Olen keski-ikäinen mies jolle alkoholin viihdekäyttö on ongelma. Ajoittain tarve on iso ottaa alholia. Ja juominen on todella humalahakuista. Muisti saattaa mennä, oksentelua ja muuta vastaavaa. Juomista tapahtuu noin kymmenen kertaa vuodessa. En ole vielä aiheuttanut isoa vahinkoa, mutta tämä on ollut vain hyvää tuuria. Ja haitat isosta juomisesta… No kyllä te tiedätte.
Olen ollut nollalinjalla useita eri jaksoja, mutta päätynyt kuitenkin palaamaan vanhoihin kaavoihin. Viihdekäyttöä lähes pelkästään. Muutama olut kotona ei ole periaatteessa ongelma ja pysyy aina kurissa. Mutta kun lähdetään viihteelle niin rajaa ei yleensä ole.
syyt minkä olen löytänyt juomiseen:
- juominen on kivaa alkuillasta. Suorastaan oikein hauskaa.
- ryyppäämisen myötä pääsee eroon arkistressin aiheuttamasta jumituksesta. Ei minulla mitään isoa jumistusta ole, mutta sen verran että selvästi ohjaa juomaan.
- alkoholi todellakin maistuu hyvälle ja aiheuttaa hyvän olon
Nyt haluaisin päästä asiassa eteenpäin. Ainoa mahdollisuus on mielestäni lopettaminen. Jos juon oluen kotona niin vaikka se ei suoraan johda ryyppäämiseen niin se luo tarvetta takaraivoon lähteä sopivan tilaisuuden tullen isolla kädellä juomaan. Ja minulla juomisen riskit ovat niin isot että en halua tulella enää leikkiä.
Lopettaminen on ollut mielessä vuosia. lähes jokaisen juomakerran jälkeen lopettaminen on mielessä. Nyt pitää pystyä tekemään lopettamispäätös ja pysyä päätöksen takana. Täytyy keksiä keinot varmistaa ja tukea päätöksessä pysymistä. Siksi päätin kirjoittaa tänne. Olen lukenut muiden tekstejä ja huomannut että kirjoittaminen tuntuu auttavan muita. Toivottavasti minuakin.
Kun elämässä on oikeasti kaikki hyvällä mallilla niin tuntuu typerältä pilata olonsa viihdejuomisella. Olen varma että tulen olemaan todella tyytyväinen itseeni lopettamispäätöksen myötä. tiedän että tulen asiaa pyörittämään vielä monta kertaa. Mutta aivan sama kunhan päätös pysyy.
Olisi hienoa jos lopettamispäätöksen kanssa painineet voisivat kommentoida. Ja heittää vinkkejä miten olette päätöksenne takana onnistuneet pysymään. Positiivisesti pitäisi tätä ohjata. Koska tavoitehan on mitä parhain.