positiiviset ajatukset ja alkoholismista toipuminen

Me Lopettajat
21

Perustyytymättömyys, kuten RR asian ilmaisi, on ehkä vain kääntöpuoli sille, että meidän kulttuurissamme kovasti opetetaan niin kilpailemaan, kuluttamaan kuin pyrkimään aina enempään.

Paikallaanolo tuntuu väärältä, paitsi silloin kun se on jonkun opastavan gurun johdolla harjoitettavaa retriittiä tai terapiaa jossa märehditään menneitä tai muuten tuotteistettua toimintaa ja tasatahtista -kuitenkin johonkin tähtäävää- ohjesäänön mukaista kulkua.

Olen tässä opetellut jättämään pois elämästäni monia asioita, mutta en katso niistä mistään luoipuneeni, pikemmin olen valinnut toisin, valinnut yksinkertaisemman ja käytännönlä’heisemmän elämän josa olen itse oman elämäni pääosassa. Kun minulla on vain tämä yksi elettävänä niin näin nyt sitten olen ajatellut sen kanssa menetellä.

Suurimmat kiusaukset kaikenlaisiin hurahtamisiin ja koukuttumisiin ovat kohdallani usein liittyneet liian helppoon elämään, eikä niinkään jonkun puutteeseen. Alkoholi, joo, luku sinänsä, mutta sen lisäksi on ollut monenlaista muuta erikoisuuden, jonkin “enemmän” ja “paremman” kaipuuta kun en ole huomannut että onhan tää elämä ihan yksinkertaisuudessaan ja omalaatuisuudessaan jo tarpeeksi monimuotoista ja antavaa.

On siinä ollut rahan perässä juoksua, tavaran, vallankin, aseman, verkostoitumisen, nuorempana piti etsiä jopa henkimaailman puolelta -ja lujaa meni, siinäkin, huh huh… ja kovin helposti on tullut tartuttua milloin mihinkin joka on antanut jotain epämääräistä viitettä siitä että täällä. täällä on jotain mielenkiintoisempaa kuin tavallinen elämä… ja lujasti uskoen se on siltä voinut tuntuakin. Kunnes sitten taas, jokin järjen hiven on laittanut epäilemään onko tälläkään keisarilla todellisuudessa vaatteita vai menenkö taas muiden villitsemänä.

Joukossa kun tyhmyys ei välttämättä tiivisty, joskus se jopa jalostuu, mitä merkillisimmiksi oppirakennelmiksi ja ideologioiksi, pyhiksi kirjoituksiksi ja dogmeiksi… ja niihin ei auta muu kuin maalaisjärki.

Nyt ja tässä, tällä kertaa ihan yksin iltaa viettäen, ilman edes viihde-elektroniikan tuottaa ääni- tai kuvamaailmaa, ihan vaan oleillen melko alkeellisissa oloissani, toki sateensuojassa, lämpimässäkin ja vatsa ravittuna, olen tähän maailmaan ihan tykästynyt… ei minulla ole enää hinkua sen kummemmin kapakkaan kuin muutenkaan ihmisjoukkoon. Tiedän, että nyt olen itseni seurassa (ihan hyvää seuraa) ja huomenna taas jo tapaan ihan luontevasti ilman sovittuja teemoja tai sääntöjä niitä minulle tärkeitä ihmisiä, ja elän heidän kanssaan tätä arkista elämää. Jonkun kanssa työtä tehden, jonkun kanssa mudostaen jonkinlaista huonekuntaa yhteisine asioineen ja jonkun kanssa jotain harrastaenkin… eikä tunnu lainkaan tarpeelliselta monimutkaistaa tätä millään tavalla.

Ja kun tämä hyvältä tuntuu, niin eipä tule mieleen sekään että tajuntaa pitäisi “laajentaa” tai etsiä kokemuksia ja tuntemuksia päihteistä - niinpä vaan on “aeka hoetanna” senkin asian.

Mukavaa lauantai-iltaa täältä metsänreunasta muillekin plinkkiläisille.

22

On tosi kivaa lukea, että tunnut olevan sinut itsesi kanssa. Eipä tosiaan kannata tommosta elämää ja ajattelua alkaa pilaamaan alkoholilla. Minäkään en lähtisi tästä kapakkaan kirveellä uhatenkaan, vaan katselen mielummin selvin päin keittiön ikkunasta minun viittä lyhtyä tuossa pihassa joissa kynttilän valot lepattaa rauhoittavasti :slight_smile:.

T: Prossa

23

Se oli mullakin juovana aikana niin, että mikään ei riittänyt. Nimitin sitä raitistuttuani ‘orgasmien metsästykseksi’ vaikka se ei seksuaalisuuteen liittynytkään - koko ajan piti tapahtua jotain, enemmän, parempaa, suurempaa, jännittävämpää. Tavallinen päivä siinä välissä tuntui tylsältä ja harmaalta. Minun piti opetella ‘sietämään’ arkea. Sitten kun sen opin, niin viihdyin omissa nahoissanikin - yksin, ajatellen monenlaisia ajatuksia, ilman sen kummempia virikkeitä.

Minulla on kaikki mitä tarvitsen, tässä ja nyt. Hengitän, olen olemassa, jääkaapissa on ruokaa ja katto on pään päällä. Voin viihdyttää itseäni ajatuksilla ja juuri nyt myös toisten ihmisten ajatuksilla. Plinkissä :slight_smile:

24

Nappasin kopion Basin tekstistä tänne, kun en viitsi Jillan ketjua kohtuuttomasti kuormittaa mutinoillani :slight_smile:

“Kyllä nämä lopettamisen tilanteet ovat niin erillaisia eri henkilöillä, että voisi ajatella niiden ennemminkin kuvaavan prosessin eri vaiheita. Prosessissa on kyse janasta akselilla juominen-lopettaminen ja siihen välille todella mahtuu kaikkea maan ja taivaan väliltä. Lopettaminenhan kuvaa vain sitä pientä hetkeä, kun korkki sitten viimeisen kerran suljetaan. Alkupäällekin voi antaa monta merkitystä, ajatellaanko prosessin käynnistyvän jo siitä ensi juomisesta, ongelmaiseksi havaitusta juomisesta, vähentämisen ja hallinnan ajatuksista, lopettamisen mahdollisuuden tajuamisesta vai mistä. Itse kun aloin kirjoittamaan tälle palstalle olin jo elänyt kuukauden eteenpäin siitä totaalisesta lopettamisen hetkestä. Sitä kuitenki edelsi vuosien prosessi vähentämisineen, pohdintoineen, kuiva kausi ja jos silloin olisin tänne kirjoitellut, niin lopettamiseni näyttäytyisi aivan toisessa valossa, kuin nyt. Ehkä Jilla prosessisi ei ollut ihan vielä siinä lopettamisen vaiheessa. Jokin ajatus vielä oli jäänyt kytemään ja useimmiten on niin, että ne kivet on käännettävä itse yksi kerrallaan. Suunta on selvä, sitä kohti siis, vaikka mutkia matkassa olisikin. :smiley:”

Totta, erilaisia kun kaikki olemme, niin eri tavalla menevät nämä elämän vaiheet ja asioihin asennoitumisetkin.
Ja suhde päihteisiin , enimmin se on asennoitumista.

Prosessi se varmasti on, ellei sitten kysymys ole osasta isompaa prosessia, sitä ihmisen jatkuvaa muutosta johonkin suuntaan (tai eri suuntiin eri kausina?) mutta joskus sitä on vaikea itse havaita prosessiksi.

Prosessi oli minun kohdallani niin itselle näkymätön aivan siihen lopettamishetkeen asti, etten edes huomannut sellaista olevan meneillään. Yhtenä päivänä kun vaan, ilman mitään enteitä, muljahti mieleen josko vois olla vähän ilmankin alkoholia. Ja siihen asti alkoholi oli kuulunut olennaisena osana elämääni, identiteettiinikin, kenties, ja siitä olin ehdottoman riippuvainen suurin piirtein päivittäin vuosikymmenet.

Kuitenkin, jotainhan oli täytynyt tapahtua aivoissani, ei se ajatus tietenkään tyhjästä tullut.
Kaikelle on -tai useimmiten normaalissa elämässä on- syynsä, eikä ihmeilmestyksiä tapahdu muuten kuin jälkikäteen kuviteltuina.

Ne syyt vaan olivat niin pieniä kukin yksinään, huomaamattomiakin, melkein, mutta kokonaisuutena varmasti tekivät työtään ja aloittivat sen lopetusprosessin jo paljon ennen kuin itse huomasin.
Varmaankin niitä syitä olivat kyllästyminen juovaan elämäntapaan, väsymys, ikä, ehkä rauhoittuminen ja ajatusten selkiintyminen, muutaman kaverin esimerkki, taustalla väijyvä hiljainen pelko terveyden, talouden, psyyken, jaksamisen jne puolesta, mukanaolo sellaisissa vapaaehtoistoiminnoissa joissa päihteettömyyttä arvostettiin ja pidettiin tärkeänä osana yhdessäoloa… sehän aina vaati osaksi päivää selviämistä, joskus jopa koko viikonlopuksi joka oli jo aika koettelemus -ristiriitaisine ajatuksineen… halu kokeilla voimavarojaan ja jopa lievä itseinho sen suhteen josko tämänkin edessä nyt sitten alakynnessä olisin… ympäristön vaikutukset, yleisten asenteiden muuttuminenkin… niitä yksitellen pieniä mutta yhdessä jo kovastikin vahvan rintaman muodostavia tekijöitä oli varmasti tekemässä ja suorittamassa hiljaista prosessia päässäni ties kuinka pitkään ennenkuin se sopivana hetkenä sitten kuin varkain, kesken kalavehkeiden kunnostuksen, nousi esiin eikä takaisin pinnan alle painunut ennenkuin olin asian suuntaan tai toiseen päättänyt.

Eikä asia tietenkään sillä selvä ollut.
Siitähän se alkoi, vanhanliiton mukainen Jaakobinpaini itseni kanssa, voimainkoetus ja uusien tapojen rakentaminen vanhoja urautumisia pois tasoittaen, hiljaa ja varoen ettei rakennelmaa vaan kukaan tönisi kumoon ennenkuin laasti uusien seinäkivien välissä kuivumaan ehtisi… kuin varkain sitä uutta muurasin, kunnes sen lähelle sitten jo uskalsi muitakin päästää.

Eikä se prosessi helppo ollut, tulihan siinä mieleen että helpomalla pääsisi kun antaisi mennä vaan, vanhaan malliin, luopua koko yrityksestä ja ottaa rennosti.

Mutta, niin se vaan kävi kuten monen muunkin homman kanssa, kun sen alkuun sai niin omalla painollaanhan se alkoi menemään, tuntumaan ihan omalta elämältä ja helpoltakin.

Helpommalta kuin juomisesta murehtiminen.

Joten mikäpä ettei, prosessiahan tämä. Minulla tämmöistä, jollain muulla ihan eri suuntaan menevää.

Ja varmasti minullakin ovat pääsuuntaviivat tuon selkiintymisen jälkeen vaihdelleet, se alkoholin merkityksettömäksi nitistäminen vaan jäi siihen mukaan vähän kaikkiin prosesseihin sopivaksi tukipilariksi.

25

Hyviä ajatuksia! Minähän olen muuten vähän samanlaisella matkalla mistä puhuit tuossa alussa. Tosiaan, jo tovin on ihan oikeasti huolestuttanut myös oma terveys, henkinen ja fyysinen. Kyllästyminen siihen elämäntapaan. Ikä, minun ikäiset tekee jo yleensä jotain aivan muuta kuin ryyppää ja muutenkin olen aina ajatellut, ettei tässä iässä nyt istuisi vaan kaljaa kotona juomassa, jos nyt koskaan. Taloustilanne on huono, mietityttänyt kauan juomisen kannaltakin. Sitten olen saanut uusia ystäviä, uusia tekemisiä ja niihin ei sisälly milläänlailla juominen. Juomisesta tuli muutaman vuoden aikana yhä enemmän “minun oma juttu”, koska ympärillä ei vaan paljoa juoda, vaan viikonloputkin on tapana tehdä jotain aivan muuta. Ja jäin paitsi siitä kaikesta muusta aina, koska join. Sinulla vapaaehtoistyö, minulla myös työkuviot muuttuivat ja siihen koko kuvioon kuuluu jo sitten todella voimakkaasti jotain aivan tyystin muuta kuin päihde-elämä. Jotenkin kaikki elämässäni on vaihtanut uudelle sivulle, koko elämä on muuttunut ystäviä myöten. Vanhaa on enää juominen, mikä ei vaan istu nykyiseen elämääni ja nimenomaan en halua sen istuvan.

Sanotaanko vaikka näin enempiä avaamatta, että koko elämäni on hyvin pitkälti tällä hetkellä kaikkine työn, ystävien, toimintojen osalta sellaista, että jos joku ulkopuolinen miettisi minkälainen päihteidenkäyttö siihen voisi kuulua, niin siihenhän ei kuuluisi sellaista. Moni varmaan laskisi tähän kaikkeen kuuluvan enemmänkin sen, että olisin absolutisti jo syntyjään. Toki en ole raitis siksi ettö kuuluisi olla, vaan siksi kun oikeasti haluan ja elämäni on pikkuhiljaa mennyt sitä kohti. Enää pitäs lopettaa se juominen :wink:

Sinulla se prosessi on varmaan jotakuinkin edennyt erilailla, tai siis juuri olet jo läpikäynyt kaikkia asioita ehkä tiedostamattakin ja sitten painanut korkin kiinni. Minä olen ehkä vielä matkalla, “ollakko vaiko eikö olla” tai jotakin. Hakkaan päätä seinään ja ihmettelen, että mitähän sitä nyt tekisi. Sinällään se ei ole mikään ihme, elämässä on ollut ihan todella suuria muutoksia noin vuoden, kahden sisään. Ei ihme, että myllertää ja on vähän hukassakin välillä eikä oikein tiedä, mitä tekee tai mitä haluaa tehdä. Nyt kaikki alkaa oleen siinä mielessä balanssissa, että lienee oikeasti hyvä aika alkaa asettuun tähän elämäänsä. Rauhoittua, elää tässä hetkessä kiireettä ja hosumati. Ja näinköhän sieltä voisi löytyä myös “rauhallisempi raittius”.

26

Mua on jotenkin paljon puhutellut ajatus siitä, että ihmisellehän syötetään pienestä pitäen kaikkea sitä moskaa joka suunnasta, joka kehoittaa olemaan tietynlainen ihminen, jotta on jotenkin “hyvä”. Media ja suuryritykset valtavine mainoskampanjoineen pumppaa rahaa siihen, joka näkyy etenkin julkisuuden henkilöissä. Julkkikset ovat etenkin pienille lapsille sitä aivopestyä huttua kuvasta menestyneestä ja onnellisesta ihmisestä. Olen löytänyt yhteyden siihen, että monesti alkoholisteilla ja muutenkin addiktoituneilla ihmisillä on taipumusta mennä vielä voimakkaammin tällaiseen maailmaan sisään. Sun pitää suorittaa ja omistaa hemmetisti kaikkea, jotta tulet jotenkin “hyväksytyksi” todellisuudessa koskaan pääsemättä perille. Oma persoona ja sisin unohtuu tällaisessa ja hupskeikkaa yhtäkkiä huomaa, että enhän mä elänyt päivääkään itselleni.

Nyt tässä uudessa raittiissa ajatusmallissa on kyse kohdallani mielestäni paljolti siitä, että opiskelee ulos tuosta aivopestystä ajatusmaailmasta ja alkaa ajattelemaan omilla aivoillaan.

Tai sitten tämä on vain jotain ikuista nuoruuden kapinaa auktoriteettejä vastaan, mene ja tiedä. Joka tapauksessa on tämä vapaampaa. :mrgreen:

27

Niin ja on myös mielestäni todella ensiarvoisen tärkeää, että opettelee olemaan kiitollinen siitä mitä jo on. Meikäläinen ainakin on ollut ihan äärimmilleen viritetty esimerkki negatiivisten ajatusten hautomisesta ja ihan neuroottisuuteen menevästä pyörittelystä. Jotenkin kai nuo sairaat ajatukset ja negatiivisuus alkaa kuoriutua itsestään pois, kun oppii erottamaan oman persoonansa sitä kehästä, mikä päässään pyörii. Samuli Edelmann käytti mielestäni hyvin jossakin haastattelussa vertausta siinä, että tuossa on kyse sellaisesta brändistä, jonka ihminen luo itsestään. Todellisen persoonan kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

28

Jälkeenpäin voisi kuitata kaiken sillä, että tätä kohti on kuljettu vääjäämättömästi. Ehkä niinkin, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ole. Moni risteys on ohitettu ja valintoja tehty, kyllä tähän olisi voinut tulla muitakin reittejä ja myös olla tulematta ihan näilläkin valinnoilla. Tietynlaista mysteeriä siihen jää kuitenkin, tyhjentävää selitystä raitistumishalulle en osaa antaa. Sattumukset, kokemukset, vaikutteet matkanvarrella ja sitten lopulta se tietoinen päätös. Suotuisa tähtitaivas, heh…
Yksi hirveän iso opetus tässä raitistumiskuviossa on ollut se, että tekemällä jotakin sellaista, mistä on aina ollut sitä mieltä, että ei ikinä! -voikin saada yllättävän paljon. Kyllähän se alkoholi oli minulle sellainen asia, josta en olisi halunnut luopua koskaan, ajatuksen tasolla se oli vuosikymmenet mahdoton ajatus. Viinasta en nyt ainakaan kokonaan luovu! Kannatti luopua periaatteestaan.

29

Niin olimmeko jo silloin juodessa prosessissa, jonka päämääränä oli raitistuminen? Itse näen nyt itseni sellaisena kiskoiltaan suistuneelta junalta, jonka kohdalla kukaan ei pystynyt tekemään korjausliikkeitä ennen kuin tuo juna törmää seinään. No ehkä tässäkin asiassa on kuitenkin ytimenä se, että nuo syvämietteiset pohdiskelut kannattaa jättää pois ja olla nöyrästi kiitollinen siitä, että on saanut mahdollisuuden toisenlaiseen parempaan elämään. Oli se sitten ennalta käsikirjoitettua tai ei.

30

Minä näen menneisyyteni kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että minun oli ja on käytävä se kaikki läpi tullakseni siksi, mikä olen nyt. En ollut, enkä ole helppojen valintojen ihminen. Tosin aika simppeliähän tämä elo nykyään tahtoo olla, näillä asetuksilla.

31

Semmoista tämä elämä on. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tietysti jokainen valinta vääntää muitakin asioita johonkin suuntaan.

Lieneekö sitten sellaista ihmistä, joka heti syntymästään lähtien osaisi joka tilanteessa valita just sen parhaan vaihtoehdon tulevan päämääränsä jouduttamiseksi?

Ja onko nyt sitten kaikilla ihmisillä joku päämäärä, joku tavoite jonkalaiseksi haluaa tulla tai asema johon pyrkiä tai taivasosuus kultaisine kruunuineen jota tavoitella?

Eppäilen, ettei minulla ole eikä ole tainnut ollakaan. Joskus on pitänyt jopa valita huonoista vaihtoehdoista ja päämääristä se vähiten huono, joskus taas on koko elämä väsyttänyt sen verran, että mieluummin sitten vaan siitä mistä aita on matalin… korkeintaan pahimpia huomisenuhkia pikkuisen kauempaa kiertäen.

Ikää on kohtapuoliin kuusikymmentä, enkä vielä ole lainkaan varma mikä minusta sitten lopulta tulee, vai tuleeko mikään. Jos yleistä todennäköisyyttä seuraan, niin kuollut, loppujen lopuksi, mutta se ei sitten enää ole minun murheeni. Sitä ennen voi olla muutama tuhannen erilaista päivää erilaisine valintoineen, iloineen ja murheineen, tunteineen ja mahdollisuuksineen, pakkoineen ja haaveineen.
Raitistuminen oli yksi valinta muiden joukossa, ja se nyt tuntuu itsestä olleen yksi niistä oikeaan osuneista päätöksistä, ja se on vaikuttanut siinä sivussa aika moneen asiaan.

Onko sekään sitten lopullinen valinta, sen aika näyttää. Parhaiten taitaa säilyä kun antaa sen asian olla sorkkimatta ja veulaamatta, nostelematta agendalle, kuten nuo päättäjät asian sanoisivat… ja keskittyä enemmän näihin arkipäivän juttuihin, lopettaneen näkökulmasta katsellen…

32

Lämmintä ilmaa virtaa etelästä… taitaa olla paljon mukavampi aamu lähteä vanhalla yskivällä moponraadolla parinkymmenen kilometrin työmatkaa taittamaan kunm ei tarvitse liukkautta pelätä ja saa jättää ne kolmannet karvakintaat pois käsistä. Tämähän on taas yhtä juhlaa.

Ja muutenkin taas edessä ihan mukava päivä, tänään pääsen suunnittelemaan saunan kattopaneloinnin, ajatuksena on laittaa tähti keskelle, vähän syvennyksiä, koristelua, parikymmentä lediä ja … eiköhän sitä siinä sitten jo olisi, ettei liian kirjavaksi mene. Leppäpanelia on nippu valmiina ja muuta tarveainetta. Ellen sitten saa inspiraatiota kuitenkin muurailla tiiliseinää tämän päivän. Samapa tuo missä järjestyksessä noita teen, kunhan homma etenee.

Eli ihan tuollaista tavallista elämää, jotain työntapaista, mitä siihen sitten vapaa-aikaa jää niin kyllähän siihenkin sisältöä löytyy.

Täällä plinkissä on taas näköjään AA ja muut henkimaailman asiat kovasti tapetilla. Ehkeivät kaikki ehdi ihan täysillä elämäänkään kun pitää siihen elämän erittelyyn ja kaavojen selvittelyyn, entisten muisteluun ja mysteerien suossa polkemiseen varata aikaa…
Mitä se silti minulle kuuluu, kunhan jättäisivät muut käännyttämättä. Tulee silti mieleen että antaisivat vaikka senkin ajan ihan ihmisinä apua ja ystävyyttä kohdalle sattuville tarvitseville, sekoittamatta asiaan evankelioimista ja sisäänvetoa mihinkään ryhmään tai yhteisöön. Sitä arkipäivän ihmisenvirkaakin nimittäin riittäisi, kovin energinen täytyy olla jos sen lisäksi vielä olisi johonkin kuppikuntaan lähdettävä touhottamaan.

Mutta, miten paljon sitten kenelläkin sitä puhtia on, jospa lienee muilla niin moninkerroin enemmän kuin minulla että tuohonkin on ryhdyttävä ettei vaan jäisi sitä toimetonta hetkeä jonka aikana voisi joutua itsensä kanssa olemaan - sen opettelu kun voi olla kiusallinen homma jos on kovin tottunut muiden varassa olemaan.

Jaaha… nyt täytyy kyllä alkaa vääntämään eväsvoileipiä ja keittelemään kahvia termospulloon, se on semmoista meitin tämmöisten miesten, kuten Leppäsen Preeti asian aikoinaan muotoili.

Lähdetäänpä taapertamaan taas tämä päivä tässä mukavassa maailmassa.

33

Luulen että metsänreunan rauha on harhaa. Vihollisen rauhaksi naamioimaa levottomuutta, joka johtuu siitä ettei Jumalan yhteys ole vielä auennut kirjoittajalle. Se tekee sielun levottomaksi, houkuttelee juomaan ja aikaansaa ritaa täällä plinkissäkin.

Miten toivoisinkaan että myös Metsänreunan Mies nöyrtyisi ja olisi kanssamme samassa kuorossa rauhan virttä laulamassa, yhdessä voimme paremmin ja yhdessä AA:n perinteitä seuraten me toivumme!

34

Mistä trollikaapista näitä hörhöjä oikein tulee? :open_mouth:
Eiköhän tuo uskonnollisen vakaumuksen tyrkytys ole ihan säännöissä kielletty.

35

En tiiä, mutta sen kaapin ovien on täytynyt mennä rikki… :open_mouth:

36

Anon! Anon sinulta hämäävästä “me”- muodosta luopumista. Minä ainakaan en tunne minkäänlaista yhtäläisyyttä kanssasi.
Sitäpaitsi olisi kiva tietää kenen kanssa olen tekemisissä. Onko minulta mennyt esittelysi ohi? Vai oletko pelkkä anonyymi jonkin lahkon äänitorvi?

37

No joo…

Piti oikein taas vilkaista mitä erinomaista niissä askelissa nyt sitten olisi, sellaista joka voisi jotenkin elämääni selkeyttää. Huhheijaa . Jumalyhteyksiä ja sanansaattamista muille, antautumista korkeamman voiman vietäväksi ja semmoista… ei jaksa kiinnostaa.

Ainakin saman verran tämänhetkisen elämäni ja vaikka raittiuteni kannalta innosti minua surffaillessani löytämäni AA:n ehkä vahingossa unohtama ongelma hengentiedon alueelta:

Vanhasta testamentin alkuteksti on säilynyt heprealaisena masoreettisena tekstinä ja sen kreikankielisenä käännöksenä, jonka nimi on Septuaginta (=seitsemänkymmentä). Masoreettinen teksti ja Septuaginta eivät kuitenkaan ole identtisiä keskenään, vaan niiden välillä on eroavuuksia. Masoreettisen vanhan testamentin sukuluetteloista laskemalla luomisen ajankohdaksi saadaan n. 4173 eKr. Mutta Septuagintan mukaan luominen tapahtui peräti 5639 eKr. Eli ristiriitaa maailman iän osalta on n. 1466 vuotta.

Tällä saattaa olla enemmänkin merkitystä raittiuteni pysyvyydessä kuin jollain Jaakobin kirjeillä tms… onhan tuo sentään melkoinen heitto maailman iässä?

Tosin, jos ihan rehellinen olen, niin eipä tässä, pöhkittyäni mukavan mutta voimillekäyvän työpäivän jälkeen lämpimään mökkiini, pestyäni pahimman pölykerroksen laastin ja tiilenpölyn kuivattamasta nahastani, syötyäni puoli kattilallista maukasta kalasoppaa ja kellistyttyäni mukavaan asentoon tekemään valintaa ainoastaan sen välillä huvittaisiko lueskella, kuunnella radiota vai ihan vaan antaa silmäluomien lerpahtaa omia aikojaan… eipä heilauta minua kumpikaan asia. ei tuo heitto maapallon ikäpykälässä, ei sekään onko jänis sittenkin märehtijä kuten raamattu väittää eikä sekään minkälaisia opinkappaleita ovat jotkut amerikanviisaat salaseurassaan kehitelleet ja raamatun lisälehdiksi tarjonneet. Ei tää elämä vielä niin tylsää ole että semmoisista pitäisi sisältöä alkaa repimään.

38

Metsänreunanmiehellä näyttää AA: n ajatukset pyörivän mielessä enemmän kuin täällä plinkissä AA:ssa käyvillä, noh ehkä paria tyyppiä lukuunottamatta :laughing: metsis, relaa vähän, ei sua kukaan pakota AA:han eikä se ole sulta pois jos meistä muista joku käy :slight_smile:. Pelkästään lukemalla askelia ei todellakaan saavuta juuri mitään eikä niitä ryhmissäkään saarnata. Niissä on aika vapaa meininki ja siellä puhutaan siitä mikä sydäntä tai mieltä painaa tai kuten usein käy niin iloitaan hyvistä asioista yhdessä.

Täytyy sulle metsis nostaa hattua siitä, että taidat olla ainut yksin lopettaja täällä plinkissä joka on vuosia pysynyt retkahtamatta, eli kun pistit korkin kiinni niin se on myös pysynyt. Tuntuu välillä, että se on liian hyvää ollakseen totta, noh vain sinä tiedät :slight_smile:.

39

Totuus on tarua ihmeellisempi.
Asiasta on tehty tutkimuksia ja todettu että lopettaneista suurin osa on itse asiassa lopettanut ihan itse, ilman hengellisiä tai muita kääntymyksiä.
Tuo loppuosa sitten taisi olla heitto siihen suuntaan että juomattomuuteni olisi jonkinlaista bluffia… no, voihan sitä noinkin yrittää selittää mahdottomaksi selvitä ilman jotain askelia ja perinteitä.

Tuo on kyllä toisaalta sen verran minua nakuttava väite, että sen voisin ihan mielelläni kumota vaikkapa prossalle ilmestymällä ilmielävänä… ei kai asialla muuten isompaa merkitystä olisi, mutta olisihan siinä jollain tavalla jutustelultani täällä pohja pois jos sitten kuitenkin salavihkaa joko kumoaisin kuppia tai kärvistelisin ryypyntarpeessa ja hampaat irvessä yrittäisin esittää koko paskasta irtipäässyttä.

Asiaa pitänee harkita. Ikävä epäilys, todellakin.

40

Maapallokin kiertää rataansa etkä Mies_Metsänreunan sitä huomaa… Joka hetki mystinen Voima X pitää kaiken Olevaisen voimassa näkymättömällä ja tunnistamattomalla Voimalla X. Joka on HERRA! Sinut on raitistettu voimalla HERRAN, mutta et vaan sitä tiedä tai tunnusta, kokeakseen jotain tahtomattaan,menemättä minnekään voi tapahtua… mitään ei tapahdu, ei edes varpunen maahan putoa ilman että HERRA sen tietää, jopa hiustesi määrä tunnetaan… ajattele! siispä se että sinusta viina irtosi, on HERRA:n tiedossa!