On tullut kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun viimeksi maistelin viinan suloista makua ja päädyin sitten katkolle ystäväni saattamana. Tämä viikon etsikkoaika katkolla sai ensimmäistä kertaa miettimään tosissani, että saatanko todella olla alkoholisti vai onko tämä pelkästään työstä koituneen stressin syy ja seuraus. Alkupäivät katkolla meni lähinnä nukkuessa ja heräilin vain sen verran, kun oli syöminen ja lääkkeiden jako. Muutaman päivän jälkeen katselin ympärilleni ja aloin vasta keskustelemaan muiden potilaiden kanssa. Porukkaa oli laidasta laitaan ja valtaosa oli hyvinkin miellyttäviä persoonia joitten kanssa olen välillä vieläkin yhteyksissä. Ennakkokäsitykseni katkosta oli aikaisemmin sellainen, että katkolla käy vain persaukiset pultsarit ja narkkarit joiden peli on menetetty ennen ajanlaskumme alkua. Huonetoverina oli kaveri, jolla oli ihan oma firmakin, mutta hänenkin verivihollinen oli alkoholi siinä missä monella muullakin. Päivä päivältä aloin sitten keskustelemaan yhä enemmän ja enemmän muitten kanssa sekä pelailtiin Aliasta sekä muita lautapelejä. Se oli mulle elämys tehdä edes selvinpäin jotain, koska viime vuosien aikana olen viettänyt aikani vain paikallisten juoppojen seurassa milloin missäkin kuppilassa, jossa toki pelailtua bingoa, texas hold´emia ja biljardia, mutta aina siihen on liittynyt alkoholi ja ollut pääroolissa. Katkolta sain “armahduspaperin” lääkäriltä, jossa ei ollut mitään mainintaa katkolla käymisestä ja sairasloman syyksi kirjattiin masennus. Katkon sijasta olisi pitänyt olla Ruotsissa töissä, mutta sattuneen ryyppyputken johdosta päädyinkin katkolle. Kutsun siksi sairaslomatodistusta tämän asian yhteydessä armahduspaperiksi, koska olin tuolloin koeajalla ja olisi kengän kuva ollut perseessä mikäli oikea syy olisi käynyt ilmi. Katkolta päästyäni olin pallo hukassa, että miten tästä eteenpäin. Aloin selaamaan netistä eri muotoja mistä voisi saada mahdollista vertaistukea. Kiinnitin huomiota, kun googleen ilmestyi AA-kokoukset. Klikkasin sivut auki ja aluksi kammoksuin, kun paljon puheltiin Jumalasta ja ajattelin, että onko kyseessä joku uskovainen ryhmittymä. Soitin sivulla mainittuun Auttavaan puhelimeen ja kysyin, että millainen kokous on kyseessä. Kysyin myös sitä, että onko se sellainen kuten Hollywood-leffoissa jossa taputetaan ja hurrataan, kun myönnetään olevansa alkoholisti. Pienen rohkeuden kipinän sain, kun sanottiin ettei se ihan niin mene. Menin ensimmäiseen palaveriin hyvin nöyrän oloisena ja olin henkisesti rikki. Vastaanotto oli hyvä, joka tuli positiivisena yllätyksenä. Sain jopa puhuttuakin omalla puheenvuorolla, että miksi tulin ja kerroin hieman itsestäni miten tilanteeseen olin päätynyt. Ensimmäisessä palaverissa sanoin “Kai se on myönnettävä sitten, että olen alkoholisti”. Minulla oli vielä muutama kuukausi työsopimusta jäljellä Ruotsiin, joten aloin käymään palavereissa pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän aina kun lomaviikko Suomeen asettui kohdalleni. Raittiuden alkuvaihe se vasta vaikeaa olikin. Tunnetilat, jotka aikasemmin olin korjannut väkijuomalla niin jouduin kohtaamaan ne kasvotusten selvänä. Lukuisat raivokohtaukset, uhkaukset juomiseen lähtemistä aina vastoinkäymisten sattuessa, vainoharhat jne. oli osana arkea jatkuvasti. Muutaman kerran liippasi likeltä, etten mennyt kantakuppilaan muitten kohtalotovereiden kanssa miettimään syntyjä syviä jälleen tuopposen ääreen. Alussa myös lukuisat bissekyselyt kavereilta ja kehotus juomaan taas, mutta kohtuudella tulvivat vähän väliä facebookissa ja puhelimitse. Vertaistukiryhmissä ja AA-ryhmissä käymiseni lisääntyivät sekä terapeutin juttusilla kävin silloin tällöin auttoivat vähitellen kasvattamaan toleranssia, ettei tarvinnut aina niin vähästä lähteäkkään juomaan. Uhoamisia oli monesti juomaan lähtemisestä ja uhon joskus vieläkin, mutta toteutus on onneksi jäänyt puolitiehen. Ilman ryhmissä käymistä en pysyisi selvillä. Se on tosi kuin vesi. Jos multa oltaisiin kysytty juovana aikana, että pystynkö olemaan puoli vuotta selvinpäin, niin olisin todennäköisesti vastannut “Vain jos mulle maksetaan miljoona”. Tililleni ei ole asian johdosta miljoonaa ilmestynyt, mutta silti ollaan tähän asti jo päästy. En kiellä, etteikö välillä olisi tullut kyseenalaistamista raittiista elämäntavasta, koska itseä on vaivannut yksinäisyys ja siitä jäi iso aukko, kun paras ystäväni alkoholi jäi ja siinä ohessa juoppokaverit. Ainoastaan muutamiin juoppokavereiden kanssa pidän vieläkin yhteyksiä, vaikka joskus ahdistaa heidänkin juominen, koska en koe olevani mikään täydellisyys vielä itsekkään. Pikemminkin muutamien juominen harmittaa siksikin, koska se on samalla kuin peilikuva menneestä. Olen koittanut antaa ohjeistuksia omasta näkökulmasta ja tarjonnut vertaistukea, mutta sen asian suhteen se on mennyt kuuroille korville. Number one on vaan oma halu lopettaa juominen ja se on vain myönnettävä, ettei se ympäristö muutu eikä ketään muuta saa vähentämään saatikka lopettamaan juomista, jos heillä ei sitä omaa halua ole. Elikkä tässä hoidetaan vain ja ainoastaan itseään. Välillä kun voivottelen joutena olona, niin mulle annettiin ohje, että kannattaa verrata millaista se elämä oli puoli vuotta sitten omalta kantilta kuin se, että vertaa spurguihin joiden peli näyttää olevan jo menetetty. Alkoholistin perisynti on juuri se, että verrataan aina heikompiin. Tämä puoli vuotta on tuntunut menevän nopeasti ja seuraavat puoli vuotta tuntuu vielä kaukaiselta haaveelta, mutta päivä kerrallaan tämä tinki on ajateltava. Jos menee asenteella “En juo enää koskaan!”, niin silloin luodaan itselleen turhat paineet ja salakavalasti pedataan oma juominen sillä saatteella, että on liikaa paineita asian suhteen. Syitä aina löytyy. Tulevaisuuden näkymät ovat nyt paremmat niin töiden kuin muutenkin yleisen hyvinvoinnin kannalta, niin eiköhän koiteta jatkaa samaan malliin. Tsemppiä kaikille ja raittiutta. Olen puhunut. Toivottovasti olen kirjoittelemassa vastaavan katsauksen vielä seuraavan puolenkin vuoden päästä. 
Onnea puolesta vuodesta!
Osku84 kirjoitti
Onnittelut puolesta vuodesta, jatketaan samalla menetelmällä!
Tänään et ole yksin
Moi!
Onnittelut puolesta vuodesta! Täällä on myös yksi, jolla on vierähtänyt puoli vuotta ilman pisaraakaan viinaa. Näillä mennään! 
Onnittelut myös sinnekin osoitteeseen. 
Puoli vuottakin on jo sellainen aika, että jotain asioita ollaan tehty oikein ja ennenkaikkea asenne sekä halu on kohdillaan. Todella hienoa huomata, että täälläkin saa lukea välillä siitä miten ollaan onnistuttu eikä vain siitä, kun on alkanut punsi maistumaan mitä ihmeellisimmistä syistä johtuen. Eiköhän tuttua latua pitkin hiihdetä. 
Hyvä Osku onnea jatkoonkin ja kiitos kun jaoit tarinas meille. Antaa itsellekin voimaa jatkaa, hyvin alkanutta matkaa…
Onnittelut ja tsemppiä sinulle Osku! Ei menee kauaa, kun sinulla on toisetkin puoli vuotta plakkarissa. Olen välillä lukenut kirjoituksiasi ja samaistunut moniin fiiliksiisi.
Itse juhlin tänään raittiuden 8 kk virstanpylvään saavuttamista - makuvissyn ja herkkujen kera. 
Matka on välillä takkuillut ja henkistä takapakkia on otettu, mutta kokonaisuutena suunta on ollut hitaasti eteen ja ylöspäin. Ja kun vertaa elämänlaatua vuosi sitten ja nyt, tajuaa miten valtavia muutoksia on tapahtunut kuin huomaamatta.
Jatketaan samaan malliin, päivä kerrallaan.
Sellaisen kysymyksen haluaisin kaikille tasapuolisesti esittää, että millaisia asioita raittius on mahdollistanut ja mitä asioita toivoisi vielä saavuttavansa? Mulla lyhykäisyydessään raittius on mahdollistanut kelvollisen työpaikan ja ns. flowtilan, jota ei löytynyt kuin harvoin juovana aikana. Ei tarvi kärvistellä alkuviikkoa kankkusessa ja eikä harmita niin paljon, vaikka tulisi vähän ikävämpiäkin hommia vastaan.Toisinsanoen on jopa pystynyt ylittämään itsensä. Sosiaalinen kanssakäyminen on selkeästi parantunut ja ryhmissä käyminen on muodostunut jopa eräänlaiseksi harrastukseksi. On mukava käydä välillä eri kaupungeissakin omalla autolla eikä tarvi funtsia, että onko ajokunnossa vai ei.
Morjens,
sen olen ainakin huomannut, että se syy (=stressi, työuupumus) alkoholin käytölle on kovasti lievittynyt tai jopa lähes poistunut kun lopetin alkoholin käyttämisen. Sainpa sanottua vaikeasti. Eli siis join juomisen aiheuttamaan huonoon oloon, en työuupumukseen. Toki nykyisen hyvän olon apuna ovat nyt takaisin tulleet liikunta- yms harrastukset, radikaalisti parantunut unen laatu yms.
Hirvittävän laajan kysymyksen esitit Osku
Mutta pintaa jos vähän raapaisee, niin stressaaminen ainakin siinä mittakaavassa, mitä se juomisen aikaan oli, on kadonnut kokonaan. Töissä ei ota päähän oikein mikään ja työn tekoon on löytynyt sellainen rentous. Veikkaan, että tehokkus on jopa parantunut, vaikka en enää tee “hiki hatussa”, koska se meni monesti vähän sinnepäin häsläämiseksi (ei kerralla kuntoon), kun ei pää tahtonut pysyä mukana. Eli toinen asia; päässä on asiat paremmin järjestyksessä ja onnistuu jopa useampien asioiden päällekkäinen käsittely ilman, että aivot menee solmuun. Rentoutta on löytynyt elämään muillekin osa-alueille ja aina ei tarvitse olla tekemässä jotain. Tai no kyllä mä melkein koko ajan jotain puuhastelen, mutta en niin pakosta tai ainakin rennommalla otteella. Kuitenkin jos jotain on tehtävä, teen sen kerralla kunnolla loppuun. Se ei juovana aikana onnistunut.
Yks iso asia on kanssa, että vihdoin tuntuu taas, että elämä menee eteenpäin. Liittyy siihen ennen raitistumista tulleeseen “naksahdukseen”, jolloin tajusin, että mun elämä kiertää looppina samaa renkulaa vuodesta toiseen ilman muutosta - mitä nyt yleisvire laski koko ajan. Nyt on tuo looppi jäänyt taakse. Tuon käsitteen kehitin itseasiassa Jellinekin käyrältä, vaikkein käyrän kaikkia kohti läpi olekaan käynyt.
Kaiken lisäksi vielä muistaa mitä on tehnyt ja on tullut nyt viimein tehtyäkin jotain. Juovana aikana join kaljaa, join kaljaa jne ja kokemukset oli siis sitä samaa. Nyt oon käyny ulkomaillakin muualla kuin paikassa “humala” (Jussi Kinnusta mukaellen) - Tallinnassakin pari kertaa niin, ettei matka ole suuntautunut baarista baariin vaan esimerkiksi kaupunkia kummastelemassa ja ihastelemassa. Tallinnassa on nimittäin muitakin alueita kuin vanha kaupunki.
Ja harrastukset. Ja vanhat, miltei unohtuneet ystävyydet. Ja…
Jellinekin linkki jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Hyvä kysymys ja hyvähän sitä on miettiä, mikä on oikeasti muuttunut!
Itse olen paljon tasapainoisempi, jaksan paremmin. En vedä enää mukavuusalueella (ja säti muita) vaan otan vastuuta itse.
Olen ajokunnossa koko ajan. Nukun sikeitä unia. Vaikkakin elämäntilanne ei valitettavasti salli nukkua niin paljon kuin haluaisi ja välillä mennään 5-6 tunnin yöunilla haluamattakin.
Olo on kevyempi, kaljamaha on häviämään päin.
Naama ei punota ja kiillä. Tiedän ja muistan kirkkaasti viime päivien tapahtumat/kohtaamiset/rahankäytön/ja missä puhelimeni ja kotiavaimeni on. Ennen vaivannut ahdistus ja masentuneisuus on vaihtunut toiveikkuuteen ja elämäniloon.