Voi hyvät hyssykät, onko se?! 
Toisinaan saa lukea varmoja arveluja, että alkoholin liiallinen käyttö aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia aivokemiassa, ja asiantilaan liittyy usein ns. pseudo-tieteellisiä teorioita “primäärin aivosairauden progressiivisesta luonteesta” ja jopa alkoholi-reseptorien liikakasvusta aivoissa.
No tottakai: ihan liikaa ja liian kauan dokaamalla saa kehitettyä itselleen aivovaurion tai vaikkapa alkoholi-dementian. Mutta se vaatii jo kroonistunutta ja pitkäaikaista alkoholismia.
Kuitenkin joskus kuulostaa siltä ertä alkoholistit ovat ikään katsomatta maukkaimpien sci-fi leffojen mutanttien kaltaisia olioita tai vähintään luonnonoikkuja, poikkeamia hyvästä ja järjellisestä luonnonjärjestyksestä. Heihin liitetään (tai he itse liittävät itseensä) myös usein muotitermejä, kuten narsismi, egoismi, häpeä ja niin edelleen.
Kuitenkin: eräs pitkään päihdeklinikalla vartijana työskennellyt ihminen, jolla ei ole omaa kokemusta päihdeongelmista vaan ainoastaan tarkkailijan silmät ja utelias luonne, sanoo että ns. tavalliset alkoholistit ovat “helppoja, kivoja asiakkaita”. Riippumatta juomistaan määristä he ovat yleensä ns. tavallisen ihmisen kaltaisia, heillä on normaali tunne-elämä, heidän kanssaan on mahdollista keskustella tavallisten ihmisten asioista tavallisella tavalla.
Sen sijaan huumeriippuvaiset ovat erilaisia. Vartijalla on mahdollisuus usein kuunnella heitä vaivihkaa, ja hän kertoo kuulevansa niin outoja juttuja että ihmettelee “ihmisyyden hukkaamista”.
Maallikko-vartija joka on kauan seurannut päihderiippuvaisia viitenä päivänä viikossa, voisi sanoa että alkoholismista voi hyvinkin toipua ja parantua hyvään elämään. Pelkkä alkoholismi on kuitenkin tiemmä niin lähellä tavallisen ihmisyytemme ydintä, että paluutie takaisin terveeseen normaaliuteen on helpommin löydettävissä kuin syvemmälle laittomien päihteiden kulttuuriin livenneille.
Emme me ole erityisen erikoisia ihmisiä. Olemme ihan tavallisia ihmisiä, ja kaikilla tavallisilla ihmisillä on joku ominaispiirteensä. “Jokaisella on ristinsä”, niinkuin sananlasku sanoo. 
Varmaankin joskus jopa haluaisimme olla spesiaalimpia ja erikoisempia kuin olemmekaan, mutta toipumisen kannalta voi joskus olla hyväksikin luopua omasta “erikoisuuden” ja “kummallisuuden” viitastaan.