Hei, olen viisissä kymmenissä oleva miehen muodon saanut ihmislapsi. Olen elänyt parisuhteessa, pitkään, jossa on ajoittain seksiä. Pääosin huonoa ja on toki kausia, jolloin se on oikein ihanaa. Nautin suunnattomasti toisen nautinnosta, enkä saa itse nautintoa, jos en aisti nautintoa toisella. Kun minut saa hereille, en sammu juuri lainkaan. Kykenisin ja haluaisin yhdyntää tunti tolkulla joka päivä, leikitellen ja yhdessä hauskaa pitäen. Olen aina niellyt haluni ja purrut hammasta, koska en koskaan ole saanut toteuttaa itseäni seksuaalisesti.Parhaillaan voisin rakastella vaikka vuorokauden ympäri, mistä tämä ristini oikein kumpuaa.
Näen paljon seksuaalisia unia, joissa olen todella hellä naiselle ja kohtelen kuin prinsessaa…
Kärsin siitä, kärsin todella paljon. Olen ajatellut jopa itsemurhaa, sillä kohta minä en voi enää näin elää, onnettomassa elämässä. Miten niin kaunis asia kuin rakastelun taivas voi olla niin iso kirous, kuin se minulle on… Onko teillä muilla kokemuksia ja miten olette asiassa selvinneet?
Hmm. Eikös se riippuvuuden eli addiktion mitta ole juuri se, että jos aiheuttaa haittaa ja kärsimystä?
Et kumminkaan kertomasi perusteella esimerkiksi petä puolisoasi? Vai petätkö? Tuntuuko, että muu elämä jää seksin takia?
Itse olen kanssa ollut hyvin seksuaalinen ihminen pienestä pitäen ja jos olen rakastunut tai parisuhteessa, niin kyllä haluaisin yhdyntää jokapäivä tai jopa monta kertaa päivässä. Harva mies semmoista jaksaa. Ainakaan enää näin neikymppisenä. Eri asia teininä. Eikä ole normaaleilla ihmisillä aikaa, kun on muutakin tekemistä. Itse toki en ole normaali ihminen… Jos minulla ei ole kumppania niin sitten harrastan paljon itsetyydytystä. Ja jos on kumppani niin sitten harrastan itsetyydytystä kumppanin aiheuttaman kiihottumisen takia… Voi meitä tyttökoulun poikia… Onneksi tällähetkellä on kumppani, joka myös haluaa paljon seksiä. Hän kyselee rakastellessa, että jaksanko minä vielä ;).
Voihan sitä nauttia vaan sen haluamisen tunteesta? onko pakko aina mennä toimiin asti?
