moikka, oon 27 vuotias nainen ja seurustellut vuoden itseäni hiukan vanhemman miehen kanssa. jätin hänet kksi sitten liiallisen juomisen vuoksi, joka oli päivittäistä.
kkden sisällä olen kuitenkin nähnyt häntä pari kertaa ja minule on selvinnyt hänen lääkkeiden väärinkäyttö.olen epäillyt sitä aikaisemminkin,vaan nyt mietiskelyni tuloksena olen tajunnut hänen olleen koko ajan muissa maailmoissa. rakastuin hänen pirteään olemukseensa ja luulin hänellä olevan aina joku vialla,kun hän oli “tylsä” eli selvinpäin.
seksiä hän ei halunnut, uskoakseni koska ei kyennyt. olen löytänyt häneltä rauhoittavia, unilääkkeitä, subutexia ja nyt vieläpä viagraakin.
miksi en pääse irti? tiedostan etten hänen kanssaan koskaan saa tulevaisuutta,mutta en pääse irti.olen ahdistunut,enkä saa nukutuksi. toivon koko ajan hänen ottavan yhteyttä,mutta ei. hän on hyvinkin välinpitämätön ja saa minut tuntemaan itseni arvottomaksi. jälkeenpäin mietittynä hän ei voinut nukkua ilman lääkettä, ei pysynyt hereillä ilman piristäviä ja ei voinut harrastaa seksiä ilman lääkkeitä, tunteeko hän siis mitään?
olen itse erilaisesta maailmasta enkä edes ymmärrä tuollaisia riippuvuuksia,koska en oo koskaan ollu tekemisissä sellaisen kanssa aiemmin…
Vieläkin samoissa tunnelmissa. Exästäni ei ole kuulunut, todennäköisesti olettaa minun vain palaavan takaisi. Miksihän minulle on niin tärkeää tuntea itseni rakastetuksi. En voi uskoa että hän luovutti minusta näin helposti…
Hei!
Kaikki (kai) haluavat tuntea itsensä rakastetuksi. Olin itse ex-mieheni kanssa lähes 15 vuotta. Lähdin hänen väkivaltaisuuden takia. Uskoin koko yhdessä olon ajan, että hän rakasti minua. Nyt olen käynyt korjaamassa suhteen jälkiä terapiassa ja lukenut rakkaudesta, rakastamisesta ja hyvästä parisuhteesta. En enää usko, että ex-mies rakasti minua ollenkaan. Hän “rakasti” potentiaaliani eli sitä minkälainen olisin voinut olla jos en olisi minä ja toimisin kuten hän haluaisi minun toimivan. …
… Seuraavassa vielä linkki: vaestoliitto.fi/parisuhde/ti … 2/rakkaus/
Tuon perusteella voi ainakin itse miettiä oliko suhde rakkautta vai ei.
moikka ja kiitos vastauksesta.luin tuon linkin ja jotenki koen suhteessa olleen rakkauden aidoksi.
nämä tunteet ja tunnemyrskyt saa minut tosi hämilleni,koska exäni sanoi mulle aina ettei halua minua alkon takia menettää, mutta siltikkään ei tee asian eteen mitään. Onkohan niin,ettei hän ole edes tajunnut menettäneensä minua kokonaan,koska poismuuttoni jälkeen kävin vielä hänen luonaan? Viimeisimmän lähtöni (joka johtui jälleen holista) en ole kuullut hänestä mitään.
Vaikka olen itse suhteesta lähtenyt olisin toivonut edes pientä “taistelua” itsestäni.
Mutta alkon ja lääkkeiden kulutus on hänellä ollut päivittäistä viimeiset viisi viikkoa. Totta hän kykenee turruttamaan tunteensa niillä, eikä sure samallatavalla suhteen päättymistä, kuten minä.
Välissä tuntuu että olen hänelle selityksen velkaa, selityksen siitä miksi lähdin. Vaikka toisaalta olen hänelle sen sata kertaa sanonut ja se on ainoa syy, eli alkoholi.
Olen myöskin kuullut että kun joku on kysynyt häneltä syytä meidän eroon,niin hänen vastaus on ollut “ettei tiedä”; ei vaan kehtaa myöntää että holi on kaiken edellä.
En ole vaan saanut ajatuksiani järjestykseen ja en läheisilleni voi puhua, he eivät ymmärrä ja pitävät epänormaalina tämmöstä suremista …
…tunnen syyllisyyttä siitä miten viimeksi käyttäydyin ja lähdin. Tuntuu niinku itse pitäs pyytää anteeksi.
Oltiin käymässä exäni kanssa hänen parhaimman ryyppykaverinsa luona, koitin käyttäytyä parhaani mukaan, mutta exäni veti sellasta “kovis” roolia puolihuumorilla, mutta sai minut ahistumaan ja poistuin paikalta sanomalla vaan “heippa” … Envaan kyennyt olla siinä kauempaa, olin niinku nurkkaan ahdistettuna ja yllättäen exäni oli humalassa…
Tuo oli viimeinen kerta kun näin häntä eromme jälkeen … Pohdin omaa käyttäytymistä ja “kiusaan” sillä itseäni.
Sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää, eikä tarvetta selityksiin. Suret sitä, ettei mies taistellut sinusta. Siinä tulee irvokkaasti esille, mikä on hänen elämässään ykkössijalla
Hänen kommenttinsa ettei halua menettää sinua alkon tähden on ollut sanahelinää. Jos sanat eivät muutu konkreettiseksi tekemiseksi, ei kauniit puheet paljon lohduta.
Vaikka ikävöit miestä ja toivot yhteydenottoa, mieti vaihtoehtoa, jos olisitte vielä jatkaneet. Elämistä ryyppäävän jä lääkkeitä popsivan miehen kanssa. Nuo kaksi määrittävät hänen elämänsä tällä hetkellä. Ne tyydyttävät hänen tarpeensa, eikä hän kaipaa muuta.
Yritä kääntää ajatusta toiseen suuntaan kun ikävä iskee. Sinut hän on jättänyt rauhaan. Valtaosa kuitenkin on sellaisia, jotka eivät ota uskoakseen sitä, että toinen on todellakin tehnyt päätöksen jättää alkoholistin jatkamaan valitsemaansa elämää yksin. Yritetään houkutella toinen takaisin maanittelulla, syyllistämällä tai uhkailemalla.Se on viimeinen yritys hallita ja yritys saattaa toinen osapuoli takaisin ruotuun.
Sinun ei tarvitse tätä taistoa käydä läpi. Tärkeintä sinun kohdallasi olisi laskea irti ja kääntää katseesi kohti tulevaa. Itse huomasin surutyötä tehdessäni, että surin sitä, mitä olisi voinut olla. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä realismin kanssa. Muistutan itseäni siitä, jos ajatukset ovat vaarassa siirtyä väärille urille.
Tsemppiä ja voimia matkaasi kohti uutta alkua.
Tuulen henkäys kirjoitti mm. näin: “Tärkeintä sinun kohdallasi olisi laskea irti ja kääntää katseesi kohti tulevaa. Itse huomasin surutyötä tehdessäni, että surin sitä, mitä olisi voinut olla. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä realismin kanssa.”
Allekirjoitan omankin elämänkokemukseni (50 vuotta) pohjalta tuon lauseen täysin. Sinä, tyttö epäkunnossa , olet toiminut ihan oikein, kun olet tehnyt irtiotin sekakäyttäjästä. Elämäsi ja olotilasi tulee helpottumaan päivä päivältä, kunhan tosiaan pystyt laskemaan irti tuosta tietynlaisesta jahkailusta ja pohdiskelusta.
Itselleni muistuu myös mieleen, että tuossa sinun iässäsi sitä oli jotenkin tavallista enemmin huolissaan omasta parisuhdetilanteesta, koska ns. biologinen kello alkoi hiljalleen tikittämään. Minä seurustelin kuusi vuotta yhden miehen kanssa; asuttiin myös suurin osa tuosta avoliitossa. Hänen kanssaan en kuitenkaan lapsia suunnitellut, mutta kun olin eron jälkeen ollut vuoden itsekseni, tapasin nykyisen eksäni ja taisin juuri sinä vuonna täyttää 28. Meidän seurustelu lähti käyntiin jotenkin tosi tiiviisti ja parin kuukauden kuluttua mies halusi lähteä minun kanssa katsomaan yhtä pientä taloa. Siinä talolta pois tullessamme totesin miehelle, että olihan se aika pieni ja vaatimaton (kaksi huonetta ja kantovesi - oli siis lähinnä kesämökki), että ei sinne oikein perhettä pystyisi perustamaan. Mies tuumasi siihen, että hänellä ei ole aikomusta kenenkään lapsen isäksi ainakaan kymmeneen vuoteen. No, minä ehdotin välittömästi, että sitten lienee parasta erota, koska minulla todellakin on. Parin vuoden päästä meillä oli jo esikoinen syntynyt, olin siis silloin melkein 30 
.
En tiedä sinusta, aloittaja, oletko miettinyt perheen perustamista, mutta ehkä tuollainenkin asia jossakin alitajunnassa kiusaa; nyt joudut tavallaan aloittamaan kaiken taas alusta. Älä kuitenkaan mieti tuollaisia; asiat järjestyvät aina omalla aikataulullaan.
Nyt nauti kesästä, ota kaikki irti aurinkoisista päivistä ja suuntaa ajatuksesi sellaiseen tulevaisuuteen, jossa olet ns. oman itsesi herra. Jos/kun siihen joku mies löytyy, tulet huolehtimaan siitä, että elämänlaatusi on silloin parempi. Noin ainakin toivon
Tsemppiä ja elämänuskoa sinulle!
moikka ja kiitos voimaa antavista vastauksista! Juuri totta on myös tuo että mietin ikääni ja perheen perustamista,meillä oli exäni kanssa tarkoituskin ensivuonna hankkia lapsia,muuttaa eri paikkakunnalle ja jossakin vaiheessa tietysti naimisiin,joka tytön unelma! Noooh,nyt unelmat täytyy vaan yrittää unohtaa ja ehkä joskus toteuttaa ne jonkun muun kanssa. Olen voinut jo hieman paremmin, välissä vaan ikävä on sietämätön. Olen todella kokematon parisuhde asioissa ikääni nähnen. Tästä ei ole kuin suunta ylöspäin!
ps. Olen todella huono kirjoittamaan ymmärrettävää tekstiä 