Aloitan tällaisen ketjun. Jos vaikka olisi tarvetta tähän.
Ihan sama mihin uskontoon kuuluu itsekukin tai mitä rukoilee, kunhan saa voimaa ja rauhaa elämäänsä.
Olen uskossa, vaiken elämäntilanteen kohdalla turvauduin Jumalaan, rukoilin. Sain siitä ihmeellistä rauhaa ja voimaa, vaikkei mitään konkreettista muutosta missään tapahtunutkaan heti, tulin vain mieleltäni rauhalliseksi, enkä enää ollut niin “tulisilla hiilillä” mieleltäni ahdistuneena kun en tiennyt miten olla ja mitä tehdä.
Samoin yhä edelleen kun on vaikeaa rukoilen, ja sanon “tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun”, teen oman osuuteni asioissa ja jätän lopputuloksen Korkeimman huomaan.
Tässä näin aluksi, onkohan muita jotka haluavat kertoa tai kokeilla rukouksen voimaa?
Olen itse kokenut rukouksen voiman suurena elämäni vaikeuksissa. Ja myös yhdessä rukoilemisen. Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka vaikeaa elämässäni oli. Löysin ystävän, joka oli samanlaisessa tilanteessa. Tapasimme viikottain ja rukoilimme. Saimme molemmat rukousvastauksen. Tässä linkissä on joskus kyselty, onko onnellisia loppuja. Minulla on raitis ja onnellinen parisuhde ollut monta vuotta. Myös ystäväni sai vastauksen rukouksiin.
Tiedän, että moni tällä kanavalla ei halua mitään hengellisiä asioita. On varmaan myös niitä, joita rukous on auttanut.
Tämä oli vastauksena aloittajalle. Toivon, ettei kukaan vedä “hernettä nenäänsä”, jos näitä kokemuksiani kerron.
Oman mielenrauhan kannalta voi olla hyvä juttu, muuten minusta pitää varoa, ettei rukouksen kautta ole/jää irroittautumatta alkkiksesta ja alkoholismistaan.
Sitä paitsi aika epäreilu Jumala, jos toisille antaa onnellisia loppuja ja toisille ei.
Rukoilu, mietiskely, jooga, metsässä samoilu, vaikka kuutamossa kävely antaa mielenrauhaa ja saa ajatukset ainakin vähäksi aikaa pois ongelmista jotka jää mieleen pyörimään. Tärkeintähän varmaan on katkaista ajatuskierre joka vie huomion kaikesta muusta mitä elämässä on.
Jumalaa tuskin kannattaa syyttää jos me ihmiset teemme mitä teemme.
Elämä on aika epäreilua vaikkei Jumalaa olisikaan tai rukousta. Ei taida olla keinoa että kaikille tapahtuisi ihme ja elämä muuttuisi hyväksi kuin sadussa.
Tarkoitinkin että saa itselleen rauhan ja hyväksyy ilman katkeruutta ettei voi aina auttaa ja ohjata alkoholistia tai muitakaan ihmisiä.
Jossain televisio-ohjelmassa muutama vuosi sitten oli pappi joka kierteli jonkun kaupungin poliisiautossa ja auttoi nuoria alkoholisteja ja narkkareita, muistaakseni poliisi sanoi siinä että näiden ihmisten läheiset eivät oikeastaan muuta voi tehdä kuin rukoilla heidän puolestaan. Rukous on yksi apukeino.
Täällä myös yksi, jolle rukoileminen on ollut (on) yhdenlainen elämisen tukikeino. Minulla rukous kulkee mukana arjessa monin tavoin, ihan vaikka raha-asioiden ollessa tosi tiukilla, saatan kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää apua. Yritän muistaa myös kiittää saamastani tuesta 
Uskon vahvasti siihen, että rukouksen voimalla olen selviytynyt monesta ahdistavasta ja pelottavasta asiasta. Olen myös saanut useita konkreettisia rukousvastauksia eli asiani ovat yleensä aina järjestyneet jopa paremmin, kuin olen uskaltanut toivoa (rukoilla). Siitä kiitän Jumalaa, muiden muassa.
Minäkin ajattelen niin, että on ihan se ja sama, mihin “korkeampaan voimaan” ihminen turvautuu, jos hän kokee sen avulla selviytyvänsä päivästä toiseen tai niissä erityisen tiukoissa vaiheissa. Itse tunnen eläväni turvassa, kun “joku kantaa”.
Juoppiksen kanssa ollessa jäi kyllä omakin hengellisyys jonnekin sen kaiken vuoristoradan uumeniin. Enemmän tuli huudeltua ‘Vihtahousua’ avuksi. Nyt voi taas hiljentyä luonnon ihailuun ja hiljentyä kaiken ihanan äärelle mitä elämässä on.
No joo, täytyy myöntää että tulee kyllä suuttumuksenpuuskassa kiroiltua, sen opin jo lapsuudessa. Monenlaisia sanoja käytettiin voimasanana, ei ihan suoraan “vihtahousua” vaan just noin kierrellen. Itse pelkään kiroilevia ja isolla äänellä huutavia ihmisiä, ja silti sorrun itsekin siihen välillä kun sapettaa kaikki. Ihminen kun olen, enkä osaa hillitä itseäni aina.
Ihailen kyllä niitä jotka ovat rauhallisia ja tasapainoisia. Ovatko hekään joka hetki? ja jaksaisinko olla kauan aikaa sellaisen seurassa.
Enkä aina kun on paha hetki muista rukoilla ensin, vasta jälkeenpäin huomaan, että ehkä olis kannattanut ensin pysähtyä miettimään. Kait se onkin niin että mielenrauha häipyy siinä hetkessä kun annan muiden ihmisten toilailujen tulla liian tärkeiksi elämääni? Tuota täytyykin nyt pohtia, miten estän muiden ihmisten ongelmien liiallisen vaikutuksen itseeni, omaan mieleeni niin paljon että huolestun, vihastun tai murehdin?
Rukoillaan ystävät läheiseni tueksi joka etsii elämäänsä suuntaa. Ja kaikkien täällä olevien hädän hetkelle enkeleitä suojaksi!
Yksi hyvä keino on myös kiittää Korkeimpaa saadusta hyvästä. Se selättää kaunan ja katkeruuden )