rusk-an päivien viemää

[rusk-a]

olen ajatellut kirjoittaa tänne päiväkirjan omaisesti, koska tämä tuntuu loogiselta paikalta sille. kirjoitan paperipäiväkirjaa, mutta se ei ole aina sama. täällä voi vuorovaikuttaa muiden ihmisten kanssa, jotka ehkä ymmärtävät ajatuksenjuoksuani.

toivon saavani järjesteltyä ajatuksia päässäni, purettua heikkoja hetkiäni, kun tuntuu, että olisi helpompi vain luovuttaa, löytää niitä oivalluksia, jotka auttavat ja joista on hyötyä.

karsastan sanoja huumeidenkäyttäjä, päihdeongelma, narkomaani omalla kohdallani koskien minua, voin toki sanoa huoletta, että oon narkkari tai nisti, mutta että huumeidenkäyttäjä. se kuulostaa jotenkin niin brutaalilta. jos joudun kertomaan olevani päihdeongelmainen, syljen sanan niin nopeasti huuliltani, ihan kuin sitä ei saisi sanoa, että se olis jotain äärettömän pahaa ja hävettävää.

mua vaanii sellainen ajatus, että ehkä musta ei olekaan tähän, normaaliin elämään siis. kävisin töissä/koulussa, sen jälkeen käytän koiran, menen salille, teen ruoan ja vähän aikaa telkkarin tuijottamista, sit nukkumaan ja aamulla uusiks. miks se tuntuu niin hirveen vaikeelta, liian raskaalta? mä jaksan tota systeemiä noin pari viikkoo ja sit käy niin, että mä oon aivan lopen uupunut ja väsähdänn ja jään himaan. ennen se himaan jäänti johti aina siihen, että rupesin doussaan. nyt mulla on sentään yritystä pelissä, eikä douppi ole enää realistinen vaihtoehto, vaikka vaihtoehto sekin. monesti oon ajatellu, että ehkä huumeet on vaan mun juttu, ehkä mun ei oo tarkotettu onnistuvan muussa, mutta sit aina pysähdyn ajattelemaan kiivaasti “douppi EI oo KENEKÄÄN juttu, sen ei kuulu olla!” ja päätän aina yrittää normaalia elämää taas vähän lisää.

mulla on päällisin puolin elämässä kaikki loistavasti, mitä nyt kihlaus purkaantui ja menetin elämäni ihmisen, kun olin viimeksi radalla ja kusin omiin muroihin todella pahasti. kuvailen usein omaa elämääni huteraksi korttitaloksi, rakenteet kyllä on, mutta laastit puuttuvat, jotka pitää talon kasassa, pienikin tuulenvire ja pakka on nurin. pienikin vastoinkäyminen ja… no sen nyt tietää missä pää sitten on. mulla on onneks nyt yks super-muurari mun apuna vankoittamassa mun perustaa. kauan kaipaamani avo-työntekijä, joka kyseenalaistaa mua ja laittaa mut miettimään, ajattelemaan asioita oikeasti. mun pitäis vaan uskaltaa heittäytyä, uskoa, että kyllä musta vielä tulee jotain, koska tiedän minne haluan kivuta.

[Tuomo_Seppanen]

Hei rusk-a. Kiitos kirjoituksestasi. Ilmeisesti haluat, että kuivurit kommentoivat tähän ketjuun? Tervetuloa kirjottelemaan tänne Kuivaushuoneeseen.

[rusk-a]

Tuomo, olishan se kiva, jos joku joskus jotain kommenttia ajatuksistani heittää.

olin säästänyt Niitä Sitä Viimeistä Kertaa varten. pitänyt tavallaan hätävarana, vaikka olinkin hyvin tietoinen, että suoneni toimii jatkossa vain yhteen suuntaan, mutta jos joskus tuliskin tilanne, et tarvis pistää, ois pakko pistää tms.

no ne on käytetty ja mulle jäi sen jälkeen oikein voitokas olo. kitisimellä sain ne käytettyä “ku sit ne ois pois tuolta mielestä ja sit se olis oikeesti loppu ja ja ja pliiis tän viimesen kerran ikinä!”, yeah right, kun sitäkin edellinen kerta oli viimenen ikinä. mutta tästä viimesestä seurasi loistavaa loistavaa loistavaa seksiä, jonka piti kruunata se viimenen kerta ja jättää hyvät muistot, että voi hyvillä mielin lopettaa kivaan iltaan.

ja niinhän se loppui, pysynyt poissa mielestä tähän saakka, vaikka pallottelenkin sillä ajatuksella aika paljon, että pitäiskö sittenkin, kun ei oo kavereitakaan, ellen douppaa. ei mun seura kelpaa selvinpäin. tuntuu aika rankalta, että ne kaksi ihmistä, jotka mulla on ollut - toinen päihteetön koulusta, toinen vanhoista piireistä - toinen jatkoi douppaamista ja toinen lakkasi pitämästä yhteyttä, eikä vastaa yhteydenottoihini enää. muitapa sitten ei olekaan. voin vannoa, että on aika surullista, kun kaikki ihmiskontaktit koostuu äidistä ja ex-nykyissäätö-kihlatusta. monesti olen miehelle heittänyt ilmoille kommentin, että pitäiskö sitä sit alkaa taas vetää, kun silloin on niitä kavereita, kun muuten ei seura näytä kenellekään kelpaavan ja tähän saan vastauksena, että “kerro heti kun meinaat sen toteuttaa niin tiedän, ettei meidän tarvi pitää ikinä mitään yhteyttä sen jälkeen!”

uusia kavereita pitäisi löytää, niitä jotka ei käytä ja tekee jotain muutakin ku hyppää baareissa tms. hankalan heitin, kun toivo alkaa olla mennyt, että miksi niitä kavereita pitäis ees yrittää hankkia, kun kaikki aina kääntää selkänsä ilman selitystä, aina lapsuudesta tähän saakka.

tekee mieli rivaa. en oo ikinä ollu mikään lääkkeistä fanittaja, kyllä niitä on menny jos on tarjottu ja on ollu, mutta kyllä ne on ollu toissijaisia, jos on muuta ollut. nyt tekis mieli vähän rentouttaa, vähän saada aikalisää tän pään kanssa. kiitos itselleni siitä ehdotuksesta, että annan joka viikko seulat juuri näiden himojen takia ja impulsiivisuuteni. teen joskus hyviäkin päätöksiä. :mrgreen:

[rusk-a]

tänään annoin itselleni luvan nautiskella. ostin valkkaria, julistin, että se ei tee musta huonoa ihmistä, jos juon muutaman lasin viiniä kotona miehen kanssa, sohvalla kynttilän valossa. oon kuitenkin niin hienosti ollut, suuren muutoksen tehnyt ja koska alkoholia en tosiaan käytä kuin ehkä kerran puolessa vuodessa/vuodessa niin annoin itselleni luvan ostaa pullon valkkaria, sen pullon, mistä olen vuoden puhunut, että haluaisin ostaa ja istua telkkarin ääressä viiniä siemaillen ilman tarvetta ja halua humaltua. tänään on se päivä.

toistaiseksi mieli vielä hyvä, yleensä koen hirveän morkkiksen jos käytän yhtään alkoholia edes siiderin verran. tuntuu kuin olisin maailman hirvein juoppo ja syyllistynyt karmeaan rikokseen, häpeän määrä on valtava.

olen myös päättänyt nauttia elämästä, en suostu enää olemaan masentunut, aion hoitaa itseni kuntoon, keskittyä itseeni. haluan kääntää surumielisyyteni voimavaraksi, elää sen kanssa niin, ettei se hallitse ja valtaa tilaa onnentunteilta. haluan oppia elämään, nyt mulla on se motivaatio ja aion tehdä töitä sen työkalupakin kasaamiseksi, millä pärjään elämässä. aion elää elämäni niin kuin haluan, niin kuin unelmoin.

rusk-a on täynnä positiivisuutta ja hyvää energiaa!8)

[Spinaalipuudutus]

Hei rusk-a! Hienoa, että olet pystynyt rentoutumaan ilman syyllisyyden tunnetta ja tosiaan juuri siten, kuin olet ilmeisesti vuoden haaveillut
Tuo syyllisyyden tunne jostain, mistä itse tykkää ja nauttii tehdä, on itsellekin tuttua. Tuntuu, etten tavallaan ansaitse mitään hyvää, kun olen ollut niin “paha” tai “huono” ihminen, tehnyt typeriä asioita ja kasvatuksessani on lapsesta asti painotettu, että “kyllähän sun pitäis tietää, miten sinä nyt tolleen, hyi häpeä…”, eli monesta asiasta on opetettu, että siitä pitää tuntea syyllisyyttä, olipa se sitten hyvä tai huono asia.
En tiedä, mistä sinulle on tullut noita syyllisyyden tunteita, itselläni se tosiaan juontaa juurensa lapsuudesta ja nuoruudesta, kun olin niin hankala ja haastava, että ainut, millä minut sai tottelemaan, oli syyllistäminen ja tunteisiin vetoaminen. Samanlainen on äitini, mummo oli kasvattanut hänet syyllistämällä ja pelottelemalla, samaa äitini siirsi minulle, syyllistän itse itseäni.
Tosin olen tietoisesti opetellut tavasta pois, mutta hankalaa se on, varsinkin, kun on ikänsä syyllistänyt ja syyllistynyt. Tunsin musertavaa syyllisyyttä vetämisestäni, tunsin itseni maailman kammottavimmaksi hirviöksi, kun ilkesin vetää huumeita, vaikka ne ovat niin kauheita ja tappavia…

[rusk-a]

Vajaa viikko sitten ryyppäsin, vedin lääkeöverit riidan päätteeksi, 3.promillea puhalsin sairaalassa. Pari päivää sen jälkeen taas yksi retkahdus, kävin tamppaa. Oli morkkis, kova sellainen.

Tuo taitaa olla jo 4 tai 5 retkahdus aineisiin, tuo lääkejuttu ei ollut pkv-lääkkeitä, ei rauhoittavia eikä kolmio- eikä kipulääkkeitä, psyykenlääkkeitä, enkä laske sitä retkahdukseksi koska olin rehellisesti humalassa.

Mikä mua vaivaa! Enkö mä voi pitää hauskaa ilman, että tarvii kurkulla kuoleman rajamailla.

Miten mä selviän? On tosi rankkaa, yhtä taistelua.

[Tuomo_Seppanen]

Aivan… hyviä kysymyksiä. Onko tunteiden käsittelyn taitosi sitä ollut ennen, että kun tulee ns. pettymys, niin sen jälkeen on ollut päihteet “ratkaisu”?

[rusk-a]

Tuomo, on ollut kyllä. Olen halunnut välttää kaikkia tunteita, eniten toki negatiivisia ja aineilla olen saanut turrutettua kaiken pois, ns, siirrettyä pois päiväjärjestyksestä. Olenkin aina sanonut, että kun on kamoissa ei ole huolia murheita, ainakaan niistä todellisista asioista, joita arjessa kohtaa, kaiken voi sivuuttaa uudella annoksella uudelleen ja uudelleen, jos selväpäisyys meinaa iskeä.

Nyt mä oon kyllä ihan tosissani täydellisen päihteettömyyden tavoittelussa. En halua myrkyttää itseäni enää aineilla tai alkoholilla, en halua laittaa elimistöäni kärsimään niistä enää. Katsoin tän p-linkin animaation aivot ja päihteet, oli todella mielenkiintoinen ja valaiseva juttu, vahvistaa vain mun päätöstä olla selvänä jatkossakin.

Yksi lause kuitenkin kiinnitti huomioni “Huumeet aktivoivat mielihyväkeskusta ja saavat olon tuntumaan hyvältä. Aineeseen tulee himo, kun muistaa nuo tunteet ja haluaa kokea ne uudelleen.” Tuossa ei ole mitään uutta, mutta tuo on ehkä kaikkein parhaiten tiivistetty juttu ja luettuna se jotenkin järisyttää.

Aion kirjoittaa itselleni lompakkoon pienen kirjevihkosen, johon sisällytän mm. yllämainitun lauseen ja syyt, joiden takia en halua enää käyttää. Tämän vihkosen teemaan voin palata, mikäli tulee tiukka paikka ja tekee mieli aineita ja en muka keksi yhtään hyvää syytä olla ottamatta. Jos se tsemppais sen hetkellisen himon ohi.

Kaipaisin tehtäviä, joita tehdä, että voisin tarkastella omaa päihdeminääni tai päihteiden käytön syitä yms. Mistähän niitä löytäisi?

[Tuomo_Seppanen]

Jos haet tuon päivän kysymys- ketjun, niin sinne olen laittanut erilaisia aiheseen liittyviä kysymyksiä.

[Spinaalipuudutus]

Miten kauan sulla tulee nyt päihteetöntä aikaa? Onko sulla tai oletko huomannut vuodenaikojen vaikutusta päihteiden käyttöön ja aineenhimoon? Esim onko kevät ja aurinkoiset kelit helpompia vai vaikeampia? Tai sateiset ja synkät päivät?
Itselläni ollut niin monta vuotta tietyt päihteet tiettyyn vuodenaikaan, että vaatii itseltä ihan uutta otetta tämä kevät, kun on “tottunut” vetämään tiettyä substanssia.

[rusk-a]

Tuomo, kiitos, täytyypä perehtyä ketjuun!

Spinaali, olen ollut lokakuusta saakka selvinpäin, ellei 3 repsahdusta lasketa, joista viimeisin helmikuun puolessa välissä. Syyskuussa olen siis viimeksi käyttänyt rankalla kädellä 4 viikkoa ja koko lokakuun olinkin katkolla. Nyt kun rupean ajatteleen tota vuodenaika juttua niin kyllä, mulla on taipumusta kaamosteluun ja mieliala on silloin aina matala ja se johtaa niihin himoihin. Keväällä ei niinkään ole, kun alkaa olla paremmat kelit ja aurinkoa jne, kesällä taas saattaa olla sellaista kesähulluutta, että olis kiva käydä metsäbileissä ja terdellä jne, että ne himot liittyvät aika pitkälti lämpöön ja tapahtumiin.

Musta on toisaalta aika mielenkiintoista, kun saa näin selvinpäin tutkailla itseään, ajatuksiaan ja asenteitaan esim. vuodenaikojen vaihtuessa ja ottaa kaiken vastaan ns. uutena (vaikka monta kevättä kesää syksyä ja talvea on elettyki), kun ei tarvitsekaan vetää, eikä todellakaan ole pakko ja saa löytää kaikesta uusia puolia ja juttuja SELVINPÄIN. miten sulla spinaali on tää kevään alku lähtenyt nyt sujumaan?

[rusk-a]

tässä se nyt on ^^. mun kannustuskortti tai miksikä sitä nyt kutsutaan heikon paikan iskiessä. tän oon tehnyt jo monta viikkoa sitten ja on koko ajan mun lompakossa, että pysyy aina mukana ja voin sitten tähän turvat a, jos tulee tiukka paikka ja jos tämä edes vähän auttaisi. kerran olen tätä korttia joutunut lukemaan. toissapäivänä, kun mun kavereita tuli käymään ja ne kysyi, et pahastunko jos ottavat juominkeja mukaan, en pahastunut, tietenkään. rupes itsellä tekee mieli siideriä. luin korttia ja olin ilman, tajusin myös sen, että sillä siiderin himolla petasin itselleni mahdollisuutta aineisiin. juon → tulee ainehimo → yleensä hankin ainetta → MORKKIS. tajusin sen ja oli aika voittajafiilis, en edes silloin ajatellutkaan aineita, kun ajattelin, että voisin pari siideriä juoda, kun muutkin…ei siitä mitään seuraisi, kyllä mä pystyn olla nätisti, ei haittaa jos pari ottaa… onneksi tajusin sen mihin yritän itseäni johdatella.

mulle tulee välillä hetkiä, jolloin häpeän selvinpäinoloani. nytkin ne kaverit kysy että onko mulla ihan nollatoleranssi…MÄ VALEHTELIN, että kyl pääsääntöisesti joo, mutta jos tulee jotain isompia musiikkitapahtumia, reivejä, niin niissä voi silloin tällöin ottaa, vaikka en todellakaan halua ottaa! mut mua rupes niin jotenkin hävettää se, että mä oon koko loppuikäni selvinpäin = tylsä muiden silmissä, kun en vedä tai edes ryyppää, kun se on niin normaalia eikä haittaa. mut kun mä en halua itseäni myrkyttää noilla jutuilla, en enää. mun kroppa on kärsiny mun toilailuista jo ihan tarpeeksi, saati sitten mieli.

[Tuomo_Seppanen]

Oikeastaan nuo ajatukset mistä kerroit, on hyvä käydä myös läpi. Asioiden eri puolet. Häpeät ja syyllisyydet jne. ja niiden tunteminen ja läpikäyminen on merkki siitä, että olet; ajatteleva ja tunteva. Tästä on pelkästään hyvä jatkaa. Ovatko ihmiset, jotka eivät päihteile mielestäsi tylsiä? Vai onko ajatuksesi omakohtainen eli itseä koskeva?

[Spinaalipuudutus]

Moi, nyt vasta hoksasin, että olit kysynyt mun kuulumisiani.
No tällä hetkellä on hyvä olla, tuossa tilanne tänään- topikissa olen kertonut vähän vakavammasta asiasta, mitä tässä vähän aikaa sitten sattui. Mutta olen selvinnyt siitä jo, saanut voimani takaisin.
Päihteettä ja päivä kerrallaan.
Hyvä on tuo sun korttisi, tuommoinen olisi varmaan itsellekin hyvä muistutus jonnekin näkyvälle paikalle tai lompakkoon tms!
Hieno juttu, että pystyit olemaan ottamatta siideriä, ja vielä hienompaa on se, että hoksasit ajoissa mihin itse itseäsi olit johdattelemassa ja neuvottelemassa itsesi kanssa, kertoo minun mielestäni positiivisesta edistymisestä oman mielesi kanssa !
Miten sulla on muuten itselläsi nyt mennyt?

[rusk-a]

Tuomo, ajatukset tylsyydestä kohdistuu minuun itseeni. En ajattele muista, jotka ovat päihteettömiä, että he olisivat tylsiä, vaan päinvastoin - he herättävät minussa kunnioitusta ja arvostusta valinnastaan, pidän heitä “fiksumpina” kuin käyttäjiä. Mutta ajatus siitä, että mä olen tylsä, jos en käytä mitään juontaa juurensa selvästikin siitä, että mulla on: 1 kaveri, joka ei vedä kamaa, juo silloin tällöin, pidetään harvakseltaan yhteyttä, 1 kaveri, johon tutustuin katkolla, jolle tulee nyt muksu ja nähdään harvakseltaan, 1 kaveri joka käyttää viihteellä käydessään ja on yks mun parhaimmista ystävistä. siinä on mun sosiaaliset suhteet perheen lisäks. esim. alkoholi on ei-huumekäyttäjien piirissä sosiaalinen normi, ok juttu ja ihan normaalii hei yms kun taas aineet ja alkoholi on huumepiireissä ihan normaali juttu yms niin jos mä luovun kummastakin ns. sosiaalisesta normista niin mistä mulle jää ne kaverit? eihän ne koko aikaa vedä tai juo, mutta silloin kun vetää niin mun seura ei kelpaa, kun mä en käytä…johtuuko se sit siitä että oon tylsä kun en käytä vai outo vai mistä. mutta pointti tässä oli se, että mä pelkään niin hirveästi sitä yksin jäämistä ja kaveritta oloa ja uskon, että musta tulee tylsä, eikä kukaan halua olla mun kanssa, jos en käytä, en kuulu ns. porukkaan. jos en kuulu porukkaan…niin mitä mulla on…? yksinäisyys.

Spinaali, olin kännykällä lukemassa ja oli pakko tulla heti koneelle kommenttis jälkeen!! Suosittelen lämpimästi tekemään, siitä on oikeesti apua, kun se on sellanen konkreettinen asia, mihin voi sit tukeutua. Se on myös mukavaa tekemistä, koska siitä voi koristella ihan millaisen itse tykkää ja kasata siihen ne Omat Syyt olla ottamatta. Mulla meinaa vähän olla niin, että en oikein noihin mielikuvaharjotuksiin osaa tukeutua tiukan paikan tullen, vaan sen pitää olla jotain käsinkosketeltavaa.
Mustakin se oli aika kultainen oivallus ton siiderin suhteen ja ainakin opin sen, että vaikka en tietoisesti ajattelisi aineiden hankkimista kun mielessä siintää yksi “viaton” juoma niin se johtaa aina siihen, koska alkoholi madaltaa mun kynnystä muiden päihteiden nauttimiselle niin saa multa jatkossakin jäädä ne yhdet viattomat juomatta.

Mulla menee ihan hyvin, eilen meni päivä vähän plörinäksi, kun jään liikaa omien ajatusteni kanssa ja sit alkaa hajottaa. Mulla on täällä kotona nyt tollanen vauvakoira projekti menossa, mulle tuli siis toinen koira, joka on nyt 10vkoa ja toinen on reilu 2v jo. Niiden kanssa menee päivät aika pitkälti vaan täällä kotona ja tuntuu välillä, että sitä alkaa olla tän asunnon vanki, kun ei mihinkään voi lähteä eikä ole rahaa…niin sit rupeen ajatteleen liikaa ja sit pläääh! eilen oli pitkästä aikaa sellanen olo, että antaisin mitä tahansa yhdestä puolikkaasta rauhoittavasta, että saisin tän karusellin mun päässä hiljenee hetkeks. miehen kanssa tulee yleensä eripuraa, jos kerron että tekee mieli jotain, koska se pelkää, että lähden taas vetämään. sainkin sitten puhuttua onneksi tosi paljon yhden ystävän kanssa ja se tsemppas mua.

nyt on kaikinpuolin hyvä olla siis.