Riippuvuutta on totuttu selittämään moraalisena selkärangattomuutena tai valinnanvapauden riistävänä yksilön sairautena. Johann Harin puhutteleva artikkeli haastaa katsomaan asiaa toisenlaisesta näkökulmasta ja etsimään oikeasti toimivia keinoja riippuvuuksien kohtaamiseen.
Tekstin voi toivoa leviävän kaikille niille, joiden elämää riippuvuus joko omien tai läheisten käymien taisteluiden kautta tavalla tai toisella koskettaa.
syitä riippuvuuksiin on yhtä monta kun on käyttäjää, vähän niinkuin nuotiot… oon miettiny et onko riipuvuus aina paha vai voisiko hallittu riippuvuus jopa parantaa elämänlaatua, olin itse kuukauden juomatta ja oli ihan paska ajanjakso vaikka en ennen enkä jälkeen ajanjakson mitään kännejä vetele nii kyllä koen elämän laatuni paremmaks ku ottaa illallla 1-3 bisseä. päihde ongelmassa ongelma on se että ei osata käyttää päihteitä päihtymättä, mutta silti suurinosa kansasta pitää päivittäiskäyttöä ongelmallisempana kuin päihdehakuista käyttöä…
^Ei, mielestäni riippuvuus ei automaattisesti ole paha asia. Kaikki ihmiset ovat johonkin riippuvaisia. Riippuvuus voi olla vaikka työriippuvuutta tai riippuvuutta sosiaalisiin suhteisiin. Myös suuri osa kaikesta työstä tähtää hyvinvoinnille ei-välttämättömien muiden riippuvuuksien tyydyttämiseen.
He, jotka katsovat jonkin tietyn tyyppisen riippuvuuden itsestään pahaksi, ulkoistavat vain yhteisiä ongelmiamme. Jotkut ihmiset kokevat joitain asioita ongelmiksi vain tiettyjen ihmisten kanssa, jotka sitten helposti saavat kuvan noista ihmisistä ongelmallisina, vaikka he itse ulkoistavat ongelmansa noiden ihmisten seurassa.
Myös vakituisesti jotain psykoaktiivista ainetta käyttävien voi sanoa tekevän työtä käytöllään, koska heidän kauttaan saadaan tietoa niistä aineista. En minäkään daturan kaltaisia kasveja päivitäin lääkkeenä hyödyntäisi, jos en olisi lukenut niiden päivittäiskäyttöperinteistä idässä.
tavallaan, jokainen riippuvuus on monesta eri tekijästä nidottu kimppu joten on vähän mahdotonta et ois jokin tietty yhdistävä tekijä tai ehkä just se et jokainen on koukussa johonkin…
tavallaan, jokainen riippuvuus on monesta eri tekijästä nidottu kimppu joten on vähän mahdotonta et ois jokin tietty yhdistävä tekijä tai ehkä just se et jokainen on koukussa johonkin…
[/quote]
No mitäs sitten kelaat siitä ajatuksesta, että käytännössä on osoittautunut, että merkittävällä osalla addikteista on selkeitä lapsuuden traumoja taustalla? Kyllä musta voi olla tiettyjä yleisiä selittäviä tekijöitä vaikka addiktio koostuisikin monisyisestä kimpusta.
trauma tapauksia yhdistää traumat mutta ei kaikki addiktit kärsi lapsuusajan traumoista. on toki sellaisia tekijöitä mitä hyvin monilla voi olla mutta se ei ole se kaikkia yhdistävä tekijä ja ei kaikki lapsuuden traumoista kärsivä ole addikti. joten se voi olla osasyy kokonais ongelmaan mutta uskon että mikään trauma voi olla ainut syy. onhan hyvin moni adhd ihminen päihdeongelmainen mutta ei kaikki eikä kaikki päihdeongelmaisella ole adhd:ta…
Tasapainoiset terveet rakastavat vanhemmat jotka ovat selvinpäin lastensa seurassa ja antavat heille tarvittavat eväät (joita riittää) aikuisuuteen. En minä muuta keksi…
No mun opioidirippuvuuteni (ja nykyisin myös Lyrica-riippuvuuteni) on varmaankin pelastanut mun henkeni, sillä ennen käytin alkoholia (ja sen kyljessä vielä stimulantteja) erittäin tuhoisella tavalla ja vieläkin esim. tammikuussa lähti 1,5 vuoden jälkeen parista kaljasta kolmen päivän ryyppysekoiluputki. Toisaalta tällä hetkellä teen elämälläni juuri sitä mitä olen aina halunnutkin (lukuunottamatta sitä elämäni rakkautta vierelläni), joten siinä mielessä vituttaa olla pahasti riippuvainen ja suunnitella tämän addiktion ylläpitämistä pitkälle tulevaisuuteen, kun ne kiksit muuten saisi tästä tekemisestä. Eli tietyssä elämänvaiheessa opioidit olivat pelastus, nykyään jonkinasteinen taakka.
Olen tästä samaa mieltä. Itsellä opioidit konkreettisesti pelastivat henkeni, sillä suunittelin vakavasti itsemurhaa ennen kuin päätin aloitaa päivittäiskäytön, opioidit poistivat kaikki negatiiviset tunteet jotka aiheuttivat itsemurhahaluja. Nykyään on tosiaan taakka sillä kaikki pitää suunitella sen mukaan, että onko tarpeeksi annoksia ja milloin voi ottaa. Toisaalta omalla kohdallani olen käyttänyt 10v kaikenlaisia päihteitä (pääosin amfetamiinia ja opioideja) vaihtelevasti ja opioidiriippuvuus syntyi vasta siinä vaiheessa kun aloin niillä turruttaa paskoja olotiloja (eivät johtuneet päihteistä). Niin kauan kun piti viihteenä, niin eipä noista mitään ongelmaa syntynyt. Itsellä on aikasemmin diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö joten se vaikutti tietenkin lopputulokseen.
Näin tämä on mullakin aika lähellä mennyt. Olen kunnollinen avioliitossa oleva parin muksun perheen isä. N. 10v on ollut käyttöä enemmän ja vähemmän. Pääosin olen käyttänyt amfetamiinia ja monia eri stimulantteja, sekä tutkinut elämänvarrella suuren määrän tutkimuskemikaaleja, sekä muita psykoaktiiveja. Itsetutkiskelut psykedeeleillä lisäsi elämään paljon mukavia hetkiä. Elämäntapana se on aina ollut, vaikka olin tyylikäs työssä käyvä mies, niin harva tiesi.
Ahdistus kasvoi ja elämäntilanteet kärsi. Sain bentsojen lisäksi lyrican ja elämänlaatu koheni. Sitten sain välillä käsiini opioideja ja opiaatteja. Silloin kaikki alkoi olemaan loistavasti. Olin elämäni huipulla.
Riippuvuudesta on vaikea määrittää onko hyöty/haitta suhdanne kumpaan kallistuvaa. Kyllä useimmiten olen kokenut hyödyt niin suuriksi ettei riippuvuus juurikaan haittaa. Tosin se aiheuttaa ahdistusta, jos on liian aineen orja.
Kipuun on lääkäriltä kovat kipulääkkeet ja lyrica yms. Niin kuitenkin iv käyttö on lisännyt ehkä liiallista nautinnon hakuisuutta. Riippuvainen olen, mutta elämäntilannne on parantunut siitä huolimatta. Tosin riippuvuus on asia jonka useimmiten miellän mielelle vaikeaksi asiaksi hyväksyä se kokonaan, se monessa asiassa vaikuttaa mitä ja miten toimii esim. Karkkipussit, ostelu yms opittu kaavamainen toiminta, joka siellä altajunnassa jumittaa. Murtakaa ne kahleet ja kyseinalasta itsesi miksi toimit mitenkin missäkin tilanteessa.
Näinhän se menee, itsellä ei esiintynyt mitään ongelmia kun kävin töissä morfiinipäissään, ongelmat alkoivat esiintyä vasta vieroitusoireissa, kauppaan ei pysty menemään töistä puhumattakaan. Mutta teidän jos jatkan samaa malliin ja haluan joskus olla vapaa opioideista niin vieroitusoireet ovat vielä pahempia.
Olen myös naimisissa, muttei ole lapsia 2v vakkariduunia takana mikä näyttää olevan takana, sillä ei kehtaa valehdella jottai sais pitkän saikun.
itse käyn parhaimmissa vaatteissa aina kaupassakin, jostain syystä ulkonäkö on muodostunut pakkomielteiseksi, joten pakko pitää aina jotain roolia päällä.
Kärsin vakavista seksuaalisuuden ja minäkuvsn ongelmist ajohon opioidit oli kuin keksittyjä.
Mutta samalla ahdistaa se ajatus jout joutuu joku päivä putkaan tai semmoiseen tilanteeseen, ettei yksinkertaisesti ylläpitävää annosta opioideja saa, silloin käy itsemurha helposti mielessä, Tuo itsemurha on vanha tuttu jo pelkästään epävakaan persoonallisuushäiriön johdosta.
Minä tulen halvemmaksi yhteiskunnalle kun käytän aineita. Olen sitä ihmistyyppiä joka selvinpäin tekee tyhmyyksiä heti kun tylsyys yllättää ja sehän yllättää käytännössä heti kun silmät avaa. Jos penskana sai kiksit kun pöllin tikkarin kaupasta niin toleranssit jännitykseen nousee nopeesti ja siirrytään suurempiin asioihin. Ompa yhteiskuntakin huomannut ja tuominnut ja nykyään jos pääsen ihan paikallislehteen asti niin lukee että “poliisin vanha tuttu teki sitä ja tätä.” Poliisin vanha tuttu, voi perkele.
Mutta mutta, nyt se pitkä pohjustus. Mä aloin ryyppää joskus 7-luokalla. Tarkkiksella kun oli samanhenkistä oppilasta niin ei ollu juomakavereista pulaa. 9. luokalla kaverin kans ryypättiin varmaan joka toinen päivä. Amiksessa sama meno jatku ja löytyhän ne hUUmeetkin sitte. Muutaman vuosi epäsäännöllisen säännöllistä hiisausta ja jotai random nappeja + mitä lie bensan imppaus testailua. Ai että niitä nuoruuden sekoiluja kun oltiin niin kovaa jätkää
Opiaatit tuli kuvioihi joskus 06-07 ja jäi niihin pysyväisesti pari-kolme vuotta myöhemmi. Tekkeniä vedettiin ja hauskaa pidettiin joo.
Riippuvuuden syyt. Quién sabe? Pienistä puroista kasvaa suuri virta. Meikää on siirrelty laitoksesta toiseen. Minusta on aina tuntunu että oisin jotenki erilainen kuin muut mutta se on niin epämääräinen fiilis että mene ja tiedä. Minä en ymmärrä yhteiskuntaa eikä yhteiskunta minua joten minä nappailen millon mitäki että ois ees jotai tekemistä ja sisäinen tyhjyyskin tuntuu hetken siedettävältä. En osaa elää muunlaista elämää kuin tämä. Oon jumissa tässä limbossa.
Varmaan asia pääsisi etenemään jos Suomesta löytyisi niin viisas lääkäri että hän osaisi katsoa mun huume-ongelmaa seurauksena eikä syynä Toisaalta, en edes halua mennä etsimään koska saat vitun ison VAARA! NISTI leiman otsaan joka alentaa sinut ihmisestä lääkkeitä ruinaavaksi ali-ihmis narkkaririesaksi. Vaikka käsi roikkuisi nahkojen varassa niin saat yhen buranan ja vartijan sängyn viereen ettei vitun nisti ala hankalaksi.
