Olen aina tykännyt juoda viinaa, jo hyvinkin nuoresta alkaen. Ensi känni 13- vuotiaana, oman isäni juottamana. Nuorena juominen tosin oli silloin tällöin viikonloppuisin toistuvaa, mutta pöytäviinaa sen olla piti, en ollut mikään omppuviinityttö.Aikuistuttiin, perustettiin perhe ja juominen oli satunnaista,odotusajat oltiin tietysti selvin päin. Mutta viikonloppuisin seurassa juotiin, vaikka lapsetkin olivat mukana, aina oli kuitenkin joku selvänä.
Minusta tuli juoppo yhtenä kauniina toukokuun lopun päivänä,kun keksin, että pari paukkua antaa mukavasti unen, vaikka työt rassaavat. Melko pitkään riitti ne pari,mutta pikku hiljaa määrät kasvoivat. Varsinaista juomisaikaa kesti n. 14 vuotta, oikeaa juopottelua n. 5 vuotta.
Tavallinen viikko oli maanantaina ja usein tiistainakin selvin päin, keskiviikkona pari kolme siideriä, torstaina ehkä viinipullo ja perjantaina viinipullo ja olutta tai väkeviä päälle. Samoin lauantaina. Sunnuntaina 4-5 olutta ainakin. Joskus alkoholia kului joka päivä. Töissä silti kävin, korkeintaan 2-3 krapulapäivää olin poissa, migreeniin vedoten.Olo alkoi olla kauhea, ahdistusta ja joskus suoranaista kauhua, pahoinvointia, fyysisiä oireita,unettomuutta, itsetuhoisia ajatuksia. Joskus koitin olla ilman, paras saavutus taisi olla 5 päivää.
Perhe alkoi huomautella n. 3-4 vuotta sitten,mies lakkasi ostamasta valkkaria- itselleen osti punkkua,jota en juo. Aikuiset lapset varovasti vihjailivat, loukkaannuin. Joskus miehen kanssa riideltiin,oltiin päiväkausia puhumatta.Join kotona salaa, ulkona, saunassa, sisällä vessassa, vaatehuoneessa…lenkillä oli mukana pieni Vana Tallinna,ihanaa makeaa likööriä, vahvaa,josta tuli nopeasti känniin. Päämäärä oli tulla nopeasti känniin. Saatoin juoda viinipullon 10 minuutissa. Ei mitään viinilasista maistelua minulle,kiitos. Vieraisilla oli laukussa oma pullo, josta saattoi vessassa käydä juomassa.
Muisti meni iltaisin. Aamulla varovasti piti katsoa onko omassa sängyssä, onko yöpaita päällä, lasit ehjät… Pelko, onko ajokunnossa,kurlailut, että viina ei töissä haise.
Lopettaminen tuli mieleen, kun kuulin, että ensimmäinen lapsenlapsi on tulossa. Tai luulin, että haluan lopettaa. Oikeasti mietin, että miten monen selvän päivän jälkeen saan juoda. Ja join taas.
Sitten jäin kiinni lapsilleni salaa juomisesta, otin unilääkkeitä, joita ei kylläkään ollut paljon, ja heräsin sairaalassa. Se pisti ajattelemaan, ja luulin, että nyt tosissani lopetan. Oikeasti olin mielestäni ansainnut juod
a, kun olin 5 viikkoa ollut selvänä. Mutta nyt joisin niin viisaasti, että muuta eivät huomaa, silloin sitä ei lasketa juomiseksi.Joopa joo.
Pohja tuli vastaan n.2 kuukautta sitten. Perheessäni tapahtui onnettomuus, joka ei kylläkään ollut minun vikani, enkä voinut sille mitään. Mutta olin JUOVUKSISSA ja silloin olisi pitänyt olla skarppina, pystyä ajamaan autoa ja järjestää asioita. Jotta pohja olisi kyllin kova, join vielä seuraavanakin päivänä.
Siitä häpeästä, ahdistuksesta ja kauheudesta selviäminen jotenki arkeen kesti monta päivää. Löysin tämän plinkin, ahmin näitä juttuja täällä, tuntikausia joka päivä.
Päätin luopua alkoholista.
Pian tulee 2kk raitistelua täyteen, joten alussa vielä ollaan. Fyysisiä oireita ei juurikaan ollut, ja nyt pää tuntuu jo paljon selvemmältä kaikin tavoin. Vaikeita päiviä on ollut, jos kohta helppojakin. Ja pieni lapsenlapsi tuo kyllä niin paljon uudenlaista iloa elämään, että se auttaa usein vaikeasta hetkestä yli.
Päätin siis luopua alkoholista, juomisesta, humaltumisesta, keveydestä, nautinnosta- ja ahdistuksesta, kauhusta, masennuksesta, itseinhosta, häpeästä. Mitä saan tilalle?
Heippa!!Ja tervetuloa joukkoomme:)2kk on todella hyvä alku,itselläni on pikkasen reilu 2kk takana raittiutta ja olen melkeinpä eri ihminen jo nyt.Todella luontevasti ja hyvin selostit historiaasi kuningas alkoholin kanssa.Onnea lapsenlapsesta!!varmasti ihana seurata pienen elämää jossa Sinulla on tärkeä rooli!Oma äitini on juomisellaan aiheuttanut sen ettei poikamme edes halua häntä tavata,eikä heillä ole koskaan ollut "mummia"minun puolelta.
Löysin kirjoituksestasi monta samantapaista juttua esim.tuo salaa vessassa juominen…
Mukavaa syksynalkua ja tsemppiä!!
Hei Marina
Onhan näissä plinkin kirjoituksissa lähes jokaisessa aina jotain mihin voi samaistua, mutta sinun kirjoituksesi oli lähes kaikilta osin kuin minun kirjoittamani.
Itselläni on nyt hiukan yli vuosi ilman viinaa mennyt. Omalta kohdaltani sanoisin että ihmisyyteni olen saanut takaisin. Aamuisin voin häpeilemättä katsoa peilistä itseäni. Minullakin on lapsenlapsia joita rakastan yli kaiken, ajatuskin siitä että viina tulisi jotenkin meidän väliin on ihan sietämätön. Varsinkin tyttäreni on erittäin tarkka siitä että kännissä ei hänen lapsensa kanssa olla… tuntui kamalalta ajatella kuinka hän tulisi nuuskien lähelleni, katselisi tarkasti silmiini… onkohan mummi siinä kunnossa että lapsen voi hänelle jättää. Olen lähdössä lomalle ja tämä lapsi lähtee mukaani; tyttäreni sanoi ihan suoraan että on hieno asia kun tietää sen etten juo enää 
Lapsukaiset ovat minulle ihan suunnaton voimavara, niistä ammennan jaksamista itselleni.
Tunnen että nyt olen ihminen, sellainen kuin millaiseksi Luoja minut loi, uskallan ottaa vastuun elämästäni ja uskallanpa kantaa vastuuta muistakin.
paha kysymys,jopa mulle super-savolaiselle,.,
ainakin se tulee mieleen, että oma oleminen rauhoittuu
ajan myötä ja saan sitä paljon ainakin itse kaipaamaani
mielenrauhaa…alkaa elämä ajan myötä tuntua ihan tarpeeksi
jännittävältä ja tapahtumarikkaalta,vaikka ei ole koko ajan
pullosta etsimässä säpinää…alkaa kestää ikäviä oloja,tunteita
ja ajatuksia selvin päin ja se tuntuu hienolta…löytää hienoja
asioita elämässä,tai huomaa kun pullon henki ei höngi
naamalle ja sumenna ja vääristä ajatuksia,kuten muut
ihmiset,varsinkin ne hyvät ihmiset,joita ei ennen aikaan
tuntunut olevan olemassakaan…kyllä sitä todella ainakin
itse löytää paljon asioita,joita on kuvitellut juomalla löytävänsä
tai joita on koettanut juomalla paeta,hyvää ja pahaa sopivassa
määrin,ja siihen on jokin usko tullut,ettei minulle määrääni enempää
anneta…lopetan, menee taas jaaritteluksi…
Elämän.
Juomisen tarpeella täytetty elämä poistuu valheineen, pelkoineen, ahdistuksineen, masennuksineen ja univaikeuksineen. Tilalle tulee mielenrauha, tyyneys ja valmius kohdata itsensä ja elämänsä sellaisenaan, kuin se on tarkoitettu. En usko, että vaikeudet on tarkoitettu kohdata kännissä, kun pääasissa ne tulee sen myötä. En usko, että ihmisuhteet paranee kännissä tai uusia kestäviä löytäisi näin, vaan siihenkin tulee muutos. En usko, että laskut tulee maksettua ajallaa kapakissa tai viinalasi kädessä läppärillä kotona. En usko, että työt kotona tai töissä tulee tehtyä kännissä paremmin tai ylipäätänsä ollenkaan. On tietysti niitäkin jotka tekee kolmen edestä, jotta saisi juomiselle mahdollisuuden, mutten usko, että sekään ole se elämän tarkoitus. En usko, että kukaan kykenee olemaan lapsilleen se aikuinen jos juo ihan vaikka vain salassa tai pössyttelee piilossa.
Lehdestä luin, että kolmekin sukupolvea saattaa olla yhdessä vetämässä aineita sisuksiinsa ja sekö olisi sitä elämää, pöh.
En usko, että kenenkään huominen muuttuu paremmaksi, jos etsii mahdollisuuksia juoda ja säilyttää juomisesta koituneet ongelmat salaisuuksina joita ei toivoisi kuulevansa tai näkevänsä.
En usko, että masennus paranee juomalla, kuten perhesiteet jos yhdenkin perheessä pitää pelätä sitä, että isi, mies, puoliso tai äiti, vaimo juo.
Uskon siihen, että tämäkin päivä on parempi, kun saa kohdata sen raittiina. Uskon siihen, että elämä kantaa paremmin, kun ei tarvitse pelätä mitä tuli eilen tehtyä, mitä sanottua ja mitä tänään tarvitsee niiden vuoksi valehdella, unohdella ja piilottaa.
Raitis elämä on parasta. Elikä kaikkea parasta kaikille.
Eräs raitistunut kertoi Hyvä Terveys lehdessä näin, kun kysyttiin “Mistä joutuu luopumaan, kun luopuu alkoholista”. No, joutuu luopumaan alkoholista, ei mistään muusta.
Kaikki ne keveydet ja sosiaalisuudet ynnämuut, ne ovat harhaa. Saat ne fiilikset oikeassa seurassa selvinpäinkin ja muistat sen myös huomenna! Sinun ei koskaan enää tarvitse aamulla miettiä, että ketä tulit loukanneeksi, mitä mokailit eilen.
Hieman korjaan tuota: “Päätin siis luopua alkoholista, juomisesta, humaltumisesta, ahdistuksesta, kauhusta, masennuksesta, itseinhosta, häpeästä.”
Niiden tilalle saat jatkuvasti nautittavamman elämän, jossa löydät arjesta pieniä iloja ja sitä keveyden tunnetta. Kun elämä on todellakin koko ajan kiinnostavaa, ei enää tulekaan sellaista kohokohtien kaipuuta, ei ole tarvetta “hauskanpidolle”, kun on koko ajan hauskempaa kuin ennen! Jaksat leikkiä lapsenlapsesi kanssa ja se on ihan oikeasti hauskaa, kun Sinulla ei ole koko ajan ajatuksissa että missä se lähin pullo on ja milloin voin siitä ottaa. Saat kenties hoikemman olemuksen ja paremman kunnon, jos liikuntakärpänen sattuu puraisemaan. Ahdistusta, kauhua, masennusta, itseinhoa ja häpeää saatat kokea selvinpäinkin, varsinkin raittiuden alkutaipaleella, mutta niistä pääsee helpommin yli ilman kemiallista sumentajaa. Siksi alkutaipaleella ne saattavat vaivata, kun joudut käymään päässäsi läpi vanhat kännimokasi. Ne kannattaa miettiä kunnolla, niin saat taottua päähäsi, mitä et enää ainakaan halua kokea! Ja ne kannattaa myös pitää mielessä ja muistaa, että kaikki se on vain yhden ranneliikkeen päässä.
Onnittelut kahdesta ensimmäisestä kuukaudesta, hieno alku! Ja edessäpäin on kaikkea ihanaa, usko pois! 
Raikkaan Raitista syyskesäisen tiistain jatkoa toivottaa Mirtillo!
Hienoa luettavaa! Tuo inspiroi, antaa uskoa, toivoa, rakkautta ja kannustaa jatkamaan. Mulla 14. päivä ilman pirunkusta (lainaus Remulta) ja ei voi valittaa. Elämä näyttäytyy kirkkaana ja raikkaana. Joka päivä on poikamainen kipinä, kun ei ole alamaissa, ei tarvitse miettiä alkoa, saa elää aktiivista ja reipasta elämää.
Raikkautta ja raittiutta meille tänään! Tämä on fantastinen päivä 
Remu on aina osannut hienosti tuoda asioita esiin, enpä ole nauranut näin aikoihin. En tuntenut tuota ilmaisua aikaisemmin mutta kuinka oikeassa hän onkaan!
Minäkin olen käyttänyt tuota pirunkusi-nimitystä muutaman päivän, mutta en kyllä tiennyt, että se on Remunkin käyttämä! Jostainhan tuon olin kuitenkin kuullut kai, vaikka itse sen luulinkin keksineeni… Sopivan vastenmielinen nimitys!
Kiitos kaikille mukanakulkijoille! Monenlaisia tarinoita me kuljetamme mukanamme, paljon surua, kaipausta, häpeää, inhoa mutta myös riemua ja iloa ja onnistumista. Olen ollut aistivinani, että melko moni analysoi omaa juomistaan ja itseään yleensäkin hyvinkin armottomasti. On katsottava itseään sellaisena kuin on, ei sinä ihmisenä, jona muut meidät tuntevat. Olen varma, että yksikään tuttavistani eikä työtovereistani ole huomannut “salaisuuttani”, eivät uskoisi, jos kertoisin olevani alkoholisti. Pitäisikö kertoa? Enpä taida.
Elämä on tavallista, töissäkäymistä ja puutarhatöitä, ei mitään suurempaa riemua mutta ei murhettakaan.
Juomisen himo yllättää välillä,joskus hillittömänä haluna kaataa kurkkuun mitä vain, joskus kaihoisa ajatus kylmästä oluesta…
Nyt on laivareissu edessä, ystävän kanssa. Hän ei tiedä, että join, eikä sitä, että en enää juo. (hassua). Kehittelen taktiikoita, millä vältän ruokaviinin ottamisen ja drinkit illalla. Antabusta on viime syksystä, jolloin oli ensi yritys raitistua, jäljellä vielä muutama. Niitä taidan kipata kurkkuuni ennen reissua.
Aika vähän täällä on mielestäni puhuttu puolisoiden suhtautumisesta raitistumiseen, taitaa kuitenkin useimmilla olla kannustavaa. Ihmettelen vain tuon oman siippani suhtautumista. Alkuun pidin sitä hienotunteisena tukemisena, kuitenkaan hän ei ole mitenkään puuttunut asiaan. Tosiasiassa hän ei ole sanonut sanaakaan koko aikana, ei kysynyt miten voin/jaksan ( en tainnut sitä silti odottaakaan…?) …Miten se pitäisi tulkita?
Puolison asenne on tärkeä. Itselläni on vaimo, joka ei puhu aiheesta muulloin kuin ottaessani sen puheeksi. Ja silloin näen ja aistin, että Hän on hyvillään. Ajattelin minäkin, että josko Hän alkaa ehdottelemaan kohtuukäyttöä tms, mutta ei, hän ymmärsi, että päätös on minun päässäni syntynyt ja kunnioittaa sitä. Ja kun hyvät hedelmät näkyvät monella tapaa perheessä, ei asiasta voi olla pahoillaan. Pahoillaan ovat ne, joille pirunkusi on ongelma.
Laivareissu kaverisi kanssa on tulossa. Tuli mieleen kaksi vaihtoehtoa. Itse jätän nykyisin väliin kekkerit, jotka on viinalla hölvätty. Jos olet menossa laivalle, kerro suoraan, että olet lopettanut alkoholin käytön. Hauskaa voitte pitää, ja kaverisi reaktio voi olla yllätys. Ja mitä väliä sillä on, mitä hän sanoo. Kun haluat olla raittiina, ei sitä kannata riskeerata millään vippaskonteilla.
Tsemppiä niin maalla kuin merelläkin 
Puolison suhtautumisesta… Kaikillahan ei täällä ole sellaista, joten siksi suhtautumisesta on kenties kirjoitettu vähännäköisesti. Minulla kuitenkin on aviomies, ja ihana sellainen onkin. Olemme puhuneet asiasta todella paljon ja hän on todella iloinen ja hyvillään, että raitistuin. Hän on kyllä semmoinen suomalainen (ei enää viitsi käyttää ilmaisua perussuomalainen, koska sellainen hän EI ole, Luojan kiitos!) miehenjörrikkä, puhuu ja pussaa pyydettäessä… No ei sentään, kyllä muutenkin. Mutta ei hän kuitenkaan ota asiaa itse juurikaan puheeksi. Ja yksi ihanuus, hän lopetti myös vähäisen juomisensa kun minä lopetin. Ei ole kuulemma ollut satunnaisia saunakaljoja ikävä. On kavereilleenkin sanonut, ettei kehtaa kiusata miua turhaan, kun ei muutenkaan koe juomista tarvitsevansa… <3 Ja olenpa varma, että hän tukisi minua, jos juomahimot hyökkäisivät. Vielä eivät ole hyökänneet, niin en ole sillälailla tukea tarvinnut. Kiitollinen olen hänelle siitä, että hän jaksoi minua kaikki ne vuodet, jotka matona koukussa kiemurtelin. Ja sen olen sanonut, monta kertaa. Ei kuulemma tarvitse korvata millään, riittää että hän sai vaimonsa takaisin… On se ihana!! <3
Heippa ihmiset! Järkyttävää todeta, miten heikkoluonteinen on viinan suhteen! Laivareissu, kaikki juovat, ilmaista ihanaa kuoharia. Mihin tahansa menetkin, kaikilla lasi kädessä. Reissun aikana kuluu varovasti laskien 20 annosta, olutta, drinkkejä, kaupasta pikkupulloja kuoharia,olutta. Kaksi päivää aikaa olla aamusta iltaan päissään. Ruoan kanssa ILMAISTA viiniä, niin paljon kun haluat…ja se on paljon.
Ilman Antabusta en olisi tuota pystynyt vastustamaan. Varmuuden vuoksi kolmena päivänä, viimeinen lähtiessä. Ärsytti, harmitti.suorastaan vitutti raskaasti, jossain vaiheessa oli hemmetin tylsää. Mutta kannatti. Ensimmäinen suuri kiusaus selätetty.Ja loppujen lopuksi reissu oli hauska, ohjelmaa riitti järjestäjien puolesta kahdeksi päiväksi, ei juuri tullut nukuttua, mutta päätä ei särkenyt, ja ruoasta sai nauttia kunnolla, ilman juomisen pakkoa.
Ei se helppoa ollut enkä luultavasti olisi pystynyt pitämään päätöksiäni ilman Antabusta. Seuraava koetus on syksyllä viikon ulkomaanreissu…