Mieheni on alkoholisti, ollut raittiina yhdessäolomme ajan eli noin 5v. ajan, jonka aikana on ollut yksi yhden illan repsahdus. On nuorempana käyttänyt jonkin verran piriä, kokenut sen rauhoittavan enemmän kuin piristävän. Ei ole käsitellyt päihteidenkäytön syitä koskaan millään lailla, vaikka minäkin olen asiasta yrittänyt usein puhua. Mies on kokenut puheeni turhiksi ja hänen mielestään kaivelen turhia jne, ei usko mihinkään puhumiseen. Tämä on johtanut puhumattomuuden kierteeseen muissakin asioissa ja avioliitto on ensimmäisten vuosien jälkeen ollut vaikea. Vaikkakin hyviä onnellisia jaksoja on mielestäni ollut, meillä on 2v. yhteinen lapsikin.
Hän on käyttäytynyt poissaolevaksi, vihamielisesti, halveksuvasti ja alentavasti minua kohtaan oikeastaan koko tämän kuluvan vuoden. Vihamielisyys on vain lisääntynyt, raivostuu millon mistäkin ja menettää itsehillintänsä täysin. Huutaa, kiroilee ja nimittelee minua milloin sekopääksi, hulluksi jne. Sanoo, että olen niin rasittava, että vain minä saan hänet niin raivoihin.
On varmasti syytä minussakin, myönnän että olen epätoivoisesti yrittänyt saada häntä puhumaan epäonnistuen täysin. Kävimme vaatimuksestani jonkin aikaa pariterapiassa, terapeutti ohjasi muutaman kerran jälkeen miehen adhd-tutkimuksiin mutta hän jätti ne kesken, koska ei kyennyt kysymään äidiltään(jolla on myös alkoholiongelma)lapsuuteen liittyviä tietoja, joita lähetteeseen olisi vaadittu. Terapeutin antamia harjoituksia riitatilanteisiin ei tehnyt, vaikka sanoo kaikkensa tehneen tämän parisuhteen eteen. Yksin kävi joitakin kertoja kyllä terapeutille, muttei ole kertonut siitä minulle tietenkään mitään.
Kotona on ollut siis paljon ristiriitoja. Lupaa jotain ja unohtaa samantien, oli kyse roskien viennistä tai yhteisestä perhelomasta. Virheetön en toki ole minäkään, en ole usein jaksanut ymmärtää vaikka tiedostan myös miehen ilmiselvän adhd-oireilun. Miehellä on yritys, joka on ilmeisesti ihan menestyvä mutta olen tietoinen samanlaisista muistamisen/asioiden loppuun saattamisen/impulsiivisuuden merkeistä myös työasioiden hoitoon liittyen. On ollut koko vuoden todella väsynyt, vaikka kieltää sen. Kaikkein pahinta on ollut, kun hän ennen vietti mielellään aikaa 8v. tyttäreni kanssa ja he pitivät hauskaa yhdessä, kun nyt mies on työntänyt lastani itsestään kauemmas koko ajan että omaa sydäntäni on niin sattunut katsella sitä vierestä. Puhuu ilkeästi lapselle, joka haluaa vain huomiota ennen niin läheiseltä aikuiselta. Olen valitettavasti huomannut alkaneeni suojelemaan tyttöä miehen läsnäolon vaikutuksilta, ettei lapsi ärsyttäisi miestä ja käyttäytyisi inhottavasti tätä kohtaan. Tiedän, ei olisi pitänyt vaan olisi pitänyt yrittää jotain. Koen niin syyllisyyttä tästä, että lapsi on joutunut kärsimään. Omaa biolastaan mies kyllä leikittää ja naurattaa, mutta tyttäreni on ulkopuolella.
Nyt mies on ilmoittanut haluavansa avioeron, koska minä olen niin sietämätön. Hänellä oli suunnitelma muuttaa yhteisen lapsemme kanssa naapurikaupunkiin, vaikka minä olen ollut koko ajan päävastuussa lapsesta kun miehen työ on hyvin arvaamatonta ja voi joutua lähtemään lyhyellä varoitusajalla työmaalle tai hoitamaan työntekijöiden asioita. Aikoo vähentää työntekoa jne. Toisekseen halusi minun kirjoittavan avioehdon, että en saa mitään vaikka olen typeryyksissäni kuvitellut molempien työskentelevän omalla tavallaan perheen yhteisen hyvän ja taloudellisen päämäärän takia. Kolmanneksi sain tietää hänen olevan seuranhakupalvelussa jo ainakin kuukauden, vaikka hän on aina ollut hyvin uskollinen luonteeltaan ja halveksinut aina pettäjiä. Tämänkin kielsi ja selitteli sitten ihan päättömiä selityksiä miksi olikin ollut siellä. Tiedän, ettei hän ole tuollainen enkä ymmärrä mistä tämä johtuu.
Raivoaminen ei loppunut, vaikka lupasin hänelle avioeron. Avioehtoa en todellakaan, ennen tätä seuranhakujuttua olisin voinut sen vielä kirjoittaa mutta en enää. Hän nälvii, ivaa, haluaa satuttaa minua kaikilla keinoilla millä pystyy. Uhkailee vievänsä milloin mitäkin minulta, yrittää saada suuttumaan. Minusta tuntuu ja sanoinkin hänelle, että koen hänen yrittävän saada hirveällä vimmalla yhtä pahan olon kuin hänellä on minullekin. Käyttäytyy täysin epänormaalisti, mutta väittää ettei hänellä ole mikään hätänä.
Viime yönä suuttui taas minuun ja häipyi renkaat savuten pihasta. Takaisin tultuaan puhuimme ja kysyin häneltä, oliko menossa tekemään itselleen jotain, johon vastasi että on se tullut monesti kun mieleen. Tiedän hänellä olleen itsetuhoisia ajatuksia ennenkin.
Käytös on siis suoraan sanottuna ihan sekopäistä, realiteetit ovat hukassa, itseluottamus näennäisesti katossa ja mikään ei kuulemma vaivaa. Hän voi mielestään ihan hyvin.
Viimeinen oljenkorteni oli pyytää apua miehen ystävältä, jolla on myös riippuvuustausta. Mutta se ei auttanut, mies oli pitänyt linjastaan kiinni että minä olen sekaisin, ei hän. En voi enkä pysty enempään, koska hän on sanonut ja tehnyt minulle niin kamalia asioita. En tiedä mikä tämän romaanin tarkoitus oli, ehkä purkaminen. En edes tiedä miten joku voisi auttaa, kun mies ei mitään ongelmaa koe olevankaan.