Juuri noin, että lopulta kaikki on itsestä kiinni. On tämä vain kivikkoinen tie. Henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat paljon. Itse en tahdo kestää millään sitä kun juova syyllistää milloin mitenkin. Joka syytös uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Tänään “en ole koskaan tuntenut sympatiaa häntä kohtaan”, olen “koko ajan kylmä ja vihamielinen ihminen”. Eiväthän nuo mitenkään hirveiltä syytöksiltä näytä, mutta kun on kaikkensa antanut, uskonut rakastanut toivonut venynyt luottanut rahoittanut hoitanut (idiootti, kyllä), niin ei yhtään huvita kuulla. Ja kokonaisvaltainen elämänmuutos alkaa vuodenvaihteessa, kunhan hän vain pääsee oman kodin rauhaan, eroon minusta. Miksi se ei voinut muuttaa elämänsä suuntaa samassa kodissa lastensa ja minun kanssani? Koska me olemme sen jotenkin estäneet. Ja koska lapset ovet syyttömiä jää jäljelle vain yksi. Miten mä ihan oikeasti olen voinut olla niin hirveä ihminen?
Pärjään täällä lasten kanssa keskenäni ihan ok, mutta niiden isän kanssa pelkkä puhelinkeskustelukin kääntää vatsaa. Miten tämä voi olla näin vaikeaa, taas.
Nyt on tehty virallinen tapaamissopimus. Homma meni ihan rauhallisesti. Lapset jäävät minulle, mies oli tyytyväinen siihen joka toinen viikonloppu + yksi arki-ilta -systeemiin. Elatusmaksuista ei tullut selvyyttä, kun ensin pitää selvittää kuinka paljon miehellä on varaa maksaa asumisensa jälkeen. (Ihan hanurista minusta. Luulisi, että ensin pitäisi katsoa kuinka paljon sillä on varaa laittaa asumiseensa lasten elatusmaksujen jälkeen…) Olen aivan poikki ja rätti ja puhki. En silti epätoivoinen, vain väsynyt saamaan lapsille aina sen mitä sattuu yli jäämään. Voi kun saisi nukkua viikon tai kaksi putkeen.
Miksi on niin vaikea kirjoittaa kuulumisia tänne omaan ketjuun? Ehkä siksi, että on ollut niin tasaista, että ihan hirvittää. Ok, vedän mielialanappeja, mikä osaltaan selittää tasaisuuden, mutta on tässä muutakin. Olen jopa juonut lasin viiniä juopon mieheni kanssa (hänellä oli hetkellinen kohtuukäyttökausi joulun tietämillä), koska päätin, että hänen juomisistaan huolehtiminen ei ole minun asiani. Silti karjuin hänelle, kun hän äsken taapersi tuhannen kännissä tänne. Kännäämiseen oli tietysti taas olemassa pätevä syy, mutta niinhän aina. Selitän omaa käytöstäni sillä, että en vain halua nähdä kännistä äijää silmissäni, vaikka käyttö ei minulle kuulukaan. Ihan kohtuullista, eikös sentään?
En kuvittelekaan, että nalkuttamiseni häntä raitistaisi. Kunhan vaikka menisi jakeluun, että en halua nähdä häntä humalaisena. On tämä paljon vaikeampaa kuin koiran kouluttaminen. Koiran saa oppimaan hyvällä, mutta juoppoa ei millään!
Koiravanhasta oli muuten jo kova huoli, kun pissat tahtoivat lirahdella ihan mihin sattui. Sitten aivan yksinkertaisella kikalla (viisaammat auttoivat taas) sain ongelman asettumaan ainakin toistaiseksi. Onneksi! Lapsille olisi ollut vähän liian rankkaa luopua yhtä aikaa isästä ja koirasta. Toivottavasti isästäkään ei ihan kokonaan tarvitse luopua.
Päivitystä: Mies on maksanut uudesta kämpästään käsirahan, muuttopäivä on lyöty lukkoon ja tämä puoliyhdessäasuminen ottaa lujille. Luultavasti edessä on vielä kaikenlaista juhlimista (käsirahalärvit, kauppasummaturvat, hermokaljoittelu, uuden elämän aloitus -känni, muuttorepäisy jne.) ennen sitä suurta raitistumista, joka tapahtuu “kun asiat ovat kunnossa”, joten olkoon voima kanssani seuraavat viikot. Onhan tämä homma venynyt ja paukkunut jo ihan tarpeeksi pitkään.
Niin naurettavalta kuin se saattaakin tuntua, olen vähän kateellinen sille paskiaiselle. Se voi aloittaa elämänsä tosiaankin alusta mööpeleitä, työtä ja ihmissuhteita myöten ja kerää vielä sympatiat perheeltään. Remonttiapuakin on jo tarjottu yksinäiselle miesparalle, jolla ei ole naista tukenaan. Minä pidän mieluusti vanhat ystäväni, kotini, lapseni ja työni, mutta varsinaista munaustani (surkea puolisonvalinta) en voi korjata millään. Kauniista puheistaan huolimatta siitä tyypistä ei tule vastuullista miestä vaikka mikä olisi.
Olen jutellut tosi monen naisen kanssa, jotka sanovat kaipaavansa puolisoltaan “turvallista olkapäätä”. Ei se kuulosta yhtään tasa-arvoiselta eikä modernilta, mutta näin se vain on. Kun kaikki on epävarmaa ja koko ajan pitäisi oppia uutta, olla parempi, nopeampi, kunnianhimoisempi ja pärjäävämpi, niin kai siinä olkapäätä tulee kaivanneeksi yksi jos toinenkin. Yritin minäkin olla miehelleni tukena milloin missäkin, mutta juomista en suostunut tukemaan. Siitä ja rahapussin sulkemisesta alkoivat nämä pitkät jäähyväiset. On siinä mulla prinssi. Ja tässä yks prinsessa, jolle mikään ei kelpaa!
Mä kahlailen täällä toisten ketjuja läpi ja lukiessani sun ihan ensimmäistä viestiä, huomasin miettineeni ihan samoja asioita itsekin. Itse esitin kysymyksen perhe vai viina? miehelleni muutama vuosi sitten. Hän valitsi viinan, ja tässä sitä vielä ollaan. Nyt kun itse jo uskallan myöntää, että meillä on ongelma, olen tajunnut että mieleni vain olen pahoittanut näillä kysymyksilläni. Mihinkään ne ei johtanut.
Paljon on näköjään teidänkin elämässä tapahtunut pienessä ajassa ja huomasin että olit vieraillut tuolla minunkin ketjussani. Odotan siis että pääsen muuttamaan ja että elämä normalisoituisi.
Ja mä ainakin toivon etten sorru yhteenkään retkuun tai rinssiin pitkään aikaan. Aika opetella elämään omillaan.
Vuosi on ollut yhtä hullunmyllyä muillakin osa-alueilla kuin näillä, mitä täällä plinkissä näkyy. Mutta tässä sitä ollaan vielä tolpillaan ja jaksetaan uskoa tulevaan! Vasta vuosi sitten tajusin mistä juomisessa on kyse. Silloin muuten asetin tämän aikarajan itselleni, että seuraavaan uuteen vuoteen mennessä miehellä pitäisi olla jotain konkreettista näytettävää pyrkimyksistään parempaan tai ero tulee. Pyrkimyksistä en vieläkään oikeasti tiedä, mutta näytöt ovat olleet luvattoman heikkoja. Nykyään en uskalla luottaa enää mihinkään hänen sanomaansa, ja parempi niin.
Jotenkin elämä aina kantaa. Eteen tulee kaikenlaista mitä ei olisi suonut itselle eikä muille, mutta eteenpäin on silti elävän mieli.
Ihanaa Lina että sinäkin olet saanut taas positiivisen otteen. Niin sitä pitää
Eiköhän se niin mene mitä tuo tuleva ex-aviomieheni joskus sanoi vielä melkein selvänä:
“ei maailmassa ole ketään niin kovaa jätkää kuin äiti, ne hakkaa kenet tahansa”
Tuli mieleen että noi aikarajat oli aika hyvät, ja yleensäkin toi selvänä vain raja myös… Näissä suhteissa ainakin toimi ja tuli ratkaisuja.
Itse ainakin päätin että kun vuosi vaihtuu nii loppuu kaikenlainen pelleily tai siis en ota enää vastaan sekoiluja, ihanaa kun puhelinkin on hiljaa eikä mitään muutakaan häiriöö ole, no toi oven takan käyminen sehän nyt oli odotettavissakin kun piti vielä kokeilla että pääseekö hellään syleilyyn ei päässy eikä sitä loputtomiin jaksa sekään…
Kurjasti menis jos vaan olis ollu jumissa ja jatkanu kierrettä
Noista “exjuoppoiluista” sen verran, että eihän se haittaisi, vaikka paatuneinkin kyynikko joskus sanoisi vaikka: Tyttöseni, tyttöseni, olet oikealla tiellä! Ollemmehan me olleet touhuissamme aika avuttomia ja sinisilmäisiä, mutta jotain tajuamista on tapahtunut jo silloin kun olemme tänne palstalle ensimmäisen kerran kirjoittaneet. Ehkä ensin on vain googlattu jotain juomisesta ja sen seurauksista, sitten luettu keskusteluja sieltä sun täältä, nähty vartaisten kokemuksia ja oivallettu, että ei hemmetti, tätähän minäkin elän!
Oivalluksesta toimintaan on pitkä matka. Tottumus on toinen luonto ja tunne rahaa puoli vuotta (ainakin puoli votta!) järjen perässä. Voi olla, että jopa kyynikosta tuntuu pahalta lukea millaisia tunteita herää sellaisen ihmisen päässä, joka tajuaa pärjäävänsä kaikesta huolimatta itse, että se toinen ei olekaan niin kauhean tärkeä. Tämmöistä kyökkipsykologiaa täällä harjoitan lämpimikseni. Saattaahan olla myös niin, että pesunkestävä riippis yrittää vain turhaan väistellä tarkkaa osumaa.
Tässä vaiheessa voin myöntyä sen verran, että ei kyllä yhtään hivelisi jos mies nyt heti löytäisi uuden kumppanin, jonka kanssa toteuttaisi ne kaikki meidän mönkään menneet haaveemme. Jos se on riippuvuutta, niin sittenpähän on. Ei kai kukaan kerralla voi supernaiseksi muuttua.
Piritta: Uni, ruoka ja sopiva lääkitys ovat lyömätön yhdistelmä!
No niin: “Vartainen” yrittää olla olevinaan “vertainen”, vaikka tässä melkoisessa vartaassa onkin kärvistelty vuosi jos toinenkin! (Ei ihan yhtä hyvä kuin Exjuopon sairaus panee/pahenee, mutta pienellä väärinkirjoituksen hiomisella sinne asti vielä ehkä päästään)
Tätä ei pitäisi pohtia, mutta saa kai silti ihmetellä… nimittäin sitä, että onko se mies mikään alkoholisti sittenkään, vai pelkästään luonnevikainen possu? Se sattoi olla päiväkaudet tiessään, ei ottanut yhteyttä lapsiin, ei tulut vanhempainiltoihin, ei tullut päästämään minua sovittuihin menoihin tai jos tuli oli syyntakeettomassa tilassa, ei kuskannut lasta urheilukilpailuihin, vaikka piti, ei kysellyt kisojen jälkeen, että miten meni, ei sitä sun tätä, kun aina oli hyvä syy: piti ottaa pari olutta, koska tekijä X pakotti. Mutta sitten kun sillä on joku oma tärkeä asia, kuten pankkikäyntí, niin ihan varmasti se ryhtyy kuivattelemaan jo edellisenä iltana. Eli jos kuitenkin pystyy lopettamaan juomisen kun haluaa, vaikka keskivertokansalaiselle riittävät syyt eivät ole sellaisia, niin onko se juominen oikeastaan ongelma hänelle, vai vain minulle ja lapsille - sekä tietysti yhtiökumppanille jos hommat eivät hoidu sovitusti?
Vastankin saman tien itselleni: Alkoholismia ei voi määritellä kukaan muu kuin juova itse. Jos juominen ei ole hänelle ongelma, hän ei ole alkoholisti. Muut pitäköön mielipiteensä ominaan.
Tässä voi taas palata siihen kaukaiseen kysymykseeni hänelle (juominen vai perhe?), johon hän vastasi, että juomisesta hän ei luovu koskaan. Ongelma tosiaan taisikin olla perhe! Olipa läheisriippuvainen tai ei, niin sen asian hyväksyminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Tässä joutuu oman arvostelukykynsäkin miettimään uusiksi, sillä ihan itsehän minä tuon kanssa perheen perustin. Ei siihen kukaan pakottanut. Ok, olin nuori, tyhmä, herkkäuskoinen eikä hänkään vielä juoppo, vaan mukava ja yritteliäs. Mutta täytyihän siemen tähän nykyiseen olla jo olemassa ja fiksumman nähtävissä?
olen miettiny ihan samaa…ja kyllä toi mun retkuni on hyvinkin luonnevikainen paha mennä sanoo johtuuko se juomisesta vai mistä mutta niin se on…
Löysin noi;
Alkoholismi-diagnoosi edellyttää seuraavien kriteerien täyttymistä:
* Voimakas himo, pakottava halu juoda
* Drinkkien määrää ei voi hallita
* Henkilö ei lopeta juomista, ennen kuin kaikki juomat on juotu
* Kun lopettaa juomisen, saa vieroitusoireita
* Ajan myötä samaan humalatilaan tarvitaan enemmän alkoholia
* Jatkuvia epäonnistuneita käytön lopetusyrityksiä
* Alkoholin käyttö muodostuu elämän keskipisteeksi
* Paljon aikaa kuluu alkoholin hankintaan, käyttöön tai krapulasta toipumiseen
* Käyttö jatkuu huolimatta sen aiheuttamista haitoista itselle ja läheisille
tiedäppä sitte, meillä ei ainakaa ollut noita käytön lopetusyrityksiä :mrgreen:
ja saman kysymyksen olen minäkin kysyny juominen vai perhe ja se oli toki että Perhe ja kohtuukäyttö
mutta hei hei… lähden ostelee vauvan rasvoi ja vaippoi… ikuisuus kysymys libero vai pampers
mun mielestä pampers nyt ihan pikkusel, mutt liberot pysyy paremmin paikoillaan kun on sellanen menevä peli
ja mitäs muita niit on? lidlis on jtn en ole koskaan kokeillu? ja muumei on ollu joku paketti joka meni sitt likan vauva leikeis…
