Olen nyt ollut kolme kuukautta selvänä, ja yhtäkkiä alkoi tekemään mieli aivan helvetisti pillereitä, ihan mikä vain olisi mennyt. Onneksi sain kriisipaikan täältä kuntoutuksesta. Hoitaja joka otti minut vastaan sanoi, että mulla on kolmen kuukauden levottumuus ja postakuutit vieroitusoireet.
Onko muilla ollut tällaista? Raittiuden ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen?
Joo. Taitaa olla ihan tuttu juttu vähän jokaisen kohdalla. 
Huh huh. Minullakin on tuonkaltaisia kokemuksia edellisistä yrityksistä raitistua. Onko tuo kolme kuukautta ihan tutkitusti jonkinlainen rajapyykki ja onko muita vastaavia? Ymmärrän toki että nämä ovat yksilöllisiä asioita mutta kuitenkin? Itselläni kävi niin että olin järkeillyt aivokemioiden ja keskushermoston palautuvan kolmessa kuukaudessa. Tuon ajanjakson jälkeen löytyikin suuri tyhjyys ja kuinkas sitten kävikään… Toisaalta elämäntilanteeni oli tuolloin muuten ahdistavampi, eikä minulla ollut vielä SSRI-lääkitystä.
Tsemppiä kuntoutukseen!
Älkää nyt pelotelko, mulla tulee ensiviikolla 3kk täyteen. Vielä ei ole muita ongelmia kuin pahuksenmoinen flunssa. Kuukauden jälkeen oli postakuutteja mielitekoja (pitää googlettaa sana postakuutti jotta pääsee kärryille) joista pääsin kuitenkin kivuttomasti ohi.
Mitähän ensiviikolla tapahtuu? 
Ei kannattane alkaa skitsoilemaan! Luulen että se minun kolmen kuukauden kriisi oli lähinnä sitä, että olin tehnyt itselleni niin suuren asian siitä rajapyykistä. Kun ihmeitä ei tapahtunut, ahdistuin ja retkahdin. Nyt ajattelen että raittius on päihteetöntä elämää vailla mitään aikarajoja. Hyvä varmaan kuitenkin tietää jos jotakin tälläisiä tutkimuksissa todettuja tilastollisia rajapyykkejä on olemassa. Itse en näistä ole lukenut ja olen siinä käsityksessä että jotkut meistä täällä ovat tutkineet näitä asioita hyvinkin laajasti.
Niin ja onnittelut sinne myös, voimia jatkoon!
Kiitos RR.
Oli minulla tuo 3kk:n rajapyykki tiedossa jo aikaisemminkin, joten lujalla tahdolla olen varustautunut ottamaan kiusaukset vastaan. 
. Enää en juo. Tästä poikki ja pinoon, sanoivat ennen kotiseudullani.
Poikki ja pinoon.
Hienosti sanottu tuo tummennettu kohta. Juomisen loputtua tuntui minustakin hyvältä hahmottaa ajan kulumista selvinä päivinä, sitten viikkoina, kuukausina… mutta hiljalleen tapa jäi pois. Hauskasti oma käsitykseni ajasta alkoi ulottua pidemmälle sekä menneeseen että tulevaankin samalla, kun opin elämään enemmän tätä päivää kerrallaan. Tuli tavallaan varmuutta siitä, että elämähän taitaa kantaa, kunhan haluan pysyä selvinpäin, joten saatoin ruveta keskittymään selvänä olemista enemmän itse elämään.
Tarkemmin kun mietin, miksipä sitä pitäisi tilastoida juomattomia päiviään loppuikänsä, kun silloinhan sitä tekee tilastoa asiasta, jota ei enää tee, eli ajatukset ovat tavallaan edelleen kiinni entisessä. Jossain vaiheessa alkaa tuntua mielekkäämmältä ruveta tarkastelemaan niitä oikeasti tekemiään asioita, joihin jää kummasti lisää aikaa ja energiaa, kun juomisen suunnittelu, toteuttaminen ja siitä toipuminen eivät enää rajoita elämää.
–kh
