Iltaa.
Miten te olette kertoneet puolisoillenne pelaamisesta, tai lähinnä, että se on ongelma? Entä veloista?
Minä en vaan kertakaikkiaan pysty… 
Puolisoni kyllä tietää, että joskus pelailen, mutta ei sitä, että se on minulle oikeasti ongelma ja välillä ihan maanista… Meillä on yhteinen talolaina ja remppa-/autolaina. Noiden lisäksi minulla on 39000 Norwegianilta ja 8000 Santanderilta. Edellämainituista puoliso ei tiedä… Olen niin kamalan ahdistunut, kun en tiedä kerronko ja jos kerron, niin miten teen sen… Puolisoni on kauhean tarkka ja jämpti raha-asioissa, toisin kuin minä. Meillä on eräänkin kerran riidelty rahasta, kun minä en oikeasti osaa sitä yhtään fiksusti käyttää…
Vielä jotenkuten selviän veloista, vaikka kuukausilyhennykset aika huimat onkin. Mutta salailu on kaikista pahinta…
Tällä hetkellä meillä menee parisuhteessa hyvin pidemmän hankalan jakson jälkeen, enkä haluaisi pilata sitä…
Tekstini on varmaan aika sekavaa, mutta en mieti mitään muuta kuin: rahaa, pelaamista, entä jos paljastun…
Kiitos jos joku jaksaa lukea ja kertoa omista kokemuksista.
Kerroin aikanaan. Puolisoni on aina hoitanut raha-asiat jämptisti. Ja on enemmän jopa vähän pihi kuin tuhlailevainen. Eli sanotaan että harkitsee tarkkaan ostoksensa. Joka tapauksessa minulle tuli ulosotosta kirje jonka puoliso näki. Ehkä oli jo aiemmin ihmetellyt kun olin aina p.a vaikka olin kyllä hyvin pienipalkkaisissa hommissa. Ei kysynyt mitään kun näki kirjeen mutta myöhemmin selvisi että oli ajatellutkin että minulla saattaa olla talousvaikeuksia jo ja ennen tuon kirjeen näkemistäkin.
Tuo kirje katkaisi kuitenkin “kamelinselän” ja kerroin sitten myös pelaamisesta ja kumppani suhtautui yllättävän, miten sen sanoisi, tyynesti. Pelaaminen ei jäänyt siihen ja talousmurheita riitti joten puolison pitkä pinna alkoi matkan varrella murenemaan. Eli jos olisin lopettanut tuolloin niin asia olisi ollut ok, mutta kun jatkoin pelaamista niin kyllä siinä sitten suhdekin kärsi koska olin valehdellut ja luottamus ei ehkä koskaan palaudu entiselleen, näin epäilen.
Kumppanilleni annan kymmenen ja ylikin pistettä asenteestaan mutta valitettavasti tuo luottamuksen menettäminen on aiheuttanut sen että joskus tuntuu että uskooko kumppani mihinkään mitä ylipäätään puhun? Löydän itseni vakuuttelemasta ja todistelemasta lähes kaikkea mistä tulee puhetta ja joka ei edes liity rahaan tai pelaamiseen. Lisäksi kumppani joskus piikittelee suutuspäissään menneistä asioista mikä tavallaan on ihan ymmärrettävää.
Tottakai on pääasia että hän tietää syyt ja seuraukset eli peliongelman ja rahakuviot. Eli sanoisin että on hienoa että uskallauduin kertomaan johti se tuolloin sitten syteen tai saveen. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus hyvine ja huonoine puolineen ja meillä jokaisella on omat kuprumme elämässä.
Jollei omat velkasi vaikuta teidän yhteiseloon niin tuskin miehesi nyt tuosta lopullisesti suuttuu koska nuo velat ovat sinun velkojasi, eivät hänen. Mutta mikäli hän joutuu jotenkin osalliseksi siihen että rahasi eivät riitä yhteisiin asioihin niin voi olla että sillä on joku vaikutus jos kerrot. Ihmiset usein säikähtävät sitä että joutuvatko itse jotenkin osalliseksi johonkin ja joutuvatko itse tinkimään joistakin omista suunnitelmistaan ja asioistaan kun toinen töppäilee. Alkushokki vai tulla tai sitten jonkinlainen jälkishokki mutta kyllä aikuiset ihmiset yleensä osaavat jo elämänkokemuksellaan käsitellä monenmoisia asioita. Tottakai asian käsittelemiseen pitää antaa kumppanille tilaa ja rauhaa.
Suosittelen kertomista mutta tottakai siinä on aina riskinsä! Lisäksi ainakin pitkään parisuhteessa olleet niin kumppani voi vaistotakin että kaikki ei toisella ole ihan ok eli se rauhattomuus ja jännitys jotenkin heijastuu toisesta sitten. Toinen voi mielessään ihmetellä että mikä toisella painaa mieltä muttei kehtaa sitten asiaa kysellä sen tarkemmin. Tsemppiä sinulle ja pahoittelut vähän sekavasta soperruksesta!
Vaikea paikka varmasti kertoa. Itse toki kannustan kertomaan ja rehellisyyteen, näillä kun usein on tapana paljastua ennemmin tai myöhemmin. Toki kertomiselle on se oma aikansa, paikkansa ja tapansa eikä yhtä oikeaa tapaa ole.
Jos ei muuten saa kerrottua kirjoita, vaikka paperille velka- ja peliongelmista. Jätä se lappu puolisolle ja itse käyt, vaikka kävelyllä tunnin päästä kun tulet takasin eiköhän puoliso ole rauhoittunut järkytyksestä.
Kiitos teille vinkeistä ja Mallardille oman tarinan kertomisesta.
Mä olen tällänen nyhverö enkö ole vieläkään saanut kerrottua 
Ja sorruin pelaamaan, monta sataa, en edes halua laskea, minkä verran. Ahdistaa.
Mä selviäisin näistä lyhennyksistä nyt jotenkin kunhan en tee enää lisää velkaa itselleni.
Ajattelin, että muutaman kuukauden päästä hakisin Santanderilta isompaa lainaa jolla kuittaisin ton Norwegianin pois. Onko siinä järkeä? Norwegianin korko on ihan järkky, lyhennä nyt sitä lainaa 500€/kk ja laskin, että jos saisin Santanderilta yhdistelmän, niin kk-erä olisi yht. tuon 500€ ja laina-aika 5v lyhyempi.
Ottaa päähän vaan ihan sikana kun on pitänyt olla niin tyhmä, että on ajanut itsensä tämmöseen tilanteeseen… Mun lasten koko loppu lapsuus menee näiden velkojen lyhentämiseen, enkä voi heille tarjota mitään ulkomaan reissuja tms.
Näitä tarinoita kun on lukenut niin lainojen yhdisteleminen muista pankeista kuin "normaali pankeista"otetuilla lainoilla on usein vaan kasvattunut velkaa ja pitkittänyt korttitalon romahtamista. Mun suositus on että älä pelaa enää ja lopeta lisävelan ottaminen. Mutta päätöshän on sinun
Puolisolle kertominen oli vaikeinta ikinä. Itse vain oksensin asian loppujen lopuksi ulos. Siinä kesti kauan. Sen jälkeen olen joutunut kertomaan vielä monta kertaa tilanteen pahenemisesta ja uusista veloista sekä ulosotosta. Olen käyttänyt paljon viestillä kertomista. Itselle on helpompi kirjoittaa. Se tapa ei toki sovi kaikille ja onhan naamatusten keskustelu aina parempi. Itse olen saanut puheyhteyden auki kirjallisella tuotoksella.
Tosi vaikeaa mutta kun saa sanottua ekat sanat niin alkaa helpottaa. Tsemppiä!
Hei! Tätä asiaa pyörittelen minäkin mielessäni. Mieheni tietää, että olen peliriippuvainen, muttei sitä, että olen tehnyt n. 15 000 euron velat pelaamalla. Silloin kun hänelle kerroin peliongelmastani, oli ainoastaan luottokortti tapissa, mutta muuta velkaa ei. En tiedä mitä tässä kannattaisi tehdä… Varmasti oloa helpottaisi ihan hirveästi, jos saisi tämän taakan jakaa. Mutta toisaalta, nyt on jo sellainen summa kyseessä että se häpeä mikä sen kertomisesta seuraisi… En tiedä, en vaan kertakaikkiaan tiedä mitä tekisin 
Vaikeaa on se kertominen. Itsellä se meni jo itsetuhoisuuden puolelle ja olin ihan romuna. Olin ajautunut todella syvälle ja mies aavisti ja oksensin vain kaiken ulos. Osastohoito oli itsellä siinä sen jälkeen edessä. Mutta parempi näin, se valheessa eläminen on äärimmäisen raskasta ja aina kun pelaat lisää, vajoaa vielä syvemmälle. Jos vaan pystyt kertomaan, ennen kuin olet tosiaan todella pahassa jamassa. Ehkä miettisin suunnitelmaa etukäteen, mitä pelaamisen lopettamisen tueksi tarvitsisit. Esim pankkitunnukset tai tilin katseli oikeudet miehellesi. Se on omalla tavalla nöyryyttävää, mutta luottamusta voisi saada täten takaisinpäin. Itse olen näim tehnyt ja se on hillinnyt isosti pelaamista. Lisäksi suljin pelitilejä, mutta uusiahan tulee kuin sieniä sateella, niin eipä sekään sata varma ratkaisu ole. Itse olen aikoinani kirjoittanut mitä hyvää ja pahaa pelaaminen on aiheuttanut, tuli melkein puoli kirjaa kirjoitettua. Lisäksi puhuttiin mieheni kanssa hyvin avoimesti asiat auki. Tosin valitettavasti olen repsahdellut sen jälkeenkin. Mutta nuo auttoivat itseäni lähes 2 vuoden pelaamattomuuteen. Uskon että järkytys on ensin kova ja täytyy antaa toisen sulattaa asiaa. Ehkä kaivaisin valmiiksi linkkejä peliriippuvuudesta ja antaisin miehesi lukea niitä. Tämä on yksi helvetti joka riivaa loppu elämän tavalla tai toisella. Mutta joka tapauksessa, mahdollista on myös normaaliin elämään. Itse vielä etsin sitä pysyvää, että en repsahtaisi uudelleen. Uskon että iso painolasti tippuu sydämeltä, jos pystyisit kertomaan. Toisaalta ehkä ne peliriippuvuus linkkien lähettämimen ensin miehellesi ja kerrot että sinulla on riippuvuus. Kasvotusten on kyllä vaikeaa kertominen, tunne on että haluais vajota maan alle häpeän takia, mutta sen jälkeen helpottaa, tapahtui mitä tahansa, taakka on liika iso kannettavaksi. Tsemppiä ja voimia sinulle
Moi! Itse suosittelen puolisolle kertomista todella paljon. Sanoisin jopa, että kuivilla pysyminen voi olla lähes mahdotonta ilman rehellisyyttä.
Itse kitkuttelin valheiden ja valtavien velkojen takana aivan liian pitkään. Jos totuus olisi tullut ilmi aikaisemmin, olisin luultavasti säästänyt jopa kymmeniä tuhansia euroja.
Jäin kiinni pelaamisesta ja valtavista veloistani lähes vuosi sitten. Avopuolisoni oli järkyttynyt, ja todella pettynyt. Hän pyysi minua kertomaan koko totuuden, mutta tietenkin vanha peluriminäni kaunisteli totuutta sen minkä kerkesi. Mieheni on kuitenkin hyvin tarkkanäköinen ja tiukka, eivätkä selitykseni enää tässä vaiheessa riittäneet. Hän pyysi, että saa itse käydä läpi koko tili- ja sähköpostihistoriani vuosien ajalta. En enää siinä vaiheessa voinut tehdä muuta, kun suostua.
Oli todella hämmentävä huomata, miten kaikki se vuosien valehtelu oli hämärtänyt jopa oman todellisuudentajuni. Totuus tilanteestani oli paljon karumpi, mitä olin itse edes kuvitellut. Toisaalta oli kuitenkin ERITTÄIN hyödyllistä saada realistinen ja kaunistelematon kuva siitä, kuinka sairas oikeasti olin. Se vuosien pelimanian ja salailunierteen jälkeen herätti minut aidosti myöntämään ongelmani ja hakemaan apua.
Mutta miten tämä siis vaikutti parisuhteeseemme. Alku paljastumisen jälkeen oli kamala. Ensimmäinen viikko elettiin edelleen saman katon alla puhuen riippuvuudestani ja siihen liittyvistä asioista tunti tolkulla. Kun mieheni oli saanut sulateltua asiaa hetken, halusi hän viikon aikaa miettiä asiaa ilman, että minä olisin läsnä. Perusteluna oli, että vaikka hän kuinka minusta välittäisi, olisi jatkaminen kanssani suuri riski, sillä riippuvainen on aina riippuvainen. Hän halusi rauhassa miettiä, miten omaa tulevaisuuttaan lähteä rakentamaan.
Tuon viikon aikana, jonka asuin kaverini luona en nukkunut varmaan laisinkaan. Prosessoin tilannettani ja riippuvuuttani lähes ylikierroksilla, käytin tunteja kertoen tilanteestani myös kaikille muillekin suureen lähipiirini kuuluville, etsin tietoa siitä mistä voisin saada apua ja järjestelin raha-asioitani. Olin myös varma, että suhteeni oli ohi.
Viikon miettimistauon jälkeen mieheni kuitenkin pyysi minut takaisin kotiin. Hän sanoi, että ehdoton edellytys suhteemme jatkumiselle on se, että minä hankin apua ja olen tulevaisuudessa sataprosenttisen rehellinen kaikesta. En voi sanoin kuvata sitä helpotuksen tunnetta.
Kohta tuosta päivästä on vuosi enkä ole pelannut senttiäkään. Mainittakoon, että sitä ennen tilanteeni oli paha, ikää 33v ja takana n 10v maanista pelaamista (välissä toki pelaamattomia jaksoja), velkaa 100000e.
Minä ja suhteemme voimme tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. En voi sanoin kuvata sitä tunnetta, kun iltaisin sängyssä juttelemme miten päivä on kummallakin mennyt ja minun ei tarvitse valehdella MISTÄÄN. Myös mieheni on todella ylpeä minusta ja se tuntuu hyvältä. Vaikka kadun kaikkia niitä pelinsumuisia vuosia, niin nyt tunnen suurta kiitollisuutta siitä, miten tämä matka on meitä sitonut yhteen, luonut välillemme täysin uuden kommunikoinnin siteen ja sitä myöten vahvistanut läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta välillämme.
Tiedän myöskin sen, että luottamuksen pettämiselle ei ole varaa laisinkaan, se romuttaisi kaiken. Mutta onneksi sitä en ainakaan pelaamalla tule tekemään, siihen luotan. Terapia on auttanut minua ymmärtämään todella paljon paremmin itseäni ja omia tunteitani. Tämän johdosta lähes kaikki aikaisemmin vallinnut levottomuus, joka niin usein ajoi nettikasinoiden äärelle, on kaikonnut.
Tuntuu, että todella paljon jää sanomatta ja asiaa olisi loputtomiin, mutta lienee pääpointtini on: olkaa kohtalotoverini rehellisiä kumppaneillenne ja hakekaa apua! Ja ennen kaikkea: tehkää itse päätös lopettaa pelaaminen ja muuttakaa aktiivisesti vääristyneitä ajatus- ja köyttäytymismallejanne. En vajaan vuoden pelaamattomuuden jälkeen todellakaan ole konkari asiasta julistamaan, mutta rehellisesti sanon, että omalla kohdallani edellytykset pelaamattomuudelle ovat täysin eri mittakaavassa, kun ikinä aikaisemmin entisessä elämässäni. Tunnen onnellisuutta siitä, ettei minun tarvitse pelata, en enää mieti sitä, että en saa pelata.
Tsemppiä kamalasti kaikille!