Psykoterapia ja huumeet

Lataamo
1

Hei vaan. Auttakaa viisaammat naista mäessä, pyöritän tätä asiaa päässäni pitkin iltoja ja öitä.

Tilanteeni on siis se, että olen saanut (vihdoin) Kelan tuen psykoterapialle vuodeksi. Syynä paniikkihäiriö ja voimakas sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen kuitenkin kokopäivätyössä käyvä ja sinänsä asiani hoitava.
Minulla on ollut aiemmin päihdeongelmia. Muutama vuosi sitten lotrasin lähinnä vauhdin kanssa. Päihteiden suurkulutuksen osasin kuitenkin itse lopettaa siinä vaiheessa, kun älysin sen lähtevän tosissaan lapasesta. Nykyään ongelmaa ei ole, käyn edes siiderillä ehkä viisi kertaa vuodessa. Paniikki yms varsinaiset terapiaan ajaneet ongelmat ovat alkaneet KAAAUAN ennen päihteisiin tutustumista.

Kysymys siis kuuluu: Kannattaako psykoterapeutille kertoa päihdetaustasta? Vai kieltäytyykö se hoitamasta enää minua ja heittää ulos jos kerron olevani entinen pirinisti?

Olen iät kaiket kullut kommentteja, kuinka kenellekään terapeutille/psykologille/lääkärille ei ikinä kannata kertoa huumeista ja blaablaa. Minun oma järki kuitenkin sanoo että terapautille kannattaa ollla rehellinen, ja että tämä on melko oleellinen osa historiaani ja persoonaani? Ei kai niin voi oikeasti käydä, että kelan tukema terapia lopetetaan, jos selviää että olen ‘päihdeongelmainen’?

2

Valviran hyväksymillä psykoterapeuteilla on ehdoton ja äärimmäisen vahva vaitiolovelvollisuus ja kannattaa kertoa kaikki mahdollinen oma päihteiden väärinkäyttö. Poikkeuksena tästä vaitiolovelvollisuudesta kuitenkin ilmeisesti tilanne jossa terapeutti saa tietää, että tekeillä on vakava rikos.

Joko luotat siihen terapeuttiin tai voi hyvinkin olla, että apu menee sivu suun. Kehottaisin kuitenkin vain kertomaan ja keskittymään siihen omaan aikaisempaan päihteiden väärinkäyttöön ja jättää muiden säätäjien jutut ja mahdolliset kannon koloissa olevat möröt mustine silinterihattuineen ulkopuolelle koska jokaisella on omat syynsä niiden myrkkyjen käytölle. Niille lääkäreille en menisi tässä maailmantilanteessa vielä avautumaan asiasta sillä silloin kohtelu saattaa muuttua ikävänlaiseksi ellei lääkäri ole todella huippuhyvä.

3

Kiitos sinulle vastauksestasi.

Joo semmoisia juttuja olen paljon kuullut että lääkäreitä ei kiinnosta hoitaa muita vaivoja ihmiseltä, jolla on jotain päihdeongelmaa. Ovat itse aiheuttaneet sairautensa jne jne…

Enköhän mä ota asian puheeksi, toivottavasti ei terapeutin asenne minua kohtaan muutu.

Ja joo, miksi ihmeessä puhuisin terapiassani muiden säätäjien jutuista :smiley: :smiley:

4

Sitäkin vielä mietin että eikös se vaitiolovelvollisuus tarkoita, ettei se terapeutti saa lääkärillenikään kerto asioitani? Terapian ajan pitää olla lääkärikontaktissa, minulla hoitava lääkäri on työterveyslääkäri, jonka en todellakaan halua kuulevan asioideni tätä puolta.

5

Ei saa kertoa mielestäni koska se on niin ehdoton. Mutta en mene nyt 100% sanomaan ettei tule takkiin miten juuri sinun tilanteessasi :smiley: Kysy suoraan terapeutiltasi. Minä itse käyn kognitiivisessa psykoterapiassa ja mukana menossa kolme erikoislääkärä + johtava ylilääkäri ja jos tulee jotain muuatkin kysyttävää niin voin koittaa auttaa.Tsemppiä!

6

Joo taidanpa kysyä suoraan ennen asiaan menemistä, katotaan miten käy. Kiitti sulle tosi paljon :slight_smile:

7

Oma kokemuksení KELAN tukemasta terapiasta on, että päihdehistoriasta ehdottomasti kannattaa kertoa. Menneisyys ei missään tapauksessa vahingoita terapiaa tai terapiashudetta. Jos käytät vielä nykyään edes joskus, niin ne jättäisin kertomatta, vaikka se on terpian kannalta vahongollista.

Kerroin omasta käytöstäni aikanaan terapeutille, joka sitten kertoi, että jos käytän, niin hänellä on velvollisuus kertoa siitä psykiatrille tai kelalle tjsp. tai muuten hän menettää luvat ja ties mitä. Eli tässä kohtaa vaitiolovelvollisuus kummasti unohtuukin. Tilanne jatkui sitten niin, että ilmoitin että “selvä, en sitten kerro enää mitään tästä aiheesta.” Jatkoin terapiaa vielä 1,5 vuotta ja käytin kamaa.

Lopputulos oli kaikenkaikkiaan turha. Terapia ei toimi, jos sivuutetaan tärkeä asia eli päihteiden käyttö. Riippuu tietenkin mitä ollaan terapiassa hoitamassa. Mun kohdalla syy oli masennus eli eihän se terapia ollut kuin rahan ja ajan haaskaamista. No terapeutti oli tyytyväinen ja sai palkkansa ja minä tykkäsin käydä jaarittelemassa asioitani.

8

^ Itselläni on kutakuinkin päinvastainen kokemus terapiasta: Menin aikoinaan(Viitisen vuotta sitten) terapiaan sillä meiningillä, että päihteiden käytön lopettamista en edes jaksa miettiä, vaan keskitytään nimenomaan niihin tärkeisiin asioihin, koska päihteiden käyttö oli/on vain seurausta päävioistani, joista olen jo lapsesta saakka kärsinyt, ei suinkaan niiden syy. Terapeutti kyllä tiesi, että mä käytän edelleen, mutta emme suinkaan keskustelleet siitä, mitä, koska, paljonko ja miksi olen vetänyt, ihan siksi, koska mulla oli muitakin asioita käsiteltävinä. No, kuinkas sitten kävikään; en siis lähtenyt terapiaan sillä asenteella, että lopettaisin ikinä mitään, mutta terapian ansiosta sain, ikään kuin varkain, pääni sellaiseen kuntoon, että päätin lopettaa pitkään jatkuneen oppareiden(lähinnä bupre) käytön, koska aloin voida niin paljon paremmin, että koin kyseisen mielipidelääkkeen käyneen mulla turhaksi. Se lopettamisen loppurutistus olikin sitten varsin helppo, ts. fyysiset reflat siinä vain piti lusia, kitkutuksia ei pahemmin ole ollut ja tällä tiellä olen edelleen. En todellakaan väitä olevani nykyäänkään päihteetön, saati muuten ongelmaton ihminen, eli alkoa menee kyllä reippaasti silloin, kun ottopäälle satun(Sellaista tuurijuoppoutta), mutta pääsinpä tuosta yhdestä rististä eroon ja esim. piriä, joka oli mulla aikoinaan suht pahakin ongelma, ei ole tehnyt lainkaan mieli pitkiin aikoihin :slight_smile: .

Mulla tuo Kelan rahoitus terapiaan vaati hieman kikkailua, koska mut on muutenkin julistettu jo ns. toivottomaksi tapaukseksi(Pysyvällä eläkkeellä olen ollut 27-vuotiaasta saakka, nyt 36), mutta ehkä juuri siksi päihteiden käyttöni siinä ohella ei niin paljoa painanutkaan. Riippuu tosiaan, mitä terapialta hakee. Jos kokee päihteiden käytön ykkösongelmakseen, niin silloin on toki aika hyödytöntä vaieta siitä ja olla yrittämättäkään päihteettömyyttä. Tietty, jos säännöt ovat sellaiset, että terapiasta lentää pihalle välittömästi, mikäli on mitään ottanut, vaikka sinänsä kokisi terapiasta hyötyvänsä, niin parempi pitää suu supussa tietyistä asioista. Tämä on tosi valitettavaa, koska eihän sitä ihmistä saada koskaan kuntoon hoidettua, jollei ongelmiaan kokonaisvaltaisesti käsitellä :frowning: . Ja siinä on aikamoinen ero, että retkahtaako kerran tai kaksi terapiansa aikana vai vetääkö kaiket päivät ihan työkseen ilman pienintäkään kiinnostusta lopettaa. Ensimmäisessä tapauksessa pitäisi ehdottomasti voida olla rehellinen ilman pelkoa mistään sanktioista, mutta jälkimmäisessä voidaankin jo miettiä, kannattaako terapiaa jatkaa lainkaan. Tapauskohtaista ja voi se kannattaakin, kuten omassa tilanteessani. Tietenkään terapiaan ei ole suotavaa mennä tyystin kuoseissa ihan senkin tähden, että eihän koko hommasta edes muista paljoa sillä menolla :mrgreen: .

9

Lähinnä on olemassa terapeutteja, jotka ei ota potilaiksi päihdeongelmaisia - oma entinen terapeuttikin aikoinaan sanoi, että jos olis tiennyt heti päihdeongelmasta, ei olisi ottanut potilaakseen, mutta meillä meni kaikki ihan hyvin. Lisäksi ne terapeutit tekee kelalle lausuntoja olikohan se kerran vuodessa vai kaksi. Sen lausunnon sisällöstä kannattaa keskustella terapeutin kanssa, jos ja kun ei halua päihdeongelmaa siinä mainittavan. Ainakin itse olen saanut puhuttua kaikkien hoitotahojeni kanssa, etteivät kirjoita päihdeongelmista virallisiin lausuntoihin ja ns. vastapalveluksena kerron rehellisesti missä mennään. (Okei aina sitä vähän sensuroi itseään, mutta kun noita hoitotahoja on tälläkin hetkellä mulla 6, ei jaksa jokaiselle uudestaan samoja juttuja selittää, joten vain pari tietää kokonaan missä mennään.)

Suosittelen siis kysymään hoitosuhteen alussa suhtautumisesta päihdeongelmiin ja myös siitä, onko kaikesta pakko raportoida kelalle tai hoitavalle lääkärille. Koska jos toi homma ei ole alusta asti selvä, voi terapiasta tulla kiusallista, jos pitää miettiä mikä tieto menee kelalle jne.

Lisäksi voi kysyä myös siitä mihin ja miten terapeutti kirjaa asioita. Joillain on käytössä tietojärjestelmät, jotkut käyttää paperia. Ja esim osa mun hoitotahoista tekee niin, että kirjaa ei-päihteisiin liittyviä asioita, vaikka niistä keskustellaan. Osa taas kirjaa kaiken, muttei sähköisiin järjestelmiin, eikä eteenpäin lääkärille tai maksajatahoille.

10

Ei psykoterapiasta ole mitään hyötyä jos käyttää samaan aikaan. Ja todennäköisesti hyvin suuri osa noista oireista mitä luettelit sinulla olevan on hyvin suurilta osin päihteidenkäytön takia lisääntyneet/voimistuneet.

11

Hei,

Vaikuttaa siltä, että olisit vasta aloittanut terapian. Millä tavoin olet valinnut terapeutin? Terapeutin hakemisvaiheessa arviointikäynnin tarkoituksena on selvittää, soveltuuko terapeutti omien ongelmien ratkaisijaksi ja riittääkö hänellä osaaminen tiettyihin asioihin. Kysy asioista, jotka ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä. Tee lisäkysymyksiä saadaksesi selville hänen soveltuvuutensa sinun auttajaksesi. Esim. Onko hän koskaan työskennellyt päihteidenkäyttäjien kanssa? Millä tavoin työskentelet heidän kanssaan? Hänen vastauksensa kertoo sitten sinulle voitko kertoa vai et. Tärkeintä olisi, että voit luottaa terapeuttiin ja kertoa hänelle avoimesti asioistasi. Mikäli näin ei käy sinulla on mahdollisuus olla yhteydessä Kelaan ja tiedustella terapeutin vaihtamisesta.

Kirjoitit, että nykyisin päihdeongelmaa ei ole, joten itse tiedät parhaiten vaikuttaako se terapiasuhteeseen. Terapeutti varmaan toteaa myös saman, kun käyt säännöllisesti tapaamisissa. Päihteiden käyttö on kohdallasi saattanut olla oire jostain syvemmällä olevasta ongelmasta.

Hyvää syksyn jatkoa! :slight_smile:

12

Hei,

Tämä on vanha ketju, mutta tuli vastaan googlettaessa. Minulla itselläni oli tismalleen sama tilanne.

Kerroin psykoterapeutille retkahduksesta, josta seurasi välitön tieto psykiatrilleni (ei kysytty lupaa) → psykiatrilta vaihtoehdot: joko vapaaehtoisesti laitokseen tai m1-lähetteellä (pakkohoito).

Voin sanoa, että laitoksessa olo ei ole erityisen mukavaa ainakaan ellei ole täysin doupeissa vaeltamassa haamuna käytävillä.

Eli suosittelen terapeuttia, jolla on jokin käsitys todellisesta päihdeongelmasta tai vaikka Julma-Henrin psykoteriapia-albumia. Asiasta hieman karaten, mutta kun kyse olis vanhoista sekoiluista: Itse olen sitä mieltä, että kerran rännännyt on loppuelmänsä ainakin jossain määrin päihdeongelmainen.