Sain 6 kk ehdollisen vankeusrangaistuksen huumausainerikoksesta . Tuo teko varmasti päätyi minun rikosrekisteriin. Kuinka pitkään kyseinen rikos näkyy minun tiedoissani Jos joku työnantaja haluaa tehdä työnhaun yhteydessä turvallisuusselvityksen, niin saako he vastaukseksi, että minut on tuomittu 6 kk ehdolliseen h-rikoksesta
Voi nyt persereikä, itellä napsahti tuossa 9kuukautta sitten vähän yli 2vuotta ehdollista vankeutta törkeästä rattijuopumuksesta. mieluummin haluaisin sen kuultavan kuin, että en ole luotettava henkilö
2 vuotta se sitten varmaan on… kortin menetin huhtikuussa ja 2012 elokuussa loppuu ehdollinen. samassa sain oheis sakkoa + huumaisainetesti kulut ja 30päivän varoituksen jos töpeksin jotain. Voin toki tarkistaa noista lapuista. 1.11 sain kortin takaisin.
Suomessa vankeustuomio määrätään usein ehdollisena. Tämä on tarkoituksellista rikospolitiikkaa, koska tällöin rikoksentekijä ei joudu kärsimään tuomiotaan vankilassa, vaan voi jatkaa normaalia elämää, ellei syyllisty uusiin rikoksiin. Ehdollisen vankeuden ideana on estää rikoksentekijän altistuminen vankilan haittavaikutuksille; ehdollinen vankeusrangaistus on siis tavallaan pelote.
Korkeintaan kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena. Jos henkilö on tuomittu rikosta edeltäneinä kolmena vuotena vähintään vuodeksi vankeuteen, ei ehdollinen tuomio ole mahdollinen. Yleensä ensikertalaiset (joiksi lasketaan myös rikolliset, jotka eivät ole rikoksensa tekopäivää edeltäneiden kolmen vuoden aikana olleet vankilassa) tuomitaan ehdolliseen, ellei kyse ole hyvin vakavasta rikoksesta.
Ehdolliseen vankeuteen liittyy aina koeaika, jonka pituus vaihtelee yhdestä kolmeen vuoteen. Mikäli tuomittu elää koeajan ilman uusia rikoksia, rangaistusta ei panna täytäntöön. Mikäli vanki koeaikana syyllistyy uuteen samankaltaiseen rikokseen, tuomioistuin harkitsee uutta rangaistusta määrätessään, onko lisäksi myös entinen ehdollinen rangaistus pantava täytäntöön.
Olisko ollut sitten tuo koeaika koska se on vuodesta kolmeen. 2 vuotta ainakin tuli ehdollista, mitä ihmeteltiin kaverinkin kanssa… puhalsin vain 1.41promille ja sakkoja pari sataa + kortti pois 6kk + joitakin päiviä. kaveri puhalsi 2.8 promillea ja kortti pois 8kk ja ehdollisesta en muista mutta ei ollut likikään 2vuotta
Voin melkein 100% varmuudella sanoa, ettet saanut 2 vuoden ehdollista vankeutta, vaan juuri se koeaika on se 2 vuotta. Eli jos syyllistyt tämän ajan kuluessa rikokseen, josta sinut tuomitaan ehdottomaan vankeuteen, tuomitaan myös tuo ehdollinen vankeustuomio täytäntöönpantavaksi.
[i]"Juurikin näin se taitanee mennä, kaivelin laput esiin jossa sanotaan näin. Poliisit pysäyttäneet henkilön blaablaablaa 25.4.2010 ja rikos on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.
Rangaistus: Vastaaja tuomitaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohella oheissakkoon
Ajokielto: Vastaaja määrätään normaalin käytännön mukaiseen ajokieltoon. Ajokiellon kestossa on huomioitu väliaikainen ajokielto.
Vankeus: Syyksi luettu rikos 1, 30 päivää vankeutta, vankeusrangaistus on ehdollinen, Koeaika päättyy 9.8.2012.
ajokielto päättyy 31.10.2010. blaablaablaa muistakorvauksista yms kuluista.
Muut lausunnot: Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä."[/i]
Eli siis tuo ehdollinenvankeusrangaistus on kohdallani vain 30päivää? ja koeaika ylittää reippaasti 2 vuotta ja vielä vuoden jälkeen koeajankin päätyttyä saa tuomita vielä kyseisestä rikoksesta? Tarkoittaneeko tämä, että tarvii syyllistyä samaan rikokseen vai vaikuttaa jos tuomitaan jostain muusta rikoksesta ehdolliseen tjsp? Tuonhan 30päivää istuu vaikka päällänsä jos tuon vaan saa pelkästään jostain töpeksimästään (ellei siis töpeksi niin pahasti mistä seuraa lisää kakkua paljon)