syys vierii loasta martaaseen
kuin ilta tumma yönsuuhun
valo auringosta kuuhun
pyhä lehmäni vartaaseen
hymyä suupielessäni
kaksimielisyys loistaa
värikkäässä mielessäni
kalma kultainen kukoistaa
…nyt yön suojaan valo hiipii
sielun maasta irti riipii
ja salaisilla siivilläin
ma lennän hengen tulta päin
Vasemman käden alaspäisellä tiellä,
ei kättä siellä kädessä piellä.
Sitä kuljetaan yössä ypöyksin,
suljettuna tynnyrinä virrassa Styksin.
Vasemman käden ylöspäistä tietä,
joka ei oikealle, ei alas vietä
sitä kulkee kumma mies muuan,
kelmeässä valossa sirppikuun.
Oikean käden alaspäiselle tielle,
voi helposti viedä miellyttämisen pakkomielle.
Voi siellä luulla olevansa valossa Kristuksen,
kuivaen kuitenkin askeettina lailla aavikon kaktuksen.
Oikean käden ylöspäisen tien,
sen loppuun asti kynnykselle kulkien
vaeltaa harva hyvässä uskossaan,
mutta siltikin vajavaisessa tiedossaan.
Mestarin alaspäinen on vain näennäistä,
sillä kädet toisiinsa liittäen hän kulkee tietä ylöspäistä.
Vaeltaen vasemman ja oikean käden yhdistetyllä tiellä;
kumpaakaan hän ei korosta, ei toisesta erota, eikä kumpaakaan kiellä.
katselen maailmaa
läpi linssilude-Narkissoksen
joka itseään rakastavin aurinkolasein
vihaa hajonnutta itsetuntoaan elämän keskipäivässä
yksinäisyyden temppelissä jonka
ylimmän tornin kellossa on liian vähän aikaa
nöyryyden pikkutunneille
säälin itseäni vihaten tulevaa aikaa
yön kohdussa kaipuu taipuu
olen kuin neulaton kataja
vertaani vailla, verta vailla
juoden vuohen kaulasta rakkautta
he sanoivat että pitää olla mies
hankkia työ jonka turvin suorittaa
sanoivat myös että ei saa olla heikko
vaan järkensä pitää huorittaa
ja olla hyvä ihminen tehden työtä
eikä suinkaan soittaa kannelta pitkin yötä
mitä luinkaan!
Narkissos rakastelee itseään puhtaalla sängyllä
lakanoiden alla asustaa kuoleman neito
rivien välit tummuvat
tuli tuulee sydämessäni
Olen Diiva
kuin turvonnut hiiva
elämän jauhon seassa
Olen Diiva
pitkä, pitkä viiva
ylpeyden reessä
Nyt teitä tuomiolle vaadin
salissa alaminuuksien raadin
enot, tädit, serkut, siskot
kaikki te suvun myrkkyliskot
kuulkaa tarkkaan mitä sanon
julkistaen täytäntöönpanon
tässä tulee jyrkkä tuomio
siis kuulkaa kaikki, huomio! -
minä olen tästä lähin
kaikkein tärkein, en se vähin
Minua ei saa enää sorsia
on vuoroni asuttaa yläorsia
joilta katson alas teihin
elon pikku kulkureihin
loppu olkoon muinainen
aika minun, alhainen
koko suvun johtajuus
on minun suuri virka uus
minä ole suvun nero
valtava on teihin ero
kaikille teille vielä näytän
että sanat nämä täytän
Luota himmenevän lieden
käyn nyt itsein ylös vieden
jalustalle, korkealle
kirkkaimmalle kukkulalle
aina ennen ujo, haurain
ego rohkaistuu nyt nauraen -
paskahousut, pässinpäät
te kaikki väärästi itsekkäät
aikani hyväksikäyttöänne
kestin, nyt maistatte lääkettänne
oman mielenne myrkyttämää
itse itsellenne tyrkyttämää
Pilkallisin juoruin, ivoin
sanoin ei niin kovin kivoin
tuomiotanne alan täyttää
nimiänne hyväksi käyttää
turuilla, toreilla, kaikkialla
tämän sinitaivaan alla
haastan teistä potaskaa
jauhan pelkkää hevonpaskaa
jokaisesta hullun huhun
liikkeelle pistän, todeksi puhun
kerron kaikki asianne
paljastan salarasianne
Soitan läpi kylän ukot
kaikki kierot kielikukot
sekä kaikki vanhat piiat
joita kiehtoo jutut liiat
hajotan teidän avioliitot
kertoen kaikki ristisiitot
vieraissa käynnit myös keksin
ja mieltymyksenne homoseksin
julkistaen myös sairautenne
eritoten juoppoutenne
jokainen teistä ikioman
leiman saakoon, merkin soman
Totisesti, sanon teille
sukumme kaikille narreille
jotka paskaa minusta haastatte
selkäni takana juoruatte
tultanne vastaan nyt tulella käyn
ja paholaisena unissanne näyn
jos uhkaus tämä ei perille mene
ei elonne rauhassa etene
käyn silloin varjoihinne piiloon
rutoksi mieltenne viljasiiloon
sillä vastaanne olette saaneet ruojan
tyynikylmän myrskyntuojan
Luikertelee liskon liero
syttyy salamieli kiero
tunnen ympärillä lanteen
himon pakkomiellevanteen
Isännätön tyhjä pirtti
sinne houkuttelee flirtti
naisen, toisen miehen naiman
vieläpä mun parhaan kaiman
Sisälläni halun hirnun
yliläike täyden kirnun
alta jään tuo kuuma saalis
hohtaa kuten kevään maalis
Tuoksu neidon taivahaisen
valtaa minun heikonlaisen
Jumalatar suloniityn
sadonkorjuutyöhös liityn
Tyhjään pirttiin kanssas käyden
jakamaan yön himotäyden
käsi kädessäsi lähden
sairaan himon vallan tähden
Vieraan naisen hetken hurmaan
lankean ja sieluin surmaan
himon tyhjään kovaan hintaan
lyöden miekan omaan rintaan
syysauringon kultasäteet
silmäin peilistä kimmeltävät
kasvot kuvana ruman kauneuden
pitkät hiukset tuulessa hulmuten
kuljen pitkin elon tummaa polkua
itserakkauden epäharmonisissa unelmissa
sinitiainen, hivenen lähempänä todellisuutta
laulaa lauluaan hongan oksistossa hypähdellen
mutta en kuule sen sanomaa tunteitteni lävitse
ehdollistuneena toimimaan väärin
ajattelemaan tietyn kaavan mukaan
reagoimaan tunteisiin aina samalla tavalla
kyllä minä tiedän, jos en voi muuttaa olosuhteita
on minun muutettava suhtautumistapaani niihin
jos haluan muuttua
tunnekrapulassa syvällä itseinhossa
pelko ylpeyden kruunupuolella
lukkona sydämessä
olen rukoillut murtumista murtumatta
juonut lopettaakseni juomisen
hakenut tietoisesti kärsimystä saadakseni tarpeeksi
he sanovat yhä että tämä on vain korvien välissä
ja että ottamalla itseäni niskasta kiinni
voisin parantua omalla tahdollani
enää en jaksa vastustaa mitään, ketään
sillä puhuminen seinille on turhaa
ja sitä paitsi niskani on katki ja pää olalla
kuiva ojanpiennar säteilee kuoleman kirkkautta
itken kuivuneita kyyneliä sydämessäni
jäisten hikipisaroiden polttaessa ihoani
seison oven välissä kynnyksellä
sydän kahtia haljenneena
toinen puoli menneessä, toinen tulevassa
ja tästä päivästä pitäisi käydä elämään
olinpa missä tahansa, miksi tahansa
sillä en ole kuka tahansa
huomiota herättämättä
naamiotta, roolitta
virun lepakkona ullakolla lentämättä
maailmojen sulautuessa yhdeksi
olen tullut kahdeksi
sisälläni puoli-itsenäinen riippuvuusolento
näyttämöllä harhapuoli
joka ylpeydestään koskaan luopumatta
ei suostu näkemään tappavaa muuriaan
lähellä niin syvällä
tietoisuuden tiedostaja
Minä vailla määritelmää, käsitettä, käsitystä
rakas melankolia, päiväkävelyseuralaiseni
olen tullut kaltaiseksesi
olen turvassa kylmässä kainalossasi
itsesäälin jumalainen hauta-arkku
sinun sisälläsi
teen valittamisesta suurta taidetta
tällä tiellä ei mitään luvata voi
kontrollin kerran kun rikki joi
omaa en tahtoa jolla raitistua
vain halun, mutta yksin en voi onnistua
me kuljemme sokkona himojen vuossa
voimattomana rämmimme epätoivon suossa
me kuljemme joukkona, silti niin yksin
kukin kuolemaansa vasten selätyksin
niin kauan teen matkaa hitaasti kuollen
kun jatkan taistelua haavojani nuollen
mitään en mahda jos luovuta en
niin kauan elää ylpeys mua juovuttaen
tiedän jo paljon mutta ymmärrän vähän
olen silti kiitollinen päädyttyäni tähän
kuin aattona rajalla uudenvuoden vaihteen
näen valon siintävän takaa sälekaihteen
minun on valinta ketä Minä palvelen
vain narri elää muita tuomiten
ja vain itseni takia voin suuntani kääntää
sairauteni hyväksyä ja sen että vääntää
kun taistelu lakkaa, vääntökin pienenee
ja juomisen himo ajastaan vähenee
sillä raittiudessa on kyse vain päivästä tästä
ei sen vähemmästä kuin yhdestä ainoasta elämästä
nyt pelkoihin livun
kaiken hyväksyn
sielullisen kivun
seurauksen läksyn
ratsuni valjastan
alkaen matkan
tuntoni paljastan
pohjaan jatkan
pohjan kätköissä
Tahdon voima
on näissä öissä
sydän herkkänä tunnelmoiva
kaikki on niin puhdasta
uumenissa muodon
olen vapaa pahasta
turvassa luodon
olen saanut uuden
elämän kasteen
olemisen tietoisuuden
oivaltavan asteen
nyt hiljaa virtaavat
tyynet veet
sydämein huokaavat
lempeät laineet
yössä seilaan
vesillä vapauden
muotoni teilaan
Ristillä Rakkauden
kuka haluaa koreilla
turuilla ja toreilla
imagoonsa syöpyä
unessa elonsa yöpyä?
se ken näkee turhaks juoksun
haistaa siinä valheen tuoksun
ego pelkkä keinoteko
kuva jumalammeko?
tänään käännyn sisimpääni
puhu omantunnon ääni
tiedostanko minän varjon
pilven eessä auringon?
ole tänään, harhasuru
elämäni suurin guru
sinun oppi sydämessä
iloitsen kärsimyksessä
Keskipäivän auringon välkkyessä
ihmisten taivaalla
minä katselen sielussani puolikuuta
ja hyrisen hiljaa sydämessäni
Romahtaneen tornin rauniolla
säkenöi muutoksen tuli
ajattoman joulutähden loistaessa päässäni
kasvaa kipukin oikeisiin mittoihin
Rakas Lilith, kasvata varjosi ikkunaani
niin näen syvälle helmojesi alle
Teiltänne ulos itseni mitanneena
olen raiskannut ylpeyteni jättiläistä
jotta voisin langeta uudestaan
syyllisenä marttyyrina
Pietarin ristille hirttäytyneenä
suutelen itseäni
Silmän opin itsessäni tappaneena
kuljen vailla aatetta sillä,
Kukkasi on puhjennut viimein, Herra
hiljaiseen peiliini
heräsin jo aamuvarhain
kadoten luolaan harhain
valheellinen hyvä olo
mistä löytyis ketunkolo
jonne pääni kallistaisin
silmät tältä ummistaisin
eipä ole ihmisellä
paikkaa paeta itseään
eipä liioin järjellä
taitoa teroittaa veitseään
niin ne katoo kuolintielleen
elon synkän harmaudesta
kamppailussa kiven nielleen
sydän kova raskaudesta
laahustavat askelvainaat
kirkkopuiston käytävällä
epätoivon tunteet martaat
sydämellä syyttävällä
eksyneenä yhteiskuntaan
hengettömään kaupunkiimme
joka lietsoo kauhu-untaan
sulautuen toiveisiimme
nukahdin jo keskipäivään
väsyneenä huolen häivään
eipä mennyt ylös asti
rukousteni pyyntölasti
itselleen jos armon pyytää
vastavoima pyyteen hyytää
Juoppo makaa elämänsä keskipäivässä
yksin väärässä sängyssä
ja Hector se laulaa taas
olen itseni kynnysmatto
Kahvi tippuu, tippuu
aivan kuten mieleni
tippuu, tippuu vain
eikä madonreiästä tule kuin varjoja
Pysähtyneet unelmat
koirantähti ulvoo taivaalla
mikään ei mene ohitseni
Matteuksen evankeliumi polttaa sieluani
Revin, revin irti
kattoa lattiasta
palan elämän ladossa
ladon elämää padossa
Kristus - ainoastaan sinä
voit olla minä
separatismin harha on kuollut
Minusta on tullut se joka ei ole
Kharonin kyydissä istun hiljaa
Miettien kuinka tässä pääsi käymään näin
Astun jo kohta rannan maaperään
Jonne mua viedään luonne erään
Itseni haudassa itseni ei auta
Olenhan itse itseni hauta
Kaikki valo mi peittynyt on aavikon humuun
Lävitseni kiitää matkaten syvemmälle sumuun
Kristuksen käteen en kurkottaa enää voi
Sillä siihen piti eläessään tarttua
Ja nyt ei voi enää viisaus minussa karttua
Sillä vain varjojen tauoton laulu soi
Tuhannet vuodet, tuhannet muodot
Vaihdan uudesta uuteen, yhä uuteen
Kunnes Tiamatin ruodot
Ovat mädäntyneet pohjaveteen
Minä matkaan sillalla elämän ja kuoleman
Nähden jo käärmehaudan mädäntyneen
Minä kohdannut olen jo pois siirtyneen
Iäksi luo manvantaran - kohdallani loppumattoman
Ahdistus, oi istus
Siihen viereeni syvään ikävä-syliin
Ja riennä jo pois, älyni
Et ole herrani, olet pelkkä kälyni
Olen vaiennut yön varjojen kyliin
Vie pois, pois vie
Maailman hulluuden meristä minut
Älä anna minulle anteeksi
En sitä pyydä
Minä katsoin, viime koin
Jo tulleen ja valjenneen
Sydämeni kahtia haljenneen
Sain siitä palkaksi kuoleman vain
Nyt olen hirressä roikkuva Kain
Kerro, mutsi, sitten hautajaisissa
Että en osannut elää ihmisten ilmoilla
Kerro, kuinka lentelin taivaissa
Alkoholin voimalla
Pistäkää hautakiveeni viesti maailmalle:
“ Pahasti voi käydä sille
Joka tunteitaan ei koskaan voinut näyttää
Muutoin kuin viinaa väärin käyttää”
En elämäni tarkoitusta tiedä
En rakkautta sitäkään vähempää
Olen hukkunut maailman virtaan
Himojen polttaviin koskiin
Kukapa haluaisi tulla juopoksi?
En minä ainakaan halunnut tulla
Kuka haluaa asua siltojen alla
En minä ainakaan halunnut asua
Näimmekö taivaalla tähden, oi sieluni
Vai oliko se vain harhaisa tuike
Joka peitti unelman
Jotta voisimme tuhoutua kertomatta kenellekään
Sillä yksinäisyyteen me vajosimme, syvälle
Kumpi meistä ei halunnut apua, sinä vai minä?
Laskinko liikaa varaasi ja uskoin lopulta
Kaikkeni menettäneenä herääväni
Olen tappanut sinun sisälläni
Olen kuristanut toivon ullakollani
Olen vihasta maailmaa kohtaan
Rukoillut ainoastaan kuolemaa
Me olemme surman kehto
Me olemme taivas helvetissä
Helvetti taivaassa
Kehto surmassa
Anna anteeksi, isä
Halusin tulla pojaksesi
Mutten kyennyt tulemaan muuksi
Kuin naapurin valittavaksi kakaraksi
Kannan kassia Kassi-Alman
rappiorunoilijan illassa tuoksua kalman
varastettu tähti Tuonen haamulla
aurinko laski jo varhain aamulla
Toivossa on hyvä elää ja uskossa kuolla
minä asun yksin ihmisen suolla
päätäni puristavat noitavanteet
omissa käsiraudoissa hirttyvät ranteet
Sekoitan alkuaineeni Suureen Yhteen
kullaksi muutan tämän ruumislyhteen
nyt kuulen ullakon oven narinan
kävelin läpi ihmisen tarinan
Elän elämää Saatanan sylissä
joka mustankirkkain varjoin
pimeissä, pimeissä kylissä
lakaisee minua paholaisharjoin
Kuolen kuolemaani eläessäni
maailma huutaa näyttämölläni
itken yksin eteisessäni
ole minulle, Yö, viisas pöllöni
Rakastanko vielä itseäni
jotta kuulisin huutosi sieltä
teroitan veitseäni
tästä ei voi olla kuin yhtä mieltä
Kaava toistuu, toistuu
niin kauan kunnes
henki lihasta poistuu
se nyt lihassasi poika tunne
Jonossa odotan vuoroani
Mietin mitä valehtelisin
Kertoisinko juoppoudestani
Vai siitä etten halua edes töihin
Onpa tuo neuvoja kaunis
Haluaisin puristaa sen persettä
Ei taida onnistua
Hopeasormus välkkyy
kuin pohjantähti tummalla taivaalla
Taidan ruveta itkemään
Säälikää mua
Olen insinööri ja työtön
Säälikää nyt saatana kaikki mua!
Olen yötön työtön
Kukaan halua tällaista töihin
Pitkätukka ja korvarenkaat
sitä paitsi kuuntelen heviä
Ja vihaan yhteiskuntaa
Antakaa mulle eläkepaperit niin hymyilen
Äh, en mä jaksa odottaa
Pitäkää vittu jononne
Meen alkoon
Siellä mulle sentään hymyillään takas
Eikä ketään kiinnosta
Hyvää yötä, Keisari
Matkanteko kohti hautaa jatkuu
Nyt sitten pää täyteen
Ja aamulla syyllisyyttä
Niin paljon että kädet laitetaan ristiin!
Raivo huuda, huuda sisälläni
jotoksella elämän
käymme sisään itsesäälihelvettien
jotta voisimme antaa anteeksi, tänään
Minä katselen ihmisiä Lidlin jonossa
ja mietin mihin vittuun nuo kaikki menevät
ja ketä he palvelevat
itsehän ostan mäyräkoiran kaljaa ja askin tupakkaa
Filosofian huurteessa
kun oma paskakin haisee oikeasti pahalle
niistän nenää lavuaariin
ja mietin vetäiskö nyt vai kohta hanskaan
Kahvit on loppu, en ois halunnutkaan
kuu katselee vittumaisesti ikkunasta
pelko odottaa sydämessä huomisen lasta
olen jäätynyt suoraan mutkaan
Mihin olen menossa matkalla en mihinkään
susi suree syntymäänsä sydämessä
jossa vain vanhapartainen pyhimys
leikkelee saksilla irti sormiaan
Mutsi soittaa kohta, olen varma
enkä varmasti tuu sinne peräkamariin
miljoona krapulaa siellä
ovat olleet minulle ihan tarpeeksi tällä tiellä
Sänky, tuun sun alle
luen kynttilän valossa allasi Poeta
nytpä siis poeka koeta
olla elämäsi Kippari-Kalle
