Olen uusi täällä ja hetken ketjuja luettuani heräsi tarve kirjoittaa omasta tilanteestani. Oikeastaa tarve puhua tästä ongelmasta on ollut olemassa jo pitkään enkä oikein ole tiennyt kenelle tästä voisin puhua. Ehkä täällä on jollain sympaattinen korva ja kenties omakohtaista kokemusta?
Lopetin alkoholin käytön 1,5 vuotta sitten. Alkuun annoin itselleni luvan juoda sen yhden ja tämä toimikin, mutta lopulta päätin jättää sen yhdenkin pois, turhaahan tuo. Viimeisen kerran join itseni humalaan tutun ystävänporukan kanssa syntymäpäiväjuhlissa. Olin jo ennen noita juhlia päättänyt että tämä känni jää viimeiseksi ja tuo päätös on pitänyt. Kerroin näissä juhlissa tästä päätöksestä myös tälle ystäväporukalle, jotka olivan silloin hyvin tukevia ja vakuuttivat että mikään ei muutu. Toisin kuitenkin kävi.
Tämä ystäväporukka on ollut kasassa vuosikymmeniä, jo ennen kuin alkoholi kuului kenenkään elämään. Normaalisti istuttiin iltaa kerran kuussa ja saunailtoja vietettiin myös tiuhaan tahtiin. Nyt minut on jätetty täysin näiden saunailtojen ja illanistujaisten ulkopuolelle. Edellinen kerta kun vietettiin iltaa yhdessä oli ne synttärijuhlat 1,5 vuotta sitten. En kuule näistä ystävistä enää samalla tavalla kuin ennen ja saan facebookista katsella kuvia kuinka on vietetty jotain iltaa tai ryyppyreissua ilman minua.
Lisä ongelmana tähän, minulla on ADHD ja voimakas RSD. Niille jotka tietää ei tätä tarvitse selittää, mutta lyhyesti sanottuna hylätyksi tulemisen tunteet aiheuttaa fyysistä kipua ja voin sanoa että tämän hetkinen tilanne aiheuttaa tuskaa, unettomuutta, surua, raivoa, itkunpuuskia, epätoivoa… Lista tuntuu loputtomalta.
Nyt onkin sitte aika kysymyksille, onko täällä muita jotka on menettäneet vuosikymmeniä kestäneitä ystävyyksiä sen takia että ovat lopettaneet alkoholin käytön? Voiko näitä ystävyyksiä mitenkään pelastaa? Auttaako jos “istuttaa ystävät alas” ja nostaa kissan pöydälle? Olen aina luullut että tosiystävyys kestää kaiken, myös sen suoraan puhumisen. Mitä jos se suoraan puhuminen vie pois sen vähänkin yhteydenpidon ja kadotan ystävät kokonaan?
Hei @Nineteen ja tervetuloa kirjoittamaan palstalle!
Ystävyyssuhteita minulla ei kovin montaa ole, mutta ei juomisen loppuminen ole niihin vaikuttanut. Sitten on kavereita ja erityisesti yksi kaveriporukka, jotka ovat alkaneet hiipumaan. Mutta niissä suhteissa juominen oli liima, se on nyt helppo nähdä. Ongelmaton ei alkoholisuhde tainnut olla kenelläkään, ja ehkä juuri siksi oma juomattomuuteni saatetaan kokea uhkana. Enkä minäkään enää oikein jaksa sellaista menoa katsella.
Kannustan pohtimaan sitä ystävyytenne syvintä luonnetta. Oliko se ehkä mennyt siihen, että mitä tahansa teitte, se oli vain kulissi juomiselle?
Kyllä. Kohtalainen siivu vanhoista ystävistä on raittiuden myötä liukumassa pois. Olen tosin itsekin työntänyt ulkokehälle niitä joiden kanssa viimeinen yhdessä pitävä voima on ollut alkoholi. Eräs ystävä varhaislapsuudesta soittelee silloin tällöin. Katson numeroa puhelimen soidessa ja pelkään jo valmiiksi, että missä kunnossa hän lienee ja joka kerta on kännissä. Joka puhelussa muistaa mainita, että olen hänen pitkäaikaisin ystävänsä. Aiemmin kuuntelin sen höpinöitä tunnin ja toisenkin, mutta enää ei jaksa, vaan puhelu on jossain kohtaa lopetettava tylysti. Vastapuoli ei ymmärrä kun sanon, että viiden minuutin päästä on lopetettava, sitten kahden ja sitten, että nyt on mentävä… ei kun juttu vaan jatkuu. Ei tuossa auta kuin punainen luuri.
Vaikeampaa täälläkin on se, että saan huomata joistain porukoista joissa olin aiemmin vakikalustoa, että minua ollaan jättämässä ulos. Juuri tässä kuukauden sisään näin some-päivityksiä reissuista, joissa olisin ollut mieluusti mukana. Siellä oli selvästi ihmisiä tutuista ns. ristikkäisistä ystäväpiireistä ja kaksi todella läheistä henkilöä, mutta minä en ole tiennyt koko reissuista. Osa näistä oli jopa alkujaan tutustunut toisiinsa minun kautta. Kyllähän se tuli selväksi, että ryypätty reissussa on, mutta myös reippailtu. Olisin hyvin “pärjännyt” porukassa, ehkä liiankin hyvin. En kuitenkaan keksi mitään muuta syytä ulkokehälle jäämisestä kuin raittiuteni. Seura kyllä kelpaa arkena. Enkä nyt sentään kaikesta ole ulkona, mutta tiettyjen henkilöiden tiettyihin suunnitelmiin en enää automaattisesti kuulu.
Osasin järkeilemällä tätä odottaa, mutta kyllähän se silti mietityttää kun tämä oikeasti tapahtuu ja vaatii vähän itsesuggestiota hyväksyä asian tila. Ja totta kai käännän tämän oman päässä niin päin, että olen liian hyvä tiettyihin rientoihin. Onhan se kiusallista touhuta erikseen luettelematta asioita joita kovassa humalassa poissa kotoa tulisi touhuttua, jos mukana on joku jolla on aistit terävänä.
Toisaalta, raittuden aikana mukaan on tullut myös uusia tuttavuuksia. Ei siinä määrin mitä on mennyt, mutta kuitenkin. Tätä tämä on. Raittius pakottaa nielemään elämää raakana ja kohtaamaan myös totuuden siitä kuinka tiiviissä roolissa alkoholi on enemmistön elämää.
Hopealuotia tähän ei ole, mutta useita osaratkaisuja olen itse löytänyt, kuten
Tiedostaa ja hyväksyy asian. Raittiuteen kuuluu tällaisia hintalappuja, mutta ajan myötä ne kääntyvät voitoksi. Tämä ei tarkoita luovuttamista. Asiassa on monia tasoja. Useimmat tasot ovat uusia mahdollisuuksia, jotka on löydettävä ja tunnistettava, että niitä pääsee takomaan.
Pitää kuitenkin yhteyttä ihmisiin, jotka vielä juovat. Elleivät ne kipota joka päivä, niin kai ne jotain harrastavat arkena? Sinne kylkeen vaan, on se sitten metsästystä tai kuntosalia. Jos ei ole mitään yhteistä tekemistä selvänä, niin siinä on miettimisen paikka, että mikä on tuon ystävyyden hinta? Aloittaako metsästämään vai antaako ystävän liukua pois.
JOS voi tehdä tämän riskeeraamatta omaa raittiutta, niin menee tai hyvänen aika kutsuu ihmisiä myös pikkujouluihin tai lätkämatsiin, jossa he juovat ja on siis olemassa heille. Kyllä sieltä pois pääsee kun jutut alkavat kiertää kehää. Tämä ei ole helppoa. Tämän ei kuulu olla helppoa. Muiden juomisen sietäminen on hinta. Kuinka kova hinta, riippuu siitä mitä saa, voittaako se sietämisen ja pysyykö oma korkki kiinni. Itse jätin omat tasavuotissynttärit kokonaan järjestämättä pelkästään sen vuoksi, että pelkäsin ettei kukaan tule. Vietin syntymäpäiväni yksin ulkomailla. Tällä päätöksellä oli hintansa mutta meidän piireissä tällaiset juhlat tarkoittaa avointa piikkiä ja siinä meni oman sietämiseni raja, että humalaisten sietämisen päälle vielä maksaisin lystin.
Sitten tulee se vaikein, mutta tärkein, eli uusien ystävien hankkiminen. Tämä ei ole helppoa Suomessa, jossa tuntuu olevan käsittämätön tapa suorastaan hirttäytyä siihen lapsuuden kaveripiiriin oli alkoholia tai ei. Todennäköisesti aikuisena on miltei mahdotonta luoda vastaavaa yhteyttä uuteen tuttavuuteen kuin lapsuudenkavereihin, mutta erilaisen, monin tavoin paremman yhteyden voi luoda. Uudemmissa tuttavuuksissa on sekin hyvä puoli, että myös itsellä on luonnostaan vähemmän velvollisuutta kantaa heidän koko elämää ja murheita. Voi poimia rusinat pullasta ja myös itsestään antaa juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu. Vaikka tämä ei ole sama kuin lapsuudenystävä, niin ei se vanhojen ystävien some-päivitys paina niin paljoa, kun on muuta tilalla.
Ja kyllä se alas istuminenkin ja puhuminen kannattaa. Tuskin sinua on jätetty ns. aktiivisella päätöksellä ulos, vaan todennäköisesti osin sen enempää ajattelematta tai ajatellen vain alkoholia, ehkä nurinkurisesti jopa ajatellen sinun parasta, ymmärtämättä miltä se tuntuu. Ellei suoraan puhuminen pelasta yksioikoisesti ystävyyksiä, niin ei se niitä enempää tuhoa, kunhan et tuomitse tai jeesustele. Sitten se on tehty, on virallista ja sivu on käännetty. Ei sitä tiedä vaikka joku seuraisi perästä, ellei heti, niin aikanaan. Minulla on muutama hyvä edelleen kipottava ystävä, jotka miettivät tosissaan juomistaan. Kyllä joku niistä tekee ratkaisunsa jokin kaunis päivä.
Kiitos vastauksista. Helpottaa valtavasti kun kuulee muiden kokemuksia ja neuvoja. Tuntuu että oma pää on tätä vatvonut niin kauan etten enää saa tähän asiaan mitään järkeä.
Vaikeaksi tämän asian tekee se, että ystävyyttä on takana vuosikymmeniä eikä se alkoholi ole aina ollut mukana kuvioissa. Yhdessä on aina tehty paljon ja kun oikein asiaan jäin pohtimaan niin onhan näistä suuri osa ollut juomiseen sidottuja, ainakin näin aikuisiällä. Nyt nämä yhteiset illanvietot on jääneet ja tuntuu että nykyisin olen vain se keneltä pyydetään apuja muuttoon tai johonkin muuhun. Tämä suututtaa ja pistää pienen mieleni jopa kostonhimoisesti sanomaan että muuttakaa keskenänne kerta mun seura ei kelpaa illanviettoihin enää.
Itseäni ei enää haittaa jos ympärilläni juodaan. Istun mielelläni porukassa mukana ja pystyn kuuntelemaan niitä humalaisiakin yleensä hyvin. Enää ei tee mieli juoda yhtään ja tiedän etten tällaisessa tilanteessa itse ratkeasi juomaan. Ongelma yhteisissä menoissa ei siis ole minun päässäni ja olenkin yrittänyt järkätä illanviettoja ja pikkujouluja. Ei vaan tunnu mikään ajankohta tai suunnitelma sopivan. Miksei iltaa voisi istua ilman viinaakin?
Ei tässä kai ole muita vaihtoehtoja enää kuin istuttaa tämä ystäväporukka kahvipöydän ääreen ja nostaa kissa pöydälle. En jaksa uskoa että ovat tarkoituksellisesti minut jättäneet ulos illanvietoista, mutta siitä olen melko varma että eivät halua minun läsnäollessa juoda. Ne illanvietot ja ryyppyreissut suunnitellaan siis ilman minua.
Moikka Nineteen ja tervetuloa palstalle! Olen kokenut ihan samaa oman parin vuoden raittiuteni aikana. Nimenomaan sosiaalisten kuvioiden takia olen kipuillut varmasti eniten ja teen sitä pienissä määrin edelleen. Pahimmalta tuntuivat ne yllättävimmät käytösmallit, siis ihmisiltä joilta sitä vähiten odotin.
Meillähän oli sellainen pitkäaikainen tiivis naisporukka, minkä pysyvyyteen luotin eniten. Ajattelin, että mihinkä se reissailu ja erilaiset aktiviteetit muuttuisivat, vaikka yksi porukasta ei enää juo. Hauskaahan meillä oli niinäkin hetkinä kun ei juotu. Aikamoinen yllätys oli huomata, miten kiusallista se olikin. Yksi porukasta kiinnitti paljon huomiota juomattomuuteeni. Kyseli monta kertaa jo parin näkemisen aikana, enkö vieläkään juo. Entinen tunnelma oli totaalisen kadoksissa. Sitten suunnitelmat loppuivat. Kun yritin ehdottaa jotakin, ei siihen enää tartuttu hänen suunnaltaan. Muiden kanssa kyllä meni ja somessa oli jatkuvasti kuvia. Porukasta pari muuta huomasi tilanteen ja liittyivät enemmän minun seuraani. Sanoivat itsekin olevansa mieluummin nykyään vähemmällä juomisella. Kai he olivat olleetkin, mutta minä en omalta ryyppäämiseltäni ollut sitä huomannut.
Olin siis ollut aika omassa kuplassani itsekin, ja varmaan kipuillut yhtä lailla, jos joku muu olisi lopettanut kokonaan. Missään nimessä en siis ole mikään pyhimys, ja luultavasti nimenomaan ongelmaisilla on se ongelmaisin suhtautuminen muidenkin juomiseen tai juomattomuuteen. Kuten uutisiin, joissa puhutaan juomisesta tms. Aina tuntuu, että ne joilla on tarve äkkiä ilmoittaa, miten moni juo ihan normaalisti silloin tällöin, eivät kuulu siihen porukkaan itse. Silloinhan aihe triggeröitymisen sijaan vain ohittettaisiin itseen liittymättömänä.
No, muitakin kavereita on pysynyt ja tämä mennyt kesä oli hauskin aikohin. Muut ovat juoneetkin, minä en. Lisäksi on tullut uusia tuttavuuksia, kun on ehtinyt pysähtymään tutustumisten äärelle ilman kiirettä oman nestemäisen kaverin luo. Nyt katselen jo kaikkia lähikaupunkien tunnelmallisia joulunajan tapahtumia sillä silmällä. Nykyään kun aistit ovat jotenkin uudella tavalla auki, ja kuskikin (minä) ajokunnossa.
Helpottaa valtavasti kun kuulee muiden kokemuksia ja neuvoja. Tuntuu että oma pää on tätä vatvonut niin kauan etten enää saa tähän asiaan mitään järkeä.