Positiivista tänään?

Hyvät yöunet, parempi mieli :slight_smile: . Unet olivat kyllä hiton ahdistavia, mutta se lienee lähinnä terveenmerkki, vaikkei kivaa olisikaan.

Tänään tai huomenna pitäisi selvitä pari asiaa, jotka ovat tässä vähän olleet roikkumassa. Ei mitään pahoja juttuja olenkaan. Vähän silti jännittää.

^ W: Opparihimoja ei edelleenkään ole, eivätkä ne muutama Panacod tuolla kaapissa häiritse enää sitäkään vähää, mitä eilen.

Hyvä, ettei kuumottele ja vetovuotesi ovat jo taakse jäänyttä aikaa. Näin kai uskaltaa jo sanoa. Dokaamisestas en ehkä osaa sanoa mitään. Itse join vuosia putkeen, enkä vasta kuin viimeisinä vuosina (2008 - 2013) pystynyt sellaseen parin viikon putkimiestoimintaan.

Meikän murtunut hanska kaiketi toipuu. Huomenna tulee kaksi viikkoa kipsin poistosta ja ranne taipuu vähitellen.
Ainoostaan noi sormet on helvetin jäykät etenkin aamuisin, mutta pystyn helposti tänkin tekstin lataaamaan kymmennakkijärjestelmällä ja pikavauhtia, kuin kasarin sihteeri konsanaan. Oon vaan paljon karvasempi kuin sen ajan tytsit ja donnat ja mekot ja korkkarit sopii vähemmän hyvin kokonaiskuvaan. Jätän ne hameväen vehkeet naiselleni, joskaan hänkään ei sellasii juuri käytä. Kyl härmäläinen nainen on ihan just sopiva gimma sellases arkisessa lookissaan ja runsaissa kurveissaan,
johon mun arpinen ja syntisen härski käteni (2 kpl) sopivasti hakeutuu tilaisuuden tullen eli joka päivä.

Lenkille kera hurtan, jonka ikä on tänään 14½ v 2 vko ja kolme päivää. Uskomatonta, että ollaan molemmat vieläkin hengissä.

Kolme päivää sairaslomaa jäljellä ja pari viikkoa siihen, kun palaan töihin. No, ihan jees kevät tää on, kunhan se todella vielä alkaa !

^ Positiivista on, että suakin näkee täällä taas :slight_smile: . Näemmä elämäsi muutenkin mallillaan, kun käsi paranee, koirassa pihisee henki ja rakkauskin mitä ilmeisimmin roihuaa. Se on hyvä, se.

Dokaamiseni ei ole yltynyt enemmän putkinaistoiminnaksi. Pikemminkin tullut siitä poispäin viimeaikoina, MUTTA mä en ala jauhaa mitään tuubaa siitä, kuinka homma on hallinnassa ja hienosti olen vähentänyt ja vähätellyt. Tarkoituksella en ole tehnyt mitään asian eteen. Se on vain toistaiseksi mennyt näin ja voi lähteä menemään ihan toisinkin. Niin pitkään homma ei ole hallinnassa, kun en sulje korkkia lopullisella tarkoituksella. Tuleeko se päivä ennen kun minut kuopataan. Mene ja tiedä. Eipä sitä hirveästi ole kiinnostusta lopettaa, kun en ole tyystin kyllästynyt ko. substanssiin(Näin kävi oppareiden kanssa ja sitten se olikin aika helppoa lopettaa), enkä ole menettänyt sen vuoksi elämäniloani ja -haluani tai mitään muutakaan. ← Mitään muutakaan on tietysti juopon subjektiivinen kokemus, mutta subjektiivisen kokemuksen mukaan täällä jengi pitkälti suunnistaa, olivat sitten addikteja tai eivät. Lähinnä huolettaa fysiologinen puoli. Eihän se nyt helvetissä ole terveellistä kaataa sillä tyylillä, kuten minä teen korkin päälle tallattuani :unamused: . Ei pienikokoiselle naiselle, eikä kenellekään muullekaan.

^ No, olihan tää pitkään munkin tukikohta. Varmaan sitä tarvitsi jonkin palstan ja mestan, jossa purki poikamiehen kohdistamatonta energiaa.

Saunan ansioksi ja kunniaksi voinee sanoa, että parhaimmillaan tää oli varsin rento ja liikaa tuomitsematon paikka.

Uutta nousua tälle intrumentille ei ehkä tule, mutta tarviiko tullakaan. Ehkä tärkeempää on muut asiat, etenkin henk.koht.rintamalla.

Ja nehän on Sullakin enimmäkseen kondiksessa :smiley:

Dokaaminen voi varkain jäädä. Edesmennyt A-killan pomo lausui mulle Pyhäjärven rannalla, että sitä voi raitistua ihan vahingossa.
Siis kun vaan kyllästyy samaan toistoon.

En tajunnut silloin ja siinä janoisena simasuuna mitä sillä oikein tarkoitti, mutta kummallisempaakin tapahtuu koko ajan, tapaan aatella nykyisin.

Onpa ollut hyvä päivä tänään, mielialan puolesta ja muutenkin :slight_smile: . Olen saanut aikaiseksi vaikka mitä ja hommat ovat sujuneetkin ihan omalla painollaan, kuin tanssi. Ei mitään neuroottista pakko tehdä viimeisen päälle tämä ja tuo -hinkkaamista.

Takatalvi on toivottavasti lopullisesti selätetty tältä vuodelta ja kevätaurinko lämmittää jo mukavasti tämänkin vilukissan vanhoja luita tai mieltä nyt ainakin :slight_smile: .

Sain tänään myös hyviä uutisia gynekologilta. Kuumottelemani vaiva onkin ihan harmiton pikkujuttu. Tapani mukaan ehdin paisutella kyseisen asian aivan valtaisiin mittasuhteisiin ja pelätä jo ties mitä hitaasti hengiltä kiduttavaa kuolemantautia.

Törmäsin vappuna sattumalta erääseen vanhaan kaveriin, jonka kanssa tiemme erkanivat jo melkein 10 vuotta sitten. Ei tuohon ns. välirikkoon mitään riitaa tahi muutakaan dramatiikkaa liittynyt. Joskus vain käy niin, ettei jostakin syystä enää tule pidettyä yhteyksiä jonkun kanssa. Tosi mukava nainen oli ja on edelleen ja niin minäkin ilmeisesti hänen mielestään, sen verran ilahtunut oli mut tavatessaan. Sovimme sitten, että nyt alamme pitää yhteyttä ja kaveeraamaan jälleen, kun maantieteellinen välimatkakaan ei ole meidän kohdallamme minkäänlainen kynnyskysymys.

Kevään Norppalive alkoi ja bongasin heti 2 norppaa samalla kertaa <3. Siinä on mun tosi-TV :smiley: .

Alkukeväästä oli vähän matalalentoa mielialani puolesta. Traumafläsäreitä puski pitkästä aikaa(Ei onneksi kovin pahasti) ja muutenkin oli sellainen fiilis, että tuleeko tässä kevättä/kesää ollenkaan. Vapun jälkeen piristyin ja nyt on ollut jo pidempään oikein hyvä meininki :slight_smile: . Olen saanut aikaan vaikka mitä; matot ja ikkunat on pesty, parveke laitettu kesäkuntoon ja kämppä kiillotettu suunnilleen hammasharjan kanssa lattiasta kattoon. Ei sillä, että täällä koskaan epäsiistiä olisi, mutta nyt on vielä siistimpää. Muutenkin olemme isännän kanssa tehneet kaikkia kivoja kesäsuunnitelmia ja on tullut vietettyä paljon aikaa kaikkien kivojen kavereiden kanssa. Pussikaljallekin olen päässyt, kun on ilmoja pidellyt. Kävin tosin vappunakin pussikaljalla ihan uhallanikin :smiling_imp: , mutta ei siellä pitkään viihtynyt tumput kädessä ja talvikamppeet niskassa räntäsateessa hytisemässä :mrgreen: .

Pakko-oireilu(lähinnä pakkoajatukset) on kyllä nyt hieman pahentunut, jos jotakin valittamista pitää keksiä, mutta siitäkin olen oppinut selviämään aika pitkälti huumorilla, vaikkei jossakin rasittavassa pakkojatusluupissa jumittaminen aina niin hirveästi jaksa naurattaakaan. Yöunetkin ovat lyhentyneet vähän liiaksi tämän keväthypomanian vuoksi, mutta eiköhän tuokin vaiva hellitä viimeistään siinä vaiheessa, kun lähdetään menemään taas kohti pimeyttä. Olen mä joka yö saanut sentään jonkin verran nukuttua ja ainahan unilääkkeet on keksitty, jos unettomuus/vähäunisuus meinaa ihan mahdottomaksi mennä. Viimeyönä kyllä nukuin pitkään ja makoisasti ja ihan ilman ylimääräistä kemiaa. Positiivista sekin.

Niin, ja koronarajoitusten lieveneminen on myös sangen ilahduttava asia :slight_smile: .

Positiivista on että päihteidenkäyttäjät kuolevat suhteellisen nuorena. Itse en ainakaan haluaisi viettää loppuvuosia täysin vihanneksena jossain geriatrian laitoksessa vaippa täynnä. Parempi saada sydäri omassa kodissa ja sillä siisti.

Se on kesäkuun 1. päivä, eli ihan virallisesti kesä. Alkukesä on ehdottomasti lempivuodenaikani, kun valoa kohti mennään, luonto kukoistaa ja lämpötilatkin alkavat olla juuri passeleita. Tänä keväänä ei ole tarvinnut kärsiä kuivuudestakaan.

Itse en voi sietää kesää ja auringonpaistetta. Toivoisin että nyt olisi sateinen marraskuu. Voikukat eli leskenlehdet kukkivat nyt pihalla, mutta en jaksa lähteä yksin ulos penkille istumaan. Niin kauan kun muistan olen aina ollut yksin. Kohta on Juhannus paras dokata ja lääkitä itsensä tiedottomaan tilaan.

Posiitivista on se että etten loukaantunut kuin ajoin minun vaaleansinisen Mercedes 123 240 dieselin ulos metsätieltä vuonna 2005. Se ei ollut rekisterissä vaan käytin sitä yksityistiellä peltoautona ralliautona kesämökillä. Poliisilla ei ole asiaa yksityismaille.

Alkoholisti foorumilla on ihan eri meininki. Ne jopa sanoi että tervetuloa joukkoon, avasin siellä oman ketjun mihin Winston ja Korkkis änki vain sanoakseen että älkää kuunelko tätä “pöpiä”. Naisjäsen napakasti vastasi että jos olette kilttejä hänelle niin ehkä hän muuttuu ja näyttää paremman puolen. :bulb:

Nyt olen minäkin saanut piikistä. Siis siitä Pfizerin&Biontechin piikistä, en mä muita piikkejä enää harrasta. Jospa tämä hullunmylly vihdoin loppuisi tällä. Se olikin pääasiallinen syy, miksi rokotuksen otin. En mä koronaa ole pelännyt missään vaiheessa, semminkin, kun itse jo “sairastin” sen olematta sekuntiakaan kipeä :mrgreen: . En tosin pelännyt ennen sitäkään. Myös rokotevastaisten hörhöjen sekoilu alkoi ärsyttää niin paljon, että otin piikin ihan heidän kiusakseenkin :mrgreen: . Ei mulle henkilökohtaisesti ole tuota ilosanomaa hihhuloinut, kuin yksi ja sekin oli lähinnä viihdyttävä tapaus, mutta väkisinhän noihin juttuihin törmää, jos vähänkin maailman menoa seuraa.

Vähemmän positiivista tässä on se, että ns. lihaksia alkoi kolottaa sen verran ikävästi, että yöunet menivät vähän plörinäksi. No, se kuuluu asiaan ja helpotti jo heti, kun nousin ylös.

Ainakin opin tänään paljon Winstonin persoonasta. En tiedä mistä moinen katkeruus ja suoranainen viha minua kohtaan johtuu. Winstonista sanoisin sen verran vielä, että hän on aivan selvästi fiksu henkilö, mutta tietty tunneköyhyys paistaa läpi jokaisesta viestistä.

Olin todella iloisesti yllättynyt, että näiden männä kuntavaalien edellä postiluukustamme ei tullut ensimmäistäkään vaalimainosta. Meillä on ovessa mainos- ja ilmaisjakelukielto kissan kokoisilla kirjaimilla ja yleensä se toimii loistavasti, PAITSI aina vaalien alla alkaa postiluukku kolista ja ehdokkaat puolueesta riippumatta survoa propagandaansa sisään ilman minkäänlaista kunnioitusta em. kieltoplakaatia kohtaan. No, se on ainakin aivan varma, että sellainen ehdokas ei ääntäni saa, vaikka muuten olisi kuinka varteenotettava tapaus.

On tämä luksusta, kun ei tarvitse palella ja pukeutua Michelin-akaksi, mutta lämpötilat eivät kuitenkaan mitään lämpöhalvaustasoa ole. Juuri passeli kesäsää minun makuuni :slight_smile: .

^ Kylmää ymmärrän tuota, mutta esmes me pariskuntana ei silleen hihkuta onnesta näinä helteisinä aikoina.
Emme ole plösöi, vaan ihan tavallisia urheilevia nuorukaisia. Ihmisten mieleinen keli vähän vaihtelee.
Tulevaisuudessa aivan varmasti joka ainoassa torpassa on koneellinen ilmanvaihto viimeisen päälle.
Se tarkoittaa ilmalämpöpumppuja, maalämpöpumppuja, sillä nämä asteet (25-35-45) kesäisin vaan lisääntyy.
Aiheesta on jo käyty ennakkotapaus oikeudessa ja kohta lisävarustamiselle pitäis olla latu auki.
Suomessa arvioisin olevan 20 vuoden päästä vakiona etelä-eurooppalainen ilmasto, aluksi kesäisin.
n. 2070-luvulla pohjois-afrikkalainen ja Saharan lämmöt sadan vuoden päästä.
Se meinaa Venäjän valloittamista ja nykyisten arktisten alueiden asuttamista ja
monen monta selkkausta, tragediaa ja sotaa ja en aio olla silloin messissä.
Se, että palelenko vai hikoilenko silloin, on puhtaasti mielikuvitustarinaa.
Heaven is place on Earth. nearly and still and sometimes,
but not in the future, man.

Talking Heads - Heaven - 1984 youtu.be/sZpZuIWu1tw

Haa, palaan logistiikkaan taas ens kuun alusta. Ei tää loma tästä paria kuukautta pitemmäksi sitten ehtinytkään.
Alanvaihtoa hoivapuolelle tarvii katella ens vuoden keväällä, mutta sekään ei liene niin suuri muutos.
Samaa fakin logistiikkaa ja erotiikkaa tää kaikki on ja vain hieman työasennot muuttuu matkalla.