On tullut taas se päivä ku mietin klo 3 yöllä, miten helvetissä mä pääsen eroon tosta miehestä? Miten se on jollekin niin helppoa vaan lähtee? Oonko sit luovuttanut ja tulisko tästä viel sittenkin hyvä suhde ja se et oliko se vaan retkahdus, joka kuuluu…
Itselläni ei ole päihdetaustaa, mutta miehelläni on. Mieheni on ensimmäinen poikaystäväni, kun olin 16v hän 18v se poltteli ja must oli ihan ok, enkä tuominnut sen tekoja…oltii tosi rakastuneita, kunnes se olikin vetänyt rotanmyrkkyä, selvis ettei ollutkaan pelkästä “harmittomasta” pmssyttelystä kyse, joutu sairaalaan ja oli koomassakin pari viikkoa. Selvisi hengissä onneks siitä, mut sillon nuorena ymmärsin väistyä sen tieltä vaikka otinkin sen siitä 10v takasin eli 26-vuotiaana. Se otti yhteyttä muhun, kerto päässeen just vankilasta ja et oli ollut 2v raittiina (vankilatuomionajan) Juteltiin ja haaveiltiin, meni aikaa kunnes “erehdyin?” näkemään hänet pitkästä aikaa. Siitä lähti seurustelumme uudestaan käyntiin… hänellä oli vankeustuomioita tulossa seurustelun alkuaikana ja siitä johtuva stressi sai sen ekan kerran retkahtamaan (näin minä sen ajattelin). Retkahdus oli noin 2kk jokapäiväistä ja sisälsi aika myrskyisän puolen. Se mm. Oli agressiivinen (ei koskaan lyönyt kylläkään) varasti multa rahaa, mun kännykän, hajotti paikkoja mm. Löi nyrkin makkarin ovesta, uhkaili/haukku mua, sekä soitteli kaikille kavereilleni ja perheelleni kuinka paska, huora tyttö olenkaan ym., tämän jälkeen olin paossa ystävälläni häntä, koska pelkäsin hänen seuraavia tekoja ja en voi sietää sitä sekasin, se on täysin eri ihminen. Hän päätti murtautua asuntooni, oli kuullut mun ja vieraan miehen äänen oven takaa ja tuli ikkunan kautta sit sisälle. Tyhjään asuntoon. Sain poliisilta puhelun ja sillon vasikoin sen… olin tosi vihanen, rikkinäinen ja pettynyt, sitä oon tälläkin hetkellä TAAS… Päätin pysyä sen rinnalla sadannen kirjeen ja puheluiden, anteeksipyyntöjen ja katuvan miehen äänellä, kun hän vain osas selittää sen niin hyvin et oli mennyt vaan 2kk ei muista mitään ja et onneks hän joutu vankilaan ym ym paskaa… annoin ehdoksi sen
, että se istuu koko vankeusrangaistuksen (pieniä rikoksia monia, joista yhteenlaskettuna 3v.) Vankilasta pois päästyään hänellä olis puhdas sivu, eikä mitään odottavia tuomioita olisi. 3v tapahtu paljon… mentiin naimisiin, hän oli päihteettömällä osastolla, kävi seuloissa ja hänellä oli päihdeohjaaja (joka myöhemmin paljastu mulle itse pirin vetäjäks ja muutenkin mulle aukes toi vankilan päihdemaailma aivan uusin silmin, tiedän todella paljon sitä meininkiä eri vankiloissa, joka saa .ut vaan raivonpartaalle)… jokatapauksessa lisäks sen sisko kuoli, se oli hänelle tosi iso juttu. Olihan se hirveetä kattoo ku mun mies tuotiin oman siskonsa hautajaisiin, raudat käsissä+jaloissa, kiellettiin kantamasta arkkua ja vietiin heti ku kirkko siunaus oli ohitse… (vaikka mun mies ei koskaan oo ollut kenellekkään väkivaltainen) raakaa menoa… Halusin kumminkin uskoa meidän suhteeseen vankeusajan jälkeen, sillä vaikka puhunkin nyt suurimmanosan huonoista jutuista niin oon mä paljon mieheltäni, myös saannut sekä tunnen sen täysin tällä hetkellä ja rakastan sitä äärettömästi… Muutin pois edellisestä asunnosta toiseen kaupunkiin, sillä välin kun mieheni oli vankilassa. Tapasimme viikottain, vankeusaika läheni loppua, ennenkuin se kuitenkaan loppui sörkän vankilassa tehtiin uusinta sijoittelu, tilan puutteen vuoksi. Vankilasta kohta vapautuvat vangit pakkosijotettiin rihimäen vankilaan. Siellä mieheni retkahti TAAS (tää selvis mulle vasta äskettäin). Tarinastani sais kirjan, tämä on todellakin supistettu versio, enkä kaikkia etenkään niitä hyviä tässä viitsi aukasta. Mieheni pääsi kotiin 27.5 hän oli mielestäni jo sekasin ku se tuli kotiin, vaikka väittää vieläkin vastaan ettei ollut. 2pv hän jaksoi olla kotona. Hän retkahti, löys jonkun nisti muijan ja petti mua sen kanssa. Kerkes olla sen kanssa sen yhden yön jonka jälkeen itki katumustaan taas mulle… sano et on mun vikaa jos en ota sitä nyt kotiin takasin ym paskaa… en ottanut, se asu sen äidillä ja näytti katumustaan mulle sieltä käsin. Menin näkee sitä yhden kerran sinne sen äidin luokse ja olin niin varma et nyt me erotaan… meni pari viikkoa ilman et edes juteltiin. Lähin mökkeilee ja tein kaikkee kivaa, etten miettinyt sitä ja olin nii varma erosta vaikka sattuikin samalla ihan törkeenä. Sit se soitti 10.7 et oli vantaan vankilassa taas… Meiän jatkosta ei tiedetä kumpikaan, mut otin sen oikeudenkäynnin ajaksi 2.8 tänne kotiin tai sovittiin vangitsemis käräjillä jotka oli 25.7 ehdoksi liikkumiskielto ja ehtona myös päihteettömyys. Nyt siis tänään 28.7 hiton päivä toi tyyppi on kehdannut johonkin väliin ottaa jotain kamaa ja eka nuokku, valehteli ettei oo mitää ottanut, on myynnyt sen tietokoneensa ja vittu nyt se on sammuneena tossa! Mitä helvettiä mä teen nytten… en koskaan nähätästi pääse eroon tosta… miten mä pääsen…Miten ihminen voi olla niin tyhmä et kerta toisensa jälkeen halutaan uskoa sitä paska tarinaa uudestaan, halutaan vielä kerran yrittää jos nyt pystyis olla ilman kamaa, äääh tää helpotti ku sai kirjotettua ylös mun tarinaani. Avas myös kokonaisuuden mulle itselleni ja tajusin et voisin kirjoittaa itselleni tarkemmin ylös kaikki tapahtuneet, ehkä osaisin sit vaan päästää irti hänestä… Kiitos jos jaksoitte lukea ja anteeks ku oli niin pitkä… anteeks myös mahdollisista kirjotusvirheistä olen tuohtuneella päällä…
