huoh… onni on sentän se, että poliisille voi soittaa. Meillä mies ryypiskeli ympärijuovuksissa pe muualla ja la jatkoi kotona pahempaan kuntoon poistuttuamme lasten kanssa ulkoilemaan ym. Mikä neuvoksi? En halunnut pienten lasten näkevän ja kuulevan sitä paskaa, joten soitin poliisin hakemaan miehen pois. Veivät puhelinsoitolla putkaan ja mies pyysi heti aamulla anteeksi ja kiitti, kun toimitin hänet putkaan. Ajattelin, voi ihmispoloista. Mitenkähän tästä taas…
Tutulta kuulostaa…hyvä kun poliisit auttoivat. Olis kans täällä aikoinaan tarvinnut soittaa useamman kerran hakeen pois, mutta en koskaan älynnyt…tai soitin sitten loppujen lopuksi kun oli jo pakko. Mutta aikasemminkin olis tarvinnut…no, fiksu mies sulla kuitenkin kun sanoi, että hyvä kun soitit. Mulle ei sanottu niin, päinvastoin. Hyvä kun löysit tämän palstan, täällä meitä on ikävän paljon samassa tilanteessa olevia.
kiitos vastauksesta. Kumppanin luonne ratkaisee, miten suhtautuu… mutta meillä kyllä mies mökötti jälkikäteen monta päivää poliiseille soittelusta. Keskustelun jälkeen on nyt sitä mieltä, ettei halua alkoholin sotkevan perhe-elämäämme… Oikein sydämestä ottaa ne rakkaudetunnustukset, joihin ei voi vastata, kun olen menettänyt kyvyn rakastaa häntä. Mies ei ole aggressiivinen, näin ollen mulla on helpompaa. Jos olisi aggressiivinen fyysisesti, pelottaisi jälkiseuraamukset, eihän pahoinpitelystä sais kuin sakkoja nyky-Suomessa. Juhannus tulossa ja mies haluaa omien sanojensa mukaan raittiin juhannuksen (tietää muuten viettävänsä sen yksin, ja kammoaa yksinoloa). Hän on hyvin tarvitseva, läheisriippuvaista teiniä muistuttava tapaus. Lapset ovat hänelle oikeasti tärkeitä, mutta elämänhallinta on heikkoa. En muista yhtään mukavaa juhannusta aikuisiässäni, omassa lapsuudessa juhannus oli mukavaa, koska meidän perheessä alkoholinkäyttö oli kohtuullista. isäni jos otti, ei koskaan räyhännyt, helposti alkoi vain nukkumaan. Mies ei ole saanut seksiä kahteen viikkoon, ja on siksikin nöyrää poikaa. Ei tee mieli, mutta niin kauan kuin asumme yhdessä, melkein helpompi sekstata vähän kuin kestää sitä mökötystä siitäkin taas. Missä on omanarvontuntoni? Miksi annan, vaik en halua, vaik oikeasti en usko miestä ja haluaisin erota? Siksi kai, etten kunnioita omaa bodyani tarpeeksi, vaan ajattelen, että kun tuo sitä haluaa niin tyydyttäköön itsensä. Samaan aikaan toivon, että mies rakastuisi johonkin munankipeään naiseen ja lähtisi sen perään! Mutta kun on nämä lapset, niin pelottaa sekin.
Kirjoitat kuin olisin itse tuon raapustanut 
Meillä kans seksi on yksipuoleista,minua ei huvita yhtään suorastaan inhottaa koko touhu ja koenkin että joudun alistetuksi vaikka ei tee sitä väkisin mutta pääsee helpommalla kun joskus antaa.Olen sanonut hänelle että mun puolesta saa hommata naisen ,jotta minä en tähän tarvii ruveta. 
Mä menin tähän kanssa. Siis seksiin suostumiseen vasten tahtoani. Jälkeenpäin luulen, että se oli virhe. Mies ei ottanut ongelmia mitenkään tosissaan tai erouhkaa. Varmaan mietti, että kyllä se välittää kun kerran harrastaa mun kanssa seksiä ja tää on vaan normi rutinaa ja kaikki jatkuu kuin ennenkin. Ero ei konkretisoidu, tai ongelmat, jos kaikki palvelut pelaa.
En pidä seksistä kieltäytymistä kiristyksenä. Jos toinen aiheuttaa jatkuvasti pahaa mieltä ja on piittaamaton, meillä naisilla on siihen oikeus. Siis olla antamatta sisätilaamme juopon puolison käyttöön. Mutta me juopppojen muijat ollaan oma alistuva rotumme, mutta muutos on mahdollinen. Toki aikuinen lapsemme kitisee kun tikkari viedään, sehän on selvä, mutta löytääpä ehkä tiensä muualle nopeammin. 
nyt sain vihdoin sen mukavan juhannusaaton, jota olin vuosikausia toivonut. En tiedä, ehkä tuo poliisien kutsuminen hiukan havahdutti miestä, ja myös se, että menimme viettämään juhannusta kaverilleni autolla, ja sanottiin heti, että mies on kuski. Tarjolla oli juomia, ja mies otti yhden oluen, mutta sen jälkeen joi aika monta kuppia kahvia… eikä kyseessä ollut mikään ördäyspaikka vaan fiksuja aikuisia, työn kautta tuttuja, eli kasvojakaan ei ihan sopinut menettää. Lisäksi lapset mukana ja toisiakin lapsia. Just sellaista kuin olin toivonut, iloista yhdessäoloa. Mun mies ei kyllä siihen seurusteluun puhuen pahemmin osallistunut…ilmeetkin olivat hyviä kun näki että hatutti. Ehdimme jopa kokkoa katsomaan autolla paikkaan, jossa oli muitakin lapsiperheitä. Kymmeneltä kotiin! Oli hieno fiilis vielä seuraavanakin päivänä. Nyt mies on mökilläyksin ja tietysti siinä on riskinsä. Olen oppinut, ettei kannata luottaa. Olen silti iloinen, että edes kerran aikuisiällä sain hauskan juhannuksen.
piti vielä kiittää vastanneita: kosketti huomata, että muutkin ovat syyllistyneet samaan kuin mä, eli seksiin vastoin tahtoani. Tuntuu, että olen menettänyt osan itsestäni siinä, kun en päätä asiasta itse. Olisikin hyvä, jos voisi sopia, että seksiä vain kun teen itse aloitteen. Taitais olla harvassa ne kerrat
Minullakin on kokemusta molemmista keskustelun aiheina olevista asioista - poliisin soittaminen hätiin ja seksiin suostuminen. Tuo jälkimmäinen on itsensä aliarvioimista ja esineellistämistä. Oli meillä lähes suhteen loppuun asti seksiä jota molemmat halusivat, mutta känniseksi oli sellaista jota en halunnut. Oli vain niin helppo suostua jotta saisi sitten olla rauhassa…ja oli niitäkin tilanteita että kertakaikkiaan ei uskaltanut olla suostumatta. Mies oli usein agressiivinen humalassa. Poliist jouduin soittamaan avuksi koska mies oli lähdössä auton rattiin humalassa. Tämä tilanne ratkesi siten että mies häipyi paikalta ja peruin poliisien tulon asiaa selvittelemään. Toisella kerralla kotona riehuminen päättyi miehen osalta putkareissuun. Kumpikaan tapahtuma ei hänen juomistaan vähentänyt eikä käyttäytymistä muuttanut. Ainut ratkaisu oli erilleen muutto. Nyt jälkikäteen kun on saanut elää jo jonkin aikaa omannäköistä elämää ilman riippuvaista kumppania, voi kauhistella mihin kaikkeen onkaan suostunut ja millaista kohtelua sietänyt sovun ylläpitämiseksi…Surullista että mies ei näytä saavaan elämäänsä raiteille, mihin kaikki vielä päätyykään. Mutta on vain pidettävä mielessä että ainut henkilö jonka käsissä paraneminen on, on mies itse. En aio enää syyllistää itseäni ja ottaa vastuuta hänen voinnistaan. Yritän ainakin pysyä lujana!