ratkaisukeskeisyys ja päihdeongelmista toipuminen

On pohdittu, voiko ihminen tehdä äkillisiä ratkaisuja hänen ajauduttuaan kriisiin: esim. päihteidenkäytön lopettamisen suhteen.
Nykyinen A-klinikan linja, jossa suositellaan kohtuukäyttöä, johtanee usein hakoteille. On asiakkaita, jotka ovat alkoholisteja vaikka luulevat olevansa “vain” suurkuluttajia. Sama toisinpäin.

Ratkaisut syntyvät joskus lyhyestä inspiksestä. Kuinka moni raitistunut alkoholisti onkaan kuvaillut “pohjakokemustaan” hetkenä, jolloin “pelkäsin ensin että kuolen, sitten pelkäsin etten kuolekaan”.

Ratkaisut ovat rankkoja, ja suunanmuuttavia. Laihdutus voi olla rankempaa kuin raitistuminen. Raitistuminen alkaa kun juominen loppuu, laihtuminen ja kiinteytyminen on hidas prosessi; suositeltava vauhti on n. 1 kg viikossa.
Tupakoinnin lopettaminen on helppoa. Kyse on ratkaisusta.
Ja kun ratkaisu on se, että haluaa olla riippuvuudesta vapaa, silloin myös pian on vapaa.

Päihderiippuvuudet ovat mutkikkaampia. Alkoholismi tarvitsee hoidokseen useimmiten jonkin tehokkaan hoitomuodon (esim. Minnesota) ja vertaistukea (AA) loppuelämän ajaksi.
Siinä mielessä se on erilainen, kuin vaikkapa nikitooniriippuvuus.

Jotkut selviävät myös syömishäiriöistä helpoisti, jotkut tarvitsevat OA:ta. Hyvä että se on.

Mutta harvemmin kai toisinpäin? Minun addiktioni aktivoituu pitkienkin juomataukojen jälkeen ja pahenee joka retkahtamiskerta, mikä on käsittääkseni alkoholistille ominaista. Se etten ole tarvinnut mainitsemiasi tehokkaita hoitoja, johtunee siitä, että olen vasta alkuvaiheen alkoholisti ja tuurijuoppo. Minulla (ehkä jokaisella dipsomaanilla??) juomisen himo aktivoituu kunnolla vasta juodessa. Alkoholista eroon pääseminen voi olla siksi “helpompaa” kuin esimerkiksi suurkuluttajaksi itseään luulevalle alkoholistille. (huom! tämä on oma kokemukseni). Joudun työstämään asiat kuitenkin ihan samalla tapaa kuin muutkin alkoholistit. En ehkä AA:ssa, mutta muuten kyllä.

Alla muuten hyvä Dr. Rossin esittämä pointti. Monet ovat niillä linjoilla, että jos alkoholisti haluaa juoda, häntä ei voi auttaa. Voimme kuitenkin yrittää herätellä, mikä selittäänee satunnaisen tarpeemme vierailla “vähentäjien” puolelle ja pienen moralisoinnin maun kirjoituksissamme. Kyse ei ole mistään vittuilusta, vaan oman kokemuksen jakamisesta. Vähentäjien kokemukset kuulostavat joskus liiankin tutuilta. Toki sitä toivoo, ettei kenenkään tarvitse käydä pohjalla, vaan hän voisi lopettaa kun se on vielä suhteellisen helppoa.Harvemmin herättely kuitenkaan onnistuu. Se vain ärsyttää. :neutral_face:

[i]Myytti: Alkoholistin on haluttava apua, jotta häntä voidaan auttaa.

Todellisuus: Useimmat juovat alkoholistit eivät halua että heitä autetaan. He ovat sairaita, kykenemättömiä ajattelemaan järkevästi, kyvyttömiä luopumaan alkoholista omin voimin. Useimmat toipuneet alkoholistit pakotettiin hoitoon vastoin heidän tahtoaan. Oma halu syntyy tavallisesti hoidon aikana, ei ennen sitä.[/i]


No joo ymmärrän täysin. Mulla on ollut aika paljon samaa sellaista, että pystyn olemaan juomatta helpostikin pitkiä aikoja; viikkoja, kuukausia, enkä edes ajattele niinä aikoina alkoholiia, mutta sitten jos erehdyn ottamaan, onkin loppua vaikea nähdä.
Saatan juoda kaksi päivää, kolme päivää, neljä päivää… onneksi en sen enempää. Sitten taas huilaan ja “toivun” ja saatan olla huvikseni dokaamatta vaikkapa kuukauden.
Hoidan itseäni, kuntoani ja terveyttäni, ja saan hyviä fiiliksiä selvinpäin olosta, jotta voisin sitten taas jonain viikonloppuna romuttaa sen ja alkaa alusta.

Mä menisin ihan mielellään jonnekin oikeesti tiukkaan hoitoon. Meidän ope kertoi, että mm. valtakunnallisilla päihdepäivillä saattoi voittaa arpajaisissa esim. viikon myllyhoitoa ihan oikeana asiakkaana Kalliolassa.
Ois ihan tosi siistii! Menisin innoissani. : )

Joskus on käynyt mm. niin, että olen juonut viikonlopun perjantaista sunnuntaihin, sitten on maanantainakin ollut niin kehno olo etten ole saanut mennyksi töihin. (tämä siis nuissa hanttihommissa, mm. siivoamassa)

Maanantaina teen sitten sellasen itseni hellittely päivän, eli menen usein uimahalliin jossa on poreallas ja höyrysauna. Siellä on ihanaa potea oloa, joka ei ole vielä liian kamala mutta kuitenkin hieman kamala, ja olla onnellinen siitä että on taas kerran katkaissut juomisen viime tipassa.

Sitten menen jonnekin ravintolaan syömään, vaikkapa buffettiin. En tarvitse aina kaveria mukaan, sillä tykkään joskus syödä myös yksin.
Ahdan sisääni herkkuja, sillä “krapulassa on lupa syödä hyvin”.

Kun tälläiset tavat jatkuvat pitkään, on ainakin henkinen riippuvuus taattu. Jopa krapulasta voi saada mielihyvää, jos sen oheen liittyy ajatuksia rentoutumisesta ja “nollaamisesta”.

Kirjoitit RC tuon edellisen pääsääntöisesti preesensissä. Juotko sinä edelleen? Silloin tällöin?

Kaakaota parhaillaan kiitos kysymästä.

Mutta mitä jos joisin? Menisikö pää pölkylle, pakahtuisiko Paarma vihaansa? Olisiko vallalla auttamisenhalu vai vahingonilo?
Tätä minä usein haluan kysyä myös itseltäni, kun katselen juoppoontuvia kavereita, tai puolituttuja.

Lähinnä säälin sinua, vaikka joku on joskus sanonut, että sääli on sairautta. :mrgreen:

No ei, itse asiassa et sääli. :slight_smile:

Me voisimme pohtia pitkään juurikin sitä, mitä “raitistunut” alkoholisti tuntee juovia alkoholisteja kohtaan. Ainakin meidän täytyy ensi sijassa sisäistää, mitkä suhtautumistavat tukevat kenenkin raitistumista.
AA:sta voi löytyä se hyvä henki, joka on ymmärtäväinen ja jaksaa tukea ihmistä tämän kuntoutumisen vaiheissa,
Se on eri asia, kuin Paarman “säääli”, joka ei ole sääliä ollenkaan, vaan lähinnä vihaa. Kiellätkö tämän?

Tämä on minun aloittamani ketju. Jos sinulla ei ole kummempaa sanottavaa itse aiheeseen josta ketju on aloitettu, suksi kumpulaan. : )

On sanottavaa. Sitten suksin vaikka …n. Sinun ketjusi. Minä…minä…minä…minä…mitä tulee mieleen? Vai tuleeko mitään? No helpotan hiukan. Se on eräs luonteen piirre meillä alkoholisteilla. Mutta senkin kanssa tulee juttuun kun oikein yrittää.
Minun säälini juovaa alkkaria tai sekakäyttäjää kohtaan on lähinnä voimattomuuden tunnetta. Olen voimaton toisen akuuttiin alkoholismiin nähden. Siitä johtuu, että en paijaa juovaa juoppoa. Se on turhaa. Siksi en esitä ymmärtäjää. Mutta minähän en olekaan ammattiymmärtäjä. Kiellän vihaavani juoppoja. Yksinkertaisesti siksi, että olen voimaton heidän suhteensa ja voimattoman vihalla ei ole mitään merkitystä.
Sinä vaikutat rauhallisemmalta nyt. Lienetkö käynyt pieksämässä nyrkkeilysäkkiä. Kun minua joskus oikein vitutti, läksin metsään. Juoksin siellä ja huusin tuskani ulos. Se toimi minulla, enkä joutunut juomaan. Tämä tapahtui raittiuden alkuaikoina. Nyt riittää kun käyn ihan tavallisella, lupsakalla lenkillä. Kannattaa käydäkin, ei potutus pääse pintaan.
Tänään meinasi sinun kanssasi päästä jurppimaan oikein olan takaa. Kiitos siitä! Sain taas muistutuksen omasta rajoittuneisuudestani. Eihän minun raittiilla päivillä enää pitäisi suutahtaa virtuaalimörköille. :mrgreen:
Au revoir!

Juoko Katti viel. Ihan tul kumma olo kun luulin sinun olevan vaan muuten dingdong :neutral_face:
Paarma esitti kysymyksen ? mikset vastaa siihen :stuck_out_tongue:
Kierrät aiheeta olisko sopiva sanoa ikkänkuin olis kysymyksessä kuuma puuro.
Ei tuo nyt ole kummakaan sanoa jos on juonu, siitä oikeestaan lähtee alkoholistin toipuminen.
Kas Hamlettikin sitä pohti Joinko vai Enkö :täts tö kysymys !

Terveisin Kanttoona !

Mulla heräs kysymys? Mielestäni päihdeohjaajan koulutukseen pääsee vasta viiden vuoden raittiuden jälkeen, jos itsellä on päihdeongelma. Olenko oikeassa?

Toinen kysymys. Kirjoititko preesensissä sen takia, ettei äidinkielin koukerot ole vahvinta alaasi? Oliko tarkoitus muistella vanhaa toimintatapaasi, mutta kirjoitus tuli vahingossa preesinssä eikä imperfektissä?

Kolmas kysymys. Yritätkö hoitaa päihdeongelmaasi teorialla? Se on ihan hyvä jemmakeino, joka toimii jonkin aikaa. Jos haluat olla ammattitaitoinen päihdetyöntekijä, niin harjoittelisin sinuna avarakatseisuutta. Meillä kaikilla on tarinamme ja juttumme. Ei tarvitse mennä tunteeseen. Osaatko tulevana ammattilaisena erottaa oman päihdeongelmasi ja kokemuksesi toisen ihmisen tarinasta?

Saas nähdä, kimmahtaakohan katti?

Yst.terv. Niinuska

Palatakseni alkuperäiseen RC:n pohdintaan… Olen ollut nyt vajaat kahdeksan kuukautta juomatta ja saanut alkoholismiini hoitoa. Olen keskittynyt ensisijaisesti sairauteni hoitamiseen, vaikka tietysti ajoittain elämässä tulee eteen vaiheita, jolloin ei ehdi tai jaksa tehdä sitä. Hoitamisella tarkoitan asioiden miettimistä, keskittymistä elämään tätä päivää, suhtautumista asioihin ja ihmisiin jne.

Olen tuurijuoppo, ja juovanakin aikana pidin monia useiden kuukausien taukoja dokaamisessa. Ajoittain noina aikoina jopa unohdin “ongelmani”, kuten silloin sairauteni käsitin. Juominen alkoi sitten ilman sen kummempaa pohtimista ja kuiva humala oli muutenkin jatkuvasti läsnä.

Hoitoni alettua tajusin vihdoin olevani sairas ja sen, että sairautta on hoidettava. Alkoholismin osalta se tarkoittaa kohdallani asioiden miettimistä ja joidenkin perussääntöjen omaksumista. Tärkeintä tietysti on olla kokonaan juomatta, koska muuten hoidolta putoaa pohja pois. Minulla tulee olemaan tämä sairaus lopun ikääni, mutta toisaalta onnellinen elämä on minulle mahdollista saavuttaa vain luopumalla tästä vuosien mittaan niin rakkaaksi käyneestä aineesta, mikä merkitsee melko perusteellista ajattelutavan muutosta.

Ketjun aloitukseen siis haluaisin (vain omalta osaltani) kommentoida, että kohtuukäyttö on alkoholistille huono lähtökohta, enkä minä tai kukaan toinenkaan tuntemani alkoholisti tiedä ketään alkoholistia, joka olisi onnistunut siinä. Luonteva suhtautuminen alkoholiin ei ole minulle mahdollista, joten teidemme on erottava :smiley:

Samoin kommentoisin ratkaisukeskeisyyteen, että siitä kaikki lähtee. Suurin ongelma poistuu heti kun lopettaa juomisen. Itsensä hoitaminen, ajattelutavan muuttaminen, ympäristön paineet sekä asian hyväksyminen ovat kuitenkin asioita, jotka vaativat aluksi päivittäistä mietiskelyä, jota ehkä työksikin voi kutsua. Se ei kuitenkaan ole negatiivista duunia, vaan sillä on positiivista vaikutusta myös muuhun elämään. Aika auttaa kuitenkin sen verran, että ihan joka päivä ei enää tarvitse pohtia syntyjä syviä.

Asia ei ole osaltani kunnossa, koska sairaus on ja pysyy. Jos lopetan asioiden miettimisen kokonaan enkä siten hoida alkoholismiani, retkahtamisen vaara kasvaa. Asiat kuitenkin edistyvät koko ajan ja jo nyt voin todeta sen, että elämä ilman viinaa on äärimmäisen mielenkiintoista.