Riippuvaisen rimpuilua

Ei voi mitään, pakko se on myöntää. Riippuvuus on niin voimakasta ja vahvaa, ettei sille tunnu oikein voivan mitään. Hyväksynnän kautta tässä nyt täytyy vain edetä.

Ajattelin kirjoitella tänne päiväkirjan omaisesti juttuja, pyrkimyksenä nyt olla itselle rehellinen. Availen joskus taustojani jos siltä tuntuu, ja saatan osallistua myös ajatustenvaihtoon jos se minua kiinnostaa.

Minulla ei ole enää tämän vuoden puolella ollut töitä, joten aika merkityksettömiä nämä päivien väliset erot ovat. Oikeastaan vain kumppanin, asumme erillämme, töiden kautta pysyn kärryillä siitä milloin on arki ja milloin viikonloppu.

Mutta olipahan kerrassaan mukava herätä kauniiseen päivään. Se vain vaikuttaa niin paljon mielialaan kun aurinko paistaa ja säätiedotuksesta näkee että lämpötila nousee yli kymmeneen ja selkeää on koko päivän ajan. Kävin sauvakävelemässä painoliivien kanssa Seurasaaressa. Oli hienoa kuunnella lintujen laulua ja sellaista elinvoimaista pariutumista ja taistelua ohikulkijan heittämistä leipäpalasista.

Tuntui hyvältä kun pystyin keskittymään iloon ja kevyen liikunnan aiheuttamaan tuntemukseen sisälläni. Tiedän juuri tuon kuntoilumuodon sopivan minulle koska vältän siten rasitusvammoja ja poltan tehokkaasti kaloreita. Olen ollut hyvässä kunnossa ja pääsen siihen takaisin kyllä jos haluan sitä oikeasti, ja tarpeeksi. Pidän todella paljon siitä tyytyväisyyden tunteesta kun olen liikkunut ja jumpannut esimerkiksi selkääni. Kun ei kolotakkaan, kun selkä ei olekkaan vain kipeä sohvalla röhnöttämisen jälkeen, ja kun huomaa hyvän ryhdin vaikka peilikuvasta kaupungin näyteikkunoiden heijastamana, siitä tulee mielestäni oikealla tavalla ylpeä olo.

Olipa erikoista huomata miten hyvä tunne tuli siitä “selättimestä”, eli alustasta jolla seisotaan kaksin jaloin jalat vierekkäin, ja sitten pyöritellään lantiota edestakaisin. Siitä sai myös todellisen keskivartalotreeniliikkeen kun otti painoja käsiin ja piti käsiä suorina edessä, pään yläpuolella. Huh! Aina sitä oppii uutta.

Seuraavaksi kävin suihkussa, söin ja siivoilin. Tulee itsestä välittävä hyvä tunne, kun tekee nuo pienet asiat. Sitä niin kamalan helposti voi vaipua sellaiseen “no en mä nyt viitsi” -olotilaan, ja jää sen myötä vähän kuin paikalleen, voimaan vähän huonosti. Minä yritän tästä puhua mahdollisimman kunnioittavasti, koska olen siihen itse tosi taipuvainen. Ei sekään ole fiksua että ryhtiliikkeenä muuttaa vaatimattomasti KAIKEN elämässään kerralla, ja sitten parin päivän päästä homma “vain jää”. On tästäkin ollut aikaisemmin kokemusta.

Eikä siinäkään minusta ole mitään väärää että ihminen pyrkii muuttamaan kaiken. Se on sellaista “nyt voimaannun” -fiilistä ja aikomusta elää oikein. Se vain voi olla vähän vääristä syistä kuitenkin se muutos. Ja siksi kun se syy tai tapa muuttua ei oikeasti ole sitä mitä ihminen haluaa, sitten sitä päätyy toteuttamaan ja suorittamaan sitä muutosta. Siinä käy mun omien kokemusten mukaan niin, että se muutosprosessi ei vahvista itseään koska se ei palkitse. Eli se oikeasti voi olla ikävän tuntuista, jos vaikka laihduttaa tai lopettaa juomisen, kun on miinuskaloreilla tai ei saakaan sitä dopamiiniryöppyä johon tottunut.

Noh, siinäpä olikin vähän pohdintaa muutoksien takana toimivasta psykologiasta. Uskon erilaisiin terapiamalleihin tosi paljon. Oon ollut asiakkaana, potilaana, kuntoutujana, oppijana, miten sen nyt haluaakaan sanoa, sellaiset 10 vuotta eri tavoilla. Tiedän eri terapiasuuntausten taustateoriat ja niissä on kaikissa paljon hyvää. Kaikista tärkeintä on että ihminen itse oppii tunnistamaan omat ajatukset ja tunteet, oppii hyväksymään niistä oikeat ja oikealla tavalla vahvistamaan ja toisaalta heikentämään niitä, mistä on itselle haittaa. Kaikessa on jotakin oikeaa ja väärää, kaikessa hyvässä pahaa ja pahassa hyvää.

Mietin tosi kovasti miten voisin itse päästä irti alkoholista. Käsittääkseni kyseessä on haitalliset mallit ajatella ja tuntea, jotka johtavat haitallisiin tapoihin toimia. Minulla on riippuvainen luonne lähtien jo ihan niistä varhaisista kiintymyssuhteista. Siellä se elämä vain alkoi mennä pieleen. Sen sijaan että minä pyrkisin vain olemaan juomatta, minun pitäisi pystyä paremmin suuntaamaan nämä mallini tuottamaan enemmän toivottua toimintaa.

Valehtelisin jos väittäisin että olisin kokeillut jo kaikkea juomisen lopettamispyrkimyksissäni. Ihan viime viikkoina olen ymmärtänyt että riippuvuus minussa on niin vahvaa, että olen valehdellut itselleni luvan ja syyn juoda. Kun olen itselleni rehellinen niin myönnän sen, että en minä halua sellaista elämää elää mitä olen viimeiset kuukaudet, tai jos vielä rehellisempi olen, niin viimeiset kolmisen vuotta. Pysyn “toimintakykyisenä”, eli käymään töissä, olemaan selvinpäin kun pakko, mutta kyllä tässä on todella syvissä vesissä oltu sen pakottavan tarpeen juoda kanssa. Siinä on mennyt kumppaneja, mokattua sosiaalisesti, alettu välttämään vapaa-ajalla ihmiskontakteja. Vaivuttua sellaiseen “en mä nyt jaksa” -elämään mitä tuossa aiemmin kuvasin. Tunteita olen hallinnut lähinnä välttelemällä niitä ydintunteita häpeästä, täyttämällä ajatukset somella, pelaamalla pelejä, kuuntelemalla ja soittamalla musiikkia, alkoholilla.

Nykyisen puolison kanssa on ollut jo pidempään pohdintaa pitäisikö lopettaa parisuhde. Mietin jossain vaiheessa että se olisi se viimeinen pisara, eli sen jälkeen mulla lähtisi elämä todelliseen syöksykierteeseen. Toisaalta oli aika pysäyttävää hetken päästä ymmärtää, että syöksykierrettähän tämä on jo pitkään ollut. Kumppani osaltaan tuo arkeen stressiä, hänellä on omat vaikeutensa jaksamisensa kanssa, tähän olen minäkin syypää omalla toiminnallani. On hyvin mahdollista että minun kannattaisi keskittyä elämässäni nyt vain itseeni ja omaan toipumiseeni. Toisaalta parisuhteella on elämässäni paljon suojaavia vaikutuksia huonompien elintapavalintojen näkökulmasta. Lisäksi koen että parempaa kumppania minun olisi vaikea saada vierelleni, ja se on myös maagista se tunne mitä hänen kanssa olemisesta saan tuntea.

Jatkoa ajatellen koitan nyt vain löytämään sellaiset oikeanlaisiin tunteisiin keskittyvän arjen. Aineellinen riippuvuus kyllä helpottaa. Vaikeinta on aina ollut se neljäs tai viiden päivä, kun tulee sellainen tylsistyminen ja puolisollakin huono päivä. Sitten kun ajatuksena sen on jossain vaiheessa itselleen sallinut, että nyt voisi muuten illalla juoda, niin siitä ei enää olekkaan niin helppo päästä takaisin zen-mäiseen rauhoittuneeseen mielentilaan, jossa pystyy valitsemaan ajatuksensa ja tunteensa. Päinvastoin mieltä alkaa kiristää ja siihen ei ole oikein kuin yksi lääke.

Pitäisi siis tunnistaa ne asiat elämässä, jotka johtavat haitallisten ajatusten heräämiseen. Pitää siis oppia vaikuttamaan ydintunteisiin, ettei niistä seuraa ajatusmallien kautta se tunne että pitää päästä juomaan. Koska silloin se on kokemusteni mukaan jo myöhäistä. Uskon että kirjoittelu asiasta ja siihen perehtyminen auttaa minua oppimaan siitä lisää.


Onpa muuten hyvää tämä vihreä tee pitkästä aikaa. Tulee oikein lämmin olo sisältä. Muita päivän positiivisia asioita on, että ajattelin käydä kaupassa. Se tekee muuten eetvarttia miettiä miten hyvää ruokaa sitä voisikaan tänään uunissa laittaa. Minulla ja kumppanilla on siitä tuttu kuvio, että hän on kasviksiin ruokailunsa painottava, ja minä sitten enempi liharuoan ystävä. Kiva kyllä huomata että kasvisruoallakin voi saada maukkaita aterioita. Mutta jotainhan siitä aina vaan puuttuu. Hehhehhe.

Vähän voisin lueskella Kevalta tulleita papereita. Olen oikeutettu jonkunlaiseen kuntouttavaan työtoimintaa. Onneksi sitä tarvitsee mietiskellä toden teolla vasta kun työsuhde loppuu toukokuussa. Siihen asti on rahoituspuoli elämässä kunnossa. Sitten voikin olla tukalampia tilanteita edessä. Mutta kaikesta kyllä selviää ja sepä onkin huvittavaa että vasta jälkeenpäin sitä yleensä huomaa, että miten sitä sopeutuukaan kaikenlaiseen. Tykkään myös siitä ajatuksesta, että jos nyt vaikka tätä alkoholismia itsessään miettii, niin eipä tälläisen kanssa voitolle päästyään tarvitse joidenkin raha-asioiden antaa niin paljoa painaa mieltä.

Seuraavaksi lisää teetä, ehkä joku podcast missä heput höpöttelevät hauskoja juttuja keskenään, illan odottelua. Mitähän kivaa katsoisi netflixistä kumppanin kanssa sen jälkeen kun on syöty? :slight_smile:

Eilisestä jatkaen, niin siinä taas kerran kävi. Nimittäin kauppaan tuli mentyä ajatuksella että jos sitä kerrankin tekisi itse kasvisruokaa. Ja sitten näki sen lihapaketin kyljessä -30% punalapun ja ratkaisu oli tehty. Niin siinä vaan niin pirun helposti käy. Nyt se oli helppo päätös kun säästi rahaa paljon, mutta olisihan sitä voinut illalla syödä samat safkat kumppanin kanssa. Noo, pikku hiljaa sitä kehitytään kokkeina ja ihmisinä. Ei se kehitys aina onnistu, mutta ajatus sitä kohti pyrkimisestä on se miksi se voi onnistua.


Se on mielenkiintoinen asia, miten ajatukset ja tunteet vahvistavat ja voimistavat helposti itseään. Tunne ohjaa ajatusta ja miten maailman näkee, miten maailman näkee ohjaa ajatusta ja tunnetta. Näistä asioista on aika vaikea päästä kuskin paikalle, koska ne ajatukset ja tunteet pitää aina osata hyväksyä. Suunta on siis olemassa tavallisesti jo ja sitä pääsee vasta kartturina neuvomaan miten milloinkin kannattaisi seuraavaksi ohjailla.

Ja yksi hyvä juttu on katsoa ympärille voisiko juuri sieltä saada itselle paremmin sopivia tunteita ja ajatuksia. Minulla on kumppaniini valtaisa vaikutus sillä tavalla, että kun minä voin hyvin, hän voi hyvin. Ja kun minä voin huonommin, hän voi vastaavasti samalla tavalla. Useimmiten voin aika valoisasti ja minulla on hauskaa. Esimerkiksi eilen olin pumpannut itseni melko hauskaksi ja meillä oli aurinkoisen iltaulkoilun lisäksi aika todella hyvää aikaa kahdestaan. Vaikka se ruokailu nyt menikin eri ruokaa syödessä.

Tämän kun vain muistaisi silloin kun alkaa se mieli jotenkin hakeutumaan sellaiseen harmaaseen innostumattomaan tilaan. Se on luonnollista että jonain päivänä sataa vettä, ei innostukaan helposti, tyyny oli yöllä vinossa, nenästä valuu räkä, joutuu käymään töissä mistä ei täysin pidä, naapuri osti hienomman auton. Kun vain sitten jaksaisi tiedostaa ne tunteensa ja valjastaa ne koetut asiat toimimaan omaksi avuksi eikä päädy niiden uhriksi.

Hauskaa, että jo kertaalleen aikalailla hylkäämäni ajatus ratkaisukeskeisen terapian valitsemiseksi omaksi ohjenuoraksi onkin nyt aikalailla sellainen mitä olen tässä viime aikoina pohtinut paljon. Ja itse asiassa, kun nyt miettii niin olen tätä kyllä usein melko hyvin sisäistänyt sellaisina kokemuksina, että näinhän se vaan on. Siinä on vain jotain ollut sellaista, etten ole kuitenkaan sitä aina ole kovin pitkään toteuttanut. En vain siis kulkenut sitä tietä kovin pitkään kuitenkaan. Ja on ihan mahdollista että koen niin pian sitten uudestaankin mutta ainakin voin ihan aidosti sanoa että nautin näistä päivistä kun olen omilla valinnoilla ajatella ja kokea saanut pidettyä olon iloisena, jopa innostuneena.

Se on todella paljon enemmän verrattuna siihen masennusdiagnoosilla joka päivä kärsivään juoppoon verrattuna, joka ruoskii itseään huonoudestaan ihmisenä. Lopputulos on sinänsä ollut molemmissa ihan sama, juominen jatkunut niiden tiettyjen pakollisten tai muuten vaan selvinpäin vietettyjen jaksojen jälkeen.

Retkahtamisesta ajattelinkin kirjoitella seuraavan kerran kun kirjoittelen.

Nyt voisikin käydä pitkällä fillarilenkillä. Vähän harmi kun on niin pölyistä, sade öisin ja aurinko päivisin olisi optimaalinen sää ainakin jossain mielessä meille joilla siitepölyaika ja katupöly näin keväisin tuottaa kuivia silmiä ja nuhaoireita. Mutta ei sitä nyt kuitenkaan kehtaa valittaa kun kerrankin paistaa nätisti aurinko. :slight_smile:

Riippuvaisen rimpuilu on mennyt melko tuttua kaavaa ei toistaen, mutta siitä kärsien. Ainoa ero siihen “arki selvinpäin, viikonloppu nousuhumalaa tavoitellen” on ollut, että nyt ei ole ollut elämässä viikonlopun nousuhumalaa. Olen kohdannut sen myötä melko tutut hankaluudet, eli tylsyyden ja turhautuneisuuden tunteen, jota säteilen ympäristööni.

Minulla sellainen pohjalla olemisen, katumuksen tunne siitä että olen juonut, halunnut eristäytyä, laiminlyönyt ihmissuhteitani, johtaa ensimmäiseksi hyvin ratkaisukeskeiseen selvinpäin olemiseen, jota voisi kuvailla erittäin miellyttäväksi kokemukseksi. Se on sellaista euforista mielihyvän tunnetta, jossa näkee luonnon värit värikkäinä, kuulee musiikista pienimmätkin yksityiskohdat ja tuntee kaiken syvästi, mihin koskeekaan käsillään. Ja se yhteyden ja tunteiden täyttämä kokemus todella tuntuu mahtavalta.

Mutta, aallonharjan jälkeen tulee aallonpohja. Pohjalla tässä on mennyt viimeiset pari viikkoa, ja olen tätä lähinnä kärsinyt ja kärvistellyt, odottanut että saan kokea ylöspäin meneviä tunteita. Parisuhteessa tunnelmat kärjistyvät, hankaluudet omassa äiti-suhteessa nostavat päätään, ei tunnu reilulta miten asiat ovat menneet.

Toisaalta, kyllähän tässä kaiken keskellä voi olla tyytyväinen useista asioista omassa elämässä, joista on itse ottanut vastuun. Nämä samat asiat voivat olla toiselle itsestään selviä, mutta minulle on isoja askelia hyvinvointini kannalta pitkästä aikaa aloittaa salilla käyminen ja liikkuminen tavoitteellisesti, syödä optimaalisesti, keskittyä saamaan tarpeeksi laadukasta unta vuorokaudessa, säännöstellä energiamäärää ravinnosta tavoitteisiin nähden sopivaksi.

Vaikkei tänään tuntuisi siltä, että kaikki on hyvin, voin jonain päivänä katsella takaisin ja todeta, että olisinpa voinut olla onnellinen.