Nuoreen ikään mahtuu paljon monenlaista. Olen lätrännyt viinan kanssa yläasteikäisestä asti, jolloin omaksuin itsetuhoiset juomatavat. Meni useita vuosia päästää irti ajatusmallista, jonka mukaan joka kerta kun otettiin, vedettiin täysin pleksit ja aamulla naurettiin muistikatkoksille sen mitä oksentamiselta kerettiin. Silloin toleranssi oli sen verran matala, että pienestä määrästäkin meni ihan sekaisin. Olin kuitenkin silloin niin viaton etten töpeksinyt koskaan mitään kovin pahasti. Lähinnä örvelsin ja minut piti taluttaa kotiin nukkumaan.
Kun pääsin luvan kanssa baareihin, nuoruuden viattomuus karisi pikkuhiljaa pois ja mukaan tuli sitten tosi tökeröitä ja halpoja elkeitä ja tilanteita. Vuosien myötä tilanne paheni, mutta samalla alkoi itää ajatus että mulla on jonkinlainen ongelma. Kaveripiirissäni tällainen sekoileminen oli normaalia, mutta ”muiden” ihmisten kanssa mua katsottiinkin jo vähän alaspäin ja ihmeteltiin, että miksi sun täytyy juoda noin paljon, miksi sä teet itsestäsi ihan pellen. Olin huomaamattani ajautunut huonoon piiriin, jossa juominen ja itsensä nolaaminen oli normi. Se oli pelottavaa.
Takana on muutamia lopetusyrityksiä, jotka eivät ole kunnolla päässeet edes vauhtiin kun minut on jo ylipuhuttu ”ottamaan edes se yksi”, ja kyllähän sen tietää että kun ensimmäinen askel on otettu, ne kymmenen muuta olivat paljon helpompia. Sekoilu jatkui samanlaisena muutaman vuoden. Olen muun muassa joutunut skippaamaan työni herättyäni aamulla myöhässä ja tajuttuani olevani niin kännissä etten pysty menemään yksin töihin. Löysin itseni vieraan miehen vierestä nukkumasta, vaikka minulla oli pitkäaikainen poikaystävä. Olin itsetuhoinen, kädessä näkyy useita arpia kun laskuhumaloissani olen surkutellut itseäni ja miettinyt että helpompaa olisi olla kokonaan olematta.
Pitkällä ajatustyöllä olen saanut juomiskertoja vähennettyä ja yleensä illat sujuvatkin kuten normaaleilla ihmisillä. Minulla kuitenkin on aina riskini; silloin kun reuna lähenee, mulla ei ole minkäänlaista itsekontrollia ja yli menee heilahtaen. Viimeisin tapaus herätti kunnolla. En muista yhtään mitä on tapahtunut, mutta minut oli saattanut kotiin vieras mies joka nukkui asunnollani, eri paikassa kuitenkin kuin itse. Tunnustin asian miehelleni ja sanoin olevani melko varma ettei mitään ole tapahtunut, mutta en voi asiaa varmuudella kuitenkaan tietää. Inhoan itseäni, kun otan liikaa viinaa. Muutun aivan toiseksi persoonaksi; silloin minulla unohtuu seuraavan päivän työt ja velvollisuudet muita ihmisiä kohtaan. Haluan tuntea olevani kaunis ja haen hyväksyntää muilta ihmisiltä. Kuvio on tuttu teinistä asti, mutta ilmenemismuodot ovat muuttuneet nykyään niin rumiksi, ettei psyykeeni tunnu enää kestävän. Minulla on normaalisti korkea moraali, ja ruoskin itseäni erittäin rankasti tällaisten juttujen takia.
Minulla alkaa korkeakouluopinnot ensi kuussa. En halua leimautua heti siksi vampiksi, joka tyrkyttää itseään. En haluaisi sitä edes yksineläjänä, saati sitten parisuhteessa. Mieheni on minulle erittäin tärkeä. Tiedän pystyväni mokaamaan kaiken aivan täydellisesti, mikäli en saa alkoholiongelmaani haltuun! Minulla kaikki on vielä mahdollista, mutta kaikki on kuitenkin kiinni niin pienestä, kaikki on kiinni minusta itsestäni.
Minulle on varattu keskusteluaika viikon päähän päihdeklinikalle, jossa kartoitamme tilannettani ja puhumme eri vaihtoehdoista. En ole varma päädynkö lopettamaan juomisen kokonaan vai pyrinkö vain vähentämään yhteen tai kahteen. Toisaalta tuntuu että mitä järkeä juoda se yksi tai kaksi, mutta toisaalta erikoisoluen maistelu on ollut minulle eräänlainen harrastus, jota on mukava harrastaa ravintoloissa kivassa seurassa. Silloin juominen tosissaan on aina jäänyt siihen yhteen tai kahteen. Minulla ei ole ”viinanhimoa”, juomiseni on lähinnä sosiaalista ja menee pahasti överiksi. En ota loippareita eikä minulle jää putki päälle. Varmaa on, että olen ensin kolme kuukautta täysin selvinpäin ja käsittelen asiaa ammatti-ihmisen kanssa keskustelemalla. Kolmen kuukauden päästä uskon saaneeni tarpeeksi uutta näkökulmaa tietääkseni haluanko lopettaa kokonaan vai uskallanko juoda.
Minä pelkään alkoholia, koska en tiedä kuinka se tulee vaikuttamaan minuun milläkin kerralla. Suhteemme ei ole normaali.
Nyt on 8. päivä juomatta tuosta ensimmäisestä kolmesta kuukaudesta. Viikonloppu meni morkkistellessa ja itkeskellessä. 
Ainakin 99 prosenttisesti, sitä 1 prosenttia en halua kokea!!! Oikealla kohtuukäyttäjällä ei koskaan lipsu, eikä hän koskaan ota viittä siideriä jos piti ottaa kaksi…
Asiasta on kuitenkin helpompaa kertoa täällä kuin sellaisille, joilla ei ole omakohtaista kokemusta. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä alkoholiongelman kaikkia eri puolia, ehdottavat ratkaisuksi oman juomisen säännöstelyä. Kolme kaljaa on kolme kaljaa, ja siinä vaiheessa kun se kolmas kalja kaatuu kurkkutorvea pitkin mahalaukkuun, sanotaan tuleville kahdeksalletoista napakka “Ei”. Valitettavasti tilanne ei usein mene noin, vaan nousuhumala ja mukava seura tekevät sen, että aikaisemmat päätökset unohdetaan ja uskotaan, että kyllä se neljäskin vielä menee. Lopulta katkeaakin muisti ja herätään sängystä väärä paita päällä ja oksennukset tyynyllä miettimään, missä meni vikaan.
Opiskelijaelämään kuitenkin kuuluu olennaisena osana yhteinen tekeminen ja juhlinta. Mun mielestä juhlien sivuuttaminen ja niiden välttely ei johda mihinkään hyvään lopputulokseen. Olen itse todella sosiaalinen ihminen ja luultavasti retkahtaisin helposti juomaan vain jotta saisin olla muiden kanssa tekemisissä, mikäli kieltäisin itseltäni kaikki alkoholipitoiset tapahtumat. Siksi tahdon roikkua noissa tilaisuuksissa heti alusta asti mukana, jotta oppisin siihen ajatustapaan, että juhlia voi myös ilman övereitä. Tahdon tutustua niihin ihmisiin, jotka mielestäni ovat mielenkiintoisia enkä jaotella porukkaa juoviin ja raittiisiin. Ongelma on ensisijaisesti minun, ei muiden. Jokainen määrittelee itse omat rajansa.