Rivatrileista ongelmia :0

Vaikka olen viimeiset vuodet popsinut pienen kylän apteekilliosen verran bentsoja; lähinnä Xanoreita, Oxepameja ja Diapameja, niin vasta nyt kun käytän noita “laillisesti ja lääkärin määräämänä” noista on tullut ongelmia.

Minulle on määrättäy max 2 x 2 mg Rivatril päivässä opiaattireflojen aiheuttamia kramppeja hillitsemään. Ja nyt huomaan että ensimmäistä kertaa bentsot eivät teekkään minulle hyvää oloa. Puoliska Rivatrl vielä menee. mutta siitä ylöspäin olo menee levottomaksi ja epämiellyttäväksi. Onko tämä jokin Rivoihin liittyvä erikoisominaisuus vai onko minun pääni hajonnut vielä tältäkin osalta ettei enää bentsoja kestä :open_mouth: …No, hyvä tietenkin olisi koska sitten kun tämä opparivieroitus on saatettu loppuun niin myös bentsojen käytön pitäisi olla sitten tasan siinä ja minkäänlaista halua takaisin ei ole.

Ilmaisin itseäni varmaan hieman huonosti: alkoa en käytä lainkaan vaikutuksen alaisena enkä muutenkaan, joten siitä ei ole kyse. Ja nuo Rivat on määrätty nimenomaan opparireflojen aiheuttamien kramppien laimentamiseen. Eihän noista mitään fiiliksiä pidä tulla ja minun tapauksessani on parempi ettei tulekkaan etten taas löydä uutta koukkua itselleni.

Mutta kun tähän saakka kaikkiin bentsoryhmän lääkkeisiin on liittynyt suht leppoisa olo niin tämä Rivojen aiheuttama olo ja levottomuus on aika erikoinen kokemus. Ja ajattelin että onko tämä tyypillistäkin Rivatrilien kanssa.

Ja nuo Rivat tulivat päihdelääkäriltä aika automaattisesti ilman että muista vaihtoehdoista keskusteltiin. Ja koska kaveri selvästi vaikutti tietävän mitä tekee ja tulokset on ollut ainakin nämä muutamat ekat viikot hyvät: henkinen & fyysinen olo parantunut, mukavaa kun en ole jatkuvasti täysin kujalla ja sumussa sekä viekkarit ovat pysyneet siedettävinä, niin en osannut ruveta sitten muuta kyselemään.
Mutta seuraavalla viikolla on taas lääkäri aika ja voisin kysellä tuota Diapam + Sirdalud-yhdistelmää---- Kiitos taas kerran DM :