Rehellinen ongelmasta?

Me Lopettajat
1

Ajattelin kirjoittaa asiasta jonka olen havainnut, ja jota olen kovasti miettinyt pitkän alkoholistin urani varrella. Nimittäin kannattaako todella aina olla rehellinen omasta alkoholismista ulkopuolisille. Itse olen kokenut sen, että jos kertoo ongelmasta puolitutuille tai työ- ja opiskelukavereille, niin siitä voi olla ikäviä seurauksia, ts. epäluotettavan juopon leiman voi saada vaikka olisi ollutkin pitkään raittiina juomattomana alkoholistina. Pari sellaista virhettä olen tehnyt, että olen myöntänyt olevani alkoholisti ja saanut karvaasti kokea sen, että näiden tuttavien (ei siis todella läheisten) suhtautuminen minuun on muuttunut.

Mielestäni alkoholiin ja alkoholismiin suhtaudutaan koko yhteiskunnassa kahtiajakoisesti ja ristiriitaisesti; juominen on sallittua ja se on jopa suositeltavaa sosiaalisissa kuvioissa, mutta ongelmaa siitä ei tietenkään saisi tulla. Jos myönnät että ongelmaa on viinan kanssa, niin voi käydä niin että saat siitä avautumisesta katua. Olenko oikeassa vai kuvittelenko vain? Olen joka tapauksessa tullut tosi varovaiseksi sen suhteen kenelle puhun ongelmastani rehellisesti. Toiselle alkoholistille ja AA-kerhossa voin aina puhua asiasta, koska tällainen ihminen ymmärtää mistä on kyse, ts. samassa veneessä ollaan.

2

Niimpä. Rehellisyys maan perii? Luulen, että rehellinen kannattaa olla rakkaimmillesi ja ystävillesi juomisongelmasta. Muille voi puhua, että ei juo, eikä ala selittelemään miksei juo. Mitä se muille kuuluu miksi? Ei kaikki käytä alkoholia, niin ei tarvii selitellä koko elämän stooria. Mutta heti jos jostain tulee läheisempi melkeimpä kertoisin, että on ongelma. Silloin se ystävyys yms. punnitaan.

Joskus kerroin juovana aikana ihan avoimesti oon alkoholisti kun etsin deittiseuraa, vakavaa sellaista. Sielläkin se kiinnostus punnitaan. Vetää kortit rehellisesti pöytään niin ei tuu mitään yllätyksiä.

Mitenkään kummemmin en asiaa lähtisi toitottomaan koko kansalle, että olen alkoholisti tai olin sitä sun tätä. Luotettavimmille ihmisille. Läheisille, rakkaille, ystäville niille keihin luotan eniten. Muille se ei kuulu “Miksei juo”, kun sanoo, että ei juo. Pitäisi tuon riittävän. Jos on ennen juonut, niin sanoo että ei enää juo. En selittelisi ongelmaa. Se ei kuulu kenellekään muulle kun itselleen. Henkilökohtaisista asioista ei tarvitse kaikille kertoa jos ei halua.

3

Olen täsmälleen samaa mieltä Punatulkun kanssa. Itse olen kertonut ongelmani laajuudesta vain lähimmille ystävilleni, jotka yllätyksekseni yhtä lukuunottamatta ovat suhtautuneet äärettömän hyvin ja kannustavasti. Muutamalle ei-niin-läheiselle tuttavalleni olen vain kertonut, että lopetin juomisen, sillä sillä oli enemmän negatiivisia kuin positiivisia puolia, esim. painonnousu, huonot yöunet, iän myötä voimistuvat krapulat jne. Suhtautuivat hekin ihan ymmärtäväisesti.
Työpaikalla ei tulisi pieneen mieleenikään hiiskua asiasta! Työyhteisössäni liikkuu juorut muutenkin tuulen nopeudella, asioita herkästi paisutellaan, ja arvuutellaan asioita sekä vedetään johtopäätöksiä, jotka eivät välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa.

4

Kaksipiipuinen juttu.
Alkoholismia on lopulta aika vaikea salata, jos saakin pysyttyä niin kaukana muista ihmisitä ettei henki haise, niin aina siitä jotain merkkejä tarkkasilmöisten kanssaeläjien silmiin vilahtaa.
Ja jos sitten yrittää väittää kivenkovaan kuten se yksi sahanomistaja eduskuntaan pyrkiessään että absoluuttisen raitishan minä olen, niin naureskelua siitä sitten jälkeenpäin seuraa.

Mutta, kun ei se juopottelu enää nykyaikana niin suuri kunnia ole, ihan satunnaisia deekuryhmiä ja niiden sisäistä arvonantoa lukuunottamatta, niin tuskin asiaa kannattaa mainostaakaan.

Asialla on sekin puoli, että jos alkaa toistamaan muille (ja itselleen) ääneen että olen riippuvainen alkoholista, niin käy kuten raamattu kertoo; sana tulee lihaksi. Tarpeeksi usein lausuttu ennustus alkaa toteuttamaan itseään. Ihan siksi että sanoja alkaa yhä tiukemmin uskoa lauseisiinsa ja automaattisesti myös toteuttaa itselleen omaksumaansa ja päällensävetämäänsä elämäntapaa.

Parempi on vältellä suoraa valehtelemista, ettei joudu sen takia naurunalaiseksi tai epäluotettavan maineeseen, mutta sen verran kannattanee tarkoitushakuisesti toimia ettei myöskään ala tahallaan itseään mustamaalaamaan. Ei ole ihan pakko nostaa esille just niitä vääriä asioita.

Ja itseään arvioidessakin kannattaa muistaa ensin ne asiat jotka tekevät elämisestä elämisen arvoisen. Ja mieluummin kutistaa kokoisikseen ne ongelmat ja paskamaiset puolet. Ne kun tahtovat nousta kiusaamaan ihan ilman härnäämistä ja herättelyäkin.

5

Tietysti raittiuden alussa tulee miettineeksi pitäisikö siitä kertoa ja jos pitää niin kenelle?

Mä en ainakaan mainosta olevani raitis alkoholisti. Mitä ihmettä se muille kuuluu otanko vai enkö ota! Alkoholistiin suhtaudutaan perinteisesti siten, että ovat epäluotettavaa sakkia ja tämä muuten ei ole totuudesta kaukana.

6

Onko se todellakin nyt aina niin, että alkoholisti, raitiskin, on epäluotettava? Kyllähän ihan samalla lailla ei-alkoholistikin voi olla epäluotettava. Tietenkin juovalla (huom!) alkoholistilla viina menee monen asian edelle; esim. sovituista asioista ja tapaamisista tulee helposti perumisia kun viina lähtee viemään, koska eräänlainen itsekkyys-sairaushan tämä on. Ajattelee helposti vain sitä omaa oloaan eikä muista mitä tuli luvattua muille ihmisille ja läheisille.

Mutta eikö muiden suhtautumisessa alkoholistiin olisi myös parantamisen varaa? Tarkoitan että me kaikki ihmiset teemme virheitä riippumatta siitä onko ei-alkoholisti vai raitis alkoholisti. Kyllä viina sen verran luonnetta muuttaa että juovaan alkoholistiin voi olla vaikea luottaa, mutta eihän raitistuneen alkoholistin tarvitse kantaa lopun ikänsä epäluotettavan ihmisen leimaa yllään. Näin ainakin ajattelen eli että toivoa raitistuneella alkoholistilla olisi tämän asian suhteen…

7

eivät kaikki äärimmäisen puhdasveriset alkoholistitkaan ole välttämättä sen epäluotettavampia kuin ketkuimmat absolutistitkaan. tai ne satatuhatta variaatiota siltä väliltä.

Mutta, johtuneeko sitten silkasta vahingonilosta , pahansuopuudesta, oman arvon nostamisesta vai mistä, mutta ihmiset ovat kovin hanakoita muistamaan kaiken pahan toisesta ihmisestä paljon herkemmin ja pitempään kuin hyvät ominaisuudet.

Jos siis alkoholisti muiden itsehankkiman tiedon lisäksi erehtyy itsekin korostamaan tuota senhetkistä ominaisuuttaan, voi olla varma että siihen törmää vielä kymmenen vuotta senkin jälkeen kun itse on jo ollut valmis kokonaan unohtamaan sellaisen alkoholistisen vaiheen elämässään.

Hyvä kello kauas kuuluu, ja paha vielä kauemmaksi, tiesivät vanhat sanalaskuntekijätkin.

Ja edelleen, omassakin mielessä vahvistuvat ne ominaisuudet itsessä joiota eniten ruokkii ja mielssään sekä’ sanoissaan toistelee. Tiukemmassa istuu ihmisessä murhe viinaksistakin, jos asiaa tieten tahtoen alkaa veulaamaan.

Puhumisen tarve, tietysti, se saattaa iskeä, ja kun ongelma on akuutti, sehän sieltä sitten tahtoo esiin pyrkiä.
Jos siltä tuntuu, että siitä juomisesta pitää puhua, niin kai ainakin kannattaa valikoida kuulijansa. Ehkäpä kuulijaksi paras ja vähiten ajan oloon harmia aiheuttava kuulija voisi olla kuuntelemiseen tottunut alan ammattilainen. Hän kun voi ottaa asian sen verran etäisyyden päästä, ettei kanna niitä juttuja mukanaan, valmiina eteenpäin vietäviksi kun sopiva henkevä keskustelukumppani kohdalle sattuu.

Omalla kohdallani olen ihan tyytyväinen siihen että joku itsesuojeluvaisto on estänyt minua aina antamasta ihan kaikkia paskamaisia aseita koko kyläkunnan käsiin juoruttaviksi. Ihan tarpeeksi näkivät ja tietävät ilman omaa mainostustakin :laughing: :laughing: :laughing:

Ja sittenkin… jos joku ymmärtää asiaa suoraan kysyä, niin saatanpa kyllä myöntääkin että joo, alkoholistikin olin, silloin joskus. Ja uskon että kuulijakin ymmärtää että kun se itselleni on kauas menneisyyteen jäänyttä asiaa niin tuskin siinä enää muillekaan kaluttavaa sitten löytyy.

8

Onkohan noin? In vino veritas? Viinissä on totuus?

9

“mutta ihmiset ovat kovin hanakoita muistamaan kaiken pahan toisesta ihmisestä paljon herkemmin ja pitempään kuin hyvät ominaisuudet.”

Alkoholiongelmat kannattaa usein pitää omana tietonaan. Jos puhuminen on eduksi esim. työnantaja suostuu hoitoonohjaukseen eikä anna potkuja kannattaa pysyä suurissa linjoissa; univaikeuksia/stressiä ja liikaa punaviiniä eikä niin, että aamulla käsien tärinään pitää ottaa Risolideja ja tuplakossu ja sitten illalla korkata pari Sangre de Toroa ja heittää Imovanet hetulaan = liiallista seikkaperäisyyttä tulee välttää.

Jutut leviävät.

Sitten on näitä liiallisen minäpystyvyyden tunteen omaavia “monialaspesialisteja”, jotka kokevat olevansa kaikissa asioissa alko-ongelmaisen yläpuolella tyyliin; “Volkswagen Das Auto - minä en pistä kurkusta alas” jos vittuilun kohde vähävarainen alkoholisti tai “Volkswagen Das Auto eikä alkoholistiaudi - minä maksan ominaisuuksista en rinkuloista” jos vittuilun kohteena varakas alkoholisti.

Alkoholisteja halveksutaan ja oletetaan aivokuolleiksi tyyliin “noin puhuu päihdeongelmainen mies”, “me kohtuukäyttäjääääät”, “puhu vaan omasta puolestas”.

TK:ssa kannattaa sanoa ihan minimi samoin psykiatrian puolella. Se asiantuntemus on varmuudella vain A-klinikan puolella. Papereihin voi tulla ihan täyttä duubaa (“arkisesti ja juolittelemattomasti pukeutunut” - kurttuisella psykiatrilla itsellään oli halpisvaatteet ja minulla Ralph Laurenin silitetty merkonomipaita). Tässäkin kunnassa psykiatri veteli hihastaan ihan mitä sattuu alkoasioista. Pahimmillaan voi olla kuten armeijassa/yliopistossa ihmisen kyykyttämistä; olen upseeri/professori - ette te voi mulle yhtään mitään → ryömikää! Ja poliisi uskoo 100% muiden virkamiesten valehtelusta, koska yleensä ovat Gaussin käyrän vasemmalla laidalla.

Kun ei saa ketään haukkua seksuaalisen suuntauksen, uskonnon, rodun, poliittisen kannan perusteella niin alkoholisteille ei ole tuota lainsuojaa, jolla oikeudessakin rahastaisi muutamia tonneja. Alko-ongelmaiset ovat nykypäivän avointa riistaa.

10

Uusi_tie, oma aloituksesi jo toi esiin monia oleellisia asioita…

Omalle vaimolle/puolisolle kannattaa kertoa totuus rehellisesti, ja miksei jollekin läheiselle, JOS NIIN KATSOO AIHEELLISEKSI… mutta sitten kannattaa selkeästi selittää, että on “oikeastaan holisti”, että vaikkapa vierastaa sanaa alkoholisti, tai että sillä sanalla niin vääriä leimoja, ettei niitä halua kantaa, että kertoo olevansa juonut ihan riittävästi, että on huomannut, ettei viina sovi enää. Sitten jos työelämässä aletaan tivaamaan tai kyselemään, sanot vain, että et nyt juo enää, tai toistaiseksi et juo enää. Jos joku alkaa väkisin laittaa huulillesi juhlissa lasillista, niin siinä tapauksessa voit sitten kirota raskaasti ja iskeä lasin täysillä maahan. Yleensä menee jakeluun, ettei kanssasi leikitä.
Mistään omasta alkoholismista ei juuri kannata vieraille tai työkavereille kertoa, koska he eivät käsitä ollenkaan, mitä alkoholismi on.

Ydinajatus alkoholismin hoitamisessa on olla rehellinen itselleen, ja suhteellisen rehellinen vertaistuessa ja terapiassa muillekin. Välttämättä kaikkein pahimpia mokia ei kannata ryhmissä ainakaan alkuun kertoa, vähän ajan päästä alkaa kyllä ymmärtämään, mitä voi ja ei voi kertoa, tai mitä kannattaa kertoa…

11

Juuri näin. Todellakaan ei-alkoholistit eivät kaikki välttämättä ymmärrä mitä alkoholismi on. Paras ymmärrys on tietenkin toisilla alkoholisteilla, AA-ryhmissä tai täällä Plinkissä.

Mutta tästä Suomen kielen retoriikasta sen verran, että mikä on lopulta ero ‘alkoholistin’ ja ‘suurkuluttajan’ välillä? Suomessa on ties montako kymmentä (sataa?) tuhatta työssäkäyvää alkoholistia, jotka omasta mielestään ovat turvallisesti ‘suurkuluttajia’ kun kulissit ovat vielä pystyssä. Niitä kulisseja ei tietenkään pilata sanoilla ‘olen alkoholisti’, sillä niissä sanoissa on sellainen lopullisuuden hetki josta ei ole paluuta. Siis ajatellaan ihan kielen ilmaisuja; miten harmittomia ja leimaamattomia ovat vielä ilmaisut ‘otan vähän liikaa’ ja ‘minun pitäisi hieman vähentää’ verrattuna siihen, että pamautetaan suoraan ‘olen alkoholisti’!

12

Suurkuluttajalla pysyy homma hallussa, alkoholistilla on sairaus, joka etenee jatkuvasti. Iso ero on se, että suurkuluttajalla ei ole vahvoja moraalisia krapuloita, alkoholistilla on. On useita alkoholisteja, joilla on kulissit kunnossa, mutta ovat silti alkoholisteja. Koska kyseessä on itsensäkieltävä sairaus, ja myös, jota suomalainen alkoholipolitiikka ei halua juuri tuoda esille (alkoholibusineksessä pyörivät miljardit eurot vuosittain).

On tyypillistä, että oman alkoholismin löytää vasta vertaistuen ja kirjallisuuden lukemisen kautta.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, onko halua ja ymmärrystä lopettaa. Jos on, voi aluksi käyttää työhypoteesinä itsestään nimitystä alkoholisti, ja katsoa myöhemmin, onko asia niin vai ei. Jos on yrittänyt lopettaa esimerkiksi 100 kertaa, ei varmaan kannata enää juuri arpoa.

Tämä on minun mielipiteeni, jota vastaan saa väittää.

13

En kertoisi muille kuin niille, joille on pakko. Eli miehelleni olen kertonut. äidilleni en puhu asiasta, jän oli alkoholistin vaimo ja hänen sydämensä särkyisi jos hän tietäisi ongelman periytyneen minulle. näemme pitkän välimatkan vuoksi sen verran harvoin, että voin pysyä tällä linialla.

töissä en missään tapauksessa koskaan ottaisi asiaa puheeksi. Olen ollut nykyisessä työpaikassani saman ajan mitä olen ollut raittiina viime syksyä lukuun ottamatta, ja syksyn pidin ihan sairasta kontrollia, minkä verran “saan” juoda ja milloin. eli en juonut työpäivää edeltävämä iltana. Hälytyskello pirahti, kun työpaikan pikkujouluissa väitin työkavereille juovani alkoholitonta glögiä vaikka se oikeasti oli terästettyä. :blush:

Turha levitellä omaa elämäänsä liikaa näytille, siinä joutuu nopeasti haavoittuvaan asemaan kun jutut ja juorut alkaa kiertää.