Psykiatrin uskomaton suhtautuminen lääkitykseeni.

Lataamo
1

Terve, tällä puolella en olekkaan koskaan kirjoitellut, enemmänkin tuolla me lopettajissa kun kärsin myöskin alkoholiongelmista.

Sairastan erilaistumatonta skitsofreniaa ja olen syönyt kaikenlaisia lääkkeitä neuroleptipuolelta tähän vaivaan. Sairastuin impattuani viikon tinneriä putkeen joka näin jälkeenpäin kuulostaa kyllä tosi huonovointisen touhuilta. Elämäni on tosiaan ollut kivistä ihan viime vuosiin saakka joten päihteisiin olen huonoa oloani purkanut.

Nyt tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja olen taas raitistellut melkein kuukauden ja katsottiin emännän kanssa elokuva “kaunis mieli” tuossa männäviikolla ja se saikin minut heräämään omaan sairaudentuntooni aika paljon paremmin. Seuraavana päivänä tein oikein listan omista psykoottisista oireistani tarkoituksenani kertoa niistä psykiatrilleni joka määräisi asianmukaisen lääkityksen oireiden pois saamiseksi.

Tässä kohtaan alkoi mennä pieleen. Menin psykiatrille juttelemaan oireistani ja lääkkeistäni ja hän määräsi minulle Risperidonia 3 mg päivässä, vaikka sanoin että se ei niin isolla annoksella minulle sovi. Tiesin jo etukäteen että tulen kärsimään tosi paljon sellaisesta määrästä ja sanoinkin että olen vasta syönyt Serdolectiä yli puoli vuotta ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia joten miksei sitä voi määrätä? Tivasin ja tivasin ja lääkäri ei suostunut vaihtamaan takaisin Serdolectiin vaan sanoi että katsotaan sitten kuukauden päästä minkälainen on vointi.

Muutaman päivän söin Risperidonia 2 mg aamulla ja 1 mg illalla ja kuten arvelinkin, päädyin suihkun lattialle sikiöasentoon itkemään huonoa oloani. Vieläkin pistää vihaksi että miksi piti kärsiä ihan turhaan sen takia että lääkäri oli niin itsepintainen. Soitin keskussairaalan päivystykseen josta lääkäri soitti minulle takaisin ja sanoi että voin vaihtaa suoraan lennosta siihen Serdolectiin että ei tuommoisien sivuvaikutusten kanssa tarvitse elää.

Jessus mitä touhua, vaikka minullakin on hoito psykiatrian polikliniikalla ja ajattelin että vähän pätevämpää porukkaa siellä työskentelisi niin turhaa kärsimystä sain palkaksi siitä että kerroin oireistani rehellisesti. Nyt tämä Serdolect ei minulle tosiaan aiheuta mikäänlaisia haittavaikutuksia ja olen täysin eri ihminen kuin vielä eilen, vieläpä täysin oireeton! Nyt onkin sitten selitteleminen psykiatrille ensi kerralla että miksi menin toimimaan hänen ohjeitaan vastaan…

2

Ei sulla pitäisi olla mitään selittelemistä psykiatrille. Mulla on todella huonoja kokemuksia psykiatrian poliklinikasta ja mulle ollaan sieltä määrätty lääkkeitä, mitä en ole voinut käyttää haittavaikutusten takia. Olen sitten ihan itse lopettanut niiden syömisen ja palannut alkuperäiseen lääkitykseen. Se ei ole mikään potilaan syy, jos joku lääke ei yksinkertaisesti sovi.

Psykiatrille voit aivan totuudenmukaisesti kertoa millaisen olon Risperidon sulle aiheutti ja että keskussairaalaan lääkäri sanoi, että voit palata alkuperäislääkitykseen, kun tuo lääke ei sinulle sovi. Minkä se psykiatri suuressa viisaudessaan määräsi.

Psykiatrian poliklinikalla ja monesti kunnallisella sektorilla tuntuu olevan se käsitys, että vain lääkäri tietää mikä on potilaalle hyväksi. Mutta ymmärtäähän sen sokea Erkkikin, että jos joku lääkitys pahentaa oloa, ei sitä kannata/tule syödä. Eihän se lääkäri niitä haittavaikutuksia koe ja näe kun ei itse lääkettä syö.

Yksityisellä puolella psykiatrit ymmärtävät paljon paremmin tuon, jos joku lääke ei sovi. Jaksavat yleensä yrittää aina uudestaan vaihtaa lääkettä, kunnes sopiva löytyy. Hommahan on niin että sen lääkkeen on tehtävä potilaalle jotain hyvää, että sitä voi syödä. Koko hoitosuhde voi mennä pilalle jos lääkäri on liikanatsi noiden lääkitysten suhteen. Helposti sitä viheltää jossain vaiheessa koko pelin poikki, jos olo vaan huononee lääkityksen myötä, eikä lääkäri edes suostu vaihtamaan lääkettä mihinkään muuhun.

Parhaimmassa tapauksessa tässä käy niin, että potilas ei enää mene lääkäriin, eikä kohta ole mitään lääkitystä ja uusi psykoosikierre alkaa.

Luulen että psykiatrian poliklinikoilla käy niin paljon tosi pahoista psykooseista kärsiviä potilaita, että lääkärit eivät enää kohta ota ihmisiä yksilöinä. Koska ne joilla on pahimmat harhat usein jättävät syömättä lääkkeet, tai syövät niitä eri annoksilla jne. Siinä on varmaan lääkäreille tullut sellainen tuntuma, että jos potilas jotain lääkettä ehdottaa, niin se ei voi olla hyvä. En tiedä, ehkä vaan kuvittelen tilanteen niin pahaksi.

Joka tapauksessa joku niissä psykiatrian poliklinikoissa tuntuu mättäävän, kun niin moni on hoitoonsa pettyneitä ja jos vain jostain saavat rahat kasaan niin käyvät mielummin yksityisellä psykiatrilla. Jos vaan ovat sen verran järjissään, että ymmärtävät vielä.

Sanotaan n. 12 vuotta sitten hoito ei silloinkaan ollut mitään huippua psykiatrian poliklinikalla, mutta silloin ainakin itse koin lääkärin vielä jossain määrin ottavan minut ihmisenä vastaan ja ihan jopa tapasinkin lääkäriä monta kertaa, joka teki sen b-lausunnon. Nykyään b-lausuntoa varten lääkärin tapaa 1-2 kertaa ja muuten käydään sairaanhoitajan luona. Ei ihme, ettei lääkärillä ole potilaistaan minkäänlaista käsitystä kun niitä tulee ikkunoista ja ovista ja jokainen tavataan sen kerran tai kaksi: ainakin masennuksesta kärsivät potilaat. Kenties psykoosipotilaille voidaan antaa 1 ylimääräinen aika. Uusittavista resepteistä käsketään soittamaan toimistoon.

3

Ei mun mielestä sulla ole mitään selittelemistä psykiatrille. Psykiatreja pidetään
kuin jumalina, ei ne kyllä läheskään aina osaa hoitaa lääkitys asioita potilaan eduksi.
Mulla itellä huonoja kokemuksia psykiatrisesta yksiköstä, enkä voi kovinkaan lämpimästi suositella kellekkään. Sen sijaan yksityiseltä puolelta voi sitten löytyäkin todellisia asiantuntijoita, jotka osaa lähteä vähän varovampia muutoksia lääkitykseen tekemään.
Mut tollasista sivuvaikutuksista ei todellakaan tarvii kärsiä, ja aina kun käy minkä tahansa
lääkärin vastaanotolla niin ei niiden ohjeita kannata noudattaa jos tietää aikasemmasta kokemuksesta että joku lääke ei sovi itelle. Eli kaikkea ei tarvii uskoa mitä neuvotaan. Psykiatrit on yleensä sellasia et ne kattoo kirjasta ja tekee ratkasut ja johtopäätökset sen mukaan

4

Joo kyllä tämä tästä on paljonkin helpottanut nyt lääkevaihdon ansiosta. Olo on suhteellisen normaali, joskin olen ihan lapsesta asti kärsinyt jonkinlaisesta “epätodellisesta” olosta.

Aivan kuin en olisi läsnä lainkaan vaan niinkuin osittain jossain muualla kokoajan. Sellaisessa usvassa ja välillä koen, joskin nykyään vähenevissä määrin, sellaisia “havahtumisia” tai “heräämisiä” tähän maailmaan. Ne tosin kestävät vain pari sekuntia ja sitten palaan takaisin siihen puoliksi poissaolevaan tilaan.

Tuntuu että vaikka olen täällä ja tiedän sen, niin olen jotenkin poissa silti kokoajan. Nämä “heräämisen ja havahtumisen” tunteet tulevat esim jossakin tilanteessa jossa juttelen jonkun kanssa vaikkapa kaupassa, ja sitten yhtäkkiä havahdun että miten ihmeessä minä täällä olen ja mitä minä täällä oikein teen. Sitten yhtä nopeasti kun se tuleekin niin se katoaa ja olen taas puolivaloilla haahuilemassa maailmassa. Tämä on siis minulle se ns. normaalitila vaikkakin se todellisuuteen ja hetkeen herääminen tuntuukin siltä että sen pitäisi olla vallitseva tila ja monesti ajattelenkin että normaalit ihmiset varmaan ovat siinä tilassa koko ajan ja läsnä tässä maailmassa paljon “realistisemmin kuin minä”.

Mistä tämmöinen voi johtua? Mistä se on oire ja onko siihen hoitoa? Olen kärsinyt siitä koko ikäni ja haluan pois täältä kuplastani! Haluan kokea maailman oikeasti enkä täältä puoliksi jostain muualta.

Auttakaa jos tiedätte mistä se johtuu, se saattaisi pelastaa minut.

5

Mulla ei kyllä tule mieleen kun jonkunlainen dissosisaatiohäiriö, mutta ei sekään oikein kuvaa tota. Tai sitten joku psykoosijuttu. Onks sulla ollut jotenkin traumaattinen lapsuus tms.?

Mulla on ollut sellasia itsestä irrallisia oloja, lapsuudesta muistuttavien traumojen uusiutuessa aikuisena. Siis samoja juttuja on tapahtunut kun lapsuudessa, niin jotenkin on mennyt hetkeksi sellasen trauman kautta sellaseen tilaan, että tavallaan ei tunne itseään. Näin psykiatri epäili ja se tunne ei ollut koko ajan päällä vaan hetkittäin.

Se oli sellasta että mun ruumis poltti tupakkaa, mutta en itse ollut tilanteessa läsnä. Ja kun pesin kasvoja tms. niin en nähnyt itseäni ulkopuolisen silmin, mutta en ollut läsnä siinä tilanteessa ja vaan havahduin siihen yhtäkkiä.

Mä kyllä suljen aika paljon asioita itseni ulkopuolelle, siis tavallaan en huomaa hirveästi ympärillä olevia ihmisiä. Vähän on niin kun omissa maailmoissaan kun liikkuu tuolla ihmisten ilmoilla, etten mä sillai huomaa samalla tavalla muita ihmisiä kun jotkut. Tai huomaan, mutten kuitenkaan huomaa. Se on vaikea selittää, ne on vaan sellasta massaa ympärillä.

Kuljen lasisilmin, mutta voi kai olla että ajan kanssa Xanor on tehnyt tota mulle. Kun en voi olla sosiaalisissa tilanteissa tai liikkua missään ilman rauhottavia. Säännöllistä käyttöä takana nyt n. 8 vuotta.

6

On itseasiassa ollut hyvinkin traumaattinen lapsuus kun väkivaltaisesta alkoholistiperheestä/suvusta olen nuorimmainen. Veikkaan että sain tänään paniikkikohtauksen tai ainakin se selittäisi osan oireista. Ehkä se olikin vain jonkinlainen ohimenevä kohtaus koska juuri nyt esimerkiksi tuntuukin että olen aikalaillakin tässä maailmassa.

Enpä ole koskaan ajatellut että aivoni reagoisivat johonkin tiettyyn ärsykkeeseen näin vahvasti. Tässä tulee mieleen tilanteet jossa olen esim työkkärissä tms juttelemassa jonkun tantan kanssa ja havahdun yhtäkkiä “tähän maailmaan” että miten minä tänne olen joutunut. Olisiko sittenkin oireita paniikkihäiriöistä jotka tulevat sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Kaupassakin alkaa ahdistaa melko usein, joskus taas ei yhtään.

7

Hyvin mahdollista. Mä olen kärsinyt 14-vuotiaasta paniikkihäiriöistä. Tosin lääkityksellä ne loppui, mutta siis tän kuluvan vuoden aikana olen saanut niitä uudestaan aika usein. Just kun on ollut henkisesti helvetin rankkaa. Saanko kysyä sun ikää? Noihan voi laueta jo nuoruudessa, mutta silloin ei useinkaan tiedä mistä on kyse tai paljon myöhemmin elämässä, mikä on todella vittumaista. Siis toi että noi voi tulla koska vaan, itse mulla alkoi niitä tulla sellasen ajanjakson jälkeen, kun mun mutsi oli päästään todella sekasin, kävi mun päälle, haukkui ja hakkasi. eli jonkunlainen traumaattinen kokemuskehä ne viimein laukasi, kun tilanteet meni liian koviksi.

Tosi moninaisiahan ne oireet voi paniikkihäiriökohtauksessakin olla mutta mulla esiintyy mm. seuraavaa: Sekoamisen tunne, sydän hakkaa, ei saa kunnolla henkeä tai tukehtumisen tunne, kylmät väreet, täysin järjetön paniikinomainen pelkotila, ulkopuolinen tunne. Mulla on myös oireet muuttuneet siitä vähän millaisia kohtauksia saan tänä päivänä ja millaisia sain esim. silloin 14-vuotiaana.

Mulla kyllä rauhottavat aika hyvin pitää ne pois. Ennen en kyllä tarvinnut niitä jatkuvasti, eikä se sellasta pitäis ollakaan. Joskus vaan menee tilanteet niin.

Niin ja onks sulla tapahtunut jotain uutta traumaattista kun noi on lähteneet päälle? Ei siis välttämättä juuri nyt, mutta n. 6 kk sisällä, joka olis voinut laukaista noi? Saatko minkäänlaista terapiaa?

Toivon sulle paljon voimia, on niin rankkoja juttuja noi.

8

Oon 28 ja mies vieläpä. Jotenkin eilen oli semmonen olo vaan että kaikki lähtee käsistä ja oli tosiaan semmonen epätodellinen ja sekopäinen olo. Se oli semmonen tapahtumien ketju että ensinnä herätessäni olin hyvällä tuulella mutta huomasin että emännällä on tosi huono aamu (sairastaa tod. näk. epävakaata ja keskivaikeaa masennusta, diagnoosin teko kesken).
Sitten minua alkoi ärsyttämään kun emännällä ei ollut kaikki hyvin ja kun hän sitten meni nukkumaan päiväunia niin minä aloin kuumeisesti miettiä että miten tilanteeseen saataisiin helpotusta mahdollisimman nopeasti. Tutkin kaikkea internetistä masennukseen yms liittyen ja sitten olinkin yhtäkkiä etsimässä omiin vaivoihini lääkityksiä ja helpotusta ja sitten olinkin jo soittelemassa yksityislääkäreille että pitäisi aikaa saada ja sitten mietin että pitäisi ostaa kookosöljyä ja aaaaaaaaarrrrggghhhhhh…

Sitten herään todellisuuteen taas ja tajuan että olen taas käyttäytynyt impulsiivisesti ja minua ahdistaa ja masentaa ja olo on kiihtynyt. Tuntuu että pää sekoaa ja että en pärjää kotona. Rauhoittavaa naamaan ja keskittymään johonkin muuhun, koneelta pitää päästä pois.

Sairastan siis erilaistumatonta skitsofreniaa, johon syön tällähetkellä:

  • Serdolect 8mg aamussa, psykoosilääke
  • Risperidon 1mg illassa, tasaamaan mieltä (otan tämän siis ilman lääkärin määräystä)

Lisäksi syön:

  • Voxra 150mg aamussa, keskittymisvaikeuksiin ja ahdistukseen yms.
  • Sertralin 50mg, mielialalääkkeenä
  • Somac 20mg, vatsansuojalääke
  • Melatonin 3mg, nukahtamiseen ja univaikeuksiin

Muita diagnooseja minulla on tällä hetkellä ainoastaan alkoholismi johon syön Antabusta kerran päivässä.
Mutta mielenterveysongelmia on reippaasti joten diagnoosilista varmasti kasvaa vielä.

9

Kyllähän noi sun oireet kuulostaa, että vois olla kyseessä jonkunlainen ahdistuskohtauskin. Nää mielenterveyshommat on niin perkeleellisiä. Mä kärsin vakavasta masennuksesta (tosin saattaa olla nyt keskivaikeakin, olen sellasessa magneettihoidossa tällä hetkellä ja siitä 3/4 osaa käyty. Nyt mulla on ikää 34 v.

Mut mulla vaihtelee usein mielialat pitkin päivää, silti ei kakssunntaista mielialahäiriötä ole. Mutta juurikin tollanen olo, joka saattaa jossain vaiheessa päivää olla ihan hyvä, ja sit yhtäkkiä kesken kaiken muuttuu olo ihan kauheeksi.

Tossa on just toi että tavallaan kun noita diagnooseja ettii, ja on huolissaan toisesta, niin kohta sitä ahdistuu jo niiden lukemisesta, ja sitten miettii omia juttuja, kenties lukee niistäkin ja ahdistus vaan kasvaa.

Toisaalta puolison sairastuminen on kova paikka, tai läheisen ihmisen oli se kuka tahansa. Sitä jaksaa jonkun aikaa, mut se ahdistus ja huoli on kova kun ei oikein voi tehdä mitään toisen eteen. Mä uskon osittain, että mun miehelle kävi niin, kun sekin sairastui viime vuosien sisällä masennukseen, kun mun olotila paheni koko ajan.

Toivottavasti emännällesi löydetään joku toimiva lääke tohon masennukseen. Tosin mulla on itselläni ehditty kokeilla vaikka mitä ja pääsääntöisesti tuntui, että ne auttoi sen 2 v. ja sit piti taas vaihtaa lääkettä. Kunnes viime vuodet mun masennus on todettu hoitoresistentiksi, ettei noista masislääkkeistä juuri ole apua.

Parhaat hoitotulokset mä sain n. 20-vuotiaana kun kävin samaan aikaan lääkityksen ohessa 3 vuotta psykoterapiassa, sen jälkeen olin pitkään kunnossa ja yli 12 vuotta opiskelu- ja työkykyinen, vaikka ahdistus ja masennus uusiutui siinä välissä monta kertaa. Nyt ei vaan viimeiseen 2 vuoteen ole oikein päässyt enää ylös tosta masennussuosta ollenkaan.

Toivottelen teille molemmille kuitenkin voimia ja kirjottele ihmeessä tänne jos yhtään tuntuu siltä.

10

Tosiaan tuossa lääkelistassani on 3 lääkettä jotka vaikuttavat serotoniiniin aivoissa. Ahdistus ja kiihtymys siis tällä kertaa johtui ainakin todennäköisesti serotoniinisyndroomasta ainakin lievästä sellaisesta, koska muistan että lääkärini sanoi että jos tulee kiihtynyt tai levoton olo niin sitten se on se.
Pudotin Voxran pois listalta ja simsalabim voin taas paremmin.

Mutta tosiaan varmaan olen kärsinyt koko ikäni osittain samantyyppisistä oireista jotka varmaan ovat vaikuttaneet alkoholismin syntyynkin osittain. Pitääpä ottaa puheeksi hoitajan kanssa josko sitä alettaisiin sitten tutkimaan enemmänkin. Ei kai tuohon vaivaan paljon muuta lääkettä sitten ole kun rauhoittavat kun minulla SSRI-lääkitys jo on.

11

No rauhottaviahan ne ei millään meinaa määrätä enää nykyään. Ovat niin kiven alla, varsinkin kunnallisella sektorilla ovat vielä tarkempia. Ahdistuneisuuteen käytetään kyllä Lyrica nimistä lääkettä. Onko tuttu? Mutta se on kallis, eikä sovi viinan kanssa, ainakaan silloin kun sitä aloitetaan. Se ei vaikuta serotoniiniin aivoissa, et siten ei sitä hätää.

Toi Voxra on kyllä vähän sellanen lääke, että voi tehdä ahdistuneeksi ja kiihtyneeksi mun mielestä. Ärtyneeksikin. Ainakaan ei mulle sopinut kun sitä aikoinaan kokeiltiin. Onks sulla se ollut pitkään käytössä? Hyvä kuitenkin jos olo on parempi.

12

No nyt sain eilen pitkän taistelun jälkeen itelleni ahdistukseen
semmosen lääkkeen kun Truxal 25mg, tarvittaessa 3 kertaa päivässä.

Ensimmäisen otin eilen ja simsalabim, olin kuin uusi mies ja tuntuu että olen edelleen. Väsyttämäänhän tuo piru laitto mutta eipähän ahdista. Ja yöni nukuin kuin tunkki. Tänään ei vielä ole alkanu ahistamaan niin ei ole tarvinnu ottaa ja mielummin ehkä otankin sitten iltasella sen että saa hyvin nukuttua.

Ainoa sivuvaikutus väsymyksen lisäksi on ehkä se että heräsin syömään porkkanan kello 4 yöllä. Vähän niinku unissani. :laughing:
En siitä kuitenkaan ole huolissani kun terveellisesti kerta söin. :laughing:

Serdolect nostettiin tänään 12mg ja sepä ei haittaa. Hyvä lääke kun on.

13

No hyvä juttu. Tosi hienoa, että olo on parempi ja hyvät unetkin tulee.

14

Monesti psykiatreilla on joku oma “suosikkilääke”, mitä ne tarjoaa vaivaan kuin vaivaan. Ehkä sinun lääkärillä kyseessä oli risperidoni. :smiley: