Maanantaina - kaksi viikkoa sitten päätin lopettaa juomisen, joka oli jatkunut 20 vuotta. Joka ilta kului puoli litraa viskiä, ja aamulla töihin. Maanantaina - viikko sitten menin katkaisuhoitoon ja nyt aloitan antabuksen varassa uutta elämää. Välillä tuntu helpommalta ja välillä vaikeammalta.
Jos onnistuu noin, niin bueno - uusi ja mielenkiintoinen vaihe elämässä alkaa 
Jos tulee liikaa vaikeuksia, niin hakeudu toisten juomista lopettelevien/lopettaneiden pariin.
kahleeton
Kiitos,
Tablettien kanssa uskon pääseväni puoli vuotta eteenpäin. Tänä aikana hankin toki itselleni muutakin tukea. Launtaina ajattelin poiketa tutustumassa AA-kerhoon. Minua vain hirvittää ajatus kohdata RauniO:n tapaan utseään ilmaisevia konkareita ja pelkään, että om henkisyyteni tulee latistetuksi.
Älä turhaan pelkää AA:ssa käymistä. Ryhmiä on erilaisia ja samoin niiden jäseniä. Kaikki edustavat omia mielipiteitään eikä kukaan “oikeaa” mielipidettä, eikä kenenkään kanssa tarvitse alkaa kinata. Kaikista AAlaisista ei tarvitse edes pitää, kunhan nyt sietää niin ettei käsikähmää tule. Jos ryhmä tuntuu ahdistavalta, kokeile toista ryhmää. Ja muista sääntö “ota mitä tarvitset ja jätä loput” - niin kuin muissakin ihmissuhteissa, kaikkea mitä muut sanovat ei tarvitse allekirjoittaa. Pidä huoli omasta raittiudestasi ja anna muiden pitää huoli omastaan 
Huiskis
Minä myös uskon, että sitä jyrkkää tapaa, millä ihmiset joskus netissä itseään ilmaisevat, ei kuitenkaan todellisuudessa hirveästi näe. Itse olin yhden ainoan kerran AA-kokouksessa joskus vuosia sitten, ja ihan rentoa porukkaahan siellä oli. Se vain kuitenkin jäi.
Tsemppiä raittiuteen!
Taidanpa rohkeasti käydä lauantaina tutustumassa - sittenpähän tiedän.
Kannattaa kokeilla. Ja jos on useampia ryhmiä lähellä, niin kokeile eri ryhmiä.
Ja ensimmäisestä kerrasta ei kannata lannistua. Uudestaan vaan.
Suosittelen myös kokeilemaan A-klinikan ryhmää, jos teidän klinikalla on
sellaista, kysäiseppä. Sekin on yksi hyvä vaihtoehto.
Yksin et asian kanssa ole.
Kuulostit ihan mux ex-puolisolta eli tutulta tuntuu asia. Se joi aina töiden
jälkeen viskiä useamman lasillisen, joka ilta.
Ymmärrystä löytyy asian suhteen.
Voimia sinulle!
RauniOta on turha pelätä!
Mitä pelättävää siinä olisikaan, jos on alkoholisteille tarjottua toipumisohjelmaa avoimesti hyväksikäyttämällä toipunut sairaudestaan.
Minulla on oma toipumiskokemus, joka on tuloksellinen. Olen saanut toipua alkoholismista! Olen onnellinen!
Tähän jokaisella alkoholistilla on mahdollisuus! 
Juuri näin!
Siitä olemme tänään kiitollisia, että toivuimme sairaudestamme, alkoholismista.
Meillä todella on toipumisohjelma, jonka avulla todistettavasti voidaan toipua alkoholismista.
Meitä alkoholismista toipuneita on maailmassa paljon. 
Toipumista tuntuu vain olevan niin kovin monennäköistä.
Mehän yleensä pruukataan tuon Vaeltajan kanssa toipua kilpaa, ja hän on tällä hetkellä hieman johdossa toipuneisuuskisassa viimeisimmillä repliikeillään.
Itse olin viikon juomatta kunnes sain antabuksen, parantelin elämääni päiväosastolla kuutisen viikkoa, ja kuudennen viikon lopulla eksyin AA:n ovesta sisään. Voi oikeastaan sanoa että eksyin, hyvin kirjaimellisesti. Ja onneksi mulla oli todella hyvä äijä siellä vastassa, josta on tullut mulle hyvin tärkeä ihminen noin 3-4vkn aikana. Yhden kerran olen käynyt 12 askeleen ryhmässä kuuntelemassa, ja sitten vapaamuotoisempana avoryhmässä, ja vielä avoimemassa(onkohan tuo sana suomea) "meidän"ryhmässä. Ja mulle sopii nuo avoryhmät ja muu oleskelu talossa. Siellä saan sen vertaistuen mitä kaipaan, paikka missä olla ja mennä ja jutella jne. Nuo askeleet ja raput eivät sovi mulle, ja meidän kaltaisia löytyy suht paljon ryhmissä. Yhteen ns. kiihko 12 askellen perinnettä ajavaan olen törmännyt, mutta AA:ryhmistä löytyy kyllä se oman juttunsa ja oman kaltaisensa porukan. Itse en löytänyt vielä yhtäkään kinaa tai en tykkää tosta porua. Ja itse en kyllä usko silmiäni kun luen tätä kirjoitusta, minä jota ei ikinä saa mihinkään AA:ryhmään 
.
Kiitos kaikille rohkaisusta.
Nyt alkaa neljäs viiko ilman alkoholia. Kävelin AA-ryhmän ovesta sisään ja löysin ihmisiä, jotka oikeasti haluavat tukea minua. Kokemus oli siis ensisijaisesti myönteinen. Kun haluan, että minun hengellistä vakaumustani kunnioitetaan, tulee minunkin hyväksyä erilaisia ajatuksia. Joillain auttamisen halu oli niin kova, että hetkittäin olo oli, kuin minua olisi hieman tönittykin. Uuteen ryhmään mukaan tuelminen ei siis ole helppoa itselleni, eikä myöskään muille ryhmän jäsenille. Kehoni reagoi tilanteeseen tarjoilemalla minulle migreenin oireita, mutta käyntini ei jää viimeiseksi.
S&S
Kävin jo toistamiseen AA-kerhossa. Tällä kertaa kutsuvieraana aivan toisessa ryhmässä. Olo oli jo paljon kotoisampi. Keskustelu kävi “toisen askelen”, eli hengellisyyden ympärillä. Oli oikeastaan helpottavaa havaita, että konkaritkin kiertelivät kysmystä kuin kissa kuumaa puuroa, eli en ole ainoa, jolle aihe ei ole helppo Oli myös yllättävää havaita, että jotkut käyvät AA-kerhossa vuosien ajan jopa neljä kertaa viikossa. Ryhmällä on siis paljon suurempi merkitys kuin päältä näyttää.
itsesensuroitu
Täällä näkyy silloin tällöin sensuroituja tekstejä, mutta itsesensurointi ylittää jo ymmärrykseni. Viides alkoholiton viikko alkaa ja aloitan ajamaan takaa syitä siihen, miksi viskipullon pohjalta on löytynyt minulle niin mieluinen ystävä.
Tiedoksi vaan, ettei viestiä voi poistaa tykkänään (sinänsä aika hyvä, joskin erikoinen ominaisuus foorumeilla) - sitä voi vain muokata. Eli mikäli möläyttää intuitiivisesti jotakin sarkastisen puoli-ilkeää letkautusta johonkin tai jostakin, kuten minä tein erään arvoisan palstamme jäsenen persoonasta, on hetken harkinnan jälkeen syytä häivyttää kommentti, edellyttäen katsovansa moisen ilkamoinnin ylittäneen hyvät maun kohtuullisen raja-aidan - näin niin kuin lyhykäisesti ilmaistuna selityksenä edellistä postaajaa ihmetyttäneestä seikasta 
kahleeton
Viisi viikkoa onkin jo ihan hyvä aika saada pää sillä tavalla selväksi, että sinne voi pikku hiljaa ajatella pistävänsä jotakin muutakin kuin viinanhöyryisiä ajatuksia. Jatka tietäsi eteenpäin. Se varmasti kannattaa.
Mielenkiintoista “kaikkitaieimitaan”, tällä palstalla itse asiassa yllättävän vähän pohditaan sitä ulottuvuutta, mihin vaivaan alkoholia oikeasti tulee käytettyä. On helppo puhua viinanhimosta ja todeta alkoholismi viinanhimon syyksi. Itselläni jämäkkä annos alkoholia poistaa ahdistuneen olon ja tarjoaa rauhallisen joskin huuruisen unen. Mutta mitä sitten on tuo mystinen ahdistus.
Holisteja on niin moneen lähtöön.
Itse aloitin etanolin käytön jo pikkuskidinä ujouteen, arkuuteen, pelokkuuteen jne. Juoma toimi kuin Asterixilla taikaliemi: pikkupojalle kasvoi puoli metriä pituutta ja leveyttä, viisaus valtasi korvien välin ja rohkeutta löytyi kuin prinssi Uljaalta. Ja tyttöjen suhteen poikasesta tuli Casanova.
Kuin kaikkivoipana lääkkeenä toimi aine 15 vuotta ja sen varjossa jäi murrosikäkin tyystin kokematta - koulut tietty käymättä. Mutta nautintoaineen tenhovaikutus katosi pikku hiljaa, ja johan piti vähän muitakin päihteitä tunkea nuppiin. Lopulta kaali oli kuitenkin se verran sekaisin, että ainoalta pakokeinolta tuntui Se Viimeinen Askel.
Vasta silloin pyysi niin kovin ylpeä ja uhmakas kahleeton ensi kertaa elämässään apua, eli de facto lähti itkemään kurjuuttaan AA-palaveriin.
Sen koommin ei ole tarvinnut aineita ottaa. Sen pituinen se.
kahleeton
Oman tautini ydin,
on tarpeessa saada kiitosta tekojen kautta. Olen yrittänyt enemmän ja enemmän ja saanut paljonkin aikaan. Silti kohtaan vain vähättelyä ja kateutta. Jatkossa keskityn keräämään ihmisten hymyjä ja välittäviä sanoja.