[size=125]Onko laiskuus sittenkään synti?[/size]
Ihmisillä on unelmia. Kuten: kunpa ei tarvitsisi tehdä töitä tai yleensä mitään.
Raamatun mukaan työ on rangaistus, jonka kohtaa paratiisin ulkopuolella. Iankaikkinen joutilaisuus on palkinto, jonka saa vasta taivaassa.[/b] Maanpäällistä raadantaa on helpotettu lepopäivillä, mutta Elinkeinoelämän keskusliitto on halunnut sovitella työn ja kristinuskon välistä ristiriitaa poistamalla pari kirkkopyhää.
Kun laiskuus on julistettu yhdeksi kuolemansynneistä, sitä ei mielellään kutsuta laiskuudeksi. Sitä kutsutaan mieluummin rentoutumiseksi, joutilaisuudeksi tai downshiftaamiseksi. Tai kaikkein mieluiten mietiskelyksi, latautumiseksi tai luovaksi prosessiksi.
Nykyiset suomalaiset elävät digimaailmassa. Tai elävät ja elävät. Entä jos verkossa ihminen tylsistyy, mutta verkkokeinussa virkistyy.
Miksei ihminen vain heittäydy verkkokeinuun ja lakkaa ajattelemasta. Sitä vartenhan aivoissa on lepoverkostoja, jotta ihminen voi kytkeytyä irti maailmasta ja vajota tekemättömyyteen.
Väärin. Emme pysty täydelliseen laiskuuteen, eivätkä aivojen lepoverkostot lepää.
“Aivot ei pysähdy koskaan, paitsi silloin kun ihminen kuolee”, sanoo Aalto-yliopiston aivotutkija, akateemikko Riitta Hari.
“Lepoverkostot ovat toisiinsa kytkeytyneiden aivoalueiden verkostoja. Ne ovat kytköksissä toisiinsa silloinkin, kun me ei tehdä mitään. Voisi ajatella, että aivotoiminta on levon aikana satunnaista, mutta ei. Lepotilassakin toiminta on koko ajan hyvässä järjestyksessä. Tehtävät ja ulkoiset ärsykkeet muuttavat yllättävän vähän aivojen tilaa.”
Yksi osa lepoverkostosta kuitenkin aina vaimenee, kun jotakin tapahtuu: jos ihminen vaikka liikahtaa verkkokeinussa tai havahtuu lintujen kirkunaan. Saman osan toiminta lisääntyy, kun mitään ei tapahdu: jos ihminen vain lojuu raukeana auringossa eikä seuraile pilviäkään. Tutkijat kutsuvat tätä aivojen osaa oletusverkostoksi – kai siksi, etteivät hekään tiedä kaikkea. Harin mukaan oikeastaan pitäisi puhua oletusarvoverkostosta.
“Se on sitä ahkerampi, mitä laiskempi ihminen on”, hän kertoo.
"Tämän aivoverkoston toiminta liittyy juuri oleiluun ja ajatteluun, jota ei liipaise mikään ulkoinen ärsyke. Tavallisesti meillä on aina mielessä jotakin: me ajatellaan itseä ja muita ihmisiä, suunnitellaan ja murehditaan. Oletusarvoverkoston toiminta on voimakkaimmillaan silloin, kun ajatus lähtee harhailemaan ja tarkkaavaisuus herpaantuu."
Aivokuvissa se siis näkyy: älyllisten pohdiskelijoiden luova keskus!
Virhe. Emme ole ihan niin ainutlaatuisia kuin ajattelemme.
“Samanlainen verkosto on löytynyt monilta eläimiltä, jopa rotilta ja nukutetuilta apinoilta”, Hari sanoo.
Eläinvertauksiin me olemmekin tottuneet. Sadun muurahainen oli tarmokas uurastaja, kun heinäsirkka oli holtiton hulivili. Puurtavasta muurahaisesta tehtiin ihanne, vaikka hummailevalla heinäsirkalla oli paljon hauskempaa. Meille uskoteltiin, että suruton elämänasenne vie turmioon.
Satueläimet kelpaavat esikuviksi, mutta aidot eivät. Kun leijonat, nuo eläinten kuninkaat, saavat köllötellä päivän ja hankkia ruokansa öisin, miksi ihmiskunnan muurahaisten pitää nousta aamuvarhaisella saadakseen elantonsa. Kysymys ei kelpaa moralisteille, joiden valta ulottuu sananlaskuihin: Aamun torkku, illan virkku, se tapa talon hävittää.
Ihmisiä nimitellään laiskiaisiksi, mikä halventaa laiskiaisia. Laiskiainen on erittäin energiatehokas eläin. Enimmäkseen se nukkuu eikä liiku. Se roikkuu puussa ylösalaisin ja syö lehtiä, joihin se ylettyy. Parittelu saa sen kuitenkin hiukan innostumaan retkeilystä.
Laiskuus näyttääkin periytyvän. Ainakin rottatutkijat arvelevat, että laiskuus asuu geeneissä, sillä laiskojen rottien jälkeläiset ovat sukupolvi toisensa jälkeen aina vain laiskempia.
Laiskuus on ekoteko, koska laiska tyytyy vähempään.
Joutilaisuuden saarnamiehet puhuvat ja kirjoittavat tehotekemistä vastaan. Yksi perusguruista on kiinalainen Lin Jutang, joka jo vuonna 1937 julkaisi kirjan Maallinen onni. Hän filosofoi olematta filosofi ja paheksuu elämänkatsomusta, joka täyttää elämän tarpeettomalla puuhalla.
Kirjassa on sellaisia lukuja kuin Laiskottelun arvo, Joutilaisuuden palvonta ja Vuoteessa loikominen. Lin muun muassa hämmästelee, kuinka vain harvat ihmiset käsittävät, miten tärkeää on osata loikoa sängyssä. “Minun mielestäni ne, jotka pitävät vuoteessa loikomista yhtenä elämän suurimmista nautinnoista, ovat rehellisiä ihmisiä, kun taas ne, jotka kieltävät sen, ovat fyysisiä ja moraalisia valehtelijoita.”
Linin mukaan kiihkeän toimeliaisuuden ja viisauden välillä tuntuu vallitsevan jyrkkä vastakohtaisuus: “Viisas ihminen ei voi touhuta liikaa, eikä se, joka aina touhuaa jotakin, voi olla viisas.”
Hänestä kaikkien ei pidä olla hyödyllisiä ja tehokkaita, valtaa ja voimaa käyttäviä kansalaisia: “Maailmassa on aina riittävästi hupsuja, joiden toiveena on olla hyödyllisiä, tarmokkaita ja voimakkaita, ja siten maailman asiat tulevat aina jotenkuten hoidetuiksi.”
Linin mielestä joutilaisuus ei tarkoita sitä, ettei tee mitään: joutoajalla voi lukea merkittäviä kirjoja, käydä oppineita keskusteluita, matkustaa kuuluisille paikoille. “Kulttuuri on minun käsitykseni mukaan kokonaan joutoajan tuotetta. Kulttuurikelpoisia ovat vain ne, jotka kykenevät laiskottelemaan.”
Hänestä varakkaat luokat ovat tämän kyvyn kadottaneet: se taito on vain niillä, jotka kykenevät suhtautumaan ylevän halveksivasti rikkauteen. “Loppujen lopuksi joutilaisuuden avulla hankittu nautinto on varmasti halvempaa kuin ylellisyyden suoma nautinto. Siihen tarvitaan vain taiteellinen luonne ja halua kuluttaa hyödytön iltapäivä mahdollisimman hyödyttömällä tavalla.”
[b]Lin luo romanttisia kuvia tunnelmista, joissa ihaillaan kukkia tai kuutamoa, venytellään hiekalla tai kuunnellaan sateen rapinaa. Ikään kuin elettäisiin yksinkertaista elämää luonnon keskellä.
Hän kuitenkin myöntää, ettei maalla asuminen yksin riitä nautinnoksi: “Ihminen kyllästyy nopeasti talonpoikiin ja puunhakkaajiin, jotka eivät osaa muuta kuin erottaa eri viljalajit toisistaan ja ennustaa säätä.”
[/b]
Kirjailijan mukaan väärä seura voi pilata joutilaan tunnelman kokonaan. Lin muistuttaa, että tupakointi, viinin ja teen juonti kehittävät seurustelutaitoa – ja että teestä, viinistä ja tupakasta voi oikealla tavalla nauttia vain siellä, missä on vapaa-aikaa, ystävyyttä ja seuraelämää.
Pakko muistuttaa, että kiinalainen Lin eli 1930-luvulla ihan eri maailmassa kuin 2010-luvun suomalainen. Täällä viranomaisten ja lainsäätäjien mielestä on oikein nauttia vain teestä.
“Maailmassa on aina riittävästi hupsuja, joiden toiveena on olla hyödyllisiä, tarmokkaita ja voimakkaita, ja siten maailman asiat tulevat aina jotenkuten hoidetuiksi.”
Yhteiskunta ei siedä laiskottelevia nautiskelijoita, vaan pilaa heidän elämänsä. Missään julkisissa tiloissa ei enää näe herroja, joita lempeä sikarinsavu ympäröi. Paksu sikari pakottaisi heidätkin rauhoittumaan kahdeksi tunniksi, koska sikari kädessä ei kannata hosua mitään muuta. Sikarinpoltto on jalostettua laiskuutta: kunhan harvakseltaan imaisee haikuja havannalaisesta ja karistaa tuhkaa juuri ennen kuin se putoaa.
Olli Alho ja Jari Ehrnrooth korostavat Sikari-kirjassaan: “Nautinnon keskeinen tekijä on sen kesto; tämä pätee sikariin mitä suurimmassa määrin.” Heidän mielestään ei voikaan tinkiä siitä periaatteesta, että polttamiselle varataan riittävästi aikaa: “Kiireessä poltettu sikari on tuhlattu sikari.”
Kirjoittajista meditaatio on sikarinsauhuttelun luonnollinen henkinen sisältö: tupruttelun hidas tempo synnyttää aikavyöhykkeen, joka erottaa polttajan nykyaikaisen yhteiskunnan ripeästä tahdista ja altistaa hänet mietiskelevälle mielialalle.
Alho ja Ehrnrooth valistavat, että kunnon sikari tuottaa keskimäärin kolme karistettavaa tuhkaa. Niinpä: “Kolmannen tuhkan pudotessa astiaan mielen on vallannut vitka verkkaisuus ja tyyneys, jossa muut kuin sikarin kolmannesten aikamitat menettävät merkityksensä.”
Joutilaisuus on mielihyvää ja mukavuudenhalua. Palveltavana olemista. Rauhallista viihtymistä. Vaivatonta seksiä.
Lorvailijan ei kannata huolestua ajankulusta, koska aikahan kuluu. Laiskurin ei tarvitse esittää ahkeraa, koska jokuhan tekee. Hän voi harrastaa šakkia, koska pelissä ei tarvitse kuin istua ja tuijottaa. Sama pätee onkimiseen.
Jos laiskuus julistetaan paheeksi, se on aina muiden ihmisten ominaisuus. Nimittelyssä on syytösten sävy: laiska ihminen on tyhjäntoimittaja, lorvehtija, vetelehtijä, pinnari, saamaton, ajelehtija, laiskanpulskea, viivyttelijä, silmänpalvoja tai alisuorittaja.
Laiskuus saadaan kyllä kuulostamaan paheelta: mitä muuta laiskuri tekee kuin ryystää kaljaa, häiriköi kauppakeskuksessa, rettelöi puistossa, harrastaa ilkivaltaa, ajautuu varastelemaan, bilettää yökaudet. Lopulta hän masentuu, syrjäytyy, sortuu huumeisiin. Kieltämättä laiskuutta voi joskus kutsua ihan vain juoppoudeksi.
Laiskaksi voidaan myös leimata milloin mikäkin: osallistuminen (yhteisön passiivinen jäsenyys), opiskelu (tulokseton oleilu), raha (tileillä makuutus), musiikki (tunnelmoiva viipyily), puhetapa (vetelä venyttely), kävely (laahustava maleksiminen), autoilu (suuntavilkuton köröttely), palvelu (unohteleva hitaus).
[b]Mainoskieli välttää ikävältä tuntuvia sanoja, joten laiskottelu on nauttimista, virkistymistä tai lepäämistä. Mainoksilla tähdätään hyvinvoivaan ansaitsijaan ja viihtyvään kuluttajaan. Huonon omantunnon sijaan myydään hoitopalveluja, kylpylälomia ja etelänmatkoja, jotka saadaan kuulostamaan välttämättömiltä:
Jos ihminen makaa hemmotteluhoidoissa, hän pitää huolta itsestään. Jos ihminen lojuu porekylvyissä, hän kerää voimia työviikkoa varten. Jos ihminen rentoutuu aurinkorannoilla, hän jaksaa taas arjet ahertaa.
Jos ihminen ei tee mitään, kaikki rapistuu ja rappeutuu, kuihtuu ja kuolee. Erityisesti tämä koskee “minää”, jos tämä “minä” on nainen. Jos uskomme mainoksia ja naistenlehtiä, naista on kohennettava kaiken aikaa. Fiksu nainen ei usko, joten hän on vaivattomasti valtoimenaan. Laiskuus on nimittäin tahtolaji.[/b]
Mikään ei ole niin fiksu kuin laiska koululainen, laiska opiskelija, laiska varusmies tai laiska työntekijä. Lintsari välttyy ikäviltä hommilta.
Kun laiskuus korvataan sanalla joutilaisuus, työn pakoilu korvautuu filosofisella elämänasenteella. Savolaisilla on tätä kuvaava sanontakin, jonka mukaan työ on aloittamista vaille valmis.
Ennen ehdoteltiin, että työmiesten lapionvarret tehtäisiin ketjuista, jotta lapioon ei voisi nojata. Enää työmailla ei näy lapiomiehiä vaan kaivureita. Hurratkaamme vetelehtijöille, koska kaikki työtä helpottavat koneet ovat heidän keksintöään. Laiskuri loi robotin.
Ennen moni teollisuustyö näytti työltä. Nyt sama työ näyttää zombien puuhalta, vaikkei se ole laiskuutta. Työntekijät tuijottavat kuvaruutuja valvomoissa, joissa sananmukaisesti valvotaan. Paitsi päivystystehtävissä, joissa saa joskus nukkua.
Psykiatri ja potilas vastaa parhaiten mielikuvaa laiskojen kohtaamisesta, kun toinen makaa sohvalla ja toinen kuuntelee.
On paljon töitä, joissa istutaan laiskoina suurin osa ajasta. Joko odotetaan asiakkaita tai odotetaan jotain tapahtuvaksi.
Organisaatioissa laiskuutta voi kutsua muutospassiiviseksi ilmapiiriksi. Tekemättä jättäminen onkin luova konsti nakertaa pomojen valtaa. Viisas välttelee turhaa työtä, koska se rasittaa eniten.
Tunnetusti pahin yhdistelmä on tyyppi, joka on tyhmä ja ahkera, koska hän saa eniten tuhoa aikaan. Nahjus ei tee pahaa, vaan enintään vähän haittaa. Vätys rakastaa rauhaa, koska ei jaksa haastaa riitaa. Laiskuri ei äänestä, mutta ei myöskään tee vallankumousta.
Laiskat poliitikot eivät aiheuta vahinkoa. He eivät tee typeriä aloitteita eivätkä säädä turhia kieltoja. Sama koskee laiskoja virkamiehiä, jotka eivät tee typeriä päätöksiä eivätkä keksi turhia määräyksiä. He eivät myöskään vahdi pikkumaisten päätösten noudattamista eivätkä kyttää turhantarkasti määräysten seuraamista.
Tosin poliitikkojen pitää ainakin olla lukevinaan papereita, joita heidän eteensä kasataan. Ministeriksi pääsee, vaikka ei jaksaisi perehtyä päätöspapereihin alkuliuskan puoltaväliä pidemmälle. Kansanedustajien lempifraasi taas on se, että työ tehdään valiokunnissa. Jotkut ovatkin mestareita välttelemään valiokuntia.
Työmarkkinakonkarin mukaan monet neuvottelijat ovat sillä tavalla laiskoja, että vetkuttelevat sovun synnyttämistä takarajalle. Työntekijöiden kannalta hidastelu saattaa kannattaa. Sen sijaan työnantajien perussääntö on se, että mitä aiemmassa vaiheessa tekee sopimuksen, sitä halvemmalla pääsee.
Etujen heikentäminen on sillä tavalla uusi ajatus, että aiemmin ei ollut etuja, joita heikentää. Filosofi ja matemaatikko Bertrand Russell kirjoitti 1930-luvulla, miten rikkaat ovat kautta aikojen järkyttyneet siitä ajatuksesta, että köyhillä pitäisi olla vapaa-aikaa. “Muistan, kuinka eräs vanha herttuatar sanoi: Mitä köyhät lomapäivillä tekevät? Heidänhän pitäisi tehdä työtä.”
[size=150]Laiskuus on ollut työläisten synti, kun joutilaisuus on ollut yläluokan etuoikeus.[/size]
Tietyntyyppinen “laiska” ihminen ei suinkaan jätä töitään tekemättä, vaan hän pyrkii keksimään fiksumpia tapoja tehdä työnsä, jotta selviäisi niistä helpommalla tai nopeammin. Samalla kun hän helpottaa työtään, hän pyrkii jaksamaan paremmin ja pitempään.
“Tällaisen laiskan pitää kyllä olla samanaikaisesti fiksu, että ei jätä tekemättä kunnolla sellaisia osia työstään, jotka ovat kokonaisuuden kannalta korvaamattomia. Tunnollinen ihminen sen sijaan tekee työt aina sääntöjen mukaan niitä koskaan kyseenalaistamatta, ja siten mikään ei muutu”.
“Työpsykologinen tutkimus on osoittanut, että laiskan vastakohta, tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä työntekijä on uupumisriskissä, joten sitäkin kautta sopiva ‘laiskuus’ on terveellistä. Onko kuitenkaan sellainen ihminen varsinaisesti laiska, joka hoitaa hommansa mutta ehkä omalla tavallaan? Voisiko sopivampi adjektiivi ollakin luova tai innovatiivinen?”
Laiskuus on loistava olotila, jos ei halua saavuttaa mitään. Laiskuus on luova olotila, jos haluaa saavuttaa jotain.
“Ihminen on luontaisesti laiska. Vältämme asioita, jotka vaistoamme työläiksi tai haasteellisiksi. Se on ymmärrettävää, mutta tyhmää, jos tavoitteena on onnellisuus. Yksi merkittävimpiä onnen lisääjiä on nimittäin tunne oppimisesta, kehittymisestä ja kasvusta.”
Osa ihmisistä miettii, mitä kaikkea voisi joskus tehdä, muttei tee mitään. Hän listaa syitä saamattomuudelle: “Aika ei ole oikea. Elämäntilanne ei ole oikea. Taloudellinen tilanne ei anna mahdollisuuksia. Maa on väärä. Ei ole tarvittavaa osaamista. On liian myöhäistä. Olisi pitänyt aloittaa aiemmin. On liian aikaista. Ei ihan vielä.”
“Tutkimusten mukaan joka toisella ihmisellä on olo, että elämä lipuu käsistä”, Tuominen sanoo. Tämä on ilmeisen paha juttu, koska hän muistuttaa saman tien, että masennuslääkkeitä syödään enemmän kuin koskaan: kärsitään unettomuudesta, ahdistuksesta ja stressistä.
Laiskuus on asenne ja mielentila, joka ei vaadi kuin eläytymistä. Kirkollisissa piireissä laiskuutta on sanottu välinpitämättömyyden synniksi, joka hävittää elämänilon. Ehkä siellä pitäisi hidastaa vähän.
Helsingin Sanomat, kuukausiliitteessä vuonna 2013