Moi ja kiitos thimo ja Antilooppi. Kemian laadulla ei päihderiippuuvuuden kannalta ole niin väliä, mutta minun systeemissäni niillä kyllä on joku hierarkia. Alkoholi on kaikista pahin, koska siitä tulee kankkunen. En osaa muuta kuin humalajuomisen ja seuraukset ovat sitten sellaista full-on ahdistushäiriötä ja masennusta, josta on pakko päästä eroon, ja mieluiten heti. Tässä kohtaa tulee sitten se, että mieluiten oloni tasoittelen jollain muulla, tai korvaan alkoholin alunperinkin jollain muulla. Tätä kautta vetämiseni muodostuu sitten nopeasti jokapäiväiseksi juomiseksi, pilvenpoltoksi, lääkkeiden väärinkäytöksi ja / tai näiden yhdistelmäksi, mikä on jo sitten aivan helvetin vaarallista.
Vihaan alkoholia, mutta pilveä minä rakastan. Olen viime keväästä lähtien ollut on / off antabuskuurilla, tai sitten harrastanut jonkun mallin yhdistelmiä. Välillä juomisessa on ollut kuukaudenkin tauko, jolloin olen ainoastaan poltellut pilveä. Tästä rakkaudestani huolimatta olen entisenä ja nykyisenä suurkuluttajana todennut, että pilvestäkin tulee lähinnä sellainen olo että täytyy polttaa lisää ja / tai enemmän. Pilvestä tuleva " kankkunen " on sellaista hitaalla olemista, ajatuksen, tunteiden ja fysiikan hitautta. Näitä kaikkia tarvitsen jokapäiväisissä tekemisissäni, ja jatkuva jumitus on alkanut haitata ja vituttaa enemmän ja enemmän.
Tuli aikoinaan hommattua sellainen fiksu tapa käyttää päihteitä, että joka ilta piti sammua. Tätä ihanaa sammumista sitä sitten tavoittelee edelleenkin jonkin robotin lailla, vaikka tarjolla olevalla kemialla ei juuri tuollaista ominaisuutta olisikaan. Ainoan poikkeuksen kaikesta kokeilemastani ja käyttämästäni muodostaa psykoaktiiviset sienet. Niihin minulla ei kuitenkaan ole mitään normi päihderiippuvaisen herutusta isompaa mielenkiintoa, ja olen täysin valmis luopumaan niiden hyvin satunnaisesta käytöstä ja fantasioinnista koko muun vitun paskan mukana. Tämän verran itse päihteistä kohdallani, melko lailla on siis tuo glamour hommasta häipynyt.
Jotenkin retkahtaessa tiedän mitä on tulossa, ja siinä vetäessä on sellainen olo että näin ei pitäisi tapahtua. Silti addikti päässäni selittelee että tämän kerran, katsotaan sitten huomenna uudestaan. Ja taas on ikiliikkuja käynnissä. Toisinaan taas sitä tasan tarkkaan haluaa vaan vetää vetämisen " riemusta " ja haistattaa todellisuudelle paskat, ottaa siitä lomaa. Vaikka lopputulos on kohdallani molemmissa sama, silti jälkimmäinen on se muoto, jonka kanssa katson minulla olevan eniten työtä. Pystyn järjestämään olosuhteet oikeanlaisiksi retkahtamisen välttelyä ajatellen elämässäni ja työskentelyssäni, mutta juopon nistin mielenliikkeiden hallinta on sitten vaikeampi pala. Tämä ajaa minua nyt NA-ryhmiin ja tämän takia olen jälleen ajatellut hakeutua jonkinmuotoiseen terapiaan.
Olen viime aikoina pähkäillyt paljon sitä, että jo retkahtamisen stressaaminen on jonkinlainen osa retkahtamisen petaamista. Saatan järjestellä ja nähdä viikkokausia vaivaa vaikka jonkun työtilanteen järjestämiseksi niin, etten retkahtaisi. Sitten kun tilanne on ohi ja voiton puolella, tulee usein vaarallisempaa maastoa retkahtelun kannalta. Ehkä ongelma on juuri tuossa kontrollissa ja sen illuusiossa, ehkä siitä muodostuu se todellisuus, jolle haluaa haistattaa jossakin pisteessä vitut?
Nyt täytyy rientää muuttoavuksi kavereille, palannen myöhemmin. Parasta päivää kaikille!
R