Olen ollut juomatta nyt reilun kuukauden.
Ennen tätä juomattomuutta tissuttelin viikolla viiniä ja lähes jokainen viikonloppu join itseni kunnolla humalaan. Päivällä tai aamulla en ole koskaan juonut, mutta iltaisin sitäkin enemmän.
Tätä kamalaa kaksoiselämää oli kestänyt lähes kolme vuotta, kunnes sitten reilu kuukausi sitten join koko viikon runsaasti joka ilta (loma). Kunnes yhtenä aamuna oli aivan epätodellinen ja kamala olo. Pelästyin tätä olotilaa todella, vaikka olin tiennytkin, että “mopo oli karannut jo käsistä”.
Ensimmäinen viikko juomatta oli aika kamala, koska pelkäsin, että tuleeko sama kamala tunne vielä uudelleen. Oli epätodellinen olo.
Toinen viikko meni jo hyvin ja mielikin oli parempi. Reilun kolmen viikon juomattomuuden jälkeen koin vielä muutamana päivänä jotenkin kummallista ahdistusta. Ja samoin nyt muutama päivä sitten myös. Nyt olen ollut juomatta tarkalleen kuukauden ja yhdeksän päivää. Enkä aio enää koskaan juoda, koska pelästyin todella näitä tuntemuksia.
Kysymys kuuluukin, että onko tämä aivan normaalia? Onko muille käynyt näin? Tuleeko näitä tuntemuksia vielä kauankin? En osaa oikein tarkasti kertoa, että miltä minusta tuntuu, mutta on jotenkin levoton ja ahdistunut olo.
Olisin todella kiitollinen, jos joku voisi asiallisesti vastata näihin kysymyksiin.
Tutun kuuloisia tuntemuksia. Pitkän tissuttelujakson kroppa kyllä vaatii oman aikansa ennenkuin palautuu. En olisi noista tuntemuksista kovin huolissaan. Itselläni oli viimeisen repsahduksen jälkeen (kesti 2vkoa) vähän samanlaisia tunteita. Maailma ja oma kotikin tuntui jotenkin vieraalta. Vähän kuin olisin ollut vieras omassa kropassani. Muistaakseni vasta kuukauden seivän jakson jälkeen olo alkoi olla suht normaali. Toivottelen sinulle koko sydämmestäni voimia 
Raittiuden alkuaikojen tuntemuksista joitakin omia hajakokemuksia: Ensin minulla oli tosi riemukas tunne - nyt siitä juomahelvetistä olen päässyt eroon! Krapula rupesi vähitellen hellittämään ja vaikka elämä oli vielä melko sekaisin, niin se lähti hyvää vauhtia paranemaan. Sitten alkuajan innostus rupesi vähitellen laimenemaan, kun eivät juoma-ajan kärsimykset ja kauhut olleet aivan elävänä mielessä. Rupesin kiinnittämään huomiota kaikenlaisiin pikkuasioihin ja vastoinkäymisiin. Nehän kuuluvat normaaliin elämään, mutta jotenkin ajattelin, että nyt kun olen raittiina, niin terveys, raha-asiat ja ihmissuhteet pitäisivät korjaantua jonkinlaiseen ihanneolotilaan ainakin parissa kuukaudessa.
Puhutaan usein viinan himosta. Kun tuli jotakin vatsakipua tai muuta normaalia huonoa oloa, niin vanhasta tottumuksesta ajatteli, että tämä on viinan himoa, nyt pitäisi saada ryyppy (ja monta!) Kyllähän viina tietysti monta huonoa oloa hetkellisesti parantaakin. Esimerkiksi “viinanhimo” saattaa olla vain rehellistä janoa, joka lähtee vettä juomalla.
Ei elämä raittiinakaan mitään jatkuvaa autuasta riemua ole. Onneksi, se olisi minun mielestä silloin pirun tylsää. On sitten paljon itsestä kiinni, kuinka hyvin onnistuu hyväksymään normaalielämän vastamäet ja mutkat. Ja jos tämä elämäntapa tuntuu liian vastenmieliseltä, niin ainahan voi lähteä taas ryyppäämään. Täytyy kyllä todeta, että melkoisen paljon pottumaisemmaksi tämän täytyisi muuttua, että edes ajattelisin sitä vaihtoehtoa! Ihmisethän ovat erilaisia. “Normaaliin” elämään sopeutuminen tapahtuu eri tahtia. Ja vastoinkäymiset koetaan eri tavalla, jollekin nilkan nyrjähtäminen tuntuu pätevältä syyltä lähteä ryyppäämään, toinen selviää tyynesti jalan amputoinnista.
Usein kehoitetaan sitkeästi ponnistelemaan raittiuden säilyttämiseksi. Kyllä ryyppääminen on paljon raskaampaa!
