopettajista.

Kannattaa lukea tätä palstaa ja ottaa selvää siitä, millainen alkoholismisairaus on. Oma vahva neuvoni sinulle on se, että lähde, vielä kun se on suhteellisen helppoa. Elämä alkoholistin kanssa on elämää alkoholin ehdoilla eikä siihen kannata kenenkään vapaaehtoisesti suostua. Moni alkoholisti on sanonut, että paras apu heille juoma aikana oli se, että läheiset päästivät putoamaan pohjalle. Niin kauan kun joku hoiti ruokaa kaappiin, maksoi vuokrat, pesi pyykit ja valehteli pomolle ei koskaan joutunut todella vastakkain sen kanssa, millaiset seuraukset juomisella on. Juopon ainut mahdollisuus on joutua pohjakosketukseen. Siitä voi alkaa toipuminen ja siksi sitä pohjakosketusta ei kannata läheisten toimesta pitkittää. Sinä et voi pelastaa kuin itsesi, joten tee se. Ainutta elämäänsä ei kannata tuhlata alkoholismin kanssa sekoiluun, kun sen kerran voi helposti välttää!

Hae hammasharja (tai vielä paremmin: jätä se!) ja ota jalat allesi ja juokse!

Olen huomannut että alkoholistin vaikutuspiirissä monesti väkisinkin käy niin, että vaikka ei kokisi olevansa mitenkään läheisriippuvainen, niin pian huomaa katsovansa läpi sormien asioita joista ei pidä, vain siksi että selviää kustakin päivästä ehjinnahoin. Se voi tarkoittaa että välttää riitaa, haluaa välttää voimien kulumista. Haluaa ehkä ettei läheisen juominen kostaudu eteenpäin, ja yrittää toimia puskurina ja välittäjänä. Ja tekee kompromisseja, jotka johtavat siihen että löytää itsensä olemasta juomisen rikoskumppani, tai mahdollistaja. Se on noidankehä, joka itsessään voi sairastuttaa. Joku voi toki valmiiksi omata läheisriippuvia toimintamalleja, jotka sitten löytävät sopivan parin alkoholistisista käytösmalleista. Kuitenkin kukin voi murtaa oman kehänsä, ehkä pienin askelin tai sitten jos rohkeutta riittää, eroamalla kerralla. Yleensä kun ei suostu johonkin mitä alkoholisti toivoo, se johtaa konfliktiin. Konfliktitkin kannattaa valita viisaasti, ei ole mielestäni läheisriippuvuutta jos ei ala vaikkapa humalaisen kanssa riidellä, vaan lähtee mieluummin pois ja antaa periksi sillä kertaa. Rajat voi laittaa kuitenkin, ja pitää niistä kiinni. Ne voi laittaa viisaasti, jättäytymällä menemättä tilanteisiin, sanomalla vaikka ystävällisesti että juomisen täyteinen elämä ei sovi minulle. Tavalla, joka antaa toiselle tilaa tehdä oma ratkaisunsa. Ja monesti se ratkaisu voi valitettavasti olla hänellä jatkaminen viinan parissa. Mutta se että jäisi ja yrittäisi muuttaa toista ihmistä, on monesti pitkä ja raskas tie, ja se voi sairastuttaa läheisriippuvuuteen. Se että joku juo, ei ole kenenkään läheisen vika, eikä kukaan läheinen voi toista raitistaa tekipä mitä hyvänsä. Kaikki ratkaisut on ehkä hyvä tehdä itsensä takia, ei siksi että toivoo tiettyä lopputulosta jonkun toisen kohdalla juomisen suhteen.

Hei,
Olette oikeassa. Pistin suhteen poikki pian kirjoitukseni jälkeen ja päätös on oikea.
Sain soiton henkilöltä eilen ja hän kertoi olevansa menossa naimisiin, naisen kanssa joka on niin ihana eikä sano juomisesta kun juo itsekin. Toivottelin kaikkea hyvää heille ja onnea avioliittoon. Mitäpäs sitä siitä muuta sanomaan.