rakastunut ex narkkiin
Moi titityy! Mulla on ihan kauhee hulina päällä, tätäkin kirjotan puhelimella töistä ja vasta alkuviikosta ehdin levähtää, joten kirjotan silloin kunnolla. Halusin vaan kertoa, et noi sun jutut on tuttuja fiiliksiä mullekin. Niin tuttua se suhteen ns. avoimuus, mun tapauksessa tosin ekdä oli aina rehellinen. Aina. Ongelma oli ennemmin siinä, että aloin ymmärtää kokonaiskuvaa vasta sitten, kun olin kuluttanut tunteja täällä plinkissä, lukenut useita kirjoja ja katsonut dokumentteja. Vasta sitten ymmärsin, mitä kaikki rksän jutut todella tarkoittivat.
hänkin katoili. Se oli kaikista raastavinta. Eksäni on rehellisin ihminen mitä tunnen, mutta kaikkea muuta kuin luotettava. Lupauksien pitäminen oli hänelle vaikeaa. Se oli todella, todella raskasta.
Mäkin epäilin kaikkea mahdollista taudeista toisiin naisiin kauan. No, tauteja ei ole - tiesin sen jollain tasolla aina - ja muutenkin ainoa ongelma oli ja on huumeet. Mutta on ihan normaalia kyseenalaistaa kaikki! Sua on loukattu. Musta pahinta ainakin oli se, ettei eksä tuntunut kunnioittavan mua yhtään. Se tuntu älyttömän pahalta.
Mäkin olen kai “liian hyvä” eksälleni, tiedä sitten mitä sekään tarkoittaa. Mut nyt viime aikoina tapahtuneiden juttujen valossa haluan edelleen hänet. No can do.
mut palaan asiaan, kun oon paremmassa paikassa!
Kiitos vastauksesta! Sama meininki on kutakuinkin jatkunut.Nyt tuli mulle katto vastaan.Pistin todella pitkän viestin jossa avauduin tunteistani,pettymyksestäni ja sanoin että nyt pistän tälle suhteellemme lopun.
Ja kyllä! Kunnioitus mua kohtaan puuttu tältäkin herralta! Avoin on,muttei yhtään luotettava.
Saanko udella kauan teijän erosta on? Oletteko yhä väleissä? ja miksi erositte? Vetikö miehesi suhteenne aikana kamaa? vetääkö nyt?
Pelottaa…vaikka tiedän että ero on paras vaihtoehto mutta silti ei vaan haluis.Tästä tulee varmaan ihan kamalaa kärsimystä.Mä kun kuvittelin että oon hänen kanssaan for ever and ever,hah miten tyhmä olenkaan ollut 
Sen siitä saa kun valitsee TÄYSIN väärän miehen.Olihan hänen historiansa mulle selvää heti ensitapaamisesta.
Hei, vastaan nyt lyhyesti taas, kun odotan ystäviä. Muutenkin ollut tunnekuohua taas eksän kanssa. Erosimme viime vuoden alussa, suhde oli lyhyt mutta hyvin intensiivinen 
Puolesta vuodesta puhutaan. Nyt kuitenkin puolitoista vuotta olemme olleet paljon yhdessä, on-offailleet osittain miehestä ja osittain minusta johtuvista syistä. Viimeisen kerran yritimme olla yhdessä kesällä, no se ei kauan kestänyt… Ja nyt olemme olleet yhteydessä taas pari viikkoa, mutta emme nähneet. Mies on pakollisella katkolla.
Mies ei käyttänyt suhteemme (sen reilu 2v sitten alkaneen) aikana, mutta ei tosiaan ollut kuivilla. Retkahdukseen se virallinen yhdessä oleminen loppui. Sellaiseen, missä minut petettiin pahemman kerran. Se eka kerta, kun luottamukseni petettiin. Sittemmin ollut kuivia jaksoja, mutta pääasiassa pöhisten on menty. Nyt useamman kk kuivilla, mutta en tiedä, miten tulee jatkumaan… Kovasti sanoo, että tämä kerta on erilainen, mutta tiedä häntä… Haluaisin uskoa, sillä edelleen tahdon olla kanssaan, ja hän minun, mutta… E halua olla se koekappale. Oon iloinen, että suhde päättyi jo aikoja sitten, sillä ilman kaikkia näitä ongelmia olisin varmaan syöskynytvpää edellä paljon vakavampaan suhteeseen jo hyvin alussa… Nyt en oikeasti tiedä, mitä teen. Tapailen toista ja haluan eksääni. Koko ajan. Tää on ihan hirveetä.
Miten siellä sujuu, oletteko nähneet?
Hitto, täytyy rientää 
Noniin, täällä taas…
Eksä sanoi mulle, että olen kaikki, mitä hän on koskaan haaveillut, mutta aina vaan mokaa itse kaiken. Minä sanoin, että hän ei ole mitään, mistä olisin itse uneksinut koskaan, mutta nyt haluan vain hänet.
Mullekin sanottiin alusta asti, että varo. Pidä varasi. Älä anna itseäsi. Sua tulee vain sattumaan. Ja voi että miten se vtutti! “Te ette tiedä mitään”, sanoin. Ja sanon kyllä vieläkin. Koska on PAKKO olla jotain hyvääkin, että tällaisessa paskassa roikkuu. Ja kun peli on lähtenyt käyntiin… Siitä on niin vaikea lähteä kesken kaiken pois. Tietää, että oman hyvinvoinnin vuoks pitäisi lähteä! Mut silti tuntuu, et onni on siinä sen toisen kanssa.
On jotenkin ihan sairaan vaikeeta viheltää peli poikki. PITÄIS. Meillä ei ole edes lapsia, ei yhteistä kotia, ei mitään sellaista, mikä tavallaan sitoisi mut tähän mieheen. Ei mitään muuta kuin se tunne, mikä mulla on hänen kanssaan. Tääon niin naurettavaa. Ja en tiedä miten sulla on, mutta nyt mua vaan hävettää. Tunnen itteni säälittäväks. Ajattelen asioita, joita voimme tehdä sitten ku näämme. Ajattelen, miten mukavaa olis istuskella sohvalla ja katsoa telkkaria. Miten mukavaa olis käydä yhessä kaupassa ja ostaa ruokaa. Ja sit kokata sitä ruokaa. Enkä voi ees kertoa kenellekään, et aattelen näitä juttuja! Koska kukaan mun ystävä ei ymmärrä. Ja miten vois ymmärtää, ku en itekään ymmärrä.
Ei tällaisisssa voi olla toivoa. Ei voi olla toivoa niin kauan, ku ei voi luottaa siihen, että sillä toisella on kontrolli omasta elämästään. Niin kuin sanoit, niin kauan, kun oma ystäväpiiri käyttää, en voi uskoa, et hän voisi olla käyttämättä.
En tajua, miksei ihminen voi toimii rationaalisesti, se järki selvästi huutaa sekä sulla että mulla, sanoo, et juokse pois, tuolla ulkona jossain on jotain niin paljon parempaa. Mut sydän sanoo, et tällaista toista ei tuu. Ja ehkä ei tuukaan. Ehkä mun elämän suurin onni voi olla tämän miehen kanssa. Mutta todennäköisyys, että myös suurin paska voi olla kanssaan, on aika iso. Mä olen nuori, kaunis ja älykäs (ainakin jossain suhteessa 
) - ja luulen, että säkin. Miks tää on niin vaikeaa.
Mä oon kokeillu irtautua eksästä sadalla eri tavalla, ja kaikki ne yritykset on kokenu syöksylaskun jossain vaiheessa. Koska en vaan HALUA olla kenenkään muun kanssa. Vertaan kaikkia muita eksään. Vertaan yhdessäolon välittömyyttä, juttujen luontevuutta, vitsien naurattavuutta. Vertaan vartaloita, sitä, miltä t-paita näyttää muiden päällä, vertaan tapaa toimia herätessä ja nukkumaan mennessä. Vertaan tapaa ottaa muut huomioon, tapaa auttaa muita ja tapaa puhua. Vertaan seksiä, tapaa suudella, tapaa silittää ja tapaa kutittaa. Eikä mikään tunnu samalla lailla oikealta. Mikä helvetti siinä on, että eksä on saanut jotenkin niin erityisen aseman mun elämässä.
Oliko teidän ns. arki sellaista, että huumeet eivät näkyneet siinä? Tai koska meillä se oli, ja siks on kai niin vaikea hyväksyä sitä, et eksää on huumeet vieny ku märkää rättiä. Kun eksä ei jaksanut enää räpiköidä pinnalla, hän katosi. Mutta mun kanssa oli aina selvä, mun kanssa ollessaan teimme ihan normaaleja juttuja, opiskelimme, hengailimme, kokkasimme, kävimme ostoksilla. En mä koskaan hänen kanssaan ollessaan edes muistanut, että hän on myös narkkari. Joskus tietysti juttu meni siihen. Kun mä kerroin, miten 15-vuotiaana etittiin bileitä ja etkoiltiin kauppakeskuksen vessassa, hän kertoi, kuinka hän 16-vuotiaana ravasi pitkin maita ja mantuja jotta bileisiin saatiin piriä. Jne. Mut ne oli niin vahvasti menneitä, ja kai hän itsekin uskoi siihen.
AAaAAAA en ees tiedä mitä sanoisin sulle! Toivon että pystyisit irtautumaan miehestäsi,mutta oon ite jotenkin niin heikko tälläki hetkellä eksäni suhteen, etten juuri osaa edes tsempata. Oon tavallaan kai luovuttanut, ja ootan tuhlaajapoikaa kotiin tulevaksi. Katotaan, miten nää tilanteet tässä etenee…
Musta tuntuu kans että mun eksä “ei jaksanu enää räpiköidä pinnalla” Jonka takia piti välillä katoilla ja lopuksi lähteä kokonaan? sillä sitä se ehkä mun kanssa oli? Mä en voinut koskaan ymmärtää sen huume juttuja koska en itse ole käyttäjä.Jonka takia se ei niistä mulle koskaan puhunutkaan.Ja olimmehan me nyt ihan eri maailmoista kumpikin.
Sanonpa sulle saman neuvon kun itselleni “käännä takkis sille miehelle lopullisesti”.Se on helpommin sanottu kun tehty,eikö…?
Toivon että tää suhde ei ole tehnyt musta kauheaa kyynikkoa,mutta kyllä tää ihmistä syö ja pahasti.
“Hän on lahjakas valehtelemaan ja manipuloimaan.Tiedän sen.Mutta on hänessä hyvääkin.En mä ole voinut mihinkään itse paholaiseen näin pahasti retkahtaa.Se pahuus hohtaa niistä huumeista.” Mäkin oon monesti miettinyt, että miten paljon mies käyttää minua ja miten paljon rakastaa. Mutta mies on vankilassa nyt, joten tää on hyvä paikka mulle ja hänellekin miettiä tätä juttua. Selvänä on ollut. Olemme puhuneet paljon puhelimessa. Rakashan tuo on, mutta tää on järkyttävän raastavaa.
Palaan myöhemmin, tsemppii.
Nyt istuin alas, ja luin titityy ajan kanssa sun jutut. Ja siis, mun on pakko sanoa, että vaikken tietty pysty omaa tilannettani ehkä kovin objektiivisesti tarkastelemaan, niin jotenkin oon susta enemmän huolissani. Lähinnä siksi, että miehen touhut ei vaikuta millään tavalla reiluilta sua kohtaan. EI sillä, että omakaan eksän narkkaus olisi jotenkin reilua, mutta just joku tommonen nappien antaminen ja muu ei musta kuulosta sellaselta kauheen kivalta toiminnalta, ja mustasukkaisuus on toinen sellanen, missä mua kyllä hieman hirvittää sun puolesta.
Kyynisekshän tässä on muuttunut. Varsinkin uusien ihmisten suhteen. Eksän uskon tietäväni jo aika hyvin ja läpikotaisin,eikä mikään toimensa mua yllätä. Ottaisin mä sen saman tien ja linnaleskeksikin rupeisin, jos voisin olla varma, että vetäminen on loppu…
Tsemppii ja toivottavasti pikkuhiljaa helpottaa! Anna itelles aikaa, ei voi kuvitella, että heti unohtuis ihmiset, joilla on ollu tärkeä rooli elämässäs. Ja anna ittelles anteeks, vaikka haikailisit ja ikävöisit. Se kuuluu asiaan. Muista sillon myös nää paskat, mitä tännekin oot kirjoittanut.
Rankinta tässä on se,että minä hyvännäköinen,hyväsydämminen ja herttainen tyttö rakastuin heroiini nistiin joka teki mulle niin paljon paskaa että pursuu korvista ulos.Minä viaton tyttö jouduin väärän ihmisen kynsiin.Kaikki varoitteli,minä en uskonut.Nyt hävettää kun jokainen vastaantulija voi sanoa mulle “mitäs mä sanoin”.Häpeän jopa itselleni jokaista kyyneltä minkä olen hänen takiaan vuodattanut.
Ehkä vois ajatella, että eroprosessin käsittely alkaa vasta nyt, jos oot herännyt siihen, ettei eksäsi oo kunnossa oikeen mitenkään päin ja mistään vinkkelistä katottuna? Toivottavasti ainakin! Mun eksässä ei oo oikeestaan (toistaiseksi 
) esiintynyt mitään muita pelottavia piirteitä ku riippuvuus, mut en sit tiedä onko se hyvä vai huono… Kaikki paletin muutki ongelmat voi ehkä helpottaa sitä eron hyväksymistä ja siitä ylipääsemistä…ehkä?
Pakko kyllä kompata, et tuntuu, et melkein enemmän ku se itse ero siitä ihmisestä, nii enemmän sattuu se, että TIETÄÄ mitä kaikki muut haluaisivat sanoa. “Mähän sanoin.” Ja toisaalta vtuttaa, koska kyllä siellä omien aivojen perukoilla myös kuului ne varotukset, mut niille viittas vaan kintaalla. Jotenkin se muiden jeesustelu tympäsee vielä enemmän siks, että tavallaan ei ollut itekään sokea, mutta ei vaan halunnut nähdä metsää puilta. Jos nyt osasin selittää mitään 
Miten te ootte vielä eksän kanssa yhteydessä, tapaatteko vaan sattumalta kadulla (=soitteleeko hän sun ovikelloa tms), soitteletteko, facebookissako? Onko teidän yhteydenpito ykspuolista vai pidätkö säkin eksään yhteyttä?
Semmonen tuli vielä mieleen, että onko sulla muita kavereita, jotka käyttäis reilusti päihteitä? Oon huomannu ittessäni semmosen uuden piirteen, että hermostun helposti kaikista kuosausvitseistä enkä esimerkiks jaksa kuunnella enää yhtään niin paljoa ns. hauskoja kännitarinoita. Itsekin tossa uutenavuotena otin alkoholia vähän isommalla kädellä kuin mitä piti, ja vaikka kaikkia muita nauratti mun toilailut (ja niistä puhutaan siis edelleen), niin mun teki mieli lähinnä itkeä. 
Kyllä tää on aivan pimee kaveri.Kumpa en olis koskaan tutustunutkaan.Ei taideta enää ollakkaan missään väleissä ja hyvä niin.Mites sulla ja sun exällä menee? Kauan hän on lusimassa?
Mulla on kavereita laidasta laitaan.Osa käyttää paljon alkoholia,osa vähän,osa ei ollenkaan.Itsekki olin uutenavuotena aika pelti kiinni,joten älä huoli,et oo ainoo
Heippa Titityy ja Kuulemut!
Pistän tähän vain välikommenttina, että älkää nyt soimatko itseänne tai miettikö mitä muut sanoisivat.
Kun ihastuu ihmiseen, häneen ihastuu. Siinä huumassa sitä uskoo mitä vain ja sulkee silmät, korvat ja järjen äänen. Ihmisessä on monta puolta, ja ette tekään varmasti siihen valehtelevaan, päihderiippuvaiseen mieheen ihastuneet, vaan siihen toiseen puoleen siinä ihmisessä. Mä olen ajatellut, että tavallaan se, että jonkin aikaa uskoo toisen valheita, on hyvin tervettä. Ei ole helppo uskoa, että ihminen johon on ihastunut koko sydämellään haluaakin vedättää ja valehdella sinulle! Kaikki ihmissuhteet perustuvat jonkinnäköiseen sokeaan luottamukseen - ikävää se on tietysti kuitenkin silloin, kun toinen ei ansaitse sitä luottamusta.
Tsemppiä teille!
Ohjaaja Saara
Kiitos. Tämä oli hyvä. Tosi hyvä. On kiva joskus ajatella, että on ihan ok tuntea miten tuntee. Pääasiassa tähän saa aika vähän mitää positiivista kannustamista (en sano, että läheisten pitäisi kannustaa “kohti turmiota” tai muuta vastaavaa, mutta se jatkuva mollaaminen on vähän uuvuttavaa).
Juurikin noin! Narkkari eksääni tutustuminen aikoinaan on ollut tähän astisesta elämästäni parasta mitä mulle on käynyt,mutta samaan aikaan myös satuttanut mua enemmän kuin kukaan tai mikään muu.Kyllä mun ystävät ja läheiset mua tosi hyvin ymmärtää,jos ei ymmärrä niin ei ole koskaan ollut itse rakastunut,jotta vois ymmärtää.Mä vaan rakastuin,eikä millään muulla ollut mitään väliä.Eikä oikeastaan ole edelleenkään.Se oli meidän pieni ja hullu rakkaustarina jota tulen varmasti hymyssäsuin vielä kiikkutuolissakin muistelemaan ja ikuisesti tulen miettimään “mitä jos…mitä jos ei oltaiskaan erottu…?”