Eli, eräs ystäväni, joka on akyllaäkin nyt boikotissa päihdekäytöksen vuoksi… on polttanut miltein päivittäin kannabista jo 7 vuoden ajan, harvemmin tiedän hänen käyttäneen jo muitakin aineita, kuten nenän kautta joskus nuuskaillut piriä. Ja nuoruuden kokeiluissa kokeillut muitakin aineita. Ja nyt tilanne on tämä, hän haluaa pitää yhteytä minun kanssani. On omien sanojen mukaan hyvin voivampi. Itse epäilen suuresti, koska seurassani oli jatkuvasti hyvin päihdemyönteinen ja jokainen järjen puhuminen meni ohitse, seurauksena puhumisesta ja keskustelusta oli megaluokan taantumiset, aikuisen ihmisen kiukuttelut ja myös rivien välistä kuolemalla uhkailemiset. Koin itse itseni jänen seurassaan hyvin ahdistuneeksi jossain vaiheessa, joten oli pakko irtautua täysin tästä sekavuudesta. Voin hyvin itse, kun en pitänyt yhteyttä. Nyt hän ottaa yhteyttä kuitenkin, vakuuttelee voivansa hyvin tms. mutta en usko? Käytöstä ei puhunut yhtään, siis lopettamisesta. Koin itseni jossain määrin pahasti manipuloiduksi, kun jälkeenpäin ajattelin hänen kanssa yhdessä oloa. Näihin yhteyden ottoihin vastasin rehellisesri kirjoittamalla että ei kiitos, ja ota yhteyttä kun olen täysin päihteetön, mutta mitä tapahtukin …hän alkoi miltein heti syyllistämään minua monta kuukautta vanhasta asiasta ja koen raskaana tuon huomauttelun ja asioista muistuttamisen, hän ei tunnu ollenkaan näkevän omaa käytöstä, ei yhtään mitään, mutta oikeuttaa itselle silti sanomiset ja en tajua miksi hän pätee??? Miksi päihderiippuvainen pätee? Esittää täydellistä? Onki tämä tyypillistäkin riippuvaisen käytöstä? Yhteyttä en häneen en halua pitää, koska hän saa nopeasti minut kiepautettua sormensa ympärille ja olen kuin hänen syyllistävissä pihteissä sitten. Ahdistava tuntea edes näin, kun vuorovaikutuksen pitäisi olla rentoa ja mukavaa. Mikä on realistinen aika ylipäätään päästä eroon kannaniksesta, jos sitä on polttanut päivittäin sen 7-8 vuotta? …Ja muutenkin ahdistavaa sen henkilön seura, kun hän saa minulle syyllisen olon mitä tahansa yritän sanoa, jos yritän kieltäytyä seurasta niin hän keksii heti keinon mistä syyllistää ja jos puhun vähänkin positiivisesti vaikka en antaisi edes jalansijaa elämään, niin hän on jo “ovella” ( ei kirjaimellisesti,mutta kuvainnollisesti) …Saanko neuvoja, että mitä sanoa ja jutella tällaiselle henkilölle. Ja onko muut kokeneet, että irtiotto on ainut mahdollisuus, vaikka kuinka tylyltä se itsestä tuntuisi 