Rainbow40 kirjoitti
Herkkää lukea tällaista tekstiä. Juomisen himo tai pakkomielle voi hävitä nopeastikin, kun pohja ja halu lopettaa on tullut vastaan.
Kirjoittele toki myönteisistäkin kokemuksistasi, ne ovat hyvää vertaistukea meistä jokaiselle.
Ensimmäiset asiat ensiksi.
Nukuin hyvin, mutta minkä unen näinkään! Oli kesä ja kokoonnuttiin perheen ja suvun kesken mökille. Meillä oli unessa ihan normaali kesäilta ja minä olin selvin päin, kunnes yhtäkkiä kaikki oli minulle hirveän vihaisia. Kävi ilmi, että olin juonut ja aiheuttanut jotakin mielipahaa ja riitaa. Uni oli niin voimakas ja todentuntuinen, mietin hädissäni miten aloin juomaan, missä? Olin varmaan puolin valveilla, koska laskin jo viikkoja: lähes kolmen viikon raittius katkesi nyt tähän! Se pettymyksen tunne ja häpeä, koska muistan unessa kertoneeni omaisille etten enää ota alkoholia. Toisaalta hyvä uni näin viikonlopun alla, nimittäin se pettymys mikä paistoi perheenkin naamalta unessani oli todellinen. Varmaan alitajuntaisesti mietin eilen, että taas yksi viikonloppu taisteltava vaikka on se keitto maistunut viikollakin. Mutta olen minä saanut erilaista virtaa töihin, kun unenlaatu on parantunut (ottamatta lukuun viime yötä). Kilojakin on tipahtanut vähän yli kolme, sain vyötärön takaisin. Mietin myös jossain vaiheessa, että valitsinpa haasteellisen ajan raitistua näin pikkujoulu kinkereiden alla, mutta luulen ettei tuohon voi vaikuttaa. Aika oli nyt. Siihen hetkeen, kun halu raitistua tuli, oli tartuttava. Mikä lie järjenvalo häilähtänyt minunkin krapulaisessa päässä. Tai sitten se oli suojelusenkelini viimeinen hengenveto ennen kuin luovutti. Mutta mukavaa perjantaita itse kullekin!
Taitaa olla aika yleistä että juopottelusta näkee unta vielä pitkänkin aikaa sen jälkeen kun ongelma itse asiassa on jo kaukana takana.
Itse en nyt muista, ehkei muutamaan vuoteen ole sattunut mutta toisaalta, kovin harvoin aamulla edes muistan mitä unta olen nähnyt. On siellä siis voinut olla juopotteluakin. Tupakanpoltosta muistan nähneeni unta vielä toistakymmentä vuotta lopettamisen jälkeen -ja koulunpenkillä olen istunut unissani vielä yli neljäkymmentä vuotta koulusta työelämään siirtymisen jälkeen!
Elämä muuttuu, kuten huomaat. Vaikka alkoholi on ollut välillä elämässä tosi iso asia, kyllä se siitä kokoisekseen kutistuu, kun sitä ei miettimällä ruoki. Tyhjiö täyttyy, ja sen tilalle tulee ihan muuta ajateltavaa. Ja jonain päivänä sen vaan huomaa, ettei ole aikoihin tullut koko asia edes mieleen semmoisena että se omaa elämää mitenkään koskettaisi. Alkoholismista ikään kuin vieraantuu, ja se on hyvä. Se mikä saattoi ennen tuntua kuin osalta omaa elämää, onkin sitten jotain sellaista joka joskus itseä kosketti mutta kun polut sen kanssa erkanivat niin sinnehän se sitten poistui, takavasemmalle tai oikealle tai minne sitten jäikin.
Tulevaisuus on edessä eikä siellä takana. Ja selvänä se on yhtä murhetta vailla, ja sillä voi olla suuri merkitys.
[i]Kirjoittaja Rainbow40 » 13 Marras 2019 22:22
Ps. Minulla on roistomainen oli, kun käyn vain hakemassa täältä tukee ja kannustusta, mutta en osaa sitä itse antaa. Toivon, että joskus vuosia raittiina olleena pääsen jeesaamaan jotakuta toista tässä tilanteessa.[/i]
Höpsistä. Tuosta roistomaisuudesta. Ensimmäisenä tulee nähdäkseni aina omaan päihteettömyyteen pyrkiminen ja oman raittiuden paijaaminen, muu on sitten muuta. Minä en ole täällä ketään “pelastamassa” tai ensisijaisesti emme liene toisiamme “hoitamassa”.
Näin karkeesti sanoen. Se “jeesi” “osuu” ajallaan ja sunkin kertomus auttanee niitä, jotka eivät ole täällä päänäsuuna kåkåaikaa.
Ps. Luonne-erot, ilmaisulliset eroavaisuudet, elämänvaiheiden erilaisuus, näköalojen poikkeavuudet
sun muut tekijät vaikuttaa samaistumisen fiilikseen, joka ohjaa käytöstämme tietämättämme ja tietäen, 
Hyvä, että on kaikenlaisia ja kaikenlaisia ja kovasti eri elämäntilanteissa eläviä, läpitte elämän erilaisista, pahoista kriiseistä puskien. Sairaalloinen kuningas Alkomaholin kittaus on varmasti juuri sellaista, ei se kovin tervettä liene tai
erityisen terveeksi ketään tee vieläkään siel kentällä, pikemminkin eristyneen sairaaksi.
Viuna - maailman vanhin mielenterveystuote.
→ Toinen PS.
Raittius-sana on kyl vanhanaikainen. Mikä sitten ois sopivampi… putsi, lisäaineeton, päihteetön, kemikaaliton, normaali ?
Hyvää viikonloppuva vaan, ihan kaikille 
Totta puhut.
Ei se sanan syy ole. Siihen vaan on vuosikymmenien saatossa kytketty niin monenlaisia rasitteita ja piilomerkityksiä, tunnesisältöjä, kytkentäyrityksiä milloin uskontoihin, katsomuksellisiin joukkoliikkeisiin, politiikkaan, kansallismielisyyteen, urheiluun, milloin mihinkin. Kaikkien noiden taakkojen ansiosta se on jo liian painava käytettäväksi normaalipuheessa.
Ihmisten riippuvuudet ja tapojen urautumiset ja elämänhallinnan menettämiset kun ovat sitten vielä kovasti moniulotteisempi juttu kuin pelkkien päihdytysaineiden ylenpalttinen ja kohtuuton käyttö, eli entistä vähemmän on kovin putkinäköisille kaikesta kaiken vastuun ottaville ilmaisuille edes tarvetta.
Mikä sana sitten voisi sen korvata? Sitä en tiedä. Itse kai jotenkin miellän jotenkin tarpeellisempana puhua kokonaisvaltaisemmin elämäntapojen parantamisesta (jossa ei kai siinäkään absoluuttista täydellisyyttä voi edes odottaa, kenenkään kohdalla)
Päihdeongelmattomuus on tietysti vastakohta päihdeongelmaisuudelle, mutta senkin määrittely on vaikea asia.
Tyytyisin sanomaan että aina parempi mitä vähemmän päihteitä itsekukin käyttää. Ja jos itsensä kanssa sovinnossa ollen tykkää olla vallan ilman päihteitä niin ainakin minusta se on just sen asian kanssa ihan hyvä vaihtoehto.
Mutta, silloin kun alkoholi on ongelma, niin sanoista ja fraaseista ja iskulauseista riippumatta (ja mieluummin niihin itseään kahlitsematta) on varmasti paikallaan ottaa etäisyyttä aineeseen, kaikin tavoin. Ajatuksissa, sanoissa ja teoissa, kuten yksi fraasi niputtaa eri kytkentöjä asioihin.
Nyt on ollut helpompaa, kun olen ollut turvassa kotona. Yhdessä alakaapissa on vielä tyhjiä pulloja, joita en ole uskoltanut kiikuttaa muualle. Joulukuun alussa on yksi tapahtuma, jossa joku saattaa ehkä juoda, minä kerään kanttia sinne. Pärjään kyllä, sillä siellä on vain vieraita ihmisiä eikä siten kukaan liene kehtaa kysellä miksi en juo. Joku kirjoitti täällä hyvän vastauksen moiseen uteluun, “miksi joisin”? Aion käyttää sitä. Mutta lähipiirille en vielä ole päätöksestäni avautunut (tästä huomaa sen, että enimmäkseen olen pämpännyt yksin kotona). En halua ihmisten mässäilevän minun asioilla. Ja kun sitä porukkaa on paljon minunkin lähipiirissä, jotka luulevat hallitsevan alkoholin käytön, mutta todellisuudessa eivät. Ihan samalla tavalla niillä muisti pätkii, sattuu kaikenlaisia mokia, tehtäviä jää tekemättä kännäämisen vuoksi ja ihmissuhteet kärsii. Ne ei vaan tajua tai myönnä sitä.
Minulla on edelleen se pelko kulissien menettämisestä kun mietin tämmösiä. Toisaalta pelkään, että joku keksii hyvät huhut vaikka, että minulla on joku ärhäkkä haimatulehdus enkä siksi voi enää juoda. En tiedä. Mutta niin minä pääsin tupakasta irti 5 vuotta sitten. Keuhkokuvissa näkyi COPD, mutta täydellinen (alkoholia lukuunottamassa) elämänmuutos sen suhteen on auttanut. Mutta jo sen perusteella uskollan väittää, että minun lähipiiri ei osaa juomattomuuteeni suhtautua. Ne kun tupakoi minulta piilossa yhä edelleen viiden vuoden jälkeen. Ehkä tämä kertoo jotain minun lähipiiristä 
Minun kohdalla vastakohta sanalle raitis voisi olla vaikka “läsnä”. Koska kun minä juon, niin en minä muita huomaa enkä muista välitä.
Mietin yhtenä päivänä, tulenko minä samanlaiseksi mitä olin ennen? En tehnyt mitään erityisiä temppuja, mutta minusta tykättiin paljon. Ihmiset viihtyi minun seurassa, minua pyydettiin mukaan kaikenlaiseen, minua oli helppo lähestyä eikä minulla ole koskan ollut ongelmia saada ystäviä tai seurustelukumppaneita. Jossain vaiheessa muistan, että se alkoi ärsyttää. Tuntui, että vaikka sitä porukkaa on ympärillä niin kukaan ei oikeasti tunne minua. Ahdistava ajatus edelleen. En osaa luokitella itseäni introvertiksi enkä ekstrovertiksi, mutta kyllähän nuo seikat identiteettiin ja temperamenttiin liittyy.
Tämä on hyvä palsta. Lähes joka kerta kirjoittaessani tänne, oivallan jotain itsestäni. Ja päinvastoin lukiessa taas ymmärrän, miten alkoholi on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen vahvasti elämässäni. Tavoitteena on kutistaa (lainattu sana täältä) tuo tekijä minimiin ja niin olemattomiin kuin suinkin pystyn. Mutta unohtamatta sitä tosiasiaa, että monta monta kertaa olen ollut voimaton sen edessä.
Rainbow40 kirjoitti
Huomenta!
Sellainen kokemus minullakin on, että vieraassa porukassa on helppoa yksinkertaisesti kiittää ja kieltäytyä tarjotusta alkoholijuomasta. Eikä kieltäytymiseen yleensä edes kysytä syytä. Minun lähipiiristä jotkut tietävät alkoholismini, uudemmat ihmiset ovat vain tottuneet, että en ota.
Meistä kussakin on aina molempaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan ihmisen temperamentti on pysyvä, mutta käyttätymistään ihminen voi hallita.
Tarvitsemme muitten seuraa, mutta tarvitsemme myös itsetututkistelua, hiljentymistä ja vetäytymistä mietiskelyyn ja vielä syvempäänkin yhteyteen itseämme suurempaan.
Kirjoitat voimattomuuden hetkistä alkoholin edessä, ja tiedämme, että hallintakyky ei tässä kroonisessa sairaudessa palaa entiselleen. Se on luja pohja pysyvälle raittiudelle.
On oltava tyyneyttä hyväksyä asiat, joita emme voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voimme ja viisautta erottää nämä toisistaan.
Tänään et ole yksin
te NOLLA-miehet olette kyllä aika rasittavia tapauksia… 
kaikista pahimpia fanaatikkoja ovat nuo jotka ekasta palaverista ovat raittiina olleet
LP:ltä lainattua:
On oltava tyyneyttä hyväksyä asiat, joita emme voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voimme ja viisautta erottää nämä toisistaan.
Tyyneyttä ja kärsivällisyyttä tässä pitää opetella. Jos minä olen reippaat parikymmentä vuotta lätrännyt alkoholin kanssa, niin eiköhän se vie aikansa oppia olemaan ilmankin…
Ja päinvastoin, ei voi rasittaa henkilö, joka osaa kuvata raitistumisen olevan myös “helppoa”. Ei kukaan edes yritä, jos se liian vaikeana prosessina nähdään ja kuvataan. Siellä pitää olla joku joka sanoo, että kerta AA:ssa riitti mulle tms. Minä ainakin olen vähän skeptinen, uskon vasta kun näen. Jos näen pelkkiä raitistumisyrityksiä ja retkahtelevia holisteja, alan epäillä omiakin kykyjä. Näin minun tapauksessa…(<— Nuo pienet täplät on herneitä joita voi vetää nenäänsä, jos tämä viesti sai semmosia reaktioita jossakussa aikaan).
Peas man ja leppoisaa sunnuntaita
Kärsivällisyyttä ja aikaa tarvitaan. Useimmiten.
Minähän läträsin useamman kymmenen vuotta, ja varmasti sillä oli merkitystä siihen ettei se alkoholismista irtipääsy ihan sormia napsauttamalla menyt. Nimenomaan aikaa. Ja alkuvaiheessa ihan oikeasti poistumista omalta mukavuusalueelta johon kuului aamukaljasta alkaen olon mukavaksi tekeminen…
Mitä tulee liittymisiin johonkin ryhmiin tai järjestöihin, olen huomannut että niihinkin liittyneistä osa paranee, osa ei. Tunnen kavereita jotka ovat hakanneet päätään seinään jopa vuosia, ravanneet saman ihmeitätekevän porukan kokouksissa ja tulos on aina sama. Selvänä ollaan se mikä jaksetaan mutta viinanhimo ajaa kuitenkin sitten taas ryyppäämään -ja usein otetaan sitten ikäänkuin takaisin sitä selvänäoloa. Vedetään vuorokausia ja viikkojakin umpihumalassa, ei siinä riitä mikään pieni oloarentouttava tissuttelu…
Epämukavuuden sietäminen, pidemmänkin aikaa, se on tottakai vaikeaa. Ja silti, tutkimustenkin mukaan (joskus niistä olen viitsinyt tänne linkkejäkin kaivella) suurin osa juopottelun lopettaneista on edelleen tehnyt sen ihan luonnonmenetelmällä, liittymättä mihinkään tai saamatta mitään hoitojaksoja. Kärsien ja hikoillen sen irtautumisvaiheensa ja ottaen etäisyyttä. Aikaa se vie, mutta saattaa silti hyvinkin olla että jonkun kohdalla joku ihmetemppu saakin aikaan kertalaakista juomisenhimon katoamisen.
Olet mielestäni oikeassa, Rainbow, kärsivällisyys ja aika ovat avainsanoja.
mies metsänreunasta kirjoitti
Valitettavasti tämä on totta. Alkoholismi on vakava sairaus, johon ei ole keksitty mitään lääkettä. Alkoholi on vahva, hämäävä ja viekas vastustaja. Järjestöistä en tiedä, mutta niissä vertaistukiryhmissä, joissa olen ollut, olen tavannut paljon jopa vuosia edestakaisin liikkuneita, jotka kuitenkin jonain päivänä ovat huomanneet, että viinanhimo on häipynyt, toiset jopa sanovat että on otettu pois. Ainakin AA-ryhmiin saa tulla selvin päin vaikka kuinka monta kertaa tahansa, eikä kenelläkään ole oikeutta kieltää juomisen takia palaamasta ryhmään.
Tästä saisi hienon tilaston. Kaikki mihinkään liittymättä tai hoitoja saamatta raittiit muodostavat heidän ryhmästään 100 %. Heistäkin osa saattaa olla alkoholisteja.
Yhdessä olemme enemmän
Tulin vaan kertomaan, että yksi tulikoe läpäisty. Mutta se, että pystyin olemaan juomatta kun muut joi, sai minut konkreettisesti tajuamaan miltä minä itse olen näyttänyt kännissä muiden silmissä. Hiljaiseksi veti. On ollut semmonen voittajafiilis, kun alkaa toinen juomaton kuukausi täyttyä, että hyvä vaan saada nuita muistutuksia. Mulla meinaa se nöyryys muutenkin unohtua toisinaan.
Tässä vaiheessa en yhtään osaa hahmottaa, minkälainen minun tulevaisuus tulee olemaan raittiina. Mietinkö minä vielä kahden, viiden tai viidentoista vuoden päästä “älä ota”? Toivoisin, että osaisin olla ajattelematta koko viinanpa**aa, niin kuin sitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan, ainakaan minun elämässä. Mutta kun on, ja aika isossa roolissa on ollutkin ja on edelleen vaikka en juo. Se edelleen hallitsee minua.
Minun pitää työstää tätä asiaa aina vähitellen, sitä mukaa mitä aikaa kuluu ja koko prosessi etenee. Ja mitä kiireiltäni ennätän nyt ylipäätään pohtia. Välillä on ollut niin kova tahti, että tekis mieli vaan puhaltaa peli poikki, kaataa lasi ja en tiedä, vaikka pierasta. Lopettaa vaan kaikki ja viettää loppu elämä kalsareissa. (Nyt lähti laukalle juttu, en ole masentunut kuitenkaan. Kello on paljon ja minua nukuttaa, ei sen kummempaa.)
1kk 26pv
Tämä vuodenaika on raastava ja rakas. Haluan välittää iloa ja lämpöä läheisilleni, hyvää mieltä kanssa ihmisille. Kuitenkin on niin paljon mitä en voi tehdä tai mihin en voi hyvällä tahdollanikaan vaikuttaa. Lahjat, hyvät teot ja välittäminen ei tavoita kaikkia, etenkään heitä jotka niitä eniten kaipaisi.
Mutta katsotaan sinne tulevaan jos menneisyys tai nykyhetki painaa. Mulla on edessä raitis tulevaisuus, vaikka edelleen välillä mietin, olenko sitä ansainnut? Miten ihminen voi pilata omaa ja muiden elämää vuosien ajan niinkin turhan asian takia kuin alkoholi?
Kyllähän minä vastaukset aavistan ja osaan päätellä. Näihin kysymyksiin vaan palautuu aika ajoin joko tahtoisesti tai tahtomatta.
Esitin toisessa ketjussa kysymyksen, jos saisit valita kumpaan kurkistaisit, ensimmäiseen vai viimeiseen Jouluusi ja vastaan nyt itse siihen tässä. Minua kiinnostaisi nähdä se viimeinen joulu ihan sen vuoksi, että näkisin olenko yksin. Jos näkisin ensimmäisen, katsoisin vanhempiani ja miettisin oliko ne onnellisia. En näemmä osannutkaan vastata.
Joulu ei ole ollut minulle ennen niin merkityksellinen kuin nyt. Tämä on ensimmäinen Joulu selvinpäin vuosiin, enkä ilmeisesti osaa suhtautua. Siksi se saat kohtuuttomat mittasuhteet. Täytyy resetoida ajatuksia ja palauttaa Joulu vain yhdeksi päiväksi muiden rinnalle, että selviän sekoamatta.
Laitoin kuusen, koska minusta on ihanaa nukkua kuusenkynttilöiden palaessa (turvalliset ledit). Se muisto tulee lapsuudesta.
Rainbow40 kirjoitti
Alkoholistin raitistuminen on armosta saatu lahja, jonka säilyttämiseksi kuitenkin on toimittava tarmokkaasti. Itsetuhoinen juominen näyttää kouriintuntuvasti alkoholismin sairauden vakavuuden. Mennyttä ei kuitenkaan voi muuttaa, se on hyväksyttävä ja siitä voi ottaa oppia.
Vastuu ensimmäisen ryypyn ottamisesta on alkoholistilla itsellään.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Muista Rainbow että tänään 22.12 on talvipäivänseisaus ja tästä lähin jokainen päivä on piirun verran kirkkaampi!
Eli taas tuo dystopinen synkkyys alkaa taipumaan, jos ei nyt ihan vielä kevättä kohti, niin ainakin vähän enemmän auringonvaloa olevaan suomalaiseen maisemaan.
Tahdonvoimalla ja kavereiden avulla
Hyvää mieltä kaikille!
Kävin viinakaupassa viimeiset lahja hankinnat tekemässä. Punaviiniä kauniin punaisissa pussukoissaan voin antaa ystäville.
Itselle nappasin alkoholittomien hyllystä siiderin. En ois kyllä tarvinnut, mutta otinpa nyt piruuttani.
Ihan kohta 3kk takana! Fiiliksistä en osaa sanoa. Olen hankkinut tilalle uuden riippuvuuden. Tai vanhan oikeastaan. Pakonomainen treenaaminen ja syömisten vahtiminen. Laskin just, että olen juossut tämän kolmen kuukauden aikana noin 90km (saan kyllä satasen täyteen) ja sen päälle uinnit, puntit, tanssitunnit ja kaikki mikä vähänkin nostaa sykettä ja saa lihakset särkemään. Painoa olen saanut karistettua 8kg. Mitä enemmän se tippuu, sitä enemmän alan vahtimaan syömisiäni. Tämä on vasta alkua, tunnistan tämän. Mutta parempi se lienee kuin juoda. En vaan osaa olla. Siinä vaiheessa kun tämä menee liian pitkälle, tulen järkiini ja höllään. Alan elää rennompaa elämää johon kuuluu alkoholi. Minun oravanpyörä.
Minullakin on ollut kova treenaaminen osa raitista elämää mutta olen yrittänyt välttää addiktoitumista siihen. Opettelen elämään ilman pakkomielteitä ja rauhoittumaan. Liiallinen treeni johtaa herkästi myös loukkaantumisiin tai vammautumisiin ja siinä alkoholi tulee herkästi kuvioihin jos ainoana vaihtoehtona on ollut pakonomainen treenaaminen. Yritän sellaista monipuolista elämänsisältöä rakennella vähin erin.
Rainbow40
Onko tämä ennuste vai joko se on sinulta selvä päätös?
Jo kerta viikossa, tunti tai pari, kasvotusten vertaistuen piirissä toisi tasapainoa ja uutta näkemystä, iloa ja uskoa raittiuden hyviin puoliin.
Hiljaa hyvä tulee
Miten estää se addiktoituminen? Teen sen melkein mihin vaan riittävän viehättävään, koukuttavaan toimintaan, aineeseen tai ihmiseen. Tai no hoksaan itekin, että sopivissa määrin kaikkea ehkä? Minä en ole tainnut koskaan osata valita sitä kultaista keskitietä vai mikä se oli. En vielä tässäkään iässä. Mutta hyvä pointti tuo loukkaantumisriski, ei ollut tullut omaan mahtipontiseen mieleeni. Se ois varma putki jos joutuisin jäämään kotiin iltaisin. Raittius on hyvä juttu, sopii mulle ja pystyn tähän. En vaan ymmärtänyt miten paljon minä olen hukuttanut ongelmia juomalla, nyt ne nousee pintaan ja vaatii työstämistä. Pelkkä ajatus siitä savotasta saa suun kuivumaan, mieli käsittelisi kipeitä asioita mieluummin vähän turtuneina ja pehmenneinä. Alkoholi hoitaisi sen työn mainiosti. Jälleen kerran joudun miettimään selviytymiskeinoja ja uusia toimintamalleja. Toivottavasti turvallisia semmosia, ja semmosia jotka kantaa. Puntaroin omia voimavaroja ja teen lyhyen tähtäimen tavoitteita niihin perustuen vaikka välillä kyllä huomaan kuvittelevani liikoja. Raitistuminen kaikkiaan, ja juomiseen liittyvien syiden selvittely on enemmän mitä luulin. Se kaikkien toitottama nöyryys ja kiitollisuus alkaa vähitellen valjeta minullekin. Toitotin alkuun etten minä tule repsahtamaan, nyt pelkään että jos kuitenkin repsahdan. Alan hahmottamaan oman pienuuden ja tämän ongelman syvyyden. Ja lomapuisto, luulen että kohta olen valmis tapaamisiin. Alun omanvoimantunnoissani ne ei vielä tuntuneet minulle sopivilta, mutta ne omat voimat ei nyt taida riittää. Voimia kaikille täällä!
