Olen alkoholistin läheinen ja pulassa. Raitistuminen puolisollani alkoi vajaa vuosi sitten, mukaan lukien kaksi retkahdusta… Niistä selvitty eteenpäin ja elämä ns rullaa. Mutta missä on puolisoni elämänilo, seksuaalinen halukkuus, innostus asioista jne? Hän on verrattaen tyytymätön ajoittain, onko se ”kuivaa humalaa” vai mitä? Puolisoni käy viikottain terapiaryhmässä (Avominne) ja olen luottavaisin mielin tästä raitistumisprosessista - kaipaan kuitenkin läheisyyttä ja kosketusta, mutta puolisoani ei tunnu kiinnostavan… Mitä ihmettä voin asian suhteen tehdä - olla ja odottaa ihmettä!?
Alkoholistien läheisille tarkoitettuja toipumisryhmiä on ainakin Al-Anonissa. Tapaat kohtalotovereita, joiden kokemuksista voit ottaa oppia. Rauhallista odotusta niin asiat muuttuvat parempaan suuntaan!
Väheksymättä päihderiippuvuuden ja raitistumisen todennäköisiä tai mahdollisia vaikutuksia noihin luettelemiisi elämän osa-alueisiin, niin ehkä asiaa voisi ajatella siitäkin näkökulmasta, että voisikohan kyse olla joistain muista asioista, joihin edellämainitut jutut eivät välttämättä edes liity mitenkään? Raitistuminen on ratkaisu päihderiippuvuuteen, mutta se ei tarkoita sitä, että se (ainakaan yksin) olisi samalla ratkaisu muihinkin ongelmiin. Realistina suosittelisin, että ihmeiden odottelun sijaan tartut suoraan asiaan ja kysyt missä mättää, ja jos vastauksen saat, selvität sen mukaan mitä apua ongelmaan tarvitaan.
Syitä voi olla todella monia, kuten jo yllä ^ mainittiin. Melkoista arvailua on meidän kenenkään ihmistä hiukkaakaan tuntematta mennä sanomaan että tämä nyt sitten johtuu tästä tai tuosta.
Yksi vaihtoehto tietysti on se, ettei irrottautuminen alkoholista ( katekismuksen sanoin ajatuksissa, sanoissa tai teoissa) ole vielä ohi. Jos energiaa meneekin vielä alkoholiongelman ajattelun, loitolla pitämiseen sen verran että se täyttää osan ajatusmaailmasta?
Siihen kai usein ihan aika auttaa, mutta yhtenä mahdollisena keinona voisi olla ajatusten suuntaaminen vaikka johonkin yhteiseen harrastukseen, ihan uusiin asioihin, johonkin missä ei alkoholi tule mieleen vaan on muuta tekemistä. Ehkä sellaisessa voisi sitten herätä mielenkiinto kumppaniinkin ihan uudella tavalla?
Itselläni raitistuminen vei paljon voimia. Se oli kovaa ajatustyötä. Jos on juonut vuosia, ei vuodessa siitä palaudu. Se ottaa aikansa. Kaikenlaiset tunteet ilosta suruun liittyvät kuvioon. Ja jos on ollut 2 retkahdusta niin nekin vievät voimia. On ikäänkuin uudelleen lähdettävä matkaan ja selvitettävä itselleen miksi raittiutta haluaa jatkaa.
Minusta ihmissuhteet varmasti joutuvat aluksi koville. Raitistuvan mieli kokee myös muutoksia. Raitistuminen voi nostaa ongelmia pintaan. Johonkinhan sitä viinaa on juotu. Usein juomisen takana on käsittelemätön asia. Kuten ei juo, nuo ongelmat voivat olla aika rankkoja kohdata. Raitistuva ihminen on jollaintapaa myös aika itsekäs, koskaan hänen täytyy olla. Pitää keskittyä itseensä ja omaan vointinsa, voimavaroihinsa. Muuten ei pääse eteenpäin.
Tämä on minun henkilökohtainen kokemukseni. Olen muuttunut raittiuden myötä ja suhteeni myös. Juomalla turrutin suhteessani olevia ongelmia ja nyt olen tilanteessa, jossa toinen Ja ongelmat olisi kohdattava selvinpäin. Hyvin paljon erilaisia vaihtoehtoja olen itsekseni pyöritellyt. Puhuminen on vaikeaa, mutta se on väistämätöntä.
Kirjoitin tämän, koska kaipaat ehkä raitistujan näkökulmaa. Minun kokemukseni ei ole yhteydessä teidän tilanteeseenne. Syyt suhteesta puuttuvien asioihin voivat olla aivan toiset kuin minulla. Ehkä halusin tällä viestiä, että raitistuminen voi olla monelle aika iso juttu ja voimia kuluu. Tuki on tarpeen. Itse en ole sitä paljoa saanut ja siksi suhdekin voi huonosti.
Kannatan puhumista ja toisen tukemista vastavuoroisesti.
Tuntemattoman ihmisen asioista ei voi tietää eikä arvailla mitään.
Minä tunnistan itsessäsi Huiskun kuvaamat ongelmat. Minulla kyse on ensinnäkin siitä, että elin juomisen ja juomisesta toipumisen kehässä. Kun olen pois tuosta kehästä, niin tilalla on ajoittainen tyhjyyys, joka ilmenee mm. haluttomuutena elämään ja haluttomuutena mihinkään. Juomisen ikiliikkuja toimii minulla niin, että ennen juontia suunnittelin juontia ja aivomatkaa pois arjesta, sitten join ja juomisen jälkeen toivuin. Toipumisen jälkeen suunnittelin taas juomista jne. Etenkin toipumisvaiheessa olin hyvin nöyrää poikaa, joka varmasti toteutti kaikki puolison toiveet läheisyyden tarpeesta.
Toinen syy minulla on diagnosisoitu masennus. Masennus tai tyhjyyden tunne yksin tai yhdistettynä tunteena saavat minut vetäytymään kuoreeni, jolloin en jaksa edes raikkaitteni läheisyyttä. Olen tästä puhunut perheessäni ja onneksi olen saanut ymmärrystä, koska pahinta tässä tilanteessa on alkaa suorittaa elämää ja etenkin perhe-elämää. Tällainen ajoittainen vetäytyminen tuntuu usein itsekkäältä ja tunnen siitä syyllisyyttä. Toisaalta se on nyt osa elämääni ja elämäämme ja teen ainakin omasta mielestäni kovasti töitä sen eteen, että tulevaisuudessa jaksaisin elömää paremmin, jolloin olisin enemmän läsnä ja kokonaan ilman alkoholia.
Alkoholistin puolisona ei ole helppoa. Toivottavasti jaksat pitää huolta myös itsestäsi. Voimia!
Hei Huisku.
Minäkin lyhyesti tarinoin.
Muistan itseni raitistumisen ensimmäisen vuoden tylsyyden. Ennen niin rakas kalastus ja luonnossa liikkuminen ei enää kiinnostanut pätkääkään. Aikaa kun kului mieleni muuttui. Asiat alkoivat taas kiinnostaa selvänäkin. Oli siis aika jolloin ei mikään jaksanut kiinnostaa. Ehkä se oli sitä surutyötä jota alkoholista tein.
Puhuminen saattaa auttaa. Kunhan se ei menisi painostavaksi.
Kaikkea hyvää toivon:
Putkis 0132
Tylsistyminen ja luovuttanut olo on varmaan aika yleistä. Aluksi on sellainen vaihe, että raitistuminen tuntuu hyvälle, on voimaa ja intoa. Ajan myötä tulee kysymys: tässäkö tämä nyt sitten on? Tällaistä elämääkin minun täytyy nyt elää? Mistä löytyy ilo? Kuinka nyt juhlin? Muutaman vain mainitakseni.
Aiemmin moneen tekemiseen oli luikerrellut alkoholi. Nyt asiat pitää opetella tietyllä tapaa uudestaan. Vanhat harrastukset voivat tuntua ontuvilta ilman juomista ja sen tuomaa nousuhumala. Voi olla, että harrastukset hetkeksi jäävät. Viineistään ja kaljoistaan irtipääseminen on tietynlaista surutyötä.
Minäkin ajattelen, että puhuminen ei saisi olla liian painostavaa. Tuossa vaiheessa voi vielä olla herkilläkin.
Tapahtuu myös että raitistumistuminen muuttuu raitisteluksi. Keskitytään niin kovin siihen että elämä ei mahdu mukaan. Useimmiten ajankuluminen ratkaisee eli se raitistelu jää ja raittiina oleminen tulee tavalliseksi osaksi elämistä eikä siihen enää mene aikaa ja voimia kun se on itsestään selvää. Toisilla se kestää kauemmin mutta voi siinä varovasti kiinnittää läheinen huomiota että on tässä elämää myös että ei aina tuota tuohon asiaan tuijottamista. Terveys voittaa kyllä kun hyvin käy. Kärsivällisyyttä ja varovaisia vihjeitä elämästä.
Varjoilijan sanat osui ja upposi, kaikki tulevat illanvietot, ensimmäiset (ja seuraavatkin) terassikelit jne. Mielestäni ei juovat ihmiset olivat jotenkin tylsiä ja heillä oli illanvietoissaan jotain typeriä leikkejä yms. mitkä eivät kiinnostaneet yhtään eivätkä tuntuneet hauskoilta. Kyllä tässä saa ajatusmaailmaa muuttaa aika lailla, että pysyisi raittiina.
Vaikea tilanne.
Jos minusta harrastukset ja vuorovaikutus ihmisten kanssa ja elämä yleensä tuntuisi ontuvalta ja tylsältä selvänä niin kai minä sitten joisin.
Onneksi minun kohdallani kysymys oli enemmän omasta asenteesta kuin siitä että maailma olisi todellisuudessa kamala paikka selvänä ja juoviksissa parempi… itse asiassa löytyi paljon enemmän mielenkiintoisia asioita. Juovuksissa kun ei ihan kaikkiin paikkoihin oikein kehdannut mennä ja oli semmoisia sioita jotka olivat ihan kiellettyjäkin. Ajokortinkin hankin, ei silläkään olisi mitään virkaa alkoholistina ollut, kun joka päivä piti pienet ottaa. Ja nyt kun olen selvin päin ollut, niin kas kummaa, ennen tuntui ihan luonnolliselta ajatella että kai kaikki muutkin sentään jokusen kaljan päivässä nappaavat -nyt näyttää siltä että ei perhana, enimmäkseen ihmiset ovatkin selvin päin.
Se näkymä jotenkin muuttuu. Toisalta, en kyllä niin kovin alkoholistien seuraan hakeudu, ja pariin kaveriin on tainnut yhteydenpito vähentyä. Kun eivät ehdi muuta ajattelemaan kuin alkoholia. Mutta harrastuksia ja ihmissuhteita riittää, ihan sen mukaan miten itsellä on osalistumishaluja.
Kotikanava, Kirjoittaja Huisku » 25 Loka 2019 14:26
[i]Eräässä artikkelissa sanottiin näin:
“Alkoholisti osaa olla itsekäs.”
Ylönen kertoo aiemmin ottaneensa paukun silloin, kun otti päähän ja silloin, kun oli syytä iloon.
– Raitistumisen jälkeen on opeteltava käsittelemään tunteet ilman viinalla turruttamista. Se ei ole helppoa, mutta siihen oppii vähitellen.
Alkoholisti osaa olla itsekäs ja saattaa vastuuttaa juomisestaan läheisiään. Juoppo väittää juovansa, koska toinen nalkuttaa, on aina töissä, on tylsä tai muuten “viallinen”.
– Alkoholisti on itse vastuussa juomisestaan ja raitistumisestaan, korostaa Ylönen.
Jotain läheinen voi toipumisen eteen kuitenkin tehdä.
– Tuki on tärkeää, eikä toipuvan kotona tulisi säilyttää tai juoda alkoholia."[/i]
Re:ViestiKirjoittaja 1970 » 18 Tammi 2020 17:26:
Raitistumisen vaikutukset. Kaikki elämässä ja sen osa-alueissa menee uusiksi ja siksi moni eroaa pitkästäkin suhteesta,
kun entinen lapatossumies ei olekaan enää niin nössykkä ja tynnyrinmuotoinen persuilija, vaan saattaa muuntua kuntoilevaksi salaatinrakastajaksi, joka lukee naiselleen runoja aamutuimaan, tuo kukkia ja jaksaa jumpata iltaisin
parisuhteellista lemmen kuntopiiriä pitkäänkin.
