Nyt se sitten tapahtui vuoden ja neljän kuukauden tauon jälkeen. Kävin Avominnehoidon joka loppui maaliskuussa enkä käynyt istunnoissa sen jälkeen. Tyttö oli jo unilla kun jotenki zombiemaisesti vain kävelin kauppaan. Join siis kotona kymmenen annosta.
Nyt olo on tietty karmea ja tartteis varmaa tehrä jottain. Kerroin jo kummitädilleni ja isälleni, en miehelleni jonka kanssa elämme asumuserossa. Mietin vain, että kertovat tai siis soittavatko miehelleni tuosta asiasta vai voisiko tämän hoitaa jotenkin hienovaraisesti. Voisin kyllä kertoa sitten myöhemmin mutta en juuri nyt. Menisin siis ensi viikolla sinne avominnen ryhmään kertomaan tilanteen. AA kävi myös mielessä, siitäkin voisi joku kertoa jotain.
Kertokaa nyt jotain hyviä vinkkejä, haluan oikeasti saada tämän paskan kuriin. Tarkoitus ei ole ottaa alkoa takaisin elämääni koska sillä menetän kaiken. Olen ollut vain helvetin väsynyt ja stressaantunutkin, kaipa petaillu retkua.
Ylipäätään kaipailisin muiden retkahtaneiden/ja alkkisten neuvoa tähän tilanteeseen.
Ja tunnen itseni täydelliseksi ihmisperseeksi, lapseni on mulle kaikki kaikessa enkä halua häntä menettää!
-G
Muoks. Ei mitään, aloitan retkahdushoidon ja käyn jatkohoidon uusiksi. Ei muuten kannata edes holittomia oluita juoda, pari viikkoa sitten join pari joista toisessa oli 0,5%.
Mitäpä noita häpeämään.
Olet elossa ja lukemastani päättelisin vielä hyvässä voinnissa.
Olen erikoistunut kolikon toiseen puoleen, eli niihin jotka hoidoista huolimatta joutuvat juomaan. Niitä sitte piisaa ettet ole yksin ja tietänet mikä on Sulle hyväksi.
Itse olen kipuillut saman ongelman kanssa liian usein. Joka kerta kiroten itseni alimpaan helvettiin. Kerroit, että sinulla on lapsi. Minulla on myös ja se saa syyllisyyden ja pahan olon nousemaan ihan toisiin sfääreihin. Mutta mitä muuta mahdollisuutta retkahduksen jälkeen on kuin potea morkkista aikansa, hakea tarvittaessa tukea ja yrittää taas raittiutta. Toinen vaihtoehto on jatkaa juomista ja mennä entistä syvempiin syövereihin.
Minä haen voimaa pahimpaan oloon siitä, että ennen retkahdusta minulla on ollut takana onnistuminen alkottomasta elämästä eli näyttöä siitä, että pystyn siihen. Kukaan tai mikään ei vie minulta pois koettua raittiutta ja siinä onnistumista. Retkahduksesta voi taas päästä ylös, kuten ennenkin. Toipuminen ottaa aikansa, mutta onnistuu varmasti. Sitten taas jälleen alkotonta elämää, joka ehkä jatkossa ei johdakaan retkahdukseen. Voimaa sinulle!
Tiesin jo hoitovuoden aikana, että tarvitsen vielä hoidon loputtuakin tukea. Siksi hakeuduin AA-toimintaan. Nyttemmin olen mielistynyt myös NA-palavereihin, jotka ovat virkeä, nuorekas versio AA-paltsuista.
Minulle on puolentoista vuoden kohdalla tullut järkyttäviä retkahtamishaluja ja -ajatuksia, ei viinaan vaan lääkkeisiin. Nämä ovat hankalia aikoja, mutta tosi paljon auttaa se, kun käy ryhmissä kertomassa totuuden. En ole vieläkään mitenkään varmalla pohjalla. Voisin hyvinkin retkahtaa jo huomenna tms.
Hyvä, kun menet Avominneen. Ehkä kannattaa antaa myös AA:lle tai NA:lle mahdollisuus (NA-palavereissa saavat käydä myös perusalkkikset).
Minä ja me muut addiktit/alkoholistit tiedämme, mitä tuo homma on ja kuinka pirullinen vihollinen alkoholi on. Tsemppiä siis ja katse eteenpäin. Tänään et ole yksin.
Hei Grindergirl!
Olen AA:n jäsen, saanut sieltä raittiin elämän alun ja pysymällä mukana raittiuteni on myös kestänyt. Lopettaminenhan on helppoa, pysyvän raittiuden säilyttäminen ei aina.
Sinulla on samaan täydet mahdollisuudet. Palaveriin voit mennä mihin ja milloin vain haluat. Ajat ja paikat löydät esimerkiksi Suomen AA:n sivuilta tai auttavien puhelimien kautta.
Viimeksi kun tällä viikolla olin palaverissa, meitä oli paikalla reilut kymmenen henkeä, hyvin tasan puolet miehiä, puolet naisia. Ikähaarukka oli noin 25 - 75. Joku luki pätkän AA-kirjallisuutta ja käsittelimme 5. askelta. Useimmat mukana olleet puhuivat vuorollaan oman kokemuksensa, mutta aivan kaikki eivät käyttäneet puheenvuoroa. Pisimpään mukana olleiden raittius oli yli 30 vuotta, tuoreimmat tulokkaat olivat 1 ja 2 viikkoa sitten ensimmäisen kerran käyneitä…
Tarjolla oli kahvia ja teetä, lipas kiersi ja siihen pistettiin sen verran, että kahvirahat saatiin ja hiukan jäi vuokraankin. Siihen ei ole pakko pistää, mutta yleensä raitistuttua ei olla niin tiukoilla, etteikö jokin lantti liikenisi oman kahvin maksamiseen. Puolitoista tuntia vierähti nopsaan, kun ihmiset kertoivat itsetutkistelustaan ja kummisuhteistaan. Palaverissa korostuikin, että on asioita, joita ei tarvitse kertoa kaikille, vaan tukihenkilö tai kummi on kahdenkeskisiä ja arempia asioita varten. Tällainen henkilö voi olla myös AA:n ulkopuolelta, esimerkiksi lääkäri, pappi, sosiaalityöntekijä tms
Ryhmissä olen tavannut muutamia Minnen tai Myllyhoidon käyneitä. Sieltä he ovat saaneet hyvän alun raittiudelleen ja nyt he haluavat myös säilyttää sen. Siksi he ovat ryhtyneet käymään AA:n palavereissa saadakseen ja antaakseen vertaistukea alkoholismista toipumiseen.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Täällä myös eräs rimpuilija joka todellakin menee ihan päivä kerrallaan tämän raittiuden kanssa. Takana lukemattomia retkahduksia ja aina menty vaan pahempaan suuntaan. On suorastaan ihme että olen yhtenä kappaleena tässä tätä kirjoittamassa.
Nyt vaan häntä pystyyn ja uutta raittiutta kohti! Käsittääkseni mitään peruuttamatonta ei tapahtunut tuon retkahduksen aikana? Jos ei niin hyvä niin, ja erityisen hyvä että se jäi vaan yhteen iltaan/kertaan eikä putki jatkunut. Itse tiedän, että minulle ei alkoholi sovi missään muodossa. Kun sen ekan ryypyn ottaa niin se on menoa sitten, saattaa mennä viikko, kaksi tai pahimmillaan kolmekin kunnes väkipakolla saan putken katkaistua. Ja sen putken aikana voi tapahtua mitä karmeimpia asioita. Kun katsoo peruutuspeiliin niin viinahimot laantuvat aina kummasti. Ja AA-tietoisena se juominen on vielä kamalampaa, kun tietää että dokailu johtaa turmioon mutta ei silti voi olla juomatta.
Mene sinne AA-ryhmään, ei siinä ainakaan mitään menetä! Hyvä kun olet jo muutenkin hakeutunut avun piiriin, nyt vaan ylös suosta ja uutta raittutta kohti!
Täällä kaikki tarkoittaa Sinulle hyvää.
Saat hyvää tarkoittavia neuvoja.
Liian Monet ohjeet ja neuvot sekoittaa pakkaa vaaralliseen suuntaan.
Pidä tilanne yksinkertaisena ja pitäydy yhdessä avussa. sekakäyttö ei onnaa .
Sulla on jo Se avominne ,
Joo, kyllä voisin kokeilla AA:takin jossain välissä mutta pidetään nyt pakka tosiaan yksinkertaisena eli sinne Avominnen parin viikon retkahdushoitoon joka on 3xviikossa, sitten kerran viikossa jatkohoitoa.
En nyt oikein osaa sanoa, miksi tässä taas kävi näin. Peruuttamatonta ei tapahtunut mutta kaikki varmaan tajuaa sen että pienen lapsen kanssa ei sitä alkoholia sovi käyttää varsinkaan alkoholistin koska ei voi taata mitä siitä yhdestäkin ryypystä seuraa.
On jotenkin lohdullista sekin että muutkin ovat kyenneet selviämään retkahduksistaan. Nehän eivät ole toivottavia mutta valitettavasti jos ei hoida itseään kunnolla niin voi käydä. Mä olen silleen epäsosiaalinen että koen ryhmissä avautumisenkin jotenkin hankalana, kun olin vuoden käynyt hoidossa ja se loppui niin ryhmissä käyminen vain jäi kun olen ollut muutenkin väsynyt, kärsinyt migreeneistä, nivelvaivoista, unettomuudesta, masennuksesta. Mutta pitäisi mennä vaikka väkisinkin koska sitte saattaa helpommin lipsahtaa.
Jotenkin sitä välillä haluaisi unohtaa että on sairas, haluaisi olla normaali, haluaisi vaan nollata mutta mitä siitä seuraa? No ei kyllä mitään hyvää.
Toivottavasti saisin takaisin sen raittiufden ja sen tunteen että mun ei tarvitse juoda. Oon kyllä jotenki haikaillutkin juomisen perään joten eihän tää mikään ihme kyllä sitten ole. Vaikka siis tiedänkin mitä kauheuksia siitä seuraa, juomishaluja olen onnistunut sammuttamaan ajattelemalla niitä kauheuksia mutta kun ihan yksin koittaa taistella niin siinä ei välttämättä kovin hyvää lopputulosta saa aikaiseksi.
Eli myöntää vaan itselleen että tarvitsee sitä keskustelua säännöllisesti. Ei kai siinä sen kummempaa.
Neiti kulaukselle vielä että oon sunkin tarinaasi lukenut, ei muuta kuin kovasti tsemppiä sinnekin suunnalle <3
Viisaita neuvoja ja minulla olisi vielä sellainen ehdotus ketjun aloittajalle, että mitäpä jos menisit käymään psykiatrisen erikoislääkärin luona yksityisellä lääkäriasemalla ja kertoisit tarinasi 100%:en rehellisesti kaikki mahdolliset seikat huomioon ottaen vaikka kaapista (tai lapsuudesta) löytyisikin “luurankoja” tai tuntuisi vaikealta olla täysin rehellinen kaikista mahdollisita päihteistä joita olet käyttänyt ja kuinka paljon.
Ne kaverit tietää nykysin aika paljon ihmismielestä, päihdeongelmista ja erityisesti niiden päihdeongelmien mahdollisista taustatekijöistä ja kuinka ne voidaan ratkaista ilman mitään “lahkoja”, pidättäytymisiä tai muita keinoja jotka eivät aina kestä päivänvaloa.
Ps. Olen itse ollut hc-alkoholisti+pilleri-narkomaani ja nyt täysin terve perheellinenmies jolla ei ole minkäänlaisia mielihaluja päihdyttää itseäni koska ei ole mitään syytä siihen.
Tähän tapaan minäkin olen ajatellut ja pysytellyt AA:n tuen piirissä melko säännöllisessä viikkorytmissä. Työ- tai lomamatkoilla olen käynyt mielelläni vierailemassa tuntemattomissakin ryhmissä.
AA ei tarjoa varsinaista hoitoa, vain keinot, mitä soveltamalla on mahdollista saada pysyvä raittius. Mutta jos ongelmainen on hakeutunut johonkin hoitoon, yleensä hänen kannattaa noudattaa sieltä annettuja reseptejä ja ohjeita.
Tulevaisuutta ei tarvitse pelätä, kunhan tehdään tänään jotain konkreettista myönteistä raittiutemme hyväksi.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Nyt ollaan oltu 1v7kk raittiina. Maanantaina täytyy mennä ryhmään, koska tällä viikolla on ekaa kertaa pitkästä aikaa ollut jonkinmoista kuumostusta alkomaholin suhteen. Pelottaahan tuo, tottakai, koska mulla ei ole varaa retkahtaa. Enkä usko, että retkahdankaan, jos keskityn menemään hetken ja päivän kerrallaan.
Tässä on ollut lähiomaisen kuolemaa, parisuhdekriisiä, masennusta ja väsymystä ja halua päästä johonkin pois(no sitähän se alkoholin kittaaminen olikin, eskapismia.) Järjellä tällasia mielihaluja ei voi selittää mitenkään. Positiivista on, että pelko on perseessä ja se, että on kaveri jolle sanoa.
Jännä miten mieli haraa jotenki tohonkin vastaan et enhän mä nyt varmaan yhteen retkuun kuolis. Joo, kuolin tai en. Luottamus menee. Itsestunto menee, itsekunnioitus, en pääsis enää nouseen sieltä tod näk, en pääsis enää siihen ryhmään(sinne ei oteta kahden retkun jälkeen).
Siis jotenki tää on sitäkin, ettei vaan osaa olla onnellinen ja sarvipääpersoona sanoo et samahan tuo vaikka kuolisitkin, kerran täällä vaan eletään. Yritän nyt lukea tämän oman ketjunaloitukseni tässä pariin kertaan ja tulla järkiini.
Ryyppäämään tuskin alan, haluaisin vaan nyt sen hyvän raittiuden takas joka tuntuu olevan ihan pikkasen hakusessa. Kaiken maailman kaljahyllytki oon pystynyt tähän asti ohittamaan eivätkä ne ole merkinneet mitään mut nyt on tullut takapakkia. Toivonmukaan saan tän korjattua.
Pelottava sairaus, todella. Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan, täältä noustaan.
Huomenta Grindergirl ja uutta peliin vain. Et ole ensimmäinen etkä viimeinenkään joka on retkahtanut pidemmänkin raittiuden jälkeen. Rakenna raittiina kautena saavuttamasi varaan, noita raittiita päiviä et menetä.
Jäin hieman hämmästelemään sitä, että jostain ryhmästä suljetaan avun hakija kahden retkun jälkeen pois. Lopullisesti vai vain tietyksi aikaa? Itselleni on viimeksimainittu karenssikäytäntö joistain täkäläisistä ryhmistä tuttu, mutta lopullinen hylkääminen on minulle uutta. Eikä mielestäni tarkoituksenmukaistakaan. Tai onko joku vihdoinkin löytänyt sataprosenttisen ratkaisun päihdeongelmaan?
