Niin, siinähän se otsikossa oli. Juomisen lopettamisen jälkeen olen ollut väsynyt, masentunut mutta toimintakykyinen. Lähinnä kuin robotti, suoritan mitä pitää kuten työt ja arjen asiat. Mitkään harrastukset tai sosiaalinen elämä ei jaksa kiinnostaa.
Aika pitkään on kestänyt tämä, psykoterapiakin on alkanut, ei tunnu paljoa hyödyttävän.
En ollut ammattijuoppo, viikonloppuisin kaljaa tai viiniä illalla. Oli kumminkin aina semmonen rentoutus mitä odotin, no krapulat ihan perseestä tietenkin, tuli muutamastakin bissestä.
Onkohan täällä muita (tai käykö täällä ylipäätään ketään) jolle juomisen lopettaminen ei ole ollutkaan ihanaa energisoivaa auvoisuutta?
Minulle ei ole ollut. Pettymykseltä on suojannut se, etten varsinaisesti odottanut raitistumiselta mitään. Tiesin vain että se oli itselleni ehdoton edellytys jos haluan nähdä onko enää mitään järkeä jatkaa elämistä. Masentuneisuuden/traumojen kanssa tulen kuitenkin varmaan kamppailemaan koko loppuelämäni.
Aina silloin kun tuntuu jotenkin surkealta, että elämäni/oloni on tällainen raitistumisesta huolimatta, yritän keskittyä siihen että kuitenkin nukun paremmin ja muihin fyysisiin hyviin juttuihin.
Muutamia hetkellisiä innostuksen aiheita ja kokemuksia olen kuitenkin saanut, vaikka perusvire on pääsääntöisesti vaikean mollivoittoinen.
Mollivoittoisuus tai itseni kohalla myös sellanen tasanen harmaus, tylsyys joka kai on jonkinlaista masennusta. Joskus mietin onko tasaisten ihmisten elämä tällästä normaalisti ja onko musta tullut tasasen harmaa tyyppi kun ikää on enemmän.
En ole koskaan aiemmassa elämässä ollut tasainen, on ollut suuret ilot mutta myös suuret surut. Tunteet on olleet aina voimakkaita. Nyt tuntuu ettei ole juurikaan tunteita.
Minä. Takan usemapi raitis pätkä muutamia kk/yli vuosi. Tolta pisimmältä odotin paljon, petyin. Niinpä aloin pikkuhiljaa uudestaan juoda. Olihan sitä varmaan rauhallisempi, ei ahdistanu niin paljoa, mutta muuten mikään ei muuttunut selvästi paremmaksi, en edes laihtunut yhtään kiloa.
Ymmärrän. Ei ole energiaa tehdä mitään ylimääräistä tai kivaa. Herää kysymys onko iso osa mun energioista ollut peräisin viikonloppupämppäämisestä ja sen odottamisesta viikolla.
Mulla taas kun en juurkaa pode krapulaa, herään aikasin ilman kelloa ja samat rutiinit aina paitsi etten treenaa juomista seuraavana päivänä. Mun treenaus ei ole kovaa mutta kuiteskin liikuntaa ja tuntuu lihaksissa. Järki sanoo ihan jo pumpun takai ei pidä krapulapäivänä liikaa rasittua. Mutta, oon jopa energisempi silloin vai johtuuko se vaan syyllisyydestä? MOnihan muuten juo esim kun siivoaa, muuttoihin mulla on aina liittyny juominen, pakkaaminen ja purku sujuu rivakasti pikkukaljoissa. Vai luuleeko vaan ja huijaa itteään, en tiiä.
Jos työviikolla on ahkera ja vaikka työt ja treenaamiset tai mitä ny kelläkin on, niin tosiaan syy voi olla että kun oon ahkera niin se pämpääminen on sit palkinto? Kyllä me syyt aina keksitään.
