Rakkautta vai riippuvuutta?

Kotikanava
21

Tästä aiheesta minut syyllisti eräs mieheni lähisukulainen: Mutta MIKSI sen pitää juoda salaa? Eikö se saa juoda tarpeekseen kotona? On se surku, kun pitää lähteä jonnekin piiloon juomaan.

Että on näitä tullut mietittyä… Yritän pitää järjen kädessä ja ajatella, että piilottelija piilottelee, koska on jotain piiloteltavaa. Kaappijuoppo itse sanoi piilottelevansa, koska ei tahdo riitelyä. Siispä lopetin riitelyn. Juominen ei kylläkään vähentynyt, mutta piilottelu jatkui. Nyt kaappijuoppo sanoo sen olevan vain piintynyt tapa. Hmmm.

Joskus pyysin yhtä selvää päivää. Sellainen minulle auliisti luvattiin. Todettiin, että pyyntö on kohtuullinen ja toteutettavissa. Paitsi, että tuli mutka matkaan. Mutka tuli kaljalle pyytävän työkaverin ja aurinkoisen perjantain muodossa. Sankarini ymmärsi olla pahoillaan. Hän ei ollut pahoillaan siitä, että oli pettänyt lupauksen, vaan siitä, että oli ylipäätään luvannut jotain noin mahdotonta. Tilanteethan elävät. Koskaan et aamulla tiedä millaisia houkutuksia päivä tuo tullessaan.

Nyt olen jo viisaampi. Tiedän ettei alkoholisti voi antaa juomiseen liittyviä lupauksia. Nyt asia pitäisi vielä hyväksyä ja sisäistää.

22

Voi että, tämän asian olen myös pikkuhiljaa ruvennut ymmärtämään. Niin monta kertaa olen kuullut, että “niinhän mun piti, mutta…” selityksenä siihen, että tänään vielä jatkaa ottamistaan.prkl!
Se on vaan helvetin vaikeeta muistaa olla edes kysymättä, kuinka monta päivää retku meinaa vielä juoda tällä kertaa.

23

Mutta eihän hän sitä voi edes tietää. Kun ei juominen ole suunniteltua toimintaa. Eihän alkoholisti mieti, että nyt alkaa tuo hääpäivä / lapsen lakkiaiset lähestyä ja taidan päivää ennen sitä aloittaa putken ja vetää viisi päivää. Tuleepahan samalla pilattua molemmat juhlat. Ja tämän kaiken teen ihan kiusallani vaimoa ja lapsia kohtaan.

Kyllä se alkoholisti kokee juomisen (kuulema) pakkona, jota ei pääse kiertämään. Jostain syystä ratkeaminen tapahtuu usein sellaisessa tilanteessa, jossa hänen omansa ja läheisten odotukset olisivat juuri kovimmillaan. Eli sukujuhlat, merkkipäivät, loman alkaminen…

Tämä pitäisikin muistaa. Mahdottomia lupauksia ei tarvitsisi läheisenäkään rekisteröidä, koska nekin kuuluvat sairauteen.

24

Miten muuten teillä muilla on suku osallistunut päihde-elämään? En taida olla ainoa puoliso, jonka päihteilijän suku on leimannut kaiken pahan lähteeksi? Kaappijuoppouden v…maisiin puoliin kuuluu tämäkin, että pitkään aikaan alkopuolisilla ei ole aavistustakaan mitä perheessä oikeasti tapahtuu. Sitten kun kerrot (virhe, iso virhe!),kukaan ei usko, vaan saat itse turhasta nipottavan puritaanin leiman otsaasi.

Minä sain kuulla niin paksua juttua, että valitettavasti suhteet siihen suuntaan eivät taida enää korjaantua. Ihan tosissani luulin, että sukulaiset olisivat huolissaan omastaan ja ehkä tukisivat pyrkimyksessä raittiuteen (Miten? No vaikka niin, että ihan joka mehukesteillä ei olisi tyrkyllä “normaalit ruokajuomat”). Ja pah! Huoli olikin senkaltaista, että miten mies voi pärjätä noin vaikean vaimon kanssa. Olin luhistua siihen paikkaan silkasta järkytyksestä. Sitä kun on kokolailla avuttomimmillaan jo valmiiksi tunnustaessaan, että omat voimat ja konstit ovat lopussa, lapset heitteillä, perhe hajoamassa ja mies tuhoamassa itseään. Siinä vaiheessa vielä luulin, että minun kuuluu selvittää koko soppa ja että selvittäminen ylipäätään on mahdollista

25

Mun täytyy kyllä tähän sanoa, että miehen äiti tuntee kyllä poikansa ja taitaa tietää, ettei se ole kovasti siitä muuttunut. Hän on yhä vieläkin sitä mieltä, että poikansa on onnekas. Siihen kun lisätään, ettei mies pidä kovinkaan paljoa yhteyttä muuhun sukuunsa, niin aika rauhassa on saanut olla.

Tuo oli kyllä hyvä pointti. Mitäs, jos muu suku sekaantuisi meidän väleihin? Tulisi kertomaan, miten pitää elää. Tai että mitä kaikkea tekeekään väärin.

26

Meillä miehen suku ei halunnut uskoa että juomisongelma oli niin paha kuin yritin kertoa. Huomasin hyvin miten he uskoivat että liioittelin asioita eli yli dramatisoin. Heidän veljensähän oli tosi hauska seuramies ja kyllä jokaisella joskus menee vähän överiksi. Kun viimein voimani loppuivat ja muutin pois sain kuulla aika suoraan miten olin jättänyt mieheni heitteille. Siitä kimmastuin ja sanoin suorat sanat. Kerroin täysin kaunistelematta millaista meidän elämämme oli viimeiset vuodet ollut ja miten se kaikki oli viemässä minunkin mielenterveyteni.
Nyt kun mies on asunut yksin viimeiset kolme kuukautta ja suku on koittanut häntä “auttaa” niin ovat viimein myöntäneet totuuden. Miehen sisko jopa soitti yksi ilta ja ihmetteli mitenkä olen jaksanut niinkin kauan. En saanut silloin sanottua että olisi varmaan auttanut jos joku heistä olisi jo aikaisemmin oikeasti kuunnellut mua eikä vain syyllistänyt. sanoin vain että toivon heille voimia.

27

Mulla on sitten varmaan ollut hyvä tuuri sukulaisten suhteen. Esim retkun äiti vain rauhotteli minua ja tuki ottamaan etäisyyttä retkun touhuiluihin. Hän muistutti, että minä en voi vaikuttaa retkun päihteilyyn.

28

No niin. Nyt on ihan uusi tilanne taas käsillä. Mies on asunut vähän aikaa omillaan, mikä on ollut suuri helpotus minulle. On enemmän aikaa ja voimia sekä itselle että lapsille. Mutta. Nyt tämä häröilijäni on saanut päähänsä tulla mustasukkaiseksi. Se on todella uusi piirre tässä miehessä. Aiemmin olen suorastaan ihmetellyt, että eikö tuo yhtään välitä, kun ei ole ollut minkäänlaisia mustasukkaisuuden oireita. Ajattelin vain, että on miehellä itsetunto vissiin sitten kohdallaan.

Kuuluuko tämä uusi piirre nyt sitten masennukseen, huonontuneeseen itsetuntoon vai syvenevän alkoholismin mukanaan tuomaan vainoharhaisuuteen? Sitä on ollut vähän muutenkin ilmassa tyyliin “Kaikki vihaa mua”, “Kaikki vehkeilee selän takana”, “Kaikki ihmissuhteet on pilalla sun takia” jne. Ja nyt tämä.

PS. Joskus itselläni on myös vainoharhakohtauksia :confused: : “Mitä jos mieheni eksyy tälle palstalle ja tunnistaa itsensä?” Onko teille käynyt niin? En usko, että se olisi ainakaan hyväksi tilanteellemme.

29

Mä olen sitä mieltä, että mustasukkaisuus ainakin mun suhteissa liittyi juuri päihdeongelmaan. Koska retku ei myöskään ollut juuri lainkaan mustasukkainen ollessaan raittiina ja retkahduksen aikana ja ajoittain jälkeenkin on sellaisia kohtauksia ilmaantunut. Lisäksi mä olen huomannut itsessäni myös saman piirteen, että olen itsekin ollut mustasukkainen aika ajoin vahvastikin. Ja mä olen huomannut, että se liittyy mun sairaskohtauksiin.

Ja tästä palstalle eksymisestä. Meillä kävi niin, että en paljonkaan salaillut tänne kirjoittamista, mutta siitä huolimatta oli suuri järkytys kun retku oli kirjoituksia lukenut ja nosti niistä palasia esiin riidellessämme. Hän oli löytänyt minun kirjoituksistani käsittämättömiä merkityksiä, joista minua syytti. Silloin tuntui, että jotain minulle hyvin tärkeää on häväisty, koska hän ei ollut ymmärtänyt ollenkaan mitä olin kirjoituksillani tarkoittanut.

No kun pääsin siitä tilasta yli, minulle on ollut ihan sama, lukeeko retku näitä vai ei, kirjoitan silti juuri omia tuntemuksiani. Ja ei retku ole ainakaan mistään kirjoituksista puhunut ja on kyllä luvannutkin, ettei täällä enää käy lukemassa. Minä en sitä lupausta vaatinut edes. Ja totuus on se, että kyllä joku muukin minut tunteva voi minut täältä tunnistaa, se on minun tietoinen valintani, koska kirjoitan avoimesti. Toisaalta näitä samanlaisia tarinoita ja tuntemuksia mahtuu jokaiseen päihdeperheeseen.

30

Tuon suuntaisia ajatuksia minullakin on. On aika todennäköistäkin, että mies joskus tänne eksyy, esim. tietokoneen sivuhistorian kautta. Tuskin holisti loputtomasti jaksaa kuitenkaan kiinnostua näistä jutuista, sillä enimmäkseen hän ei täällä saisi lukea mitään imartelevaa tekstiä, ei ainakaan, jos kehitys tällaisena jatkuu. Toisaalta onhan se hänelle aika kurja tilanne, jos joku (vaikka työkontakti) tunnistaa hänet! Ja kolmannekseen: jos työkontakti pyörii täällä, niin aihepiiri on tavalla tai toisella tuttu jo valmiiksi. Vähän tällainen AA-tilanne siis.

Tämä on nyt murheista pienimpiä joka tapauksessa. Mustasukkaisuuden en aio vaikuttaa elämänmenooni sen enempää. Tyyppi itse on sentään saattanut ilmoittelematta tulla ja mennä, öin ja päivin miten lystää vuosikaudet. Jotain kohtuutta! Hassua sekin, että mustasukkaisuus puhkeaa juuri nyt, kun kukaan mies - oma tai vieras - ei vähimmässäkään määrin liikauta mitään lihasta.

31

Tuo on aika hyvä pointti. Että kun tuntee kirjoittavansa kovin henkilökohtaisia niin tulee alaston olo. Että kaikki osaavat yhdistää nämä tiedonjyvät meidän elämään.

Lina. Tosiasia kuitenkin on, että tässä maassa on lukematon määrä naisia, samassa tilanteessa kuin sinä. He ovat olleet, ovat nyt tai tulevat olemaan. Ja jokainen juoppo joka tuntee piston sydämessään näitä juttuja lukiessaan on itse paras tuomarinsa. Niin kauan, kun ei ihan suoraan nimiä rupea tulemaan niin kukaan ei tunnista.

Ja mä olen sentään kirjoitellut jutun jos toisenkin… Siinä on tietty sellainen “jos se on totta, niin miksi sitä kieltämään” -asenne, mikä tulee. Toisaalta elämä on myös tasoittunut - sellainen akuutti ahdistus ja vuodattamaan tuovat pahatolot ovat jääneet pois kun on asian kanssa tarpeeksi tahkonnut.

Tuo totuuden kanssa eläminen. Meillä on lasten kavereina parikin suorasuuta, jotka ihmettelevät kun heitä hyssytellään. Mähän vaan sanon niinku tää asia on, kuten tuo yksi totesi. Että mä en jaksa odottaa, että tämä kaveripiiri kasvaa ripari-ikään, jotta pääsen muistuttamaan näistä ajoista… :sunglasses:

32

Mitäs nyt? Mies pyrkii takaisin kotiin, itkuisena ja maailman kaltoin kohtelemana, mutta ei edelleenkään kiinnostuneena muuttamaan oman elämänsä suuntaa. Jotain pitäisi tapahtua, mutta ihan itsekseen mieluiten, ilman hänen omaa pyrkimystään.

Alkuvuoden kuuntelin valitusta siitä, miten minusta ei pääse eroon. Ei ihan valjennut mistä kiikasti, sillä on meillä ovessa ulospäin aukeavat saranat niinkuin muillakin. Nyt on ollut yhteisestä päätöksestä aikalisä, josta olen nauttinut täysin siemauksin. Olen pitkästä aikaa saanut viettää normaalielämää. Onhan kotihommissa käsien täydeltä työtä, mutta sekin tuntuu vain hyvältä.

En minä kai oikein voi kieltääkään miestä tulemasta omaan kotiinsa, kun mitään virallista eropäätöstä ei ole tehty? Ehkä yritän vain jatkaa nykyiseen malliin, huolehtien lapsista ja itsestäni, laskematta mitään miehen varaan. Voin olla onnellinen ilman puolisoa, mutta voinkohan olla onnellinen puolisosta huolimatta?

Tunnen itseäni sen verran, että huolestuttaa valmiiksi. Minua tulee suututtamaan sen muistamattomuus, samea tuijotus, sohvalle sammuminen, valehtelu, saamattomuus, känninen kuorsaus, alkoholin haju, puhumattomuus, kuulemattomuus, ikkunasta ulos tuijottaminen, jatkuva pikkuasioista suuttuminen, yleinen ahdistuneisuus, velvollisuuksien välttely, rahapula, tv:n tuijotus, hidas järjenjuoksu…

Muuten ihan kiva kaveri :laughing: .

Tulipahan purettua paineita taas. Tuo lista kertoo siis juovan alkoholistin ominaisuuksista. Kuivan alkoholistin vikalista olisi varmaan jonkinlainen sekin, mutta mahdollisesti plussapuolella olisi enemmän asiaa kuin miinuspuolella. Miten voisin päätyä oikeaan ratkaisuun tässä asiassa? Kaiken lisäksi se hyypiö katoaa kokonaan lasten elämästä jos ero tulee. Kyllä se lapsistaan välittää, mutta ei vain kykene osoittamaan sitä, ei enää tätä nykyä. Nuoremmalle ei ole tainnut jaksaa olla isänä oikein koskaan, vaikka ei mikään rapajuoppo olekaan. On vain ollut muut asiat mielessä.

33

Kyllähän sinä voit olla onnellinen, jos jaksat tätä kestää. Luepa exjuopon vastaus elmotinille, niin tiedät mitä on vielä tulossa. Alkoholismi on paheneva sairaus. Se etenee vaikkei joisikaan.

34

Jos sinä et halua häntä kotiin, kerro se suoraan. Jos hän siitä huolimatta tulee ja pejänjakoa ei ole tehty, voit kyllä itseäsi hoitaen olla onnellinen hänestä huolimatta. Samalla voit halutessasi toimia sen eteen, että saat samanlaisen onnellisuuden takaisin, joka sinulla on ollut yksin.

Mutta jos et ole ihan varma jatkaako vai erota, elele rauhassa hänen kanssaan ja hoida itseäsi. Kyllä aika näyttää mitä sinun tulee tehdä tehdäksesi itsellesi oikein.

35

Hyvä syrän huoraks saattaa, sanovat pohjanmaalla. Se on tosi kova paikka opetella sanomaan EI. Jotenkin on helpompaa ajatella, että kyllä minä kestän. Tai se pahuksen toivo… että jos kuitenkin ehkä sittenkin TÄLLÄ KERTAA tapahtuisi JOTAIN. Muutos, parannus, uskoontulo, whatever.

Kokeile. Ai nyt on rahat loppu ja päätä särkee? EI tipu. EI. ET tule.

Kokeile edes.

36

Voi teitä rakkaita kanssasisaria! Ihan tosissaan te tiedätte ja ymmärrätte!

Täällä sitä taas kirvistellään parisuhdekiemuroissa. Mies tuli nöyränä ja arkana kotiin, jaksoi neljä päivää juomatta (kolmantena näin orastavat oireet) ja viidentenä piti jo pikkuisen aloittaa. Ei paljoa, ei, mutta kun tässä liemessä on oltu jo niin monesti. Ne neljä päivää meni ihan ok, ei ihan niin selkeää kuin yksin lasten kanssa, mutta ok.

Nyt saan taas kuulla olevani kylmä, tunteeton, kova, liian itsenäinen, liian tiedostava, liian pystyvä, pärjäävä. Tunnen olevani kaikkea muuta, mutta suoraan sanottuna: Kova on pyrkimys itsenäiseksi ja pärjääväksi ihmiseksi! “Liika” itsenäisyys lienee sitä, että pärjäsin niin hyvin ilman miestä, enkä kertaakaan pyytänyt palaamaan kotiin. On se ehkä ollut kova paikka hänelle.

Osa miehen valituksesta osuu siinä oikeaan, että en osaa vielä olla tarpeeksi välinpitämätön juomisen suhteen. Osa ärtyisyydestä taas on täysin oman pään sisällä. Jostain tuiki tavallisesta arkiasiasta puhuminen saattaa saada maljan vuotamaan yli, ja olen taas “ahdistava paasaaja”. Mistä saisin ne voimat, että antaisin epäreilujen loukkausten mennä ohi korvien? Mies tuntuu elävän ihan itse keksimässään todellisuudessa, jossa asiat kääntyvät mullinmallin hetkessä. Minusta näyttää siltä, että pienikin alkoholimäärä saa normaalimiehen kuoren alla oleilevan p…pään kuoriutumaan.

Pienempi lapsi on ollut liikuttavan onnellinen isänsä läsnäolosta. Tollo vain ei näytä tajuavan. Nyt kiristyvä ilmapiiri aiheuttaa minulle megalomaanista syyllisyyttä. En olisi saanut päästää tätä taas alkamaan. Kaipaisin kipeästi itsehoitoa voidakseni auttaa lapsiani. Al-anon tuntui hyvältä paikalta, mutta en ole päässyt sinne uudestaan. Uusi ryhmä sopivampaan aikaan on tietysti yksi vaihtoehto. Tiedän, että en selviä yksin.

37

Lina. Et sinä ole sittenkään kaikesta vastuussa. Et edes lapsistasi, sillä heilläkin on oma elämänsä ja kohtalonsa täytettävänä. Et ole vastuussa siitä, että valtionyhtiö myy alkoholia. Tai että sitä saa ostaa. Asiat etenee painollaan. Jos muutos on alkanut, sinä et sitä pysäytä. Mutta muutos vaatii aikaa. Olen varma, että yhtenä päivänä tulet tietämään, mitä pitää tehdä - ja jälkikäteen olet vieläkin viisaampi.

Laavavirta ei pysähdy liikennevaloihin (Juice)

38

Tuntuu omituiselta nähdä päivä päivältä selvemmin, miten sairaus puhuu mieheni suulla. Puheet ovat kuin Alkoholistin käsikirjasta. Tänään oli itsesäälipäivä. Sitä edellinen oli ruoditaan-vaimon-vikoja -päivä. Jos luoja suo, niin huomenna on selvä päivä. Sunnuntaina hänen täytyy käydä pikaisesti “töissä”, ja maanantaina ottaa “yksi” ruuan kanssa. Tiistai saattaa mennä selvänäkin, jos ei tule mitään yllättäviä vastoinkäymisiä, keskiviikkona on pikkulauantai, torstai on ihan yleinen rentoutumispäivä, perjantaina ottavat kaikki muutkin.

Tällä hetkellä on rauha maassa. Mies oli “väsynyt” ja meni toiseen huoneeseen nukkumaan.

Olen tyytyväinen siihen, että olen säilyttänyt malttini, hillinnyt volyymin, enkä ole ottanut touhuja henkilökohtaisesti. Parantamista on edelleen siinä, että saisin pidettyä moitteet sisälläni. Eihän se ole lapsi, eikä minun tehtäväni ole kasvattaa sitä. Minun ainoa tehtäväni on tietää omat rajani ja huomata koska mittani on täynnä. Tai ehkä mielummin pikkuisen etukäteen, jopa… Missiota on, joopa joo. Ihan helppo kirjoittaa, vähän vaikeampi toteuttaa. Jauhan tänne näitä vähän kuin päiväkirjaan, jos vaikka saisin asiat sisäistettyä näin paremmin. Olisi myös ihana joskus myöhemmin todeta, että “niin sitä on vain menty eteenpäin!”

39

Millä tästä helvetin riippuvuudestä selviää? Kyllä, al-anonissa, mutta juuri nyt, juuri tällä siunaaman sekunnilla, kun en pysty ajattelemaan yhtään järkevää ajatusta? Sama vanha jutun juoni. Mies juo, minä itken, ero on taaspäivän lähempänä, eikä kukaan ole parantunut tuuman vertaa.

Pahimmalta tuntuu syytös siitä, että minä ole aiheuttanut hänen alkoholisminsa. Kuulen sitä aina aina aina uudestaan, että nämä melkein 20 kärsimyksen vuotta ovat aiheuttaneet hänen alkoholisminsa. Minä siis olen tuhonnut hänen ja lastemme elämän. Nyt taas tuntuu siltä, että niin olenkin. Parempi kun minua ja lapsia ei olisi koskaan tähän maailmaan tullutkaan. Olisi saanut mies viettää onnellisen elämän jonkun pullantuoksuisen tasapainoisen pikkurouvan kanssa ja saattanut maailmaan tasapainoisia pikku menestyjiä.

40

Moikka Lina, satuinpa tähän lukemaan kuulumisia juuri nyt.

Siis al-anonin avulla voi selvitä, mutta itse silloinkin joutuu sen työn tekemään. Joten miksipä et aloittaisi sitä työtä jo nyt. Ovatko lapset kotona? Kokeile tehdä jotain konkreettista ja pientäkin. Lähde vaikka lasten kanssa pyörälenkille, vain puoli tuntia. Kokeile sitä ensin.

Sen jälkeen kun palaat, ota joku pitkä ketju tuolta, sellainen kasvutarina. Tyttelin, tähtitytön, kultiksen, minun… Tai monen kasvutarinan summa: Paraneeko alkoholisti. Ryhdy lukemaan sitä. Tutustut samalla meihin paremmin, tunnet asioita, joita olemme tunteneet, elät meidän mukanamme juuri niitä hetkiä, kun olemme uskoneet, että olemme aiheuttaneet puolisomme sairauden.

Koska mä luulen, ettei taida sellaista alkoholistia ollakaan, joka ei olisi jotakuta juomisestaan syyttänyt joskus. Ja ainakin minä olen syytöksiä kuullut pilvin pimein. Milloin syy päöihteilyyn oli minun nalkutukseni, milloin seksin vähyys liitossa.

Yritä henkisesti erota alkoholistisi juomisesta, muistele mitä teit silloin, kun alkoholistisi ei ollut kotona juomassa ja syyttämässä. Pikkuisilla teiolla sinä pääset etenemään. Pikkuisilla teilla sinä parannat omaa elämääsi. Olet varmasti saanut anonista listan ryhmäläisten puhelinnumeroista, voit vaikka soittaa jollekin. Sitä varten ne numerot on annettu.

Kokeile toimia toisin. Ja aloita se ihan heti.

Mä tiedän, ettei se ole ensin helppoa. On todella vaikea irrota siitä tuskan ja ahdistuksen kehästä.