Raitistunut(ko)?

Hei minulla olisi kysymyksiä niille jotka ovat olleet pidempään kuin 1vuoden raittiina.
Miten millainen vointi on verratuuna siihen aikaan jona joit vielä?
Onko tullut mielitekoja? Luin tarinan miehestä joka oli 7v raittiina kun alkoi kyseinalaistamaan omaa juomistaan ja täten ratkesi ei alkuun pahasti mutta PAHENEVISSA määrin. Nyt hän elää uudelleen raittiina. Mutta tuossakin on elävä esimerkki siitä että 7v ollaan raittiina sitten vasta alkaa kyseenalaistamaan omaa ongelmaansa, ja hänellekkin ensimmäiset mieliteot tuli vasta tuon ajan jälkeen.

Minä olen itse kanssa ns soberisti. Eli olen päättänyt elää raittiina ja tein päätöksiä pikkuhiljaa mutta varmasti tullessani lähemmäksi 30vuotiasta, raittius jaksoilla lähti oma raitistuminen käyntiin. Eli olin alkuun ihan kokeilemalla 3kk sitten 6kk 9kk ja 12kk.
Välissä join ja epäilin ongelmaa, koska pystyin myös olemaan raittiina.

No siitä oppineena valmistauduin entistä paremmin, ja nyt takana jo todellakin yli vuosi reilusti. Ja mitään mielitekoja ei enää ole ollut eikä niitä oikein ole ollutkaan paitsi joissain kohdissa. Unia sun muita en ole nähnyt oikeastaan paria kertaa enempää.

Itse olen päätökseni tehnyt sen takia koska se päihtyneenä eläminen ei todellakaan tarjonnut mitään , ei niin yhtään mitään. Paljon se ottaa vähän se antaa ja todellisuudessa se ei kyllä anna mitään. Alkoholistina keksi aina hyviä juttuja mitä sai kun oli pöihtyneenä mm uudet ystävät sun muut jutut. Arvatkaapa mitä, jännä homma kun kukaan noista ei enää halua olla ystävä kun pistin totaalisen stopin itselle. Alkuun pitivät yhteyttä mutta vuoden kohdalla noin jäi pois.

Nyt on tosiaan aikaa jo sen verran mennyt että uskon vahvasti itseeni ja siihen että tällä kertaa ei enää ratketa ollenkaan.

Kertokaa kokemuksia millaisia juttuja teille tapahtunut raitistumisen varrella onko ratkeamisia ollut sun muuta?. Ja mitenkä lähipiiri suhtaunut yms.

Minulla on tuttuja elämässä jotka itse jättäneet alkoholin jo yli 10v sitten, kaikilla sama syy kuin itsellä eli se että myönsi lopulta alkoholismin yms.

Se jos mikä on riittävä syy laittaa korkki kiinni.

Olen nelikymppinen mies. Aika tyypillinen profiili varmaankin eli teini-iässä ensimmäiset kokeilut, opiskeluaikoina käytännössä aina viikonloppuisin ja viimeisen 10v aikana lisääntyneesti myös arkisin ja yksinkin. Reilu vuosi sitten piti laittaa korkki kokonaan kiinni - sen verran meni jo annoksia viikossa ja ihan puolison vaatimuksestakin, kun alkoi jo haitata elämää kotona. Ei siis niin, että olisin ollut ollut kotona humalassa kuin kotiin tullessa tai käyttäytynyt agressiivisesti tai muuta, vaan lähinnä niin että kavereiden näkemiset lisääntyivät (ja menivät usein kaikkien muiden menojen edelle), venyivät aina yömyöhään ja seuraava päivä menikin sitten ihan väsyneenä tai esim terassille piti päästä tasoittavia ottamaan. Sopivan tilaisuuden tullen saatoin kotonakin sen tasoittavan ottaa eli siinä mielessä ongelma oli jo pahenemassa. Kuten tyypillistä taitaa olla, työt olen aina hoitanut esimerkillisesti (mitä nyt muutamaa sairaspoissaoloa lukuunottamatta).

Koskaan en pitänyt tipattomia tammikuita tai muita, mutta yhden parin kuukauden jakson olin kokonaan ilman ennen tätä. Peruskuvio, että kuvittelin sitten osaavani kohtuukäytön, mutta ei se sitten mennyt niin, joten täysin oli lopetettava. Nyt sallin itselleni juomat, jotka myydään alkoholittomien hyllyssä, eli olisiko se raja 0,5%. Kerran otin myös vahingossa kulauksen kaverin tuopista kuukausia sitten, mutta sillä nyt ei ollut vaikutusta mihinkään.

En ole missään vaiheessa kokenut lopettamista vaikeaksi sillä tavalla, että olisin epäillyt hetken mielijohteesta tai jossain himoissani ottavani jotain. Tämä sen vuoksi, että perhe ja parisuhde menevät heittämällä alkoholin edelle eli niin pitkälle ongelma ei vielä ehtinyt kehittyä. Mutta tässä on iso rooli puolisolla, joka pisti selkä seinää vasten heti kun ymmärsi mistä on kyse ja tiedän seuraukset, jos lähtisin alkoholin kanssa pelleilemään. Jos eläisin yksin, en olisi varmaan montaa viikkoa enempää jaksanut. Uskon, että en olisi löytänyt aitoa motivaatiota tai edes yrittänyt löytää sellaista. Olen tosin huomannut, että tämä asetelma on muuttanut suhtautumistani puolisoon. Tavallaan olen kiitollinen hänelle, kun hänen aloitteesta tämä muutos lähti käyntiin. Mutta jotenkin alitajuisesti ehkä vihainenkin siitä kuinka elämäni on muuttunut joillain tavoin myös huonommaksi. Luulen, että jonkinlaista häpeää minulle on myös syntynyt tämän prosessin aikana, mikä on taas vaikuttanut parisuhteeseen.

Mitä on tapahtunut lopetettuani? En kokenut alkuun suuria fyysisiä oireita. Ehkä ensimmäisen viikon tai pari oli väsymystä ja tietynlainen jännittynyt tai ahdistunut olo, jota olisi ollut kiva hoitaa oluella. Fyysisesti olo on tietysti parantunut. esimerkiksi paino ei ole juuri tippunut, mutta yleisesti ottaen olen pirteämpi ja elämästä (esim nukkumaanmeno) on tullut säännöllisempää. Unia alkoholiin liittyen näin aiemmin jonkin verran. Yleensä ne loppuivat siihen, että joko tahallani tai vahingossa olin juonut jotain ja se kadutti. Kiva uni ikäänkuin muuttui painajaiseksi.

Kuten yllä kirjoitin, elämäni on muuttunut joiltain osin myös huonommaksi eli ihan pelkkää plussaa muutos ei ole ollut. Huonot muutokset liittyvät oikeastaan kaikki sosiaaliseen elämään. Olen lukenut kuinka ajan kanssa vanhat ryyppykaverit jäävät, alkoholin tilalle elämään tulee uusia asioita ja maailmaan alkaa tulla värejä. No, samojen pitkäaikaisten ystävien kanssa käyn edelleen ulkona, minä vain lähden aikaisin kotiin kun muut jäävät (muiden juomisen seuraaminen ei ole erityisen kiinnostavaa puuhaa, vaikka alkuilta olisikin ollut mukava ja heillä näyttäisi olevan kivaa. Samalle aaltopituudelle ei vaan pääse ilman alkoholia siinä vaiheessa. Mahaan ei myöskään alkoholitonta olutta mahdu jostain kumman syystä yhtä paljon kuin tavallista). Ystävien soitot minulle ovat toki vähentyneet, koska ne ihmiset, jotka haluavat hieman juopotella vähällä vapaa-ajallaan, eivät halua tehdä sitä selväpäisen kanssa (ja minä ymmärrän sen täysin, en olisi itsekään halunnut). Teen minä kuitenkin muitakin asioita vanhojen ystävieni kanssa, mutta välillä tuntuu että pitää erikseen yrittää keksiä jotain tekemistä sen sijaan, että ennen vain yksinkertaisesti lähdettiin kaljalle. Vuosi on varmaan melko lyhyt aika vielä, koska itselle ei ole tullut elämään juuri mitään uutta tilalle - mitä nyt joku yksittäinen harrastus yhtenä päivänä viikossa.

Myös niitä uusia värejä edelleen odottelen. Koko ajan on ollut tunne, että elämä on tylsänkin tasaista eikä mikään tunnu oikein miltään. Sama saattoi olla aiemminkin, mutta silloin kai hoidin sitä alkoholilla. En ole käynyt missään hoidoissa tai keskusteluissa (terapia, AA tms), mutta jos nyt näitä värejä ei löydy niin ehkä sitten on syytä. Paljon esim kirjallisuutta olen aiheesta kuitenkin kuluttanut. Tiedän, että tulen tätä linjaa jatkamaan ja se tulee olemaan jokseenkin helppoa, mutta tiedostan myös sen että mitä jos puoliso vaikka päättäisi häipätä? Eli aika huteralla pohjalla tämä loppujen lopuksi saattaa olla. Joka päivä tavalla tai toisella alkoholia mietin, vaikka tiedänkin etten ole juopottelemassa.

Mulla on elämäni varrella säännöllisiä toistuvia pidempiä raittiuksia ja olen havainnut, että raittiuden ylläpitäminen on helppoa silloin kun elämässä on hyvin asiat. Vastoinkäymisten tai kovan stressin kohdalla tämä lääke sitten kiinnostaa enemmän. Käyttö alkaa jonkun viattoman illanvieton seurauksena.

Raitispurgu kirjoitti jotenkin näin, että sosiaalinen elämä on kaventunut juomisen loputtua. Tämä on tyypillistä, onhan meillä pitkät vuosisatojen perinteet juoda muiden seurassa ja tehdä viljasta alkoholia juotavaksi.

Tavoitan jotenkin tuon, että pitkässä raittiudessa on päiviä, jolloin tunteet ovat jotenkin kadoksissa. Mulle on käynyt samoin. Se on oikeastaan oire stressistä. Olen sen näin ajatellut, että väsymys ja stressi tekevät ainakin minun olon turraksi. Negatiiviset tunnelmat pääsevät iskemään ja ikävät asiat pääsevät ihon alle, jolloin suojamekanismina tunteet alkavat kadota.

Sitten ystävien seurasta. Selvinpäin sen tietyn ystävän seura ei välttämättä tarjoa virkistystä. Tapaamisissa voi kiertää kehää juoruilut, samat aiheet, jopa vittuilu ja kateus voi tapaamisissa olla läsnä tai sellainen epäaitous. Uudet ihmisetkin voivat olla petollisia tyyppejä, joille ei kannata liikoja kertoilla elämästään. Parisuhteet ja kumppanit ne vasta petollisia ovatkin.

Kaikkein parasta raittiina on eläminen omille periaatteille uskollisena ja oman elämän eläminen just niin kuin itse haluaa. Jos itsellä on tavoitteita ja omia päämääriä, raittiudesta voi saada erittäin mielekkään elämäntehtävän.

Olet varmaan Lempeä kettu oikeassa tuossa, että se on silloin helppoa, kun elämässä on asiat hyvin. Tällä hetkellä on ja varmasti jossain vaiheessa tulee myös vastoinkäymisiä ja silloin täytyy tämä muistaa.

Sosiaalinen elämä tosiaan kaventui. Olen melko sosiaalinen ihminen ja tarvitsen paljon kontakteja tai ainakin nautin niistä. Erityisesti kaipaan niitä hetkiä, kun oli helppo lähteä parille töiden jälkeen puolitutun tai tuntemattomamman ihmisen kanssa. Tai kuinka vanhoihin tuttuihin oli helppo olla yhteydessä vain kysymällä lähdetäänkö oluelle (oli se sitten työkaveri vuosien takaa tai armeijakaveri). Ehkä se on minun juopossa päässäni, mutta tuntuisi erilaiselta pyytää vanhaa tuttua kahville tai sitten ottaa siellä oluella alkoholiton juoma, ihan kuin rikkoisin jotain etikettiä. Tai ihan kuin tarvitsisi olla joku “oikea syy” nähdä vaikka kahvilla, jos ei kerran sitä olutta ole tekosyynä.

Minua kiinnostaisi kuulla miten se ajatuskulku menee näissä viattomissa illanvietoissa, joissa päättää taas juoda. Minulla kun ei ole toistaiseksi niin käynyt. Omaa raittiutta helpottaa myös se, että olen luonteeltani sellainen, että nyt kun suurinpiirtein kaikki tietää etten juo, koen että minulla on entistä suurempi kynnys ottaa yhtäkään, koska silloinhan olisin muiden silmissä epäonnistunut. Aluksi minun oli vaikea olla tilanteissa, joissa juodaan, koska en halunnut erottua joukosta tai sanoa ääneen etten juo. Nyt se on jo kääntynyt toisin päin.

Moi. Niin mikä se kysymys oli…

Kertokaa kokemuksia millaisia juttuja teille tapahtunut raitistumisen varrella onko ratkeamisia ollut sun muuta?. Ja mitenkä lähipiiri suhtaunut yms. Miten millainen vointi on verrattuna siihen aikaan jona joit vielä? Onko tullut mielitekoja?

Johan tähän matkaan mahtuu monenlaista tunnelmaa ja ne alkuajan fiiliksetkin muistaa melkosen hyvin. Epävarmuus, häilyvä mieli ja vuosikymmeniä tulilla ollut himo päihtymiseen. Ei se hetkessä tai edes muutamassa vuodessa katoa totaalisesti minnekään. Joutuu ikäänkuin tekemään töitä. Luonne vaikuttaa paljon ja että pystyy nistimään ne vanhat densojengit kannoiltaan. Niin tein, enkä taakse oikeestaan kattonut. Sitten sujahtaminen tavisten, ei-päihdeongelmaisten maailmaan. Ihmettelin pitkään, miten sinisilmästä ja pumpulissa kasvanutta populaa. Aina kuitenkin ihan joka suvussa on ollut joku juoppo eno ja enenevissä määrin hjyymeongelmaisia. Käytin hyväkseni vahvuuttani ja olin avoin kadulla ja duunimestoissa. Sillä siitä enimmäkseen selvis ja että on sitkee luonne.

Mä jätin viunan 2013. Konkreettisesti hyviä asioita alkoi tapahtua seuraavana keväänä, vaikken sitä vielä tajunnutkaan. Siitä viisi vuotta ja liki kaikki oli pintapuolisesti ja elämänviettotavan suhteen kääntynyt parempaan ja ns. laadukaampaan suuntaukseen.

Retkahdukset about vuoden tienoilta on kamalia kokemuksia. Kolme kertaa piti sekin kokea, 2010-2013. Plinkin silloinen vakilopettamokaarti jeesas eniten. Niitä tyyppejä ei enää taida täällä olla.

Läheiset eli sukurasitteen takaa verivelvolliset ei ole kaikille niin merkittäviä ihmisiä ja toiset dallailee yksin, kuten minäkin tuohon aikaan. Olen ½erakkoluonne, joka ei ole taipuvainen läheisriippuvuuteen tai tarvitse valtavaa lössiä ja palvovaa hovia ympärilleen ja viihdyn yksin ollessani liki yhtä hyvin kuin daamini kanssa. Kaiken helvetin jälkeen tässä voimassa olevassa parisuhteessa on paljon etua siitä, ettei toinen, parempi osa½:ni ole mua nähnyt spurgupultsarina koskaan. Tarkemmin kun miettii, niin sen parempaa uudelleenaloitusta ei taida ollakaan. Iloitsen tästä ja saatan jopa tanssahdella ja keinua sivuttaisliikkeessä.

Monesta luonteenpiirteestä on etua, kun pyristellään eroon kemiallisesta sotkusta. Duunin joutuu kuitenkin paiskomaan ihan yksin.

Tänään olo on ehtaa, miltei ehjä. Tarkoitan, että olen fyysisesti kovassa tikissä. Aina tollaset hurjat rymyvuodet kuluttaa, mutta toisaalta sitä toipuu kummallisen hyvin vuosien aikana. Terapeuttisen hoidon avaimena puhuminen ja kirjoittaminen.
Ja kauhua erittävät muistot eivät onneksi katoa ja ne putkahtelee päänuppiin päivittäin.

Ei tätä kuitenkaan voi verrata mitenkään vanhaan elämään. En tunne tai ole tekemisissä vanhan alan tyyppien kanssa.
Mieliteot ikäänkin kuolivat. Koko prosessi on loppuelämän mittainen, mutta tietyn ajan jälkeen homma alkaa skulata.
Viiden vuoden jälkeen ? Ehkä. Eihän sitä siinä viiden vuoden tienoilla vielä tiennyt. Pitää elää ja kattoa sitten.
Muutenkin eläessä kulloistakin nykyhetkeä, ei vielä ole tietoinen sen merkittävyydestä. Tai merkityksettömyydestä, itselle. Ihan jokaisen kannattaa vaan hinkata sitä omaa polkua ja tehdä omat ratkaisunsa, muita vahingoittamatta ja syyttäsuotta heti tappamatta.

On myös paljon kiinni siitä, mitä muuta tapahtuu. Mitä aivan lähellä tapahtuu, tapahtuuko mitään. Kuka tulee eteen. Hyppääkö heti seuraavana maanantaiaamuna mallisisko syliin. Tuleeko limusiini hakemaan maailmanympärysmatkalle. Ja uskaltaako sitä sitten lähteä uuteen suuntaan. Se on se olennainen kohta tyypille, joka on lojunut kaljakomerossa ja pysytellyt poissa elävien kirjoista. Ei ainakaan kannata itse miehenä heti kiivetä ekan isoryntäisen hunajapupun ja missisutturan selkään. Nykyäänhän sellanen ei käytösstandardin mukaan ole luvallistakaan, paitsi jos on brädpitti, mutten ole varma onko enää hällekään taivaspaikka auki 24/7.

Ja mitä päättää tehdä ja muuttaa. Muuttaako osan vai muuttaako mitään. Jatkaako murjottamista ja muiden nälvimistä. Minä ainakin muutin kaiken, mielipiteitä myöten. Asennoitumiseni on nykyään erilaista. Ei tässä ole mitään samaa menneeseen, joka kasvaa koirankakkaa ja -putkea.

Yksilöllistä on silti tämäkin laji. Raittiuden ritilällä joutuu selvinpäin ihan ensiksi tutustumaan itseensä. Kunnolla.
Osalle se on ensimmäinen kerta, kuten itsellenikin oli 2010-luvun alussa. Ja itestään kannattaa pitää huolta, kaikin puolin.
Kukaan muu ei sitä sittenkään tee, vaikka jeesiä voi tullakin monelta suunnalta ja some-elämä on niin jänskää.

Kun katson jotain päihdekuvausta leffassa tai näen tuhoutumista vaille olevan ihmisreppanen kadulla, en säälittele tai koe olevani parempi. Olen ollut samanlainen hylkiö, johon kukaan ei luottanut ja uskonut. Elämä vaan menee niin, että toiset tokenee. Toiset ei tokene. Päihdemaailma on täysin säälimätön ja humaanisuudesta vapaa vyöhyke, ei mitään armoa. Jengiä kuolee jatkuvalla tahdilla, vammautuu ja joutuu hullujenhuoneelle. Perheet hajoaa, isin ja äiskän pikkumussukat tuhoutuvat ja kauniit naamat rumentuvat. Psyyke murenee, psykoosit ajavat ennen niin tasapainoisen antin perse eellä puuhun. Hullut koirat helvetistä purevat. Ja on perheiden sisäistä hyssyttelyä ja teeskentelyä. Asioiden salaamista ja toisen mokien peittelyä. Paras ratkaisu on katkaista suhteet addiktiin, kunnes muuttaa käytöstään.

Missä menee se raja, että yhteiskunnan tai jonkun toisen pitää pelastaa joku toinen. Pitääkö mun nyt pelastaa kaikki muut. Tai muusikkokaverini ajalta, kun oltiin Vipusen katkolla 2005. Vapaa tahto edellä mennään ja itse ainakin halusin kuolla niin monta kertaa, kuin se on mahdollista ja vedin itteni hirteen ja odotin junaa jne. ja niin paha voi olo olla, kun “juhlitaan” ammattimaisesti.

Kylse se ilo oli kauan poissa ja psyyke solmussa ja edes vähäinen ymmärrys ja diippi tajuaminen siitä, miten paljon hyvää voi tässä Maailmassa ollakaan ja aika hirmuinen savotta on päästä ojasta elämään, mutta mä en tehnyt tätä muille, vaan ittelleni. Se on hyvä muistaa. Ja jossain kohtaa, melko varhaisessa vaiheessa, on vain pakko haistattaa pitkät ja tappaa ne vanhat “kaverit”, ennenkuin ne tappaa sinut. Kylse todella lähellä olikin. On järkyttävää muistaa päänsä sisällä kaikki se vanha ja ne karmeat tapahtumat, jotka ylittävät moninkerroin kestokyvyn ja sovinnaisuuden. Ei ne silti omista minua tai estä elämästä, olenhan periaatteessa peloton petteri.

Kontrasti on niin julmetun suuri, eikä sitä voi näyttää kellekään, kun kukaan siitä vanhasta elämästä ei ole paikalla tai hengissä, eikä kukaan tästä uudesta elämästä ymmärrä tai ole nähnyt sitä vanhaa. Jää alati yksin asian kokemisen kanssa.
Voiko sen helvetin näyttämättömyyttä jotenkin kummallisesti surra. No, ihminen on laumapelle ja
ihan lähimmille ihmisille haluaa ajan saatossa kääntää esille myös nurjan nukkapuolenkin.
Se vanha holisti ja sekakäyttäjä potkii minussa vieläkin, mutta tauti on rauhoitettu
ja remissiossa suurin piirtein maksan seutuvilla. Takaisin ei ole haluja palata, nein

Yksi lohtu on vanhalle addiktille.

Tulee vielä unohdus.

Ja vaikkei kaikkea pahaa unohtaisikaan,

varsinkaan kerralla, niin vä-hi-tel-len.

Raitispurgu: “Minua kiinnostaisi kuulla miten se ajatuskulku menee näissä viattomissa illanvietoissa, joissa päättää taas juoda. Minulla kun ei ole toistaiseksi niin käynyt.”

Vastaukseni: Ei siinä mitään ajatuskulkua ole. Nuoruuden tunteet ottavat vallan ja eläminen hetkessä, jossa on myönteiset ja odottavat tunnetilat. Se on automaattista toimintaa, jossa annan itselleni luvan olla osa sitä hetkeä ja porukkaa. Hetken huumaa.

^ Joudun olemaan eri mieltä tuosta puolisoiden ja parisuhteiden petollisuudesta. No, petolliset parisuhteet on petollisia ja petolliset puolisot on petollisia. Ja ilkeyttä on paljon, ihmiset on tunteettomia, kunnes osuu omalle kohdalle ja kaikilla sekään ei haittaa mitään.

Mutta, kun olosuhteet on oikeat, ajoitus on kohdallaan ja kyseiset tyypit resonoivat hyvällä tavalla keskenään, tuloksena on rakkautta.
Siihen ei kuulu sellanen negatiivisuus, mitä “juppien panohuolissa” eli “levottomissa” kuvataan. Sehän on ihmismielelle vierasta touhua. Sellanen onnellinen, tasapainoinen ja henkisesti runsas ja virikkeiltään rikas suhde ei vaan myy yhtään palstamillimetriä.

Pettymykset kuuluu asiaan. Miehet pettyvät ja naiset pettyvät. Mies toivoo, että nainen ei muutu ja nainen toivoo, että mies muuttuu.
Tuloksena Einsteinin määritelmä avioliitosta. No, ei kenenkään tarviikaan mennä naimisiin tai edes muuttaa yhteen, tehdä kakaroita.

Noista kosteista illanvietoista. Mihin niitä kukaan tarvii. Ainiin, onhan ne osa sosiaalista normistoa. Nuoremmat ihmiset tarvii enempi.
Itse olen jo virallisestikin sotaveteraanin kirjoissa ja saan alennusta jostain hupilaitteesta Linnanmäellä ja Särkänniemessä.
Sovin siis hyvin geriatriselle, osana kalustoa, joten olen alitajuisesti ajatellut tämän asian näköjään valmiiksi.

Somesta on paljon riesaa, joten siitä ois ihan tervettä vetästä tuntevan ihmisen ittensä kokonaan veke. Mulla on tunnukset tileille, enkä päivitä ikinä yhtään mitään minnekään. Vakoilen vain pienissä määrin hyvin älykkäitä ihmisiä ja olen hjyymöriryhmissä passiivisena.

On Maailmassa paljon muutakin, mitä voi tehdä. Ei tarvii vjittupäitä katella tai kuspäiden kaa hengata. Voi valita uudet pelikaverit ja olla ilmankin, jos ei mene siitä sekaisin. Mäkin lopetin jo kauan aikaa sitten. Haitallisten ja myrkyllisten tyyppien vaikutuksissa olemisen

Menee vaikka leffaan, ostaa jäden, hakeutuu piitsille pelaamaan rantalentistä, terveyspirtelöbaariin pelaamaan ammattimaisesti ysipalloa tai harrastemielessä keilaamaan, pyöräilemään, kuntosalille, lukee vaikkapa Jean-Paul Sartrea ja Bukowskia, tutkii muinaista historiaa, opettelee vieraan kielen, vaihtaa kokonaan alaa, kuten minä ja aloittaa tyystin uuden harrastuksen, opettelee skitan soittoa, jota tein itse n. kuusi vuotta sitten ja silleen - kaikki vanha kuolee ja ne tottumukset joutaakin mennä.

Niissä kaikissa juovan dokun rutiinitoiminnoissa on sitä vanhaa, päihdemyönteistä ja ummehtunutta, henkisen kasvun estävää

alko-sädekehää

MadTruelle tsemppiä ja

Kun maileja ja kilsoja kertyy tällä alkottomalla tiellä, niin ajattelumalli ja elämä siinä sivussa tulevat ja ottavat muuttuakseen.

Kuten Paha maa-leffassa todettiin ja joka suhthiljattain naiseni kaa kateltiin:

eihän tässä muuten ois mitään järkeä

siinä entisessä meiningissä se järjettömyys oikein loisti läsnäolollaan

Mad Season - Wake Up youtu.be/rKiw94M2v8A