Puolisoni on käyttänyt kannabista säännöllisesti kolmekymmentä vuotta. Itse olen ollut raittiina kymmenisen vuotta. Yhteiseloa takana kolmisen vuotta.
Nyt huomaan läheisriippuvuuden ja vanhojen traumojen heräävän yli 20 vuoden työskentelyn jälkeen henkiin. Seuraan puolison käyttöä, ärsyynnyn ja ahdistun, välillä oon ihan ok, mutta seuraavassa hetkessä menen ahdistuksesta lukkoon ja joudun tekemään helvetisti töitä, että saan itseni siitä tilasta pois.
Eilen käsitin, että hyväksymisen ja sietämisen ero on merkittävä ja tänään nostin puolisolle kaiken tiskiin. Hän tietenkin säikähti, mutta saimme laadittua pelisäännöt yhdessä, jotta molemmilla olisi ok olo.
Nyt sitten mietin keinoja työstää tätä itseni kanssa, sillä en alunperinkään ole miettinyt hetkeäkään, että puoliso jättäisi kannabiksen. Huomaan vaan parissa vuodessa ajautuneeni siihen tilaan, etten pysty asiaa käsittelemään järkevästi.
Olisiko hyviä ideoita omien tunteiden käsittelyyn asian suhteen? Entä onko jollakulla antaa vertaistukea? Oletko pystynyt elämään tällaisessa tilanteessa tasapainoista elämää?
Hei, jonkin verran aikaa on aloituksesta kulunut, mutta on vastattava koska tunnistan niin paljon itseäni tästä.
Puolisoni polttelee pilveä (on poltellut koko aikuisikänsä, aiemmin hyvinkin paljon) muutaman kerran kuukaudessa, ja kertojen välillä on vähintään viikko. Polttelee silloin kun en ole läsnä (asutaan erillään). Toinen osa minusta on asian kanssa aika sinut: polttelu ei ole minulta pois, ja olen ajatellut että rentoutumistyylinsä kullakin.
Olen pari kertaa nähnyt hänet pilvessä, enkä ole juuri huomannut mitään erikoista hänen käytöksessään. Tosin yksin hän polttaa paljon enemmän, sanojensa mukaan.
Mutta kuten aloittajalla, minullakin tunteet seilaavat rajusti laidasta laitaan. Yhtäkkiä pääni sisällä ääni saattaa alkaa jankuttaa, että mieheni on riippuvainen kyseisestä aineesta, ja siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa. Totta kai pohjimmiltaan toivoisin ettei hän ainetta käyttäisi, mutta tuolla käytöllä tuntuisi kohtuuttomalta alkaa vinkumaan lopettamistakaan. Silti on välillä todella hankala olla mainitsematta mitään poikkipuolista/ syyllistävää käyttämisestä, ja tiedän että nämä reaktiot kumpuavat itsellä jostain syvältä, kontrolloinnin tarpeesta tai muusta. Paras keino jonka olen keksinyt, on siirtää ajatukset omaan itseeni ja siihen mikä minulle olisi juuri silloin parasta. Ehkä se on soitto ystävälle tai käynti lempikahvilassa, mitä nyt milloinkin. Eli yritän olla keskittymättä toisen asioihin ja sen sijaan koetan tehdä päivästäni mahdollisimman hyvän.
