heips! mä oon rakastunut,erittäin rakastunut mieheen joka vetää subuja…en tätä tiennyt tietenkään alkuun…tutustuimme huhtikuussa,alkuun kaikki oli ihanaa ja uutta miehellä oli aina meno päällä ja uusia ideoita,koskaan meillä ei ollut tylsää. itse tein ja teen edelleen vuorotyötä,joten aina en hippoihin mukaan päässyt.alkoholia kului kesän aikana paljon molemmilla,silloin mies ei ilmeisesti tätä subua niin aktiivisesti käyttänyt kuin tänä päivänä.Huomasin heinäkuussa hänen muutoksen,ei juonut enää juurikaan ,mistä olin vain iloinen,tein työtä ja kotona minua kuitenkin odotti murjottava äreä äijä.tuo läheisyys ja hellyys olivat poissa.jonkin aikaa ajattelin että hänellä on toinen ja niin olikin.SUBU. ottaessaan tätä paskaa hän on hyväntuulinen ja ajoittain jopa rakastava,toisinaan pelottava jopa agressiivinen. nukkuu vuorokausia tai ei viikkoon,koskaan en tiedä mitä päivä tuo tullessaan,pelkään tulla töistä,pelkään lähteä töihin.ystäväni ovat kaikonneet,en tietenkään tätä voi heille kertoa.mitä minä voin tehdä?? rakastan tuota riippuvaista olentoa kuitenkin…mistä saan voimaa lähteä,mistä jäädä? pelkään koko ajan jotain,murehdin ja olen ahdistunut.auttakaa minua ennen kuin myöhäistä,minulle tai hänelle.
Kuulostaa siltä että rakkaasi on kovasti riippuvainen päihteisiin.Kannattaa vakavasti harkita minkälaista elämää haluat tulevaisuudessa,sinuna en jatkaisi suhdetta,koska riippuvuus olipa se mikä hyvänsä jos se hallitsee elämäää,tuottaa ahdistusta ja pahaa mieltä läheisille.Riippuvuudesta on vaikea päästä eroon,et pysty sinä siihen millään lailla vaikuttamaan,mutta omaan elämään pystyt.Toivon sulle voimia tehdä oikeanlaisia päätöksiä. T: Jellonatar
En ymmärrä miksi jotkut tuputtaa ratkasuks eroa asiaan kuin asiaan, haluavat päästä helpolla.
Kyllä ne vaikeudet seuraa sinuakin vielä Jellonatar.
Kuulehan Vieras, kas kun ero narkista tai juoposta on paras ratkaisu. Jos on masokistisia taipumuksia, siitä vaan, voihan sitä yrittää rakkaudellaan raitistaa päihdekoukussa olevaa. Ja juu, niin yritin aikani itsekin, mutta Siperia opetti - ja tämän palstan viisaat ja kokeneet. Hyvä niin.
Hei Surusilmä
Lähde ja heti! Pelasta oma elämäsi ja hae apua siihen, miksi päihteilevät retkut viehättävät.
On paljon naisia, jotka kerta toisensa jälkeen sortuvat seuraavaan päihteilijään. Se elämä ei ole ihmisarvoista! (vaika tiedän, että paskat housussa makaavalla, sammuneellakin on ihmisarvonsa)
Luin viestiäsi nuorillemme, he ovat korvaushoidossa olevia narkomaaneja, poikamme 28v, ja tyttöystävänsä 23v. Molemmilla takana pitkä historia huumehelvetistä. Toivomme, he myös, ettei se koskaan enää palaisi. Molemmat olivat sitä mieltä, että lähde heti! Et pysty koskaan kilpailemaan, saatikka voittamaan huumeita, toisen puolesta.
Edessäsi olisi todennäköisesti 10 vuotta raskasta sekoilua, valehtelua, kiristämistä, rikoksia yms. paskaa. Vuosien jälkeen, jos on edelleen elossa, hän ehkä hakeutuisi korvaushoitoon. Hoidon alkamisen odottelu on äärimmäisen raskasta ja hoitoon sitoutuminen on monellekin lähes mahdotonta. Hampaansa menettänyt, c-hepatiittinen sekä luottotietonsa menettänyt ja pitkän rikosrekisterin omaava narkomaani on niin kivisen toipumisen tien alussa, että läheskään kaikki eivät kykene toipumaan ja kuntoutumaan!
Älä hanki lapsia hänen kanssaan. Tämä maa pullistelee kaltoinkohdeltuja ja kärsiviä lapsia, olen itsekin yksi heistä! Odota, että löydät tavallisen ja kunnollisen miehen itsellesi.
Toivomme kaikki sinulle paljon voimia elämääsi!