Hei,
Hyvä kun kirjoitit. Ei tänne kirjoittamisessa ole varmasti mitään ongelmansuuruus rajoituksia, läheisen alkoholin käyttö huolettaa on hyvä syy kirjoittaa. Kun alkoholimi on parantumaton ja etenevä tauti, näissä kirjoituksissa näkyy sen eri vaiheita, heräämistä nuorissa perheissä ongelmaan, onko sitä vai ei, epätoivoista läheisen auttamishalua ja tilanteen kontrolliinsaamisyritystä vähän myöhemmin, ja kun riippuvuus on syvää joko alistumista tilanteeseen, läheisten masennusta ja halvaantumista - tai missä alkoholismin kehitysvaiheessa vaan voi syntyä taju siitä, että ei toisen taudille mitään mahda ja ymmärrys, että tarvitsee huolehtia ensin itsestä ja lapsista eikä pilata kaikkien elämää yrittäessä mahdotonta, eli auttaa ihmistä joka ei apua halua ottaa vastaan. Nuo kehitysvaiheet ei mene välttämättä aina ikäryhmittäin, kohtuukäytön rajoilla voi pysyä pitkäänkin, mutta kun tarpeeksi kauan säännöllisesti harjoittelee ja kun alttius on (näkyy niissä “kohtuukäyttäjissä” esim- siinä, että alkoholi on todella tärkeä asia vaikkei sitä usein ottaisikaan, kun ottaa sitä ei estä perheen kärsiminen tilanteesta eikä muutkaan jutut jotka “normaali-ihmisen” pysähdyttäisi).
Olen itse raitistunut alkoholisti, keski-ikäinen nainen, joka jäi kunnolla kiinni viinaan yli nelikymppisenä. Olen monesti miettinyt itseäni ja vertaisiani mikä olisi pysähdyttänyt nopeammin, ja miksi jotkut toiset eivät pysähdy lainkaan. Mitä läheiset voivat tehdä? Monet raitistuneet ovat tässä asiassa tiukkoja: läheisten EI kannata hyysätä, auttaa ja pelastaa, se vain mahdollistaa juomisen jatkumisen. Läheiset kokevat auttavansa ja tietenkin haluavat auttaa. Mutta eikö juomista ole paljon helpompi jatkaa kun on joku, joka huolehtii arjen pyörittämisestä, usein vielä maksaa osan juomisestakin? Monet tuurijuoppojovaiheessa olevien alkoholistien puolisot tyytyvät osaansa, onhan puoliso suurimmaksi osaksi OK. Entä jos molemmat puolisot olisivat samanlaisia tuurijuoppoja? Kuinkahan nopeasti lapset olisivat huostassa tilanteessa, jossa molemmat vanhemmat käyttäytyisivät yhtä vastuuttomasti. Eikö tuurijuopon puolisokin mahdollista “normaalia elämää” juopolle? JOs aito halu muuttaa elämää syntyy, silloin voi auttaa: viedä avun piiriin, tuli apu AA:sta, Minnesotahoidosta tai jostain muualta. Aika monilla tuo halu muutokseen on syntynyt kun on selkä seinää vasten: on vaarassa menettää enemmän kun mitä ikinä olisi kuvitellut menettävänsä. Perhe, työ, terveys, mielenterveys… JOissain tapauksissa tosissaan esitetty avioero on ollut herättäjä hoitoon hakeutumiseen, samoin varmasti asunnottomuus ja muut isot menetykset.
Tilanteesi on kamala, hirveä katsoa vierestä sisaren alamäkeä. Mutta jos sisarei ei halua muuttaa tapojaan apusi ei auta. Niinkuin totesit, pilaisit vain omankin elämäsi. Tuolta narkkariläheisten puolelta voi varmasti löytyä riipaisevia tarinoita kuinka kokonaisten perheiden elämä on riekaleina yhden käyttäjän vuoksi. Pahimmillaan tuo auttamishalu sairastuttaa auttajan. Elämä pyörii päihdemyrskyssä, itketään, haukutaan, sovitaan, luvataan - ja juodaan.
Minä nykykokemuksellani yrittäisin puhua sisarellesi päihderiippuvuudesta sairautena. SE ei ole hänen vikansa, hän on menettänyt kontrollinsa riippuvuuden syntymisen jälkeen juomiseensa. JOs hän oikeasti myöntää, että hänellä on ongelma johon tarvitsee apua hän voi sellaista saada. Monesti keskustelu raitistuneen vertaisen kanssa voi auttaa näkemään oman tilanteen. Terveydenhoitohenkilökuntaa me alkoholistit kusetamme pois tiekseen, mutta vertainen voi pystyä näyttämään kuinka oikeasti kusetammekin itseämme. Toivon todella, että sisaresi herää huomaamaan oman tilanteensa, elääkö hän sellaista elämää millaista nuorempana toivoi elävänsä?
Tällä palstalla keskustelee paljon läheisiä. Lisää tukea itsellesi ja sisarellesi ja tietoa voit varmasti saada esim. AA:n ja AlAnonin palvelevista puhelimista, A-klinikoilta ja Minnesotahoitolaitosten ilmaisilta luennoilta.
