En oikein tiedä miten aloittais, mut aloitetaan nyt täälläkin uus ketju ja vuosi. Joulupyhinä löin korkin kiinni kun homma meni hetkessä katastrofiksi kuuden viikon raitistelusta huolimatta. Sain pitkään hakemani työpaikan, mulle tarjottiin kaikki työautosta bensakorttiin ja lisäksi hyvät talon työkalut millä tehdä ja toimia. Kyllä tuntui hyvältä eka viikko, tunsin itteni oikeinkin tärkeäksi. Mutta sit perjantaina, menin ja ostin setin olutta sen ihmeempiä miettimättä viikonlopun kunniaksi ja kuinkas kävikään. Vedin koko viikonlopun ihan sunnuntaita myöden, siis oikeasti, kuvitellen et kyllä mä oon ihan kunnossa maanantai aamuna. No enpä ollut. Töihin kyllä menin mut jo puolilta päivin olo oli niin kammottava, et oli yksinkertaisesti pakko lähteä kotiin ja soittaa etten pysty jatkamaan tänään, selkä meni! Voi helvetti mitä touhua, siis niin sairasta… eikä se edes siihen jäänyt. Hain tietty korjaussarjaa ja se lähti ihan lapasesta, en enää välittänyt. Tajusin että olen niin paha alkkis, et jos tää ei ois sattunut nyt, olis se ollut edessä luultavasti aika pian kuitenkin. Se homma annettiin jonkun toisen hoidettavaksi, sellaisen joka on luottamuksen arvoinen.
Ryypiskelin sitte pahaan olooni parisen viikkoa, hetken yritin saada sitä kuuden viikon fiilistä takas ja silloin kirjoittelin tännelkin jotain, mut ei se onnistunu. Jatkoin pienillä määrillä, (12-14 tölkkiä!) tissuttelua mut olo vaan paheni ja katkeruus inhon kera syveni. Vihasin itseäni!
Joulu kun tuli, mitä tietenkin vietin yksin kun välit sukulaisiin on vuosien saatossa mennyt piloille, tavalla tai toisella mun juomisen takia. En oikein edes säälinyt itteeni, tuijotin vaan telkkaria tajuamatta siitä oikeastaan mitään, tölkki olutta toisensa perään kitusista alas. Oispa edes humaltunut.
Joulupäivänä mä sitten havahduin ja tajusin tilanteen vakavuuden. Olin siis ryypännyt työpaikkani ja toimeentuloni tosta noin vaan. Tajusin ensimmäisen kerran elämässäni että kuinka pahasti alkoholisoitunut oikeastaan olenkaan. Ja kuinka pitkään olen ollut samassa tilassa. Nyt ei puhuta enää vuosista, vaan vuoskymmenistä. Mietin ja kaivelin menneisyydestä samalla tavalla päättyneitä työ- ja ihmissuhteita, menetettyjä ystäviä ja käsittämätöntä määrää menetettyä omaisuutta sekä ihan puhdasta rahaa, terveydestä nyt puhumattakaan. Tajusin todella että olen heittänyt ainakin 20 vuotta elämästäni käytännössä kankkulan kaivoon. Nyt ymmärsin jotenkin ihmeellisellä tavalla, että näin tää ei voi jatkua enää päivääkään. Ei auta että ollaan nyt hetki juomatta ja sit taas katsotaan. Ei, nyt ei katsota yhtään mitään vaan kaiken on loputtava. Ihan kaiken. Muuten ei ole mistä aloittaa alusta.
Joulupäivänä sitten aloitin, siitä lähtien mehulinjalla ja vaikkei henkinen fiilis kovin mieltä kohottava vielä olekaan, niin enpähän ainakaan koe mitään tarvetta juoda ja se tuntuu nyt jotenkin erityisen hyvältä.
