Moi.
Alkoholin liika käytön kanssa tuli todella paha pysäyttävä hetki. Lähestulkoon pilasin perheeni ja ennen kaikkea lasteni elämän omalla juomisella. Kyseessä ei ole keneenkään terveys tai fyysinen koskemattomuus tms. Kyse on asioiden pilaamisesta ja todella pahan pettymyksen aiheuttamisesta.
Ongelmani ei ole juomisen tarve tai pakonomainen halu juoda, vaan todella paha alkoholin väärinkäyttö. Saatan olla väärässäkin. Tunnustan alkoholiongelman ja sille on tultava loppu. Kun juon, niin en pysty kontrolloimaan itseäni juomisen määrässä. Otan liikaa. Ehkä 9/10 kertaa pystyn hallitsemaan määrän. Ehkä itsepetosta… Perän tällä vain itseäni. Mutta yksikin kerta on liikaa ja sille on tultava loppu. En halua että läheiseni joutuvat pelkäämään joka kerta kun otan, että meneekö nyt liikaa. Aina olen pystynyt juomisen lopettamaan ja nyt ehkä lopullisesti… Miksi ehkä? Tämän pitäisi olla selvää, ettei enää. Liian raskaita ajatuksia, enkä osaa ajatella kaikkea mitä lopullinen lopettaminen tarkoittaa. Haluan sitä silti. Ahdistaa ja masentaa.
Tarkennuksena edelliseen että sitä alkoholia kyllä kului. Ajattelin pystyväni pysymään kohtuudessa kun illasta toiseen join ja varsinaisia isoja ongelmia ei ollut. Välillä olin muutaman päivän selvänä, eikä edes krapulaa tullut. Tämä kierre vei ja vei vain syvemmälle suurempiin määriin. Ongelma alkoi kasaantua kun alkoi vapaat, eikä ollut tarvetta rajoittaa määrää seuraavan päivän tai edes sitä seuraavan päivän vuoksi. Ajatus ja alkoholi vei ja join ihan kohtuuttomasti. Olin todella itsekäs kun en edes ajatellut tärkeintä eli perhettäni. Kun se tietty piste juomisessa ylittyi, en osannut yhtään kontrolloida itseäni. Koko ajan piti saada lisää. Ajatus oli että kyllä mä tämän osaan hallita, niin kuin aiemminkin “arki” juomisessa. No en osannut. Sattui vaikka mitä, en edes yhtään muista mitä. Havahduin ns. “tähän maailmaan” täysin juovuksissa ja ihan eri paikasta missä minun olisi pitänyt olla jne…
Varmasti ei ole helppoa. Päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia siitä, mitä tämä kaikki tulee tarkoittamaan? Mitä se lopullinen lopettaminen sitten on? Nähdäkseni kaikkea paljon parempaa, mutta myös vaikeita hetkiä.
Muutamalle kaverille tästä kerroin, mutta valitettavan huonosti tukea olen saanut. He tietävät tekoni ja ehkä tuomitsevat minut. Tehtyä en saa tekemättömäksi, enkä juotua juomattomaksi…
Eräs nuoruuden tuttu laittoi korkin kiinni viitisen vuotta sitten, mutta samalla myös laittoi yhteydet poikki. En tiedä tänäkään päivänä että miksi. Ei varmaan jaksanut kuulla minun kännäilyistä. Onko se minullakin niin, että täytyy löytää ne jotka ymmärtävät tilanteeni ja olla vain heidän kanssaan tekemisissä?
Nyt 5 päivän alkoholittoman jälkeen olo alkaa kohentua. Koin niin totaalisen stopin ja pysäyttävän jutun, ettei ole tehnyt mieli yhtään alkoholia. Se todellakin katkaisi juomisen selkärangan ja pysäytti minut. Tässä olen pyöritellyt asioita ja tuntuu kuin asiaan olisi tullut selvä taite ja ymmärrys siitä, ettei se alkoholi vain sovi minulle. Näin myös asian ehkä jotenkin ulkopuolisten silmin itse. Katsoin sitä elämää ja niitä omia tekoja ulkopuolisena ja näin sen kauheuden. Ajatus etten juo enää on selvä.
Eka päivinä olo oli vielä kaikkea paskaa maan ja taivaan väliltä. Omia mokia (se pysäyttävä hetki!!) ja morkkista ja pahempaakin. Niistä se johtui. Tälläkin hetkellä juomaa olisi otettavissa vaikka ja kuinka paljon. Ja olisi helppoa ottaa tuosta noin vain. Mut eipä tee mieli. Miksi haluaisin itseni taas siihen sumuun, jossa saatan vetää överit tuosta noin vain. Tai edes ottaa lasillista ruuan kanssa ? Sekin ajatus on jäänyt ihan tässä pari päivää sitten, etten voisi nauttia ravintolassa kunnon pihviä tai muuta hyvää vapaa iltana ilman hyvää viiniä tai olutta. Ehdin tässä jo parit ravintola ruokailut käydä ja ruokailu meni aivan hyvin ilman viinejä tms. Oikeastaan tämä taite ja nämä tunteet saavat asian tuntumaan liiankin helpolta… Mutta tiedän että kaikki ei ole vielä ihan selvää, eikä tule olemaan helppoa. Ajattelen asiaa myös niin, että tämä pysäyttävä hetki oli hyvä nyt. Jos tämä juominen olisi jatkunut, niin pahempaakin olisi voinut sattua. Enkä nyt tarkoita mitään väkivaltaa tms. Siis tämä stoppi tässä ja nyt voi olla se, joka pelasti minut joltain pahemmalta.
Joku viisas on joskus sanonut että meillä kaikilla on se oma tietty määrä alkoholia juotavanamme elämämme aikana. Toiset juovat sen nopeammin ja lopettavat tai kuolevat. Taas toiset osaavat ottaa vain silloin tällöin ja tehdä sitä sitten vaikka 70 vuotta. Minä olen oman osani jo ilmeisesti juonut. Toivottavasti. Nyt tuntuu siltä, että se on juotu…
Moikka,
Olen lukenut täältä plinkistä muutamia ketjuja joissa pysyvä elämäntapamuutos on ollut yllättävänkin helppoa. Suurimalle osalle se on tainnut olla matka helvettiin ja takaisin. Itse olen ihan alkutaipaleella (sen vuoksi vietän paljon aikaa täällä plinkissä). Monet ahdistukset olen läpikäynyt. Pahinta minulla on ollut itseni ruoskiminen/itseinho. En voi ymmärtää MIKSI olen ollut niin urpo…niin itsekäs. Ensimmäinen kuukausi oli todella raskas näiden asioiden jauhamisen kanssa ja minä todellakin jauhoin niitä yhä uudestaan ja uudestaan. Ja voit kuvitella, että kun juomishistoriaa löytyy, enemmän ja vähemmän, kolmenkymmenen vuoden ajalta niin sitä jauhamista riittää.
Muutama viikko sitten tapahtui jotain ja lopetin itseni kiduttamisen menneillä. Kuten sanoit “Tehtyä en saa tekemättömäksi, enkä juotua juomattomaksi…” ehkä oikeasti sisäistin tämän. Toki vieläkin ja varmaan loppuelämän tulee fläsäreitä ikävistä menneisyyden asioista mutta kyky käsitellä niitä kehittyy.
Oma ajatus tuosta tuen saamisesta kavereilta… Itselle lopettamis päätös oli niin suuri ja siitä päätöksestä alkoi oman sisäisen maailmani tutkiminen ja uudelleen järjestäminen. Ihan alussa tämä työskentely hallitsi minua 24/7. Nykyään 16/7 Mutta omaisille, ystäville ja kavereille se on vain sanoja. Sanoja jotka uskotaan ja otetaan tosissaan vasta sitten, kun on jotain näyttöä siitä, että niillä sanoilla on jotain merkitystäkin. “Onhan noita lupauksia tehty ennenkin”.
Onneksi on tämä plinkki! Ilman vertaistukea tämä olisi todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta.
Moi,
Minulla juominen pysyy kurissa, mutta aika ikävällä tavalla tai ajatuksella. Se oma pysäyttävän hetken mokani tulee mieleen lähes joka hetki ja varsinkin jos edes ajattelisi juovansa. Ahdistavaa ajatella koko ajan sitä, miten paska sitä on ollut ja ruoskia itseänsä siitä. Ei tätä näinkään jaksa. Valtava ahdistus oikeastaan saa minut nyt pysymään kuivilla. Tai ainakin se tulee mieleen jopa paniikin tapaisena ajatuksena, jos edes tekisi mieli juoda. Nähdäkseni se on ainakin vielä hyvä juttu, mutta voiko tosiaan se pelko ja ahdistus ajan kanssa tehdä jotain muuta. En tiedä. Jos se menee ajan kanssa ohi ja asiat noin niin kuin korjaantuu, niin onko syytä tai luottoa siihen etten ota… ? Varmasti se on ja tulee pysymään mielessä ja asiassa on vielä tämän moka hetkeni osalta selvittämättömiä asioita. Pahimmillaan se voi vielä johtaa eroon. Ja perheen hajoamiseen. Jos niin käy niin sitten käy, etukäteen ei voi koskaan tietää ja kuten sanottua menneitäkään en voi muuttaa… Nyt kuitenkin pysyn ja pystyn olemaan juomatta. Toki myös muistakin syistä kuin siitä mokasta.
Se menneissä vellominen ja niiden kaivelu ei tässä niitä asioita muuta. Jokainen meistä tekee virheitä ja se on inhimillistä. Itse yritän joka tapauksessa katsoa tulevaisuuteen ja huominen on aina nähtävä… ? Virheitä sattuu kaikille, mutta minä tyhmä tein niitä uudestaan ja uudestaan. Ja olin niiiiin itsekäs. Tämän päätöksen myötä niin ei voi enää käydä. Kun ei ota yhtään, niin ei voi juoda liikaa.
Joku päivä voi olla parempi ja joku huonompi. Toivottavasti meillä kaikilla ne paremmat päivät pääsevät voitolle. Ja sitä kautta huonot päivät jäävät häviölle. Ja sen huononkin päivän jälkeen tulee aina se parempi päivä…
Moi,
Nyt noin viikon juomatta olleena huomaan, että minusta on tullut aika tylsä ihminen. Ainakin omasta mielestä. Mikään ei oikein jaksa innostaa… Tässä on ollut paljon sellaisia hetkiä joissa olisi voinut olla iloinen, hauska ja sosiaalinen yms. Mutta huomaan että oikeastaan vain olen niissä hetkissä nauttimatta, iloisematta, tuntematta oikein mitään. Tuntuu vielä tyhjemmältä, kun näkee muiden nauttivan näistä hetkistä. Nähdäkseni kun edes muutama juoma olisi juotuna ja olisi vapautunut olo, niin ne tunteetkin olisi mukana. Henkistä vieroitusoiretta alkoholista kait? En silti aio ottaa. En siksi tätä kirjoita. Jonkun tyhjyyden se juomattomuus ja alkoholin käytön lopetus tekee… Tunteisiin, ajatuksiin, toimintaan… En osaa sanoa tähän enää mitään. Pikku pienissä tekstiäkin tulisi paremmin. Niinpä…
Vielä tuossa muita keskusteluja lukeneena täytyy todeta, että se “piilo” juominen oli itselläkin ongelmana. Piti salaa käydä ryypyllä, kun en ollut muka tarpeeksi humalassa. Omasta mielestä. Tätä tapahtui kotona ja myös jopa kaveriporukan saunailloissa tms. Ja Joskus jopa baarissa aikoinaan. Hain porukalle esim useamman tuopin tiskiltä ja tilasin siinä itselle shotin, jonka vetäisin ennen kuin vein tuopit pöytään… Se oli muka jotenkin parempaa mitä enemmän oli kännissä. Ihan sairas ajatus, näin selvänä ajatellessa. Ja kun tietty raja ylittyi, se vähäinenkin kontrolli katosi. Join silloin kaiken mitä vain pystyin. Tietty itsellä painoa yli 100kg ja treeniä pohjalla. Sitä juomaa piti kyllä kaataa, että tuli humalaan. Mutta silti. Typerää kuin mikä. Ongelmani olikin se alkoholin väärinkäyttö. Kun otin, niin otin liikaa liian helposti. Varsinkin juuri sellaisissa tilanteissa, joissa ei pitäisi. Kuten nyt tuli otettua ja tuli se todellinen pohjakosketus.
Joskus myös piilo juopottelin siinä ollakko vai eikö olla humalassa rajalla. Silloin toki määrät pysyi hyvin pieninä, mutta se olikin aika toistuvaa.
Jatkan tästä joskus paremmalla ajalla. Täytyy jatkaa tätä unettomuutta…
Kohta kuusi viikkoa ilman… Ei ole tehnyt vaikeata olla juomatta. Juomalla asiat vaan pahenisi. Fyysinen olo ei vaan ole lähellekään sitä mitä olisin ajatellut. Oikeastaan voin nyt aika huonosti ja varmaankin johtuu tämä fyysinen huono olo omasta päästä. Henkisesti olen ihan lopussa. En saa nukutuksi ja kaikki stressaa. Univelkaa kertyy ja kaikki on ihan paskaa.
Alkaa vähitellen tulla välinpitämätön olo kaikesta. Siis ihan sama -asenne. Täytyisi vaan yrittää pysyä liikkeellä ja olla pohtimatta asioita ja huolia liikaa. Silloin edes jotenkin jaksaa ja yrittää edes välittää. No, ainakaan juomalla se ei parane. Raskaita aikoja…
Tuntuu tämä elämä vaan nyt jotenkin siltä kuin olisin eron kokenut. En pelkästään alkoholista vaan siitä entisestä minästä ja elämästä. Oli hyviäkin aikoja ja huonoja. Nyt tuntuu vaan huonolta. Ainakin tällä hetkellä. Olen kadottanut lähes täysin halun olla ihmisten kanssa tekemisissä. En ole koskaan ollut edes mikään super sosiaalinen, mutta nyt tuntuu etten jaksa ketään. Pakolliset hommat saan just “näyteltyä” sen verran kuin se vaatii.
Kait nämä on näitä Alkon lopettamisen oireita, niin henkisiä ja sitä kautta nyt myös fyysisiä. Juomattomuus ei ole siis se ongelma vaan henkinen paha olo. Joka toki johtuu paljon myös muustakin elämässä meineillään olevista tilanteista. Ja sitä kautta tulee tämä fyysinen oireilu… Täytyy vaan tsemppaa. Heh. Ihan kuin se ois niin helppoa. Just joo…
Olen ollut juomatta nyt 24 päivää ja kaikki on todellakin paskaa. Kuvittelin, että olisin tässä kohtaa jotenkin hyvävointinen ja iloinen, mutta päin vastoin olen ihan allapäin kaiken aikaa. En tiedä, mikä johtuu alkoholista, mikä mistäkin, elämäntilanteeni on aika vaikea ollut jo pidemmän aikaa. Muutama lasi viiniä helpottaisi… hetkeksi. En ihmettele yhtään, että ihmiset juovat suruunsa. Ahdistukseen ja stressiin minäkin olen juonut aina.
Nyt on se ahdistus ja stressi, mutta ei voi juoda. Tämä on ihan täyttä tuskaa.
Toivokaamme, että asiat kääntyvät parhain päin.
Minäkin olen jonkin kerran kokenut tuon “nyt tuli stoppi” -kokemuksen. Nyt syksyllä viimeksi, kun eräällä baarireissulla muisti meni ja mokailin jotain älytöntä työtuttujen edessä. Silloin päätin, että en juo enää koskaan. Olinkin kuukauden juomatta… kunnes join taas. Uutta ylilyöntiä ei ole tapahtunut, tissuttelua vain, mutta päätin silti koettaa 4 kuukauden juomattomuutta. Aika kaukana tuntuu se huhtikuu olevan.
Tutulta kuulostaa… Ero on hyvä vertaus. Uusi minä eroaa vanhasta minästä vai olisko niinpäin, että vanha minä eroaa uudesta?
Itselläni nyt 101 päivää eronneena. Ehkä hiukan helpottanut ja olen löytänyt muuta sisältöä elämääni. En vain jaksanut enään märehtiä
Jaksaa jaksaa!! Hyvää/parempaaa vuotta 2022 sinulle
Kohta kahdeksan viikkoa takana… Kaiketi ? Jotenkin se alkoholi on alkanut vähän unohtua. Olo ei ole juuri vaan parantunut. Tuntuu kuin vankilassa olisi. En kyllä siitä oikeasti tiedä, kun en ole ollut muuta kuin työkeikoilla muurien sisällä. Mut jos jotenkin tätä tunnetta vertaisi, niin tässä kun on nyt ollut juomatta ja on niin kuin hyväkäytöksinen vanki… Joka silti joutuu eristysselliin kuin elokuvissa. Vaikka kuinka hyvin onnistuu olemaan ilman Alkoa, niin silti saa paskaa niskaan. Olo on sellainen ja siltä tuntuu. Kaiketi se on sitä itsensä ruoskimista. Kukaan ei sitä paskaa kaada, vaan ihan itse siinä nyt uin. Onneksi on vielä pää pinnalla… Ainakin sen verran että uimaan pystyy ja eteenpäin pääsee. Että sellaiset fiilikset…
Itsellä tätä retkahtamista ollut vuosien ajan ja ajaudun uudelleen tähän tilanteeseen.Pystyn jonkun 3 viikkoa olla ottamatta, sitten tekemäni virheet unohtuu.Taas sama ralli,pää täyteen ja jatkoa seuraavana päivänä.Töissäkin tullut juotua, pullo mukaan ja kaupasta hakenut kesken päivää lisää.Itse ja vaimo Täysin loppu.Jotenkin pitäisi saada kierre poikki.Antabuksen voimalla alkuun, mutta olen antabuksen ottamisenkin aikaan juonut.Tuntuu ettei sekään tehoa ja tuntuu että kroppa sietää liikaa känniä antabuksen kanssa.Päihde ongelmasta olen puhunut työterveydessä ja saanut sieltä apuakin joissakin kohtaa.Nyt suurin synti on tämä että pystyn tunnustamaan ongelmani julkisesti.
Jaahas, vähän yli yhdeksän viikkoa juomatta. Tuntuu kuin oisin kuollut sisältä. Epäilyttää että tämä on päässä ja mielessä vika. Jotain mielenterveysongelmaa. En tiedä…
Oikeastaan aika tasan yksin saanut tämän yhdeksän viikkoa olla tämän asian kanssa. Tukea ei ole tullut. Puoliso sanoi silloin alussa että minun auttaminen on kuin housuun kusisi pakkasella. En ole sen jälkeen sen asian perään kysellyt tai siitä jutellut. Terveyshuoltoon vaikeaa puhua. Alko asiat täytyy jättää kertomatta. Mitään merkintöjä sen suhteen en voi ottaa ajatellen tulevia töitä. Ja miten selittää tämä enää pelkäksi mielenterveysongelmaksi? ? Eikä sekään näytä hyvältä.
Juomattomuudesta on nyt tullut omassa päässä liian suuri ongelma. Ei se ettenkö voisi tai saisi ottaa, vaan se miksipä en ottaisi. Olihan niitä ongelmia silloinkin, mutta ei näin pahoja. Juominen ja sen lopettaminen ei ollut sillä lailla ongelma, vaan se övereiden veto. Ja se kun tapahtui aivan tiedostamatta. Sitä vähän niin kuin yks kaks yllättäen oli vain aivan taulu seis. Vaikka ei olisi halunnut. Tiedän sen että jos tästä korkkais ja alkais ottaa taas, niin varmasti voisi mennä monet kerrat oikein hyvin. Ja lopettaminenkin onnistuisi. Mutta kun sitä kertaa en halua enää kertaakaan, että se lähtee lapasesta ja mennään syvään päähän pohjaan osumisella. Aika pahasti se kummittelee mielessä koko ajan se mun moka, se pysäyttävä hetki. Sitä en muuten ole aiemmin maininnut, että siinä olisin voinut päästä lehtiotsikoihin. Onneksi ei sentään niin käynyt. Vittu että se hävettää vieläkin ja tuntuu niin pahalta.
Ehkä joskus otan, ehkä en ikinä. Nyt yritän vain olla, elää ja antaa tämän ihan kuolleen elämän kulua.
Jospa vain voisin muuttaa menneitä, tai edes unohtaa ne ja olla tietämättä huomisen huolista… Ja osata olla vahva.
Mutta omaisille, ystäville ja kavereille se on vain sanoja. Sanoja jotka uskotaan ja otetaan tosissaan vasta sitten, kun on jotain näyttöä siitä, että niillä sanoilla on jotain merkitystäkin. “Onhan noita lupauksia tehty ennenkin”.
