Mulla on rakkauteen ja päihteisiin liittyvä ongelma…
Mä päätin kirjoittaa tämän tänne plinkkiin, koska muilla keskustelufoorumeilla ei olisi ehkä ymmärretty tätä päihteiden käyttöä, ööh, -niin ystvällisesti? Mulla on toinenkin nimimerkki tällä, mutta henkilö johon tämä teksti liittyy lukee myös tätä ja tietää ehkä nikkini.
Olemme avomieheni kanssa riippuvaisia buprenorfiinista, jonka vuoksi luonnollisestikkin käytämme tuota shittiä päivittäin. Tämä “ongelmani” nyt onkin se, etten ole enään noin puoleen vuoteen tuntenut häntä kohtaan mitään muuta kuin rakkautta, platonista rakkautta. Jos me eroaisimme tänään, olisin tietysti hyvin surullinen, mutta ei minusta tuntuisi että elämäni päättyy siihen… Toisin kuin tämä mieheni joka usein valittaa sitä, miten pelkää minun jättävän hänet. Hänen elämänsä kuulemman päättyisi siihen…
Olen useaan otteeseen koittanut ottaa aihetta esille, mutta se ei johda mihinkään muuhun kuin huutoon, riitelyyn ja siihen että molemmat alkavat väkivaltaisiksi; minä lyön häntä ja hän lyö minua.
Lopulta sovimme “riidan” ja hän luulee minun vaan kiukkuilen pms-tuskissani, ja uskoo että kaikki on taas hyvin…mutta ei ole.
Ja nyt siihen itse “ongelmaan”; riippuvuus on kaikista suurin este suhteen hajoamiselle. Mä voin myöntää tarvitsevani buprenorfiinia ja sen saamiseksi on miehen hommattava sitä meille. Mä kun tunnen vaan helvetin pienen osan niistä ihmisistä, jotka säätää ja nekin on vähän semmosia, että niillä ei sitä yleensä ole itsellä päällä vaan ovat itsekkin nistejä jotka hankkivat sitä jostakin, jos saavat.
Avokkini on pyrkinyt ilm. ihan tiedollisesti välttämään sitä että mä tutustuisin niihin hänen “diilereihinsä”, juurikin sen takia että säilyisin hänen kanssaan enkä lähtisi ja hoitaisi asioita yksin.
Hän siis tiedostaa sen, että niin kauan kun olen koukussa en ole lähdössä minnekkään.
Mutta mulla on niin vitun paska olo suoraan sanottuna. (Anteeksi turhahko voimasanojen käyttöni.)…
En saa seksiä, kuin max. kerran viikossa. Aina minun aloitteestani. Seksi on itseasiassakin kyllä alkanut kuvottamaan minua hänen kanssaan. En halua häntä päälleni ähkimään ja laukeamaan sisälleni. En miehen haluttomuuden takia koe olevani haluttu tai mitenkään korvaamaton hänelle.
Tämän vuoksi mä olen ikäänkuin alkanut hakemaan hyväksyntää muualta ja ihastunut viimeisen neljän kuukauden aikana hyvin syvästi kahteen eri ihmiseen… Mulla ja tällä toisella ihastuksen kohteellani on ollut hieman jotain pientä silmäpeliä, halailua ja avautumista…Se on päätöntä ja repii sisältäni lisää. En tiedä, pystyisinkö olemaan jos pettäisin häntä. Ehkä, ehkä en. Ennen ene olisi pystynyt. Kaikki on muuttunut niin paljon. Mä vaan tahtoisin lähteä ja mennä toisen niistä luo. Olla ja unohtaa nykyisen suhteenmme. Siinä ei ole mitään muuta kuin huumeiden ympärillä pyörimistä.
Olen kiskonut tuota typerää Subutexiä nyt noin nelisen vuotta. Suhdetta miehen kanssa takana noin puoli vuotta enemmän (4,5 vuotta). Asumme kaupungissa jossa Subu ei ole todellakaan halvimmasta päästä ja se on toisinaan aika kiven alla… Kaupunki ei ole mitenkään pieni, mutten siltikään tunne täällä paljoa ihmisiä itse jotka säätäisivät kunnolla.
Osaako kukaan sanoa mitä mun pitäs tehdä, onko muilla vastaavaa ollut koskaan tai ikinä?
. Älä tyri!
Heidän kauttaan tosin saa ne parhaat pulverit…
Kyllä mä asian tajusin sen jälkeen kun exä itki että hänen on jätettävä mut jos pelkää että olen tehnyt itsarin kun on poissa kotoa… Ei auttanut väkivalta kun se oli vain tuttua ja turvallista, puhuminen sen sijaan… 
Valitsi mun takia paljon useammin kovia huumeita kun yritin lopettaa viiltämisen, ei siihen kukaan puuttunut 5 aiempanakaan vuotena ja olin sitä mieltä että sain tehdä itselleni mitä halusin… Lisäksi ennemmin jos pelkäsin henkeni puolesta, halusin tappaa itse itseni… Kait sitä hakee samanlaista jatkuvaa pelkoa ennemmin kuin vakaata tilaa, koska ei ole ennen elänyt niin että ei tarvitsisi tarkkailla joka asiaa jotta saisi edes parin minuutin etumatkan kilahtamiseen jolloin ei kannata olla paikalla!
