Tässä nyt kävi niin että on tullut kuunneltua napinaa monta kuukautta. Joka minun mielipide on väärä, mikään minun mielipide ei käy, Esim: sanon lähdetään paikkaan päivänä x. Vastaus on ei vittu lähdetä sitten ollenkaan. Olen huomannut että tulen hulluksi ja nyt sitten tuli nakattua tablet laite keittiön pöydänkulmaan kesken riidan. ja nythän se vituttaa. Mutta kysymys on se että voiko ihmisestä tulla pitkään paskaa kuunneltuaan äkkipikainen hullu? Olen normaalikäytökseltäni ihan normaali ja rauhallinen ihminen. Tuo tunteidenpurkaus sattui selvin päin joten se säikäyttää itseäni vielä enemmän. Olen myös ollut vuoden ajan max 1 kerta/kk humalassa kun ennen olin joka ikinen viikonloppu. Se on itselleni aika hyvin, mutta eihä sekään ole henkilön x mielestä mikään saavutus.
^ Ihan ymmärrettävää, että alituisen vittuilun, napinan ja kroonisen vastarannakiiskeilyn kuunteleminen kiristää pinnaa ja itse olisin ainakin raivostunut jo moneen kertaan tuossa tilanteessa. Silti kannattaa kuitenkin pohtia tarkoin, mitä tuon koko kuvion taustalla on, sen sijaan, että vain syyttelee toista paskasta käytöksestä, jonka piikkiin voi laittaa “hulluksitulemisensa”. Sellainen kun ei johda mihinkään hedelmälliseen ratkaisuun asioissa. Kerrot, että olet vähentänyt juomistasi hurjasti ja se on sinänsä toki hieno asia, mutta MIKSI olet vähentänyt? Jos siksi, että siippasi(Oletan sun puhuvan tässä avio-/avopuolisosta) on sitä vaatinut, niin en yhtään ihmettele, että tilanne on tulehtunut. Juomisen lopettaminen/vähentäminen jonkin ulkopuolisen pakotteen tähden johtaa yleensä vain hampaat irvessä kuivatteluun, joka sekin kiristää pinnaa jo itsessään hurjasti. En tokikaan kehoita sua ryhtymään ryyppäämään kaksin käsin, että ongelma olisi sillä ratkaistu, mutta tarkoitan, että raitistelun tulee lähteä ihmisen omasta halusta, jotta sillä olisi jotakin pohjaa. Voisit esim. käydä A-klinikalla juttelemassa juomisestasi ilman, että sotket tätä toista osapuolta asiaan mitenkään. En tosin tiedä, vaikka olisit hakenutkin jo jotakin apua juomisongelmaasi, enkä edes sitä, pidätkö itse juomistasi ongelmana.
Sitten tämä juttu, miksi siippasi(?) on niin hemmetin hankala, vaikka vähensit dokaamistasi, kuten hän halusikin(?): Väkisin tulee mieleen tämä, ah, niin tyypillinen kuvio, että kun suhteen toinen osapuoli ryyppää, niin siitähän on hyvä tehdä syntipukki kaikkeen, kun se on ihan juoppo ja kiillotella siinä omaa kilpeään, kun eihän mussa mitään pahempaa vikaa ole, kun en mä juo, kuin sieni. Tuo juoppo tuossa pilaa kaiken. No, sitten, kun juoppo raitistuu/lopettaa juomisen, niin ketäs sitten syyttelemään ja syyllistämään omasta pahasta olosta. Tämän vuoksi sen juopon siipan elämä on kahta kauheammin pilalla, jos juoppo lopettaakin juopottelun, vaikka näennäisesti olisikin moista itse vaatinut 
.
En nyt todellakaan tiedä, meneekö teidän hommanne lainkaan noin, joten pahoittelut, jos vetelin tyystin vääriä johtopäätöksiä tuon lyhyen kirjoituksesi perusteella. Näitä juttuja kannattaa kuitenkin miettiä ja pohtia sitä, mikä suhteessa on pohjimmiltaan vialla, mitä sille voisi tehdä vai voiko mitään.