Tilanteen päivitystä pitkästä aikaa…Noh syksy/alkutalven kuukaudet menneet entistä rataa(puoliso siis humalassa),joten viikonloput kämpilläni olen ollut.Lomaviikko meni hyvin puoliso oli koko viikon selvinpäin tehtiin yhdessä kotihommia.Koen silti valatavaa ahdistusta hänen läheisyydessä vaikka onkin selvinpäin.Tunteet ovat kuolleet eikä ole häntä ikävä kun olen kämpilläni,millään ei ole enää mitään väliä.Tunteet ovat silti välillä ristiriitaisia koska hän haluaa minun läheisyyttä ja minä en pysty niihin vastaamaan.Koen että satutamme koko ajan toisiamme hän minua juomalla viikonloppuisin ja minä häntä kun olen niin kylmä…Aikaisemmin koin ahdistusta siitä että jos eroan niin joudun jättämään rakkaan kotini ja varsinkin lasten kodin ja paikan minne lapsenlapset tulevat.Ei ole enää mummolaa…Nyt olen tullut siihen tulokseen että mummola on siellä missä mummo on ja ukkila siellä missä ukki on…Olen käynyt terapiassa koko ajan ja pohtinut näitä asioita.Siitä olen saanut paljon voimaa ja se on selkeyttänyt minun ajatuksia.Nyt teen niitä asioita jotka tuntuvat MINUSTA hyvältä ,ajattelen vain itseäni,niin itsekkäältä kun se kuulostaakin 
Kun näitä asioita pohdiskelee ja vatvoo ees taas että minäkö se aiheutan sen ongelman itselleni vai se toinen niin,jos meillä olisi kaikki ollut hyvin niin ENHÄN minä asuntoa olisi itselleni ottanut ja aiheuttanut lisä kustannuksia itselleni siitä .Kotiin olisi MUKAVA tulla. Lomalle haluaisi vain HÄNEN kanssaan lähteä…ym.ym…Tällaisia ajatuksia tällä kertaa,joten hiljaa hyvä tulee ajatellen aivan kaunis 
Hyvää alkavaa vuotta kaikille!
no niin viikonloppu taas… ajelin töistä yhteiseen kotiin,matkalla miettien mikä kunto mahtaa puolisolla olla…Avasin oven ja tunsin ruoan tuoksun…ainakin ruokaa oli tehnyt.Menin sisälle ja löysin hänet olohuoneen sohvalta istumassa melkoisessa humalatilassa…Uunin oli myös lämmittänyt joten lämmintä oli tuvassa… 
Se että näin missä kunnossa hän oli sai minut vapisemaan ja sydän tuntui rupeavan hakkaamaan…koitin rauhoitella itseäni…syötyämme kerroin että lähden omaan kämppään niin hän saa harrastaa rauhassa…Olin lähtemässä kämpilleni huomasin että minun avaimet olivat kadonneet siitä mihin ne jätin.Kysyin häneltä että oliko ottanut ne,valehteli että ei ole nähnytkään niitä,omilla jäljilläsi ne on…noh en kuitenkaan uskonut,vaan tivasin niitä häneltä.Siitä syntyi riita ja koin tilanteen erittäin pelottavaksi.Hän raivosi ja huusi minulle sekä painoi minua sohvaa vasten ja sanoi että nyt et lähde minnekkään,uhkasi lyödä mutta ei toteuttanut sitä …SILLOIN sanoin hänelle kun pääsin otteesta että kiitti nyt riitti…avaimet hän heitti viimelopuksi pihalle joten pääsin lähtemään.Koko ajomatkan vapisutti ja rinnassa oli outo kiputila. Tässä kämpilläni käyn nyt läpi tapahtuneita vieläkin tärisyttää mutta olen erittäin onnellinen että on paikka minne mennä Tällaista tällä kertaa … 
Edllinen kirjaus siis minun en muistanut kirjautua sisään
Voi hitsi, Jellonatar!
Onneksi sinulla todella on se oma kämppä! Paikka missä on oma rauha - ja nyt näköjään myös turvapaikka. Omalta kämpältäni kirjoittelen minäkin: kun tulin mökiltä, oli mies käynyt sillä aikaa ostamassa 2 pulloa viinaa ja vähän kaljaakin; toisen pullon jo juonut. Ei ole pahapäinen, mutta olomuoto ällöttää. Ruokin kissat ja otin pari voileipää mukaan sekä painuin käytävän yli omalle puolelleni saman tien Oman paikan välttämättömyys siis tiedetään, näissä meidän kuvioissa…
Mutta nyt olen sinun tilanteestasi huolestunut. Jos väkivalta tulisi mukaan kuvaan, minä häipyisin saman tien lopullisesti. Toivon, ettet sinäkään anna kohdella itseäsi enää fyysisesti kaltoin, henkisen rasituksen lisäksi. Onneksi se jäi uhkan asteelle, mutta mistä voi koskaan tietää, silloin kun alkoholi tai muu ylimääräinen on sekoittanut pään. En halua ohjailla enkä määräillä (enhän sellaisesta tykkää itsekään), mutta toivon, että pidät hyvää huolta itsestäsi. Ehkä voisit listata niitä hyviä ja huonoja puolia. Onko vielä jotain sellaista ainutlaatuista, jonka tähden kannattaa yrittää jatkaa? Vai olisiko sittenkin sinun oma ainutlaatuinen elämäsi etusijalla. Lopulliset ratkaisut ottavat koville; tiedän kyllä, kun itsekin roikun omassa hirsipuussani Mutta yritäpä kuvitella, ihan vain kuvitella, elämääsi ilman alkoholin piinaavaa vaikutusta. Mitä kaikkea saattaisi löytyä tilalle…
Omaa sydäntäänhän sitä ihmisen on seurattava. Ja pikkusen sitä järkeäkin… Tsemppiä sulle, elämä kantaa meitä kyllä!
toivoo Rinalda
Alkoholismi on etenevä ja paheneva sielun ja ruumiin sairaus.
“Oma” alkkikseni ei kestänyt / ei kestä minkäänlaisia rajojen asettamisia, kritiikkiä käytöksestään ym. , vaikka olisi kuinka hyvässä hengessä ja kohteliaasti annettua. Ei sen puoleen, että aina olisin niin kohtelias ollut :mrgreen: . Kun alkoholisti hoksaa, että läheinen onkin tosissaan rajojen asettamisessa, alkkis voi olla vaarallinen. Ihan pienissä asioissakin. Voi tietysti olla vaarallinen, vaikkei läheinen muuttaisikaan omaa käytöstään, mutta mun mielestä selkeitä vaaran paikkoja ovat ne, kun läheisen asenteen muutos näkyy alkkikselle myös läheisen käytöksessä ja toimimisessa ja teoissa.
Meillä sitä kritiikkiä ja rajojen asettamispyrkimyksiä tuli etenkin juopottelukausien ja katkaisuhoitojen jälkeen, jolloin alkoholia ei enää lie ollut veressä, mutta alkkiksen aivot silti ihan epänormaalissa tilassa - viikkokausien juopottelun jälkeen aivot pitävät epänormaalina alkotonta tilaa, jolloin mieskin oli ikään kuin päissään ja myös vieroitusoireiden takia hyvin ARVAAMATON.
Omalla kohdalla on ollut vaikea tajuta sitä alkoholismin pahenemista ajan myötä, ja tod.näk. syviä vaurioita alkoholistin psyykessä - olen vaan kuvitellut eläneeni jokseenkin normaalin, mutta alkoholi-ongelmaisen miehen kanssa, joka hän ehkä olikin 20 vuotta sitten, kun yhteiselämämme alkoi. Nyt en enää tiedä, kuinka pahasti hän on vaurioitunut, pahasti toki on - eikä mun tarvi sitä asiaa tietää eikä vatvoa, mutta OMAN mielenrauhani takia pidän öisin ovea varmuuslukossa, vaikka alkkis palauttikin kämpän avaimet.
Omalla kohdalla meni sen puoleen hyvin, että alkkis on nyt muuttanut pois - juuri viime syksynä aloin pelkäämään, siihen asti vaan kiukutti, ketutti, masensi ja turhautti kaikki surkeus.
Kuunnelkaa omia fiiliksiä - pelko vaikka pienenkin pelon hiipiminen elämään on varoitusmerkki, että ota myös fyysistä etäisyyttä alkkikseen, esim. järjestämällä oma elämäsi enemmän erilleen alkkiksesta.
Niin ja tietenkin alkkis voi olla ARVAAMATON myös humalassa. Paitsi humalatilan takia, alkkiksen psyyke on voinut muuttua paaaaljon pahempaan päin siitä, mitä se joskus oli, mutta läheinen niin kuin mä elää illuusiossa. Ite koittaisin vältellä kaikkea vuorovaikutusta alkkiksen kanssa silloin, kun hän on humalassa. Mutta aina ei käytännön syistä onnistu.
Kiitos Rinalda ja Muuan! Nyt alkaa jo mielentilani tasaantua eilisistä taphtumista…Ilmeisesti alkkis huomaa nyt että ei pysty vaikuttamaan minun ratkaisuihini ja kokee olevansa voimaton,siksi käyttäytyy noin…Rajat kun olen vetänyt että en ole läsnä silloin kun hän on humalassa…Paljon on hyvää ollut meidän liitossa,kuten neljä lasta ja nyt 6 lastenlasta.Olemme myös tehnyt paljon asioita aina yhteistuumin ja toisiamme kunnioittaen,kuten hyvään parisuhteeseen kuuluu.Tuntuu tosi pahalta kun alkoholi on tuhonnut sen kaiken.Aikaahan siinä on kulunut kun ollaan tässä pisteessä ja paljon on asioita/vahinkoja tapahtunut, viina kuvioissa ollut silloin aina.Eilisen tapahtuman johdosta olen kuitenkin nyt entistä enemmän varma siitä että tiemme tulee eroamaan,koska en halua elää pelon kanssa.Puhelimenikin olen sulkenut ,ei tarvitse ottaa minuun yhteyttä.Katsotaan miten tässä sitten käy…Mutta nyt on lähdettävä töihin,joten ajatukset on siirrettävä sinne. Hyvää päivän jatkoa kaikille
Jellonatar, sinun elimistösi on selkeästi hälytystilassa ja pitkän päälle se alkaa rasittamaan myös terveyttä (sydän- ja verenkiertoelimet ovat lujilla).
Miten miehesi itse reagoi tuohon viikonlopun käytökseensä; myöntääkö arjen tullen ja pään selvittyä, että on käyttäytynyt ikävästi? Ottaako siis vastuun käytöksestään vai vierittääkö syyn sinuun tai johonkin muuhun ulkoiseen tilanteeseen? Yrittääkö yhtään ryhdistäytyä ja korjata käytöstään??
Kyselen sen takia, että meillä kyllä mies useimmiten myönsi “syyllisyytensä” ja esim. kerran ikkunat hajoitettuaan vei ne itse korjattavaksi (siis lasitettavaksi uudelleen) eikä muutenkaan tuon jälkeen moneen vuoteen juurikaan juonut saati että olisi käyttäytynyt aggressiivisesti. Valitettavasti vaan muista syistä “heitti hanskat tiskiin” eli ei enää jaksanut tsempata omaa saati perheemme elämää ja erohan siitä lopulta tuli. Edelleen surettaa, että muuten hyvä liitto ja turvallinen, tasainen perhe-elämä menetettiin sen takia, ettemme enää jaksaneet “tahtoa”…
No mutta, sinä itse tiedät, mikä teidän tilanteenne on ja jos näyttää siltä, että huonompaan suuntaan vaan olette menossa, niin ehkäpä se lopullinen irtiotto tulee tarpeeseen.
Kaikesta huolimatta toivon iloa päiviisi; teillä on onneksi käsittääkseni tasapainoiset aikuiset lapset ja ne lapsen lapsetkin, jotka tuovat myönteistä sisältöä elämään
Kyselit Hemmiina kuinka puolisoni reagoi tapahtuneeseen pään selvittyä…Yleensä päivä tai kaksi juomisen jälkeen hän on ollut katuvainen ja pyydellyt anteksi käytöstään ,ja sanonut että syy on hänessä,ei kuitenkaan muuta käytöstään, kun viinapiru rupee kolkuttamaan olkapäällä niin kaikki ne unohtuu.Nyt tein sellaisen ratkaisun että suljin puhelimen silloin kun läksin kotoa ,koska en halunnut hänen ottavan minuun yhteyttä,miettikööt nyt ihan rauhassa .Mulla nyt toinen liittymä joka vain lasten tiedossa.Olen lasten kanssa puhunut asiasta ja ovat sitä mieltä että nyt riittää tää minun alistaminen…eivät hyväksy hänen käytöstä minua kohtaan…Ovat onneksi tukenani .En kuitenkaan haluaisi että katkaisevat välit isäänsä,koska hän on ollut kuitenkin hyvä ja huolehtivainen isä silloin aikanaan,nyt tämä sairaus on sekoittanut täysin meidän perhe- elämän,niin surullista kuin se onkin… 
Toivoisin todella että hän heräisi ja ymmärtäisi oman tilansa ja lähtisi hoitamaan itseään,muuta en voi tehdä hänen puolesta. Kuvasit Hemmiina että teilläkin ollut hyvä ja turvallinen perhe-elämä ,kuten myös meillä .Siksi se on ollut todella raskasta päästää irti toisesta,surutyötä olen tässä vuosien varrella tehnyt koko ajan ,sitä ei vaan niin kuin jaksa ymmärtää että näin on käynyt ,että kuningas alkoholi vie voiton…Vai olenko itse sittenkin liian tiukkapipoinen ja en kestä sitä joka viikonkoppuista juomista…koska juohan ne muutkin…ja hoitaa työnsä viikolla…Sitä edelleen epäilee itseään…onko vika sittenkin minussa 
Tää on ollut tällaista soutamista ja huopaamista…huh…huh…Tosin tämän viikonlopun kokemuksen jälkeen on tuntunut hyvältä kun on oma kämppä minne mennä ja eroajatukset senkun vahvistuvat.Näillä mennään nyt,päivä kerrallaan.Kaikkea hyvää sinulle
Kiitos jellonatar!
Niin, tuota samaa mietin minäkin ihan loppuun (eroon) asti, että olenko itse vaan liian tiukkapipoinen… Näin jälkikäteen olen ajatellut, että meillä ongelmana ei tosiaankaan ollut miehen perjantai-iltojen juominen - kausittain, vaan ylipäätään miehen raskas persoona, joka ei todellakaan tuon juomisen ja siihen liittyvien ristiriitojen myötä helpottunut. Toki juominen toi tullessaan luottamuspulaa, koska noina kausina en voinut tietää, onko mies kotona perjantaina, kun palaan töistä tai kun tullaan tyttöjen kanssa tallilta ja jos onkin, niin onko juonut. Nuo kokemukset saivat aikaan sen, että perjantaina jo töissä alkoi ahdistamaan, vaikka kuinka yrittikin itseään psyykata, että “mitä siitä, jos se juo tänään, huomennahan se jo on selvä ja “hyvä” arki taas jatkuu…”. Tuo mielessä ja kehossa tuntuva ahdistus sitten jatkui, vaikka miehellä alkoi se toinen vaihe, jossa tsemppasi itseään, kuntoili, söi terveellisesti ja viihtyi perheensä kanssa kotona ilman juomisia. Jossakin vaiheessa oma olotila aina helpottui, kunnes tuli se seuraava “vaihe”, jolloin menojalka alkoi taas perjantaisin vipattamaan…
Mutta tosiaan, olen monesti miettinyt, että JOS mies olisi nauttisi alkoholia kohtuudella, ilman päihtymistavoitetta, niin mikä ettei. Noinhan minä itsekin toimin.
Miehen persoona on sillä tavoin haasteellinen ja kuormittava, että niin pitkään, kuin minä ns. vahvana naisena jaksoin häntä “kannatella”, niin meillä meni hyvin. Kannattelukin oli melko kohtuullista, koska mies aina menojaksojen jälkeen ryhdistäytyi ja alkoi ottamaan oman vastuun voinnistaan, minä aikana minä ehdin sitten palautumaan tuosta “kuormituksesta”. Nyt vaan se viimeisin menovaihe jäi päälle ja sitä ehti kestämään pari vuotta, ennenkuin ilmoitin viimeisen kerran, että nyt riitti. Kohtuus sentään tuossakin
Meillä tyttäret ovat suhtautuneet isänsä persoonaan ja juomisiin suht rauhallisesti. Nuoremman tyttären kanssa eivät ole koskaan olleet kovin läheisiä ja tämä nuorempi on kyllä osoittanut, että ei pysty isäänsä arvostamaan silloin, kun isä juo. Muuten toki isä on ollut rakas ja tärkeä hänelle. Esikoisen kanssa mies on läheisempi ja tämä esikoinen joskus takavuosina kritisoikin lähinnä minua, että miksi minä siitä huomauttelen, jos iskä vähän joskus juo. No, kuten kerroinkin, ongelma ei lopulta ollut niinkään tuossa juomisessa, vaan siinä, mitä se aiheutti miehen psyykelle ja minulle, joka olin jatkuvasti läsnä. Tyttärethän olivat omassa rauhassaan talomme yläkerrassa eivätkä joutuneet aamuyöllä heräämään, kun isä kömpi juovuksissa kotiin jne.
Tänä päivänä olemme kaikki tyytyväisiä tilanteeseen eli siihen, että meillä on talossamme oma yhteinen rytmi, vietämme paljon aikaa yhdessä ja isän kanssa ollaan tekemisissä, jos siihen on tarvetta. Iskä käy välillä kyläilemässä ja viihtyy muutaman tunnin; on edelleen kuin kotonaan ja niinhän minä aina sanonkin, että hän on kuin pois muuttanut perheenjäsen. Näin on tosiaan hyvä, ainakin meillä naisilla
Kyllä toisen juominen todellakin aiheuttaa luottamuspulaa,ahdistusta ja pahaa mieltä.Minulla myös alkoi ahdistaa jo ennen viikonloppua,kun ei tiennyt missä kunnossa hän oli,kun tulen töistä.Käyn itse vuorotyössä ja useimmiten hän alkoi juoda silloin kun en ole kotona,ja sitten kun tulen niin onkin jo vahvassa humalatilassa.Laittoi kyllä ruokaa että"pääsen valmiile"sekin vain hyvittelyä 
“Varpaillaan” olo vie valtavasti voimia ja elämän iloa .Ei ole enää sitä mukavaa yhdessäoloa/tekemistä kuten ennen ja kaikki tuntuu ihan samantekevältä.
En itsekkään ole täysin absolutisti, olisi ihan kiva jos voisi yhdessä ottaa muutaman viinilasin silloin tällöin,mutta en voi tehdä sitä hänen kanssaan.Tiedän mihin se johtaa,kun pääsee makuun niin silloin vedetään ns. kaksin käsin,viinit eivät riitä pitää olla lisäksi miestä väkevämpää .Joten se siitä 
Jatkuvat pettymykset "kuormitukset"vuosien varrella kyllä tekee tehtävänsä,jossain tulee raja vastaan eikä enää jaksa kannatella,parempi silloin on päästää irti ja ajatella itseään ja lapsia.
Tämä vuoristorata elämä on ollut tosi rankkaa.Tunteet vaihtelevat päivittäin,on surua kun elämämme meni näin ,mutta siitä kiitollinen kun saimme lapset aikuisiksi ja heillä menee hyvin,eikä lapsuus ajalta ole suurempia traumoja saaneet.Silti koen että lapsilla on isäänsä kohtaan vihan tunteita,hänen juomisen ja käytöksen vuoksi.Onhan ns.mummola pirstoutumassa ja kaikki on siitä hämillään.Mutta meidän on vaan mentävä eteenpäin ja ajateltava positiivisesti kaikesta huolimatta.Mummola siellä missä mummo on ja ukkila siellä missä ukki on
Mutta mennään tähän aamuun, hän ilmestyi varhain ovelleni,kun ei ole tavoittanut minua puhelimella, puhelin on kiinni.Oli huolissaan minusta 
Sanoin että pidän kyllä itsestäni huolta,ja toivoin että hänkin pitäisi itsestään.Ei ollut katuvainen eikä pyytänyt anteeksi tällä kertaa Minä olin se joka oli hyökkäävä osapuoli hänen mielestään.Korotin kyllä ääntäni pyytäessä avaimia ja kun ei niitä sanallisella kehoituksella antanut yritin ottaa ne hänen taskusta.Tämän hän ilmeisiesti koki päällekäymiseski…niin kait se sitten oli 
Mutta se mitä sen jälkeen tapahtui ,kun hän siitä sohvaltaan nousi , silmät kiiluen ja raivoten ,tarttuen käsiini ja kaataen sohvaan oli tosi pelottava tunne(iso mies kun onkin)niin tunsin itseni pieneksi en uskaltanut sanoa mitään,jotta rauhoittuisi…käyn läpi tätä uudestaan ja uudestaan…ei varmaan ikinä unohdu 
rakkautta ilmiselvästi :lol
Tällaista vaihetta nyt meillä,ei anneta asioiden lannistaa vaan mennään päivä kerallaan eteenpäin,jospa se aurinko vielä paistaa risukasaankin 
Hei Jellonatar! Tässä tulee näkökulmaa alkoholisti aikuisen lapsen kannalta katsottuna. Meillä on jokseenkin samanlainen tarina paitsi, että juova osapuoli on äitini. Juominen on alkanut vasta myöhemmällä iällä meidän lasten ollessa jo aikuisia.
Ole huoleti, uskon, että aikuiset lapsesi pystyvät tekemään ratkaisunsa suhteessa isäänsä.
He ovat myös alkoholistin läheisiä aivan kuten sinäkin, ja heillä on myös oikeus huolehtia itsestään. Älä koe huonoa omaatuntoa siitä, että sinun mielipiteesi tai päätöksesi saa heidät hylkäämään isänsä. Jokainen heistä tekee itse oman päätöksensä, oli se mikä tahansa.
Itse olen tehnyt täydellisen irtioton omaan äitiini, en vanhempieni eron tai isäni mielipiteiden vuoksi vaan oman itseni vuoksi. Lämminsydäminen ja rakas äiti sekä mummo on muuttunut valehtelevaksi ja ilkeäksi ja muita ongelmistaan syytteleväksi ihmiseksi. (Minä olen yksi suurimmista syyllisistä, en tiedä miksi) Samaan päätökseen on tullut myös sisarukseni. Päätös on ollut yksi elämäni rankimmista eikä se käynyt hetkessä. Aika monta vuotta siinä meni ja lopuksi oli pakko antaa periksi: Hänen persoonansa oli muuttunut ja pullo oli tullut rakkaammaksi kuin lapset tai lastenlapset. Hän olisi halunnut jatkaa “yhteiseloa” omilla ehdoillaan; Humalassa hän sai vapaasti haukkua koko sakin alimpaan hornaan ja mitätöidä meidät ja perheemme mennen tullen. Rakkaus itseä ja omaa elämää kohtaan auttoi päätöksen teossa.
Vanhempieni eron jälkeen lastenlapset saivat “takaisin” vaarinsa ja me oman isämme. Voimme olla yhteyksissä ilman ylimääräisiä jännitteitä eikä äidin juominen ja siitä aiheutuneet tapahtumat hallitse enää keskustelujamme. Elämä on normalisoitunut ja huoli ei-juovasta vanhemmasta on pois.
Näillä ajatuksilla toivotan sinulle rohkeutta ja voimia päätöksiisi!
Kiitos Alkoholistin lapsi vastauksesta! Olen huomannut omista lapsistani kuinka myös he ovat kärsineet tästä isänsä alkoholin käytöstä.Ovat joutuneet kuulemaan ja näkemään sellaisia asioita joita ei olisi voinut uskoa että oma isä heille sanoo/tekee .Alkoholi muuttaa ihmistä niin paljon ,hän on silloin aivan toinen persoona.Sitä on vaikea hyväksyä ja irtaantuminen ei ole helppoa se vie aikaa ja kyyneleitä.Ihmistähän ei tarvitse vihata,mutta sitä alkoholistista elämäntapaa ei tarvitse sietää.
Olen tässä sellaisessa välivaiheessa ,ja kaikki tuntuu epätodelliseselta,mutta uskon että asiat järjestyy aikanaan johonkin suuntaan.Kaikkea hyvää sinulle alkoholistin lapsi
Päivittelen taas tilannettamme…Viime viikolla käväsin yht.kodissamme,vein kissoille ruokaa ja tyhjensin hiekkalaatikon ,palaten sitten töihin.Hän kävi kaksi kertaa viikon aikana luonani,tapahtuneita asioita käytiin läpi useita kertoja.Totesin vaan että en palaa takaisin jos muutosta ei tule ,nyt on oltava näyttöjä .Viikonloppu tuli ja meni taas kerran…Kämpilläni olin ,kuten hän myös omallaan.Oli miettinyt asioita ,ja sanoi että ei halua menettää kaikkea,kun on jo riittävästi pahaa saanut aikaan.Lupasi lähteä AA-kerhoon.Se jää nyt nähtäväksi meneekö,kynnys on korkea…
Hän haluaisi että muuttaisin takaisin,se kuulema olisi paras tuki hänen raitistumiseen.Sanoin että en jaksa uskoa enää mihinkään, kun on niin paljon joutunut pettymään,joten hänen on nyt itse haettava apua,ei minun takia vaan oman itsensä vuoksi.
Jellonatar, tuo kaikki, mitä kerroit, kuulostaa kyllä hyvältä. Mies tuntuu miettineen teidän pitkään jatkunutta ikävää tilannettanne ja vaikuttaa myös oivaltavan, että hänen juomisensa on se suurin tekijä ongelmissanne. Hyvä, jos hakee apua nimenomaan itsensä vuoksi. Olet mielestäni toiminut nyt ihan oikein eli pitänyt kiinni omasta oikeudestasi rauhalliseen elämään.
Ymmärrän kyllä miestäsi, että hän kaipaa sinua kotiin. Melko varmasti siitä olisikin tukea hänen muutosyritykselleen, mutta pitkässä juoksussa hänen on kuitenkin selvittävä yksin - siis itsensä ja ongelmiensa kanssa. Minä ainakin ajattelen asiasta niin, että jos miehesi ymmärrys riittää siihen, ettet sinä ota nyt mitään riskiä tässä vaiheessa ja palaa hänen luokseen kotiin, niin hänellä on kaikki mahdollisuudet voittaa ongelmansa. Jos taas syyllistää sinut ja saa siitä mukamas luvan juoda, niin…
Olette kumpikin sen verran jo elämää, etenkin sitä hyvää yhteistä, kokeneet, että haluan jotenkin uskoa vielä parempaan. Ehkä te onnistutte siinä, missä me emme mieheni kanssa onnistuneet. Sitä en itse epäile, etteikö mies olisi pystynyt taas luopumaan juomisesta, mutta minä en enää kestä hänen muuten kuormittavaa persoonaansa - kuin pieninä annoksina
Toivotan siis sinulle ja miehellesikin sitä avioliiton eteen vaadittavaa tahtoa, koska jotenkin olen ymmärtänyt, että et ihan vielä ole ollut valmis itsekään luovuttamaan. Tärkeintä kuitenkin on, että te kumpikin tiedostatte, mitä te ITSE loppuelämältänne tahdotte.
Mun kokemus alkoholisteista on, että jostain syystä heidän on ihan “kamala” olla yksin jossain vaiheessa.
Se on juuri se vaihe, jolloin ne hakeutuu avun piiriin JOS on koskaan hakeutuakseen. Ne menee vaikka ovista ja ikkunoista klinikoille ja terapeutille, kun ei voi olla yksin.
Mutta sen sijaan siinä kun köllöttelee lämpimän vaimon vieressä joka tuo kaakaota ja lämpimiä leipiä, niin äkkiä alkaakin tuntua että eihän tässä mitään alkoholisteja olla enää ja mitä jos lähtisi kohta baanalle?
Sitten vaimo kysyy että eihän sulla viinaa tee mieli? mies sanoo että ei, mutta tupakit on loppu. Pitäisiköhän käydä kioskilla?
Vaimo hätkähtää ettei vaan ala uusi putki, ja ehdottaa, että jos minä kävisin sinulle sitä tupakkaa hakemassa. Tai mitä ikinä . Limpparia? Mies sanoo “ei , kuule minulle tekee raitis ilma ihan hyvää” ovi käy, ja baarin ovi myös, pitkäripainen alkoholikauppa ja terveisiä virtahevon pers**stä.
Mut toivohan on tärkeä. Jos yhteenpaluu miekkosen kanssa kiinnostaa, niin voihan miehelle sanoa että ans kattoo. Mutta mikään kiire ei ole kyllä hoivaamaan. JOs ei hoivaamatta osaa olla raittiina, niin mitä? Sitten se lähtee ryyppäämän joka kerta kun lähden matkoille. Eihei. Pitää olla selvinpäin yksin, kaksin, anoppilassa, kavereilla, juhannus joulu ja uusvuosi.
Raittius on sitä, että ei juo ikinä.
Niin jos se raitistuminen on mun myötävaikuttamaa, niin minähän voin sitten sen ottaa poiskin ja laittaa miehen juomaan. Esim jättämällä yksin:D En halua olla se kenen takia ollaan juomatta, niin en ainakaan sitten ole se kenen takia myöhemmin juomista jatketaan. Kun vaan pääsisi siihen että se on minulle ihan sama, koska minun elämä jatkuu joipa joku vai ei.Ainoastaan voi toisen puolesta tietenkin toivoa ja uskoa onnistumiseen.
Kiitos Hemmiina ja eräs lukija! Mies lähti kuin lähtikin AA-ryhmään,hyvä niin.On myöskin lueskellut sieltä saatuja kirjasia iltaisin,joten nyt ainakin näyttää olevan tosissaan…eihän sitä tiedä kuin kauas tämä kantaa,epäluuloinen kun tässä on kaikesta…jostain kumman syystä 
,mutta se on sitten sen ajan murhe.Hän tietää nyt mitä sitten tapahtuu jos tämä ei tule onnistumaan…siis silloin haen eroa ,(paperit kun jo tulostin vähä aikaa sitten)johon hän on antanut lupauksen…
Olin jo henkisesti valmistautunut siihen että tiemme tulee eroamaan ja laittanut kämppääni kuntoon vähin erin,uuden sängynkin ostin tässä hiljattain…ja nyt sitten hän onkin tekemässä omalle ongelmalleen jotakin…siis nytkö vasta tajuaa kun on lähes p*****t housussa…kyllä on tämäkin viikko ollut yhtä taistelua tunteiden kanssa.Pitäisi olla hyvillään kun toinen yrittää ,mutta jotenkin on paukut loppu.Olen sanonut hänelle että en tiedä omista tunteistani,ja saanko niitä heräämään enää. En pysty häntä tukemaan ,hänen on räpisköitävä nyt itse…
Hienoa että miehesi tajusi hakea vihdoinkin apua! Mutta ennen kuin teidän välit pääsevät mahdollisesti lämpeämään ja luottamusta taas syntymään niin siihen voi mennä aikaa, jopa vuosia. Tai ehkä tunteesi eivät herääkään enää vaan huomaat ettet halua olla hänen kanssaan raitistumisesta huolimatta. Mikään pakko ei ole muuttaa takaisin yhteen vaikka mies olisi raittiina viisikin vuotta, koska korkki voi aueta heti kun olette taas saman katon alla.
Siksi kehotankin jatkamaan kotisi sisustamista juuri itsesi näköiseksi kaikessa rauhassa. Ja keskittyä itsesi hoitamiseen, panosta itseesi. Tsemppiä!
Jellonatar, omassa elämässäni olen huomannut, että asioilla on aina lopulta tapana järjestyä parhain päin. Se, mitä tuo parhain milloinkin on, ei ole ennalta tiedettävissä Senpä takia olenkin oppinut olemaan huolehtimatta mitenkään hirveästi asioista etukäteen.
Olen siis kirjoituksistasi saanut sen käsityksen, että olet miehesi ja koko perheesi kanssa elänyt hyvää ja tyydyttävää, tasaveroista elämää, kunnes sitten aikojen saatossa on miehen juominen riistäytynyt käsistä ja samalla sen mukana persoonallisuus muuttunut. JOS muistan asiat oikein, niin ainakin miehelläsi on kaikki mahdollisuudet palautua tai ehkäpä kuitenkin kehittyä fiksuksi, luotettavaksi ja turvalliseksi isäksi ja isoisäksi, jos niin haluaa. Eri asia on, jos hänen persoonansa on aina ollut ns. haasteellinen ja/tai muuta perhettä kuormittava. Silloin päihteettömyyskään ei välttämättä takaa persoonallisuuden muutosta “helpommaksi”.
Kirjoitan tuosta aiheesta, koska se on lähellä omaa elämääni. Meillä siis ongelma ei ollut se miehen satunnainen juominen, vaan yleensäkin hänen negatiivinen ja kriittinen persoonansa, joka aina vaikeiden aikojen tullen korostui. Muutenhan hän kyllä älyää tuon asian ja yleensä on ottanut vastuun itsestään ja tekemisistään, mikä on sitten tekojen - ei niinkään puheiden ja lupausten - kautta heijastunut koko perheeseen myönteisellä tavalla.
Mielestäni on ihan ymmärrettävää, että olet uupunut ja kadottanut oman kiintymyksesi ja ennen muuta luottamuksesi miestäsi kohtaan. Ne eivät todellakaan palaudu sormia napsauttamalla. Omakohtaisesti tiedän, että tarvitaan todella vahva tahtotila, jos halutaan muuttaa asioita ja yhteisen onnen eteen on oikeasti tehtävä töitä. Siinä vaiheessa, kun on oikeasti uupunut, ei voimia tuon työn tekoon yksinkertaisesti riitä. Niitä on siis ajan kanssa kerättävä tekemällä sellaisia asioita, jotka tuo itselle energiaa ja hyvää oloa sekä olemalla tekemättä mitään, mikä kuormittaa. On myös kyettävä tekemään valinta ihmissuhteidensa kanssa; jos joku lähimmäinen imee enemmin energiaa, kuin antaa, hänet on jätettävä mahdollisimman vähälle huomiolle.
Voihan teillä käydä niinkin, niinkuin meillä näyttää käyvän, että virallisesti eroatte, teette osituksen yms, mutta jatkatte silti toistenne ystävinä ja tukijoina aina tarpeen tullen voimavarojenne puitteissa
Nyt ei muuta, kuin leppoisaa viikonvaihdetta sinulle!